"Hellää" huolenpitoa lampaista

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Johanneksen poika
Viestit: 3702
Liittynyt: 29.04.2007 13:49
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

"Hellää" huolenpitoa lampaista

Viesti Kirjoittaja Johanneksen poika »

Vuosia sitten e-watchman sai sähköpostia eräältä sisarelta, joka kertoi kuinka hänen iäkkäästä äidistään oli tullut äskettäin yksi Jehovan todistajista, mutta traagisesti hänelle kehittyi julma, muistin tuhoava, Alzheimerin tauti ja hänet täytyi laittaa hoitokotiin. Sisar pyysi toistuvasti paikallisia vanhimpia soittamaan äidilleen hoitokotiin ja antamaan hänelle hieman hengellistä rohkaisua. Kuukaudet vierivät ja sisar kerjäsi vanhimpia huomioimaan vastakastettua äitiään – tuloksetta.

Samaan aikaan yksi hoitokodin asukki ystävällisesti kutsui alzheimeria potevan sisaren osallistumaan oman kirkkonsa Jumalanpalveluksiin – se oli myös sisaren aiempi uskonto. Hän suostui. Ilmeisesti vanhimmat kuulivat siitä ja lopulta menivät ”paimennuskäynnille.” Mutta sen sijaan, että he olisivat palvelleet Jehovan harhailevaa lammasta millään merkityksellisellä tavalla, vanhimmat saapuivat valmiiksi kirjoitettu erokirje mukanaan. He kysyivät häneltä muutaman kysymyksen hänen asenteestaan kirkossa käymisen suhteen ja sitten laittoivat sairaan sisaren allekirjoittamaan oman erokirjeensä! Kierossa tuomiossaan he sanoivat, että sisar oli palauttamattomasti kadoksissa, koska hän oli mennyt takaisin kristikuntaan!


Edellä kerrottu tapaus sisältyy Watchmanin kirjoittamaan artikkeliin ""Voi paimenia, joista on tullut itsensä ruokkijoita". Tuo artikkeli on käännetty suomeksi, kuten myös useat muut Watchmanin tekstit.

Tässä malliksi muutamia aiheita:
- Kuka oikeastaan on uskollinen ja ymmärtäväinen orja?
- Kuka on sokea niin kuin Jehovan palvelija?
- Pöydät ovat tulleet täyteen saastaista oksennusta
- Jehovan todistajat: Onko aika sanoa: "Me olemme pahoillamme"?
- Harhan loppu on käsillä
- ja paljon muuta kiinnostavaa

Suuntaa surffilautasi nopeasti tänne. Et tule pettymään!

Kun olet tutustunut sivustoon, voit kommentoida kirjoituksia joko sinne suoraan tai tänne Veljesseuraan. Palaute otetaan kiitollisuudella vastaan. Luulisin, että kääntäjä varmasti arvostaa erityisesti palautetta, mikä on (Raamatulla) perusteltua. Kiitos kääntäjän puolesta! Kuka sitten lieneekään. :lol:
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: "Hellää" huolenpitoa lampaista

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Jees, noin se vain jeppuloilla menee, juuri vastoin Jeesuksen oppeja. Lukekaa allekirjoitukseni.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Vieras

Re: "Hellää" huolenpitoa lampaista

Viesti Kirjoittaja Vieras »

• Eräs hoitokodissa asuva satavuotias sokea veli toteaa usein: ”Tarvitsemme Valtakuntaa.” Se on saanut monet hoitajat ja potilaat esittämään kysymyksiä, ja veli on saanut kertoa, mikä Valtakunta on. Eräs hoitokodissa työskentelevä nainen kysyi häneltä, mitä hän aikoo tehdä paratiisissa. Veli vastasi: ”Siellä pystyn näkemään ja kävelemään. Lisäksi aion polttaa pyörätuolini.” Koska veli on sokea, hän pyytää hoitajaa lukemaan hänelle lehtiämme. Kun veljen tytär tuli vierailulle, hoitaja kysyi tältä lupaa viedä lehdet kotiinsa. Eräs toinen hoitaja kertoi tyttärelle: ”Hoitokotimme uusi motto kuuluu: ’Tarvitsemme Valtakuntaa.’ ”
km8/10 s.6

Omassa srk:ssamme iäkäs tienraivaajasisar sai aivoinfarktin ja menetti puhekykynsä ja osittain liikuntakykynsä.
Joutui hoitokotiin, jossaYstävät ahkerasti käyvät häntä tervehtimässä,
ja hänen tilansa on kohentunut sen verran että pystyy ilmaisemaan mielipiteensä asioista.. ;)
Tahtoo kokouksiin, useamminkin kuin on mahdollista :( ,
mutta sisaret ja veljet käyvät säännöllisesti lukemassa kokousmatskua hänen kanssaan, ja vievät äänitteet kokouksista kuunneltaviksi.
Laitoksessa vierailevat luterilaiset vapaaehtoiset lukevat hänelle mielellään Vt-matskua,
kävivätpä Muistonvietossakin kun kiinnostuivat... ;)
Onpa kamalaa jos paimenet jossain ovat kylmiä jarakkaudettomia, täällä kyllä vierailevat sairaitten luona ja kyselevät voivatko jotenkin auttaaa, hengellisesti tai käytännössä.
Kolaavat jopa lumet pihalta liikuntarajoitteiselta ;)
"Kokemuksia Suomesta"
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: "Hellää" huolenpitoa lampaista

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Vieras kirjoitti:Laitoksessa vierailevat luterilaiset vapaaehtoiset lukevat hänelle mielellään Vt-matskua,
kävivätpä Muistonvietossakin kun kiinnostuivat... ;)
Nähtävästi kysymys on siitä lut. vapaaehtoisten koulutuksesta, missä kehotetaan kunnioittamaan toisen henkilön uskonnollista vakaumusta, ei käännyttämään. Jehovantodistajuudesta kyseen ollen tämä ei toimi toisin päin mitenkään.
Tokihan sitä muistonviettoon mennään, etenkin erityisen kutsun mukaan, mutta toimiiko tämä toisin päin. Tuleeko Jehovan todistaja seuraamaan ehtoollisenviettoa, missä sentään jokainen saa leipänsä ja viininsä. Ei toimi: On erottamisperuste. -Ei tullut tämä mieleen, eihän. :D
Vieras

Re: "Hellää" huolenpitoa lampaista

Viesti Kirjoittaja Vieras »

En kylläkään ymmärrä miksi jt ylipäätään haluaisi mennä seuraamaan jotain ev.lut. ehtoollista?

Muistonvietossa käy moni luterilainen ,koska eivät ole koskaan käyneet,
kuulleet vain omituisia huhuja..
Yleensä hämmästyneet siitä,miten perusteellisesti Jeesuksen "ehtoollistarinaa" käsitellään puheessa,
ehtivät itsekin Raamatusta seurata.

Miksi todistajaksi kastettu ex-luterilainen tahtoisi mennä kirkkoon?
seuraamaan ehtoollismenoja?
No huh-huh....
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: "Hellää" huolenpitoa lampaista

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Vieras kirjoitti:En kylläkään ymmärrä miksi jt ylipäätään haluaisi mennä seuraamaan jotain ev.lut. ehtoollista?

Miksi todistajaksi kastettu ex-luterilainen tahtoisi mennä kirkkoon?
seuraamaan ehtoollismenoja?
No huh-huh....
Niinpä. Saattaa "tauti" tarttua, tai demoni. Varsinainen kärki kohdistuu kuitenkin Brooklynin suuntaan.
Vieras

Re: "Hellää" huolenpitoa lampaista

Viesti Kirjoittaja Vieras »

"En kylläkään ymmärrä miksi jt ylipäätään haluaisi mennä seuraamaan jotain ev.lut. ehtoollista?"

-Tuohon olisi voinut lisätä, että Padasjoen kirkossa on seinässä kirjoitus "Jehova" maalattu umpeen. Jotta siis jt ei varmasti menisi kirkkoon.

"hämmästyneet siitä,miten perusteellisesti Jeesuksen "ehtoollistarinaa" käsitellään puheessa,"
Eikös siellä ole siististi pukeuduttukin, naisilla ei hame ole polvea lyhyempi, mikä on siveellistä. Lisäksi siellä ei kerätä kolehtiakaan kuten kirkossa. lahjalaatikko taas on vapaaehtoinen.

Sinne vaan kaikki valtakunnansalille ja unohtakaamme mitä tässä keskusteluketjussa oli tarkoitus keskustella, kun kerran jt osaa teokraattista sodankäyntiä
KN

Re: "Hellää" huolenpitoa lampaista

Viesti Kirjoittaja KN »

Vieras kirjoitti:
Omassa srk:ssamme iäkäs tienraivaajasisar sai aivoinfarktin ja menetti puhekykynsä ja osittain liikuntakykynsä.
Joutui hoitokotiin, jossaYstävät ahkerasti käyvät häntä tervehtimässä,
ja hänen tilansa on kohentunut sen verran että pystyy ilmaisemaan mielipiteensä asioista.. ;)
Tahtoo kokouksiin, useamminkin kuin on mahdollista :( ,
mutta sisaret ja veljet käyvät säännöllisesti lukemassa kokousmatskua hänen kanssaan, ja vievät äänitteet kokouksista kuunneltaviksi.
Laitoksessa vierailevat luterilaiset vapaaehtoiset lukevat hänelle mielellään Vt-matskua,
kävivätpä Muistonvietossakin kun kiinnostuivat... ;)
Onpa kamalaa jos paimenet jossain ovat kylmiä jarakkaudettomia, täällä kyllä vierailevat sairaitten luona ja kyselevät voivatko jotenkin auttaaa, hengellisesti tai käytännössä.
Kolaavat jopa lumet pihalta liikuntarajoitteiselta ;)
"Kokemuksia Suomesta"
Tässähän se tuli >>iäkäs tienraivaajasisar<< Muistaakseni Espanjassa kuoli onnettomuudessa veljiä ja sisaria, olisikohan ollut bussionnettomuus, niin herätkää lehdessä mainittiin fiksusti VAIN kuolleet tienraivaajat nimeltä. Koneisto kyllä liikahtaa ja muistaa eliittiänsä, jotta eliittiin olisi jatkossakin pyrkyä. Oletko koskaan lukenut ns. "hengellisesti heikosta" josta olisi pidetty huolta samalla tavalla? Kerro minulle, jos esimerkin löydät.

Jos joudut jehovantodistajana pulaa, niin parasta olla verrattain paljoin suoritteita alla, sillä muuten ei apua heru.

KN
KN

Re: "Hellää" huolenpitoa lampaista

Viesti Kirjoittaja KN »

Löysin jutun rompulta. Ei ainoastaan nimet mainittu tienraivaajilla, vaan saivat myös pärstänsä Herätkää lehteen. Erikoista jutussa on se, ettei julma VT-seura välitä lapsista, jotka kuolivat tuossa onnettomuudessa, sillä he eivät saaneet kuvaansa Herätkää lehteen. Lisäksi pisti vihaksi tapa jolla lehti kuolleet ilmoittaa tienraivaajat ensin ja lapset mainitaan heidän jälkeensä. Myöskään kuolleiden lasten lukumäärä ei VT-seuraa kiinnosta.



>>HERÄTKÄÄ!-LEHDEN ESPANJAN-KIRJEENVAIHTAJALTA (Herätkää 22/8 1996)
TÄMÄN vuoden helmikuussa monet Espanjassa toimivan Bailénin seurakunnan Jehovan todistajat viettivät yhdessä kauniin päivän läheisessä Sierra Nevadan vuoristossa. Mutta kun he olivat vain viiden kilometrin päässä kotoa, vastaan tuleva auto ajoi heidän linja-autonsa kaistalle ja aiheutti nokkakolarin. Syntyi räjähdys, ja linja-auto leimahti tuleen. Jotkut matkustajat pääsivät ajoissa ulos, mutta savu tainnutti monet linja-auton takaosassa olevista, ja he kuolivat.
Kaikkiaan 26 todistajaa – melkein neljäsosa Bailénin seurakunnasta – menetti henkensä; heidän joukossaan oli neljä kokoaikaista sananpalvelijaa ja monia lapsia. Espanjan kuningas Juan Carlos ilmaisi useimpien espanjalaisten tunteet, kun hän kirjoitti Bailénin pormestarille osoittamassaan sähkeessä: ”Hyvin järkyttyneinä tästä traagisesta onnettomuudesta lausumme vilpittömän osanottomme. Pyydämme teitä välittämään uhrien perheille tiedon syvästä myötätunnostamme ja halustamme tukea heitä näinä tuskallisina hetkinä.”
Joitakuita niistä tuhansista, jotka olivat läsnä hautajaisissa, askarrutti kysymys: miksi tällaisia murhenäytelmiä tapahtuu? On selvää, että Jehovan kansaan kuuluvat voivat kohdata samalla tavalla kuin ketkä muut tahansa ”ajasta ja sattumasta” johtuvia onnettomuuksia (Saarnaaja 9:11, 12). Jehova kuitenkin lupaa, että pian tällaisista murhenäytelmistä tehdään loppu (Ilmestys 21:4, 5).
Monet Jehovan todistajien Espanjan-haaratoimiston perheen jäsenistä ja tuhannet todistajat muista osista maata matkustivat Bailéniin lohduttamaan ja tukemaan paikallisia veljiä. Myös Bailénin asukkaat sekä paikalliset ja provinssin viranomaiset ottivat osaa todistajaperheiden suruun. Omaisensa menettäneiden todistajien mielenlujuus teki vaikutuksen moniin tarkkailijoihin.
”Olen tuntenut todistajat monia vuosia”, totesi Bailénin pormestari Antonio Gómez, ”ja vaikka itse olenkin agnostikko, ihailen teidän uskoanne. Kun onnettomuus tapahtui, ajattelin heti, että uskonnollisen ja inhimillisen yhteenkuuluvuutenne ansiosta te tointuisitte murhenäytelmästä paremmin kuin muut ryhmät. Olen nähnyt, miten koko kaupunki on tukenut surevia perheitä. Ehkä ihmisillä oli aiemmin vääriä käsityksiä siitä, mitä te edustatte, mutta voin ilokseni todeta, että ne ovat kadonneet. Teillä on sellaista sisäistä voimaa, jota niiden, jotka eivät ole todistajia, on vaikea ymmärtää.”
Yleisten töiden ministeri José Borrell, joka oli läsnä hautajaisissa Espanjan hallituksen edustajana, tunnusti: ”Mitä voi sanoa niille, jotka ovat käytännössä menettäneet koko perheensä yhdellä iskulla? Ei mitään sellaista, mitä he eivät voisi saada uskostaan. – – Teillä on ihmeellinen usko.”
”Lohduttakaa toisianne – – jatkuvasti”
Mitä he saivat uskostaan? Ennen kaikkea he saivat lohdutusta Jehovalta, ”kaiken lohdutuksen Jumalalta, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme” (2. Korinttilaisille 1:3, 4). Surustaan huolimatta he saivat voimaa lohduttaa toinen toistaan ja ottaa sydämenasiakseen Paavalin tessalonikalaisille esittämät sanat: ”Lohduttakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne jatkuvasti.” (1. Tessalonikalaisille 5:11.)
Oli liikuttavaa nähdä kristittyjen veljien ja sisarten, joista jotkut olivat menettäneet jopa kahdeksan sukulaista, käyvän toisten omaisiaan surevien seurakunnan jäsenten luona. ”Kun näimme toisemme, itkimme. Kyynelten läpi muistutimme kuitenkin itseämme ylösnousemustoivosta, ja tunsimme saavamme lohdutusta”, selitti esivalvoja Francisco Saez, joka itse menetti ainoat kaksi lastaan.
”Emme ole laiminlyöneet saarnaamistoimintaamme. Olemme erityisesti yrittäneet käydä sellaisten omaisensa menettäneiden luona, jotka eivät ole todistajia, ja olemme käyttäneet kirjasta Kun joku rakkaasi kuolee.” Francisco jatkoi: ”Itse halusin saarnata, koska tiesin, että kun saarnaan muille, minulle tulee parempi olo. Ja todellakin vaikka lähdin itkien, tulin kotiin huojentuneena.”
Bailénin asukkaat suhtautuivat hyvin myönteisesti tähän todistustyöhön. Viikon kuluttua onnettomuudesta Encarna, joka suri kahden tyttärensä ja neljän lapsenlapsensa menetystä, kävi erään naisen luona, jolle hän oli hiljattain aloittanut raamatuntutkistelun. Encarna oli lohduttanut Raamatun avulla tätä naista, jonka mies oli kuollut neljä kuukautta aiemmin. ”Nyt meidän täytyy lohduttaa toisiamme”, hän sanoi, kun he jatkoivat kirjasen Kun joku rakkaasi kuolee tarkastelemista.
Tukea saatiin heti myös maailmanlaajuiselta veljesseuralta. ”Tuhannet kirjeet ja sähkeet, joita olemme saaneet, rohkaisevat koko seurakuntaa”, kertoo seurakunnan sihteeri Francisco Capilla. ”Postin täytyy lähettää joka päivä pakettiauto suoraan kotiimme toimittaakseen ne kaikki perille. Olemme hyvin kiitollisia veljien rakkaudellisesta kiinnostuksesta.”
Toivoa murhenäytelmästä
Voiko tällainen murhenäytelmä saada aikaan mitään hyvää? ”Viisaiden sydän on surutalossa”, kirjoitti muinainen kuningas Salomo (Saarnaaja 7:4). Tämän periaatteen mukaisesti Bailénin murhenäytelmä on saanut jotkut ajattelemaan vakavammin suhdettaan Jumalaan. Faustino, ei-uskova aviomies, joka menetti onnettomuudessa kaksi kuudesta lapsestaan, sanoi vaimolleen Doloresille: ”Minulla on sinulle hyviä uutisia. Aion alkaa tutkia Raamattua, koska haluan nähdä lapseni uudessa maailmassa.”
Vaikka Bailénissa asuvat veljemme ja sisaremme eivät toinnu surustaan nopeasti, he lohduttavat toisia ja saavat itse lohdutusta. Jehova vahvistaa heitä henkensä ja monien rakkaudellisten veljien ja sisarten tuen avulla. Rukoukset, joita esitämme heidän puolestaan, nousevat jatkuvasti ylös taivaalliselle Isällemme.
[Kuvat s. 26]
Neljä surmansa saanutta<<

KN
Filippos
Viestit: 1139
Liittynyt: 30.09.2009 10:46
Paikkakunta: Oulu

Re: "Hellää" huolenpitoa lampaista

Viesti Kirjoittaja Filippos »

Yleisten töiden ministeri José Borrell, joka oli läsnä hautajaisissa Espanjan hallituksen edustajana, tunnusti: ”Mitä voi sanoa niille, jotka ovat käytännössä menettäneet koko perheensä yhdellä iskulla? Ei mitään sellaista, mitä he eivät voisi saada uskostaan. – – Teillä on ihmeellinen usko.”
Mm. minä menetin koko perheeni yhdellä iskulla - kiitos Vartiotorniseuran ja sen julistaman ihmeellisen uskon... :evil:
Vieras

Re: "Hellää" huolenpitoa lampaista

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Onnettomuus on käytetty tilaisuutena oman lahkon kehumiseen.

Eipäs luterilainen kirkko keksinyt tuota kun paperirullarekka törmäsi lapinmatkalaisten bussiin.
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: "Hellää" huolenpitoa lampaista

Viesti Kirjoittaja Tony »

Kiinnittäkää huomiota itseenne ja koko laumaan (1991) kirjoitti:
Työskenteleminen niiden kanssa joilla on erityistarpeita

- -

Ne joilla on terveydenhoitoon liittyviä ongelmiaja jotka joutuvat verikysymyksen eteen, tarvitsevat erityistä apua.

- -

Komitean jäsenet voivat auttaa:

Löytämään yhteistyöhaluisia lääkäreitä, sairaaloita ja niin edelleen. Keskustelemaan lääkärien kanssa vaihtoehdoista veren käytölle.

Arvostelukykyä tulisi käyttää sen ratkaisemisessa, voitaisiinko humanitaarisin perustein antaa jotakin - tai mitään - apua niille, joilla ei ole hyvä asema seurakunnassa.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Vieras

Re: "Hellää" huolenpitoa lampaista

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Kaikkiaan 26 todistajaa – melkein neljäsosa Bailénin seurakunnasta – menetti henkensä; heidän joukossaan oli neljä kokoaikaista sananpalvelijaa ja monia lapsia.
Herää ajatus että
"aika ja sattuma kohtaavat kaikkia"
-ei ole eroa sillä,
onko kokoaikainen sananpalvelija,
iäkäs tienraivaaja tahi lapsi,
kaikki voivat kuolla autokolarissa.
Ja muutenkin.

Ylösnousemustoivon ajatus lohduttaa heitä kaipaamaan jääviä..
taikka sitten ei...
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: "Hellää" huolenpitoa lampaista

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

"Oletko koskaan lukenut ns. "hengellisesti heikosta" josta olisi pidetty huolta samalla tavalla? Kerro minulle, jos esimerkin löydät."

Juuri näin. Ja vastoin Jeesukset puheita, piti jättää vaikkapa 99 lammasta ja mennä sen hengellisesti heikon perään. Se ei vaan toimi jeppuloilla, ei ollenkaan.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Kultakala
Viestit: 67
Liittynyt: 01.08.2011 12:34
Paikkakunta: Oulu

Re: "Hellää" huolenpitoa lampaista

Viesti Kirjoittaja Kultakala »

Kaarmis kirjoitti: Juuri näin. Ja vastoin Jeesukset puheita, piti jättää vaikkapa 99 lammasta ja mennä sen hengellisesti heikon perään. Se ei vaan toimi jeppuloilla, ei ollenkaan.
Omalla kohdalla toimi vasta silloin kun maistraatista välittyi tieto eroamisesta. Sen jälkeen vasta riensivät kyselemään oikein urakalla, että "miksi näin?" "mikä hätänä?" Vaikka "hengellisestä heikkoudesta" oli juteltu parinkin vanhimman kanssa ennestään. Vain numerona lammas on näyttää olevan kiinnostava...
Quid sum miser tunc dicturus?
Quem patronum rogaturus,
cum vix justus sit securus?
Vastaa Viestiin