Itseasiassa parikin eri kaupunkiseurakuntaa. Toisella paikkakunnalla useamman (n. 3-4) seurakunnan nuorista (ei tietenkään kaikista) koostuva 'ydinporukka' ajoittain vaihtuvilla lisukkeilla höystettynä, ja toisella, hieman pienemmällä paikkakunnalla sitten 1-2 lähiseurakuntaa. Paikkakuntia en mainitse, mutta jos kenestä alkaa kuulostaa tutulta, niin eikun vaan yksäriä tulemaan, katsotaan ollaanko oltu samoissa ympyröissä.Kletos kirjoitti:Ihanko totta? Missä tällaista tapahtui? Oliko kyseessä joku kaupunkiseurakunta?
Toisaalta nykyisin(kin) jt-nuoriso liikkuu suhteessa paljon, joten viikonlopun pippaloiden juhlakalusto on hyvinkin saattanut heilahtaa kasaan keskenään varsin eri puolilta maata.
Tottakai vaikutimme mekin hyveellisiltä. Ja tietyllä tavalla oltiin myös, mutta se oli se "saliminä", tai "kenttäminä", eli rooli jota oli tottunut lapsesta asti esittämään. Saliminä hymyili tekohymyä seurakuntalaisille, ja kenttäminä ovenavaajille.Tuntemani todistajat vaikuttavat niin "hyveellisiltä", että on vaikea uskoa tällaista tapahtuvan missään. Tuntemani nuoret aikuiset ovat olleet mukana syntymästään saakka.
Itsekin olin aikanaan kirjisryhmän vakiovastaaja, samoin sunnuntain vt-tutkistelussa melko usein pyrin vastailemaan. Lauantain kenttäkokoontumisessa tuli näyttäydyttyä keskimäärin kerran puolessatoista kuukaudessa, eli jos ei usein niin ei äärimmäisen harvoinkaan. Loppuviimeksi aika harvoin olin kokouksista poissa, enkä koskaan edes lähellä komiteaa. Kaikkineensa ehkä semmoinen vanhinten + frouviensa maireasti hymistelemä seurakunnan esimerkkinuori.
Rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei touhun kaksinaamaisuus tuolloin ollut itselle välttämättä kovin selkeää, ainakaan missään nimessä lähellekään niin selkeää kuin mitä se on nyt. Kokemuspohjaa mistään muusta kun ei kertakaikkiaan ollut.
Mahdollisesti tämä hyvistely oli jonkinlaista viikonloppuiltamenojen ylikompensointia, osaltaan ainakin.
Yleisyydestä en osaa sanoa, mutta en muista omantunnon vaivanneen.Luuletko, että tällainen käytös olisi yleistä? Eikö omatunto koskaan vaivannut?
Veikkaan sen johtuvan siitä, etten koskaan ole tietoisesti tehnyt päätöstä valita tämä uskonto omakseni, joten en myöskään valinnut sitä kirkasotsaista, esimerkillistä, ja äh-miten-tylsää elämäntapaa. Nuo seikkailut, jos nyt vähän ehkä jännittivät, niin saivat sentään tuntemaan olevani elossa, enemmän kuin perinteinen todistajameno ikinä.
Hehe, mä en muuten ole koskaan ollut tällaisessa illanvietossa!Ei pelattu seuraleikkejä. Nuortenillan jatkoilla suosikkipuuhaa oli ihan vain jutteleminen, viaton selän hieronta (vaatteet päällä), kitaran soittaminen ja hengelliset laulut ja yllätys yllätys myös rukoileminen.
Kivaa oli.