Tällainen käsitys on myös minulla.Markku Meilo kirjoitti:Minulle kerrotun mukaan ei, vaan nimenomaan kirkon piirissä toimiva aktiivinen joukko, mutta varmaan heitä kuuluu puolueeseenkin.
Edit: Lisätty Maken kommentti sivun vaihtumisesta johtuen.
Valvoja: Moderaattorit
Tällainen käsitys on myös minulla.Markku Meilo kirjoitti:Minulle kerrotun mukaan ei, vaan nimenomaan kirkon piirissä toimiva aktiivinen joukko, mutta varmaan heitä kuuluu puolueeseenkin.
Käsittääksen tämä kysymys kuuluu presidentin toimivaltaan ja olisi Suomessa lainsäädännöllä muutettavissa milloin niin halutaan. Halonen taisikin asiasta venäläisen osapuolen kanssa jonkin tapaamisensa yhteydessä keskustella.Vieras kirjoitti:Maamme ja Itänaapurin välisissä suhteissa on kansalaisten sopimusvapauden välillä epäsymmetria, Itänaapurilainen saa sopia kiinteistökaupasta rajan tällä puolen, maammelainen tuolla puolen ei oikeastaan voi, sopimus vain harvoin mahdollinen.
Vastaukseni tässä oli tähän toteamaan:Bergerac kirjoitti: Mutta Tony, mielestäni olet väärässä siinä että Pekan ympärille ei olisi rakennettu mitään trendiä.
Tietenkin jokaiseen ehdokkaaseen kohdistuu erilaisia mielikuvia, trendejä. Osa niistä on kampanjakoneiston tietoisesti alleviivaamia, osa on olemassa luonnostaan ehdokkaan persoonan ja identiteetin kautta.vieras kirjoitti:Viitaan sillä lähinnä Pekan ympärille tietoisesti rakennettuun trendikkyyteen, jolla mm. nuoret on saatu hänen taakseen. Kriittisyys on kriittisyyttä tätä trendihomoutta kohtaan
Allekirjoitan tämän kuten edellisessäkin.Tony kirjoitti: Tietenkin jokaiseen ehdokkaaseen kohdistuu erilaisia mielikuvia, trendejä. Osa niistä on kampanjakoneiston tietoisesti alleviivaamia, osa on olemassa luonnostaan ehdokkaan persoonan ja identiteetin kautta.
Mutta näin on tietyllä tavalla käynyt, kuten samoin on käynyt muidenkin ehdokkaiden osalta muitten trendien osalta.Tony kirjoitti:Pekan ympärille ei ole tarvinnut rakentaa tietoisesti minkäänlaista trendihomoutta, ja sitä - tietoista trendin rakentamista - kommenttini koski.
Riippumatta Pekasta tai Pekan kampanjasta/ilmaisuista, homous olisi noussut joka tapauksessa noussut esille.Tony kirjoitti:Olisiko Pekka voinut vetää kampanjan jotenkin muuten, niin ettei homous olisi tullut esille niinkuin se on nyt luonnostaan tullut, rehellisyytensä säilyttäen?
On varmaan myös näinkin. Mutta tulisi muistaa myös se, että vastaavasti osa homo-ratsastuksesta tulee sieltä, joissa homous koetaan miellyttäväksi ominaisuudeksi.Tony kirjoitti:Homoudella ratsastamis-puheet tulevat mielestäni suunnasta, jossa ko. suuntautuminen koetaan epämiellyttäväksi ominaisuudeksi.
On ollut harkinnassa. Tässä ketjussahan ei tosiaan ole jt-kytköstä kuin parissa viestissä.Bergerac kirjoitti: Tony, kenties voisi harkinnan mukaan suoraan siirtää tämän ja muitakin tuonne yleiselle puolelle ??
Tuo virke sisältää useammankin ajatuksen, joita miettiessä naurattaa.Bergerac kirjoitti: Mutta tulisi muistaa myös se, että vastaavasti osa homo-ratsastuksesta tulee sieltä, joissa homous koetaan miellyttäväksi ominaisuudeksi.
Kävin äsken ravitsemusliikkeessä ja olin hyvin lähellä saada turpiin. Tämä on faktaa. Jotenkin on vaikea kuvitella, että Haaviston kannattajat uhkaisivat väkivallalla.sinner74 kirjoitti:Aamulla ajattelin äänestää Haavistoa, tämäniltaisen tentin jälkeen ajattelin äänestää Niinistöä. Huomenna voin muuttaa mieleni...ei ole ollut näin vaikeaa ennen. PRKL.
Police Academy ja Blue OysterVieraas kirjoitti: Jotenkin on vaikea kuvitella, että Haaviston kannattajat uhkaisivat väkivallalla.
Aivan saatanan vaikea on kuvitella. (Poistin säälittäviä avautumisia.)sinner74 kirjoitti:Vieraas kirjoitti:aan kannattajista, nyt jaetaan kansaa väkisin kahtia, ja idiootit saavat siitä kiksejä.
Eikai presidenttiä kuitenkaan arvioida kannattajien perusteella, tässä tilanteessa?
Esimerkkinä olkoon KD:tä johtava pariskunta ja heidän lähipiirinsä.Markku Meilo kirjoitti:Minulle kerrotun mukaan ei, vaan nimenomaan kirkon piirissä toimiva aktiivinen joukko, mutta varmaan heitä kuuluu puolueeseenkin.Jaakko Ahvenainen kirjoitti:...mutta onko se puolue?
Pekan ympärille rakennettu ja alitajuisesti tiedostettavaksi tarkoitettu trendi tarkoittaa sitä, että nyt on suvaitsevaisen Suomen aika valita fiksu homomies presidentiksi ja kaikki, jotka sitä vastustavat eli valitsevat toisin, ovat suvaitsemattomia. Tämä toimii etenkin koulutetumman nuorison keskuudessa, joka haluaa erityisesti olla suvaitsevainen ja vanhempiaan parempi polvi.Tony kirjoitti:Vastaukseni tässä oli tähän toteamaan:Bergerac kirjoitti: Mutta Tony, mielestäni olet väärässä siinä että Pekan ympärille ei olisi rakennettu mitään trendiä.Tietenkin jokaiseen ehdokkaaseen kohdistuu erilaisia mielikuvia, trendejä. Osa niistä on kampanjakoneiston tietoisesti alleviivaamia, osa on olemassa luonnostaan ehdokkaan persoonan ja identiteetin kautta.vieras kirjoitti:Viitaan sillä lähinnä Pekan ympärille tietoisesti rakennettuun trendikkyyteen, jolla mm. nuoret on saatu hänen taakseen. Kriittisyys on kriittisyyttä tätä trendihomoutta kohtaan
Pekan ympärille ei ole tarvinnut rakentaa tietoisesti minkäänlaista trendihomoutta, ja sitä - tietoista trendin rakentamista - kommenttini koski. Olisiko Pekka voinut vetää kampanjan jotenkin muuten, niin ettei homous olisi tullut esille niinkuin se on nyt luonnostaan tullut, rehellisyytensä säilyttäen? Homoudella ratsastamis-puheet tulevat mielestäni suunnasta, jossa ko. suuntautuminen koetaan epämiellyttäväksi ominaisuudeksi.
Väkivallalla uhkaileminen äänestyskäyttäytymisen vuoksi on jo sairas ilmiö. Ellet sitten itse muuten provosoinut tilannetta. Kun molempien ehdokkaiden kampanjapäälliköt olivat tv:n haastattelussa, totesi Haaviston edustaja että he ovat saaneet nyt paljon aktiivista nuorisoa tuekseen ja nämä nuoret ovat erittäin taitavia sekä innokkaita manipuloimaan toisten ihmisten mielipiteitä. (Katson itse tuon olevan kiihkomielisyyttä vrt. Jehovan todistajien ovityö). Hän totesi naureskellen toimittajan kanssa, että kyseessä on ikäänkuin kampanja kampanjan sisällä. Koska ei ole minkäänlaisia asiakysymyksiä joiden osalta Haaviston voisi osoittaa olevan osaavampi vaihtoehto kuin Niinistö, jää mielestäni asian ainoaksi selittäjäksi juuri tuo mainitsemani trendikkyys.Vieraas kirjoitti: Kävin äsken ravitsemusliikkeessä ja olin hyvin lähellä saada turpiin. Tämä on faktaa. Jotenkin on vaikea kuvitella, että Haaviston kannattajat uhkaisivat väkivallalla.
En todellakaan provosoinut. Annoin varovaisesti ja huumorin varjolla ymmärtää toisenkin vaihtoehdon olevan olemassa. Pitäisi tietysti välttää seurueita, joissa vallitsee liikuttava yksimielisyys. Ja valita paikka vähän paremmin.Vieras kirjoitti: Väkivallalla uhkaileminen äänestyskäyttäytymisen vuoksi on jo sairas ilmiö. Ellet sitten itse muuten provosoinut tilannetta.