KN kirjoitti:
Vuonna 2008 Suomen valtionvarainministeriön virkamiehet pelkäsivät, että maailmantalous romahtaa, näin kertoi Kanliapäällikkö Raimo Sailas. Me olemme olleet hiuskarvan päässä kivikaudesta. Minä seuraan aikaani ja jos sinä seuraat, niin sillon sinä hymähdät tuolleisille väitteille "Historian turvallisin aika"
Maailmantalouden romahtaminen on vielä eri asia kuin totaalinen anarkia. Luulen, että vaikka talousjärjestelmä romahtaisikin, esimerkiksi Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa ei taannuttaisi juurikaan. Tätä voi miettiä vaikka siltä kannalta, että mitä vaatisi, että sinä itse lakkaisit kunnioittamasta toisten omistusta ja itsemääräämisoikeutta? Mitä vaatisi, ettet puolustaisi itseäsi ja lähimmäisiäsi ulkopuolisen, vaikka Venäjän tai Ruotsin hyökkäystä vastaan? Vaikka auto seisoo pihalla bensan puutteessa, ja telkkarista ei näy hyviä elokuvia, elämä jatkuu silti. Talvisaikaan osuva akuutti kriisi tietysti voisi olla haasteellinen.
"Valistuneet" maat ovat ihan oikeasti pyrkineet pitkällä aikavälillä rakentamaan yhteiskuntaa perustumaan oikeudenmukaisiin mekanismeihin. Ei se perintö meistä häviä silmänräpäyksessä, vaikka palkanmaksu loppuisikin.
Yksittäisten ihmisten kohtaloon isot kriisit tietysti vaikuttavat negatiivisesti, vasta sotineena kansana tuo tosiasia lienee tuoreessa muistissa.
Yleisesti ottaen minun mielipiteeni on, että maailma menee kaiken aikaa parempaan suuntaan. Trendi on ollut havaittavissa jo ihan minun elinaikanani.
Yksittäisen ihmisen olemassaoloon kohdistuvaan uhkaan negatiivisesti voi vaikuttaa sekin, että nykyään tiedämme silmänräpäyksen kuluttua, jos jossain on tapahtunut jotain pahaa. Yleisen hyvän käppyrää harva uutistoimisto vaivautuu piirtämään.