Mikä nykytilanne erotettujen/erotettujen suhteen?

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Vieras

Re: Mikä nykytilanne erotettujen/erotettujen suhteen?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Jeesuksen lupaukseen pelastuksesta ei ollut ehtona srk:n jäsenyys, puhumattakaan mistään järjestöstä.

Muuten, ei meikäläinen edes muista millä Piplia puolustaa srk:aan liittymistä. Kristitty meikäläisessä sanoo että se olisi kutsumus. Tuon ajan yhteiskunnassa kun evankeliumia saarnattiin asiasta tietämättömille. Kirkon jäsenyys on erilainen, kun kristillisessä yhteiskunnassa tehdään kristillistä työtä, lähimmäisen auttamista hengellisesti ja aineellisesti sekä tietysti muodollisemmat asiat kuten vihkimys hautaus jne.

Järjestö sitten pitää omia värväystyöpainotuotteitaan toisaalta omaan keskuuteensa suunnattuja, siis muilta salattuja painotuotteita. Ja kieltää puhumisen eronneelle, kun ensin on tätä painostanut lopettamaan ihmissuhteensa lahkon ulkopuolisiin.

Järjestön tavat ja toimintamuodot tuntuvat Raamattuun liitymättömiltä. Lähetystyötä voisi kristitty tehdä esim. yksinään tai kolmestaan. Kirkossa voi käydä omien hengellisten tarpeiden mukaan.
Vieras

Re: Mikä nykytilanne erotettujen/erotettujen suhteen?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

sinner74 kirjoitti:Sääntöjen rikkominen on positiivista, miksi turhaan kritisoimaan!
Mielestäni sääntöjen pitäisi olla Raamatun mukaisia ja mielekkäitä. Raamatun perussanoman vastaiset säännöt (joita siis todistajilla on) ovat väärin, mutta jos sellaisia silti on, pitää niitä kunnioittaa tai jättä eroanomus seurakuntaansa.

Kuka haluaa katsoa jääkiekko-ottelua, jos säännöt eivät ole selvät ja kaikille samat? Toki sääntöjen mielekkyydestä voidaan kiistella, mutta ne säännöt mitä sattuu olemaan, niitä pitää noudattaa. Tai sitten voi lähteä joukkueesta. Tätä tarkoitin, kun edellä kirjoitin odottavani todistajien noudattavan sääntöjään.

JK
Mag Mell
Viestit: 541
Liittynyt: 10.04.2009 17:10

Re: Mikä nykytilanne erotettujen/erotettujen suhteen?

Viesti Kirjoittaja Mag Mell »

^Ero tuleekin siitä, ettei henkilökohtainen usko ole mikään sääntökirja.
On nähdäkseni aivan eri asia vaatia ihmistä noudattamaan vaikkapa lakia, kuin vaatia ihmistä oman henkilökohtaisen uskon perusteella tottelemaan jonkun toisen tulkintaa tästä samaisesta uskosta. Jos nyt ajatellaan vaikka tätäkin karttamisasiaa, niin miksi yksittäisen todistajan tulisi toimia siinä oman moraalikäsityksensä vastaisesti?
Itse en todistajavuosina koskaan sulattanut karttamista oikeana toimintana, vaan mun mielestä se vaan oli kertakaikkisen väärin. Ja I'll be damned, jos mulle tulee (olisi tullut) yksikään besserwisseri näsäviisaana kertomaan, ettei mun silloisella uskolla ole (ollut) mitään arvoa siinä tapauksessa muutenkaan.
With oblivion's obscuration fill my senses to the brim,
make me taste obliteration, in this dimness let me dim.
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Mikä nykytilanne erotettujen/erotettujen suhteen?

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Vieras kirjoitti:Mielestäni sääntöjen pitäisi olla Raamatun mukaisia ja mielekkäitä. Raamatun perussanoman vastaiset säännöt (joita siis todistajilla on) ovat väärin, mutta jos sellaisia silti on, pitää niitä kunnioittaa tai jättä eroanomus seurakuntaansa.
Pahoittelen pilkunviilaamista, mutta tämä kuvio on oikeasti aika vaikea. 1) "Raamatun mukaisia ja mielekkäitä." Oletus on siis, että Raamatun mukaiset säännöt ovat mielekkäitä. Jos näin on, minkä osan siitä? Koko Raamatun vai jomman kumman osan siitä? Kaikki säännöt konkreettisina vai sovellettuina nykyaikaan? Kuka määrittelee sen, mikä on "mielekästä"? Onko sääntöjen pakko olla sekä "Raamatun mukaisia" että "mielekkäitä?" 2) Mikä on Raamatun "perussanoma"? Jos sellainen on, kuka sen määrittelee?
Vieras kirjoitti:Kuka haluaa katsoa jääkiekko-ottelua, jos säännöt eivät ole selvät ja kaikille samat? Toki sääntöjen mielekkyydestä voidaan kiistella, mutta ne säännöt mitä sattuu olemaan, niitä pitää noudattaa. Tai sitten voi lähteä joukkueesta. Tätä tarkoitin, kun edellä kirjoitin odottavani todistajien noudattavan sääntöjään.
Olin pitkään samaa mieltä, eli että rehellisyyden nimissä pitäisi valita puolensa. Tästä myös KN:lle mouhasin, mitä pahoittelen. Myöhemmin olen tajunnut, että itse kunkin tilanne voi vaihdella aika paljon. Joissakin tilanteissa voi joutua miettimään ihan epäitsekkäästi vaikkapa lähisukulaisten hyvinvoinnin takia eroaako vai ei. Jokaisella meistä on myös oikeus ajatella itseään. Itsekin yritän toistaiseksi sekä anonyymisti kritisoida VT-seuraa että säilyttää yhteyden JT-perheeseeni. Joku voisi erittäin perustellusti sanoa, että minun pitäisi valita jompikumpi.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Mikä nykytilanne erotettujen/erotettujen suhteen?

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Vieraas kirjoitti:Pahoittelen pilkunviilaamista, mutta tämä kuvio on oikeasti aika vaikea.
Tuo on vieraalla kielellä vähintään nk. understatement.
1) "Raamatun mukaisia ja mielekkäitä." Oletus on siis, että Raamatun mukaiset säännöt ovat mielekkäitä.
Tosi kristityn erottaa nimenomaan siitä, että hän noudattaa Jeesuksen mielekkäitä ohjeita. Esimerkiksi kiipeää korkeimmankin kerrostalon katolle ja ryhtyy sieltä saarnaamaan. (Matt. 10:27) Mutta samalla pitää mielekkäästi huolen siitä ettei tervehdi ketään katsikeikalle dallaillessa, tai steegoissa, ei ota mukaan lämiskää, veskaa eikä tsengoja. (Luukas 10:4)
Itsekin yritän toistaiseksi sekä anonyymisti kritisoida VT-seuraa että säilyttää yhteyden JT-perheeseeni. Joku voisi erittäin perustellusti sanoa, että minun pitäisi valita jompikumpi.
Ei toi vielä mitään, parhaimmat kykenevät kiritisoimaan samanaikaisesti sekä Vt-seuraa että muita Vt-seuraa kritisoivia heidän Vt-seuran kritisoinnistaan.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Mikä nykytilanne erotettujen/erotettujen suhteen?

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Markku Meilo kirjoitti:
Ei toi vielä mitään, parhaimmat kykenevät kiritisoimaan samanaikaisesti sekä Vt-seuraa että muita Vt-seuraa kritisoivia heidän Vt-seuran kritisoinnistaan.
Ihminen on tuota... aika monimutkainen olento.

Tästä syystä ihminen ei sovi yksinkertaiseen mustavalko muottiin mitenkäänpäin, mutta kuitenkin pitää kaikesta kurjuudesta huolimatta ängetä siihen muottiin, vaikka vois vaan ystävällisesti kieltäytyä,
että "ei kiitos, mulla onkin oma vakaumus, eikä mun tartte sitä toisille tuoda esiin.
Mun vakaumus ei vaadi tuomaan toisille sitä esiin, koska jokaisella ihmisellä on velvollisuus etsiä oma tiensä omilla aivoillansa, olipa se tieteellinen tahi uskonnollinen.
Mitä jumalaan ja jeesukseen tulee niin enpä ole heitä tavannut livenä, satuja heistä olen kyllä kuullut, minä olen suvaitsevainen ihminen."

Jotensakin tähän tyyliin vois asennoitua, ehkä.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Mikä nykytilanne erotettujen/erotettujen suhteen?

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Tästä syystä ihminen ei sovi yksinkertaiseen mustavalko muottiin mitenkäänpäin...
Mulle tulee henkisiä puistatuksia kun muistelen kuinka tehokkaasti Vt-opetus rohkaisi mustavalkoisuuteenkin.
Mun vakaumus ei vaadi tuomaan toisille sitä esiin, koska jokaisella ihmisellä on velvollisuus etsiä oma tiensä omilla aivoillansa, olipa se tieteellinen tahi uskonnollinen.
Maailmantuholla viattomia kanssaihmisiä pelotteleva jehovantodistajuus opettaa ohittamaan moraalisen vastuun pelottelusanomansa kriittisestä tarkastelusta. Jehofiilinä minäkin tartuin joulunviettoon ja selittelin sen valheellisuutta, sitten huomasin ettei Vt-seuran opetuksessa ole yhtään enempää tolkkua kuin joulupukkiin uskomisessa.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Mikä nykytilanne erotettujen/erotettujen suhteen?

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Markku Meilo kirjoitti:

Maailmantuholla viattomia kanssaihmisiä pelotteleva jehovantodistajuus opettaa ohittamaan moraalisen vastuun pelottelusanomansa kriittisestä tarkastelusta.
Niin, vaikka raamattu kehottaa varmistautumaan jatkuvasti siitä, että ovatko nämä asiat näin.

Niin no, kehottaahan Vt-seurakin varmistautumaan, mutta ainoastaan sen omista painotuotteista, jotka ovat puolueellisia jt-teokratian ja 1000vuotisen jt-valtakunnan äänenkannattajia.

Muille uskonnollisille ja tieteellisillekin painotuotteille on se uuni lienee sopivin paikka, sanoi eräs veli kemissä.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Mikä nykytilanne erotettujen/erotettujen suhteen?

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Niin, vaikka raamattu kehottaa varmistautumaan jatkuvasti siitä, että ovatko nämä asiat näin.
Jehovantodistajalle on tärkeintä se mitä Vartiotorniseura kehottaa tekemään.
Niin no, kehottaahan Vt-seurakin varmistautumaan, mutta ainoastaan sen omista painotuotteista, jotka ovat puolueellisia jt-teokratian ja 1000vuotisen jt-valtakunnan äänenkannattajia.
Jehovantodistajat ovat tottelemattomia ja/tai laiskoja noudattamaan Vt-kehotuksia jos niiden noudattamista ei tehosteta rangaistuksilla. Sen voi päätellä siitä kuinka he ovat suhtautuneet näihinkin Vt-kehotuksiin:
"Viime vuosina on miljoonista ihmisistä eri puolilla maailmaa tullut Jehovan todistajia. Kaikkien heidän pitäisi olla hyvin selvillä sen järjestön historiasta, jonka yhteydessä he ovat.” (Vartiotorni 1. toukokuuta 1994 sivu 16)

”Meidän ei tule tutkia vain henkilökohtaisia uskomuksiamme vaan myös sitä, mitä se uskonnollinen järjestö opettaa, jonka yhteydessä saatamme olla. Ovatko sen opetukset täysin sopusoinnussa Jumalan sanan kanssa vai perustuvatko ne ihmisten perinnäissääntöihin? Jos me rakastamme totuutta, niin tällaisessa tutkimisessa ei ole mitään pelättävää. Meillä kaikillahan pitäisi olla vilpitön halu oppia, mikä Jumalan tahto meidän suhteemme on, ja sitten tehdä se. - Joh.8:32” (Totuus joka johtaa ikuiseen elämään s.13)

“Järkevät ihmiset ovat yhtä mieltä siitä, että ainoa oikeudenmukainen menetelmä on tutkia todisteita molemmilta puolilta, sekä kiistellyn teorian puolesta että sitä vastaan. Sillä tavalla päästään selville totuudesta.” (Herätkää! 8. huhtikuuta 1974, sivu 5)
Muille uskonnollisille ja tieteellisillekin painotuotteille on se uuni lienee sopivin paikka, sanoi eräs veli kemissä.
Tyypillinen kulttiasenne.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Mikä nykytilanne erotettujen/erotettujen suhteen?

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Markku Meilo kirjoitti:
"Viime vuosina on miljoonista ihmisistä eri puolilla maailmaa tullut Jehovan todistajia. Kaikkien heidän pitäisi olla hyvin selvillä sen järjestön historiasta, jonka yhteydessä he ovat.” (Vartiotorni 1. toukokuuta 1994 sivu 16)

”Meidän ei tule tutkia vain henkilökohtaisia uskomuksiamme vaan myös sitä, mitä se uskonnollinen järjestö opettaa, jonka yhteydessä saatamme olla. Ovatko sen opetukset täysin sopusoinnussa Jumalan sanan kanssa vai perustuvatko ne ihmisten perinnäissääntöihin?
Mutta entä jos olen jossain toisessa uskonnossa ja epäilen, ja senkin uskonnon johtajat kieltävät tällaisen kriittisen tutkimisen, mitä voin tehdä?
Entä millä mittaan kuinka sopusoinnussa opetukset ovat raamatun kanssa, jos olen mielenhallinnassa ja mielenhallinta vääristää ajatusmaailmaani, ja aina 2 vuoden päästä koittava maailmanloppu kannustaa uskollisuuteen nykyistä uskontoa kohtaan?

Jotenkin tuntuu että lahkosta eroavan täytyy ensin vajota epätoivoon hyvin syvästi, väsyä ja masentua, ehkäpä yrittää itsemurhaakin pari kolme kertaa, ennenkuin hän huomaa että "mitä minä tällä uskonnolla teen, eihän se ole kuin juuri näiden minun ongelmieni aiheuttaja, heitänpä uskon veks ja alan parantua".

Niin ja sitten kun eroa harkitseva tajuaa sen , että "Mitä se haittaa jos kuolen, enhän minä suinkaan niin tärkeä ole, että minun olisi ehdottomasti saatava elää, varsinkaan jos tärkein saavutukseni on runkkailu olohuoneessa verhojen takana ja pumpattavan barbaran naiminen".

Ja mitähän Vt-seura suunnittelee, kun on tuollaisen lauseen heittänyt , että sen historiaa kannattaisi tutkia, suunnitteleekohan se uutta vt-historia kirjaa, jossa kaikki esitetään uusimmassa valossa.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Mikä nykytilanne erotettujen/erotettujen suhteen?

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Mutta entä jos olen jossain toisessa uskonnossa ja epäilen, ja senkin uskonnon johtajat kieltävät tällaisen kriittisen tutkimisen, mitä voin tehdä?
Heti ei tule mieleen muuta kuin se, että kyseessä tuntuu olevan toinen uskonnollinen kultti, niitähän riittää.
Entä millä mittaan kuinka sopusoinnussa opetukset ovat raamatun kanssa, jos olen mielenhallinnassa ja mielenhallinta vääristää ajatusmaailmaani, ja aina 2 vuoden päästä koittava maailmanloppu kannustaa uskollisuuteen nykyistä uskontoa kohtaan?
Et millään, mielenhallinta on kuin puudutus, mikään ei tunnu missään. Ei voi kun odottaa, että puudustus hellittäisi hetken verran ja todellisuus pilkistäisi.
Jotenkin tuntuu että lahkosta eroavan täytyy ensin vajota epätoivoon hyvin syvästi, väsyä ja masentua, ehkäpä yrittää itsemurhaakin pari kolme kertaa, ennenkuin hän huomaa että "mitä minä tällä uskonnolla teen, eihän se ole kuin juuri näiden minun ongelmieni aiheuttaja, heitänpä uskon veks ja alan parantua".
Jokin liipaisu tarvitaan alkuun, mutta sitä tuskin tulee ellei riko Vt-ohjetta ja harjoita itsenäistä ja riippumatonta ajattelua, siis sitä joka Vt-seuran mukaan on merkki ylpeydestä.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Vieras

Re: Mikä nykytilanne erotettujen/erotettujen suhteen?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Vieraas kirjoitti:
Vieras kirjoitti:Mielestäni sääntöjen pitäisi olla Raamatun mukaisia ja mielekkäitä.
Olisi pitänyt kirjoittaa tuo virke alunperin ilman "ja mielekkäitä" -loppua. Eli sääntöjen pitäisi olla Raamatun mukaisia. Piste. Mielekkyys on subjektiivista, joten sen ei kuulu liittyä em. asiaan mitenkään.


Vieraas kirjoitti:Mikä on Raamatun "perussanoma"? Jos sellainen on, kuka sen määrittelee?
Jos kuuluu mihin tahansa uskonnolliseen järjestöön, on pelattava sen sääntöjen ja oppien mukaan. "Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt". Jos esim. olet Jehovan todistaja, Vt-seura määrittelee sinulle Raamatun perussanoman. Jos se ei tunnu oikealta omaan arvomaailmaan ja omaan Raamatuntulkintaan suhteutettuna, lienee parasta erota. (Eihän mikään elämässä ole näin yksinkertaista, mutta periaatteessa siis).

Jokainen kirkkoon kuulumaton voi määritellä Raamatun perussanoman itselleen. Jos Raamattu on Jumalan henkeyttämä, saa jokainen sen lukija siitä jotain itselleen. Erilaiset ihmiset toki ihan eri asioita omasta elämänkokemuksestaan ja taustastaan riippuen.

Itselleni Raamatun perussanoma on Jeesus ja hänen toimessaan osoittama rajaton lähimmäisenrakkaus. Minulle tärkein Raamatunkohta:

"Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat." (Matt. 22:36-49)

JK
Vieras

Re: Mikä nykytilanne erotettujen/erotettujen suhteen?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Mag Mell kirjoitti:Jos nyt ajatellaan vaikka tätäkin karttamisasiaa, niin miksi yksittäisen todistajan tulisi toimia siinä oman moraalikäsityksensä vastaisesti?
Vain siksi, että on vapaaehtoisesti järjestön jäsen. (tiedän kyllä, että eroaminen on käytännössä kaikkea muuta kuin helppoa, mutta teoriassa tämä on se syy).

Toisaalta voi kysyä, miksi joku maailmallinen ihminen lähtisi mukaan Jehovan todistajien toimintaan, jos jo nyt tietää, että esim. karttamissääntö on omaa moraalikäsitystä vastaan eikä sitä noudattaisi?

Mielestäni olisi järjetöntä liittyä järjestöön, jos ei aio noudattaa sen kaikkia sääntöjä. Tästä seuraa, että on outoa olla mukana järjestössä, jos pitää joitakin sääntöjä "täysin väärinä" eikä noudata niitä.

Siksi mielestäni Jehovan todistajissa ei kuulu(isi) olla ketään, joka ei sääntöjä noudata. Joko kaikki tai ei mitään. Olet mukana toiminnassa tai täysin ulkopuolella. Naisenkin on vaikea olla puoliksi raskaana...

JK
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Mikä nykytilanne erotettujen/erotettujen suhteen?

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Vieras kirjoitti:Eli sääntöjen pitäisi olla Raamatun mukaisia. Piste.
Kuten Matteuksen 10:27 kattosaarnaaminen ja Luukkaan 10:4 ohjeet saarnausvarustuksesta.
Jos kuuluu mihin tahansa uskonnolliseen järjestöön, on pelattava sen sääntöjen ja oppien mukaan. "Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt".
Jolloin sama Raamatun perussanoma on yhtä hyvin jehovantodistajalla, helluntailaisella, adventistilla, mormonilla jne.
Viimeksi muokannut Markku Meilo, 04.02.2012 16:15. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy: a=>e
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Vieras

Re: Mikä nykytilanne erotettujen/erotettujen suhteen?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Markku Meilo kirjoitti:...Luukkaan 10:4 ohjeet saarnausvarustuksesta.
Raamattu on sen verran monimuotoinen kirja, ettei mikään siihen liittyvä ole yksinkertaista tai yksiselitteistä. Parasta on tietysti se, että melkein mitä tahansa, mitä joku väittää Raamatun mukaiseksi (vaikapa se Jt omalla kotiovella) voidaan kumota jollain toisella Raamatun kohdalla, joka on aivan päinvastoin.

JK
Vastaa Viestiin