Vieras kirjoitti:Kukaan ei usko, että sellainen manipulaation maailma, missä ihmiset kuvittelevat olevansa onnellisia, voisi olla Suomessa ja muuallakin arkipäivää.
Ainoa oikea totuus, olemme etuoikeutettuja, hengellinen paratiisi, rakkaus keskuudessamme...
Ulkopuolisten ihmisten onkin vaikea uskoa tällaisen kuvion toimivuuteen ja kestävyyteen, mikä sinänsä on ymmärrettävää. Kuitenkin esimerkiksi entinen vanhoillis-lestadiolainen tai entinen krishna-liikkeen jäsen ymmärtää tätä kuviota jo aivan toisella tavalla, koska ovat itse kokeneet saman omissa lahkoissaan.
Vieras kirjoitti:Kun alkaa nähdä normaalisti asiat, nämä hypetykset romahtavat yksi kerrallaan ja huomaat olevasi valheen vankina ja manipuloidut ovat vanginvartijoitasi
Juuri tuolla tavoin ne näkymättömän vankilan seinät alkavat vähän kerrassaan paljastua. Muistan itsekin silmieni vähittäisestä avautumisesta aiheutuneen tunteen (se on jotakin päinvastaista kuin lahko-oppiin hurahtaminen, muistan toki senkin).
Jokaisella Vt-seuran mielenhallinnan taakseen jättäneellä on varmasti ollut se ensimmäinen asia, jonka kautta Vartiotorni -jumalan luotettavuus on saanut kolhun. Vt-seuran maalaamaan kiiltokuvamaailmaan on tullut kupru, joka vuorostaan mahdollistaa sen, että yksilö voi myöhemmin alkaa rohkeasti hankkimaan realistisempaa tietoa uskonnostaan, ja näin kokonaiskuva pikku hiljaa laajenee ja asiat tuossa kuvassa alkavat asettua oikeille paikoilleen.
Esimerkiksi veriopin vuoksi kuolleet OVAT lahko-opin uhreja eikä tällaisella ei ole mitään tekemistä "elämän kunnioittamisen" kanssa kuten lahko sanoo. Entisten jäsenten kollektiivinen karttaminen ON sosiallisilla suhteilla kiristämistä, ei "rakkaudellinen järjestely" kuten lahko asian muotoilee. Tosiasioiden salailu, kieroilu ja valehteleminen ON epärehellisyyttä, vaikka se kuinka toteutettaisiin Jumalan nimissä. Myöskään Vartiotornin julistamia Jumalan toimia maailmassa EI ole tapahtunut, vaikka se on julistanut olevansa Jumalan ainoa tosi profeetta.
Vieras kirjoitti:Huomaat, että sinua on johdettu järjestelmällisesti harhaan voimakkaalla suggeroivalla opetuksella.
Tämän asian tajuaminen oli yksi niistä suurista hetkistä elämässäni, joiden ansiosta olen nyt sellainen ihminen kuin olen. Ja vaikka myöhempi irroittautuminen olikin tuskallista, niin nuo hankaluudet johtuivat ainoastaan siitä, että kyseessä oli valtaa käyttävä lahko, josta olin tekemässä lähtöä. Lahkothan eivät tunnetusti ole koskaan väärässä eikä yleinen uskonnonvapaus ulotu lahkon jäseniksi liittyneisiin.
Tuskan läpi kulkeminen johtaa kuitenkin kohti tervettä oman elämän autonomiaa, ulos lahkosta.