Jäsenten käytöksen ehdollistaminen

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

nöyräsydäminen

Jäsenten käytöksen ehdollistaminen

Viesti Kirjoittaja nöyräsydäminen »

Vartiotorniseuran oppihelvetissä eläminen luo väkisinkin sen jäsenille kompulsiivista toimintaa, kun Saatanan kerrotaan väijyvän niin musiikissa kuin televisiossakin. Jos näkyy alusvaatemainos, kehotetaan vaihtamaan kanavaa. Jos vahingossa katsoo kriittistä materiaalia (eli "luopiomateriaalia") "hengellisesti kypsän" Jehovan todistajan silmät etsivät välittömästi uuden kiintopisteen.

Vielä vuosia erottamisen / eroamisen jälkeenkin monet karttavat esim. verilettuja. Tämä osoittaa kuinka tehokasta Vt-seuran manipulaatio itse asiassa on. Kun ehdotonta ainoaa totuutta toitotetaan viidessä kokouksessa viikossa, ehdollistuvat Vartiotorniseuran opit väkisinkin ihmisen mieleen ja aiheuttavat jopa refleksinomaista toimintaa Vt-seuran eduksi.

Muistan ajan jolloin käänsin pääni pois kun näin kuvan tisseistä. En edes ajatellut asiaa, se tuli vain ns. selkäytimestä. Olihan minulle opetettu että jopa kahden oleminen vastakkaiseen sukupuoleen kuuluvan kanssa on todiste "haureudesta" (eli esiaviollisesta seksistä). Tämä loi kiusallisia jännitteitä moniin ihmissuhteisiini, etenkin sen aikaisten kanssatodistajien kanssa. Jatkuvasti piti potea syyllisyyttä, ettei vain Jehova pahota mieltään. Jehovalla kun tuntuu olevan kovin herkkä luonne. Mutta eihän kyse olekaan Jehovan tai minkään muunkaan yliluonnollisen tottelemisesta, vaan Vt-seuran miellyttämisestä ilmaisella työllä ja rahalahjoituksilla.

Miten Vartiotornin ehdollistamia pakkotoimintoja voisi yrittää rikkoa, eritoten aktiivi-jt:en keskuudessa? Vai onko se mahdonton tehtävä?

(Pahoittelen provokatiivista kirjoitustyyliäni, mutta koen sen tarpeelliseksi varsinkin aktiivisten todistajien silmien avaamiseksi, koska heitäkin tänne välillä eksyy. Uteliaisuus on ihmisen luonnossa ollut aina.)
Vieras

Re: Jäsenten käytöksen ehdollistaminen

Viesti Kirjoittaja Vieras »

"käänsin pääni pois kun näin kuvan tisseistä"

Tisut ihmisnaisella sanotaan evoluution tulokseksi. Miestä kiihotti konttausvaiheessa takalisto. Pystyyn nousemisen jälkeen tisut, kaareutuessaan jotenkin pyllyä muistuttavasti, olisivat kiihottavia. Mutta sitten kun ihmisen aivot kasvoivat niin että tuli mielekkääksi pesiminen ja pitkäaikainen poikasten kasvattaminen, ruvettiin tisut peittämään jottei pesän koiras vilistäisi tisujen perässä jättäen poikaset vaille omaa työpanostaan. Tähän liittyy tuo vartiotornivaikutus.
Vieras

Re: Jäsenten käytöksen ehdollistaminen

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Kun ehdotonta ainoaa totuutta toitotetaan viidessä kokouksessa viikossa,
ehdollistuvat Vartiotorniseuran opit väkisinkin ihmisen mieleen
ja aiheuttavat jopa refleksinomaista toimintaa Vt-seuran eduksi.
Haitta on nykyisin pienempi, onhan kokouksiakin vähemmän tällä vuosituhannella...
Vieras

Re: Jäsenten käytöksen ehdollistaminen

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Tissien muoto ei ole välttämätön, apinoilla on erilainen evoluutio eikä kuulemma vastaavanmuotoisia kuin homo sapiensilla.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Jäsenten käytöksen ehdollistaminen

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Vieras kirjoitti:Tissien muoto ei ole välttämätön, apinoilla on erilainen evoluutio eikä kuulemma vastaavanmuotoisia kuin homo sapiensilla.
Tuota nuin. Koska olen hieman yksinkertaiseksi todettu, voisitko kertoa minulle, miten tämä liittyy Jehovan Todistajien jäsenistön käytöksen ehdollistamiseen?
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Jäsenten käytöksen ehdollistaminen

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Tuota nuin. Koska olen hieman yksinkertaiseksi todettu, voisitko kertoa minulle, miten tämä liittyy Jehovan Todistajien jäsenistön käytöksen ehdollistamiseen?
Jokaista jossain elämänsä vaiheessa V t-ehdollistettua on opetettu elämään tavalla, jossa esimerkiksi Vt-standardin alittavan naisen verhouksen tulisi aiheuttaa miehen silmien sulkeutumisen ja lähinnä päivän tekstin muistelemisen, ellei muuta Vt-lyriikkaa tule siinä hädässä mieleen.

Vt-seura hallitsee myös juuri pyrkimällä kaikin tavoin tukahduttamaan luonnollisen suhtautumisen alastomuuteen ja seksuaalisuuteen. Toki oma asiansa on sitten mihin kukin tuon luonnollisuuden rajan kohdallaan vetää. Oman muistikuvani mukaan ei edellä olevan tapainen asioiden käsittely olisi tullut kuuloonkaan, jo aivan lievästikin pikkutuhmat vitsit tai heitot saivat joissakin aikaan kulmakarvojen kohoamista.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Vieras

Re: Jäsenten käytöksen ehdollistaminen

Viesti Kirjoittaja Vieras »

nöyräsydäminen kirjoitti:Muistan ajan jolloin käänsin pääni pois kun näin kuvan tisseistä.
Kerran oli TV:uutisten loppukevennyksenä joku juttu (muistaakseni italiasta), jossa näytettiin sekä naisen tissejä, että kakunsyöntiä (samassa insertissä). Tuolloin oli uutisankkurina julkisesti JT:na tunnettu uutistenlukija, joka insertin jälkeen tokaisi naiskollegansa kommenttiin, että "ai, oliko siinä myös kakkua".

Siis: oliko tarkoitus kertoa, ettei ollut katsonut inserttiä lainkaan eikä tiennyt kakunsyönnistä VAI oliko tuijotellut tissejä niin kiinteästi, ettei huomannut kakkua? Jäi katsojan arvattavaksi. JT-katsoja valitsee ensimmäisen vaihtoehdon.
Vieras

Re: Jäsenten käytöksen ehdollistaminen

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Toinen tapaus oli salilta: Vartiotornin kirjoitus päättyi toeamukseen, että kirjoituksen käsittelmä asia saattaa johtaa itsetyydytykseen. Vanhin ei sanonut mitään suoraan, mutta kertoi, että jos katse tai ajatukset alakvat harhailemaan, hän alkaa hokea valtakunnanlauluja mielssään. Ilmeisen hyvä "kainalosauva", jos sinänsä luonnolliset seksuaaliset halut, jotka kuuluu kieltää, nousevat pintaan.

Toinen tapaus oli vanhin, joka ihmetteli, kun netin pornosivut alkoivat isestään aukeamaan (itse asiassa kahdellakin vnhimmalla). Miten ne aukenevat, jos ei niillä ole koskaan vieraillut? Nykyään kai turvallisempaa, kun on palomuurit ja virustorjuntaohjelmat.
Vieras

Re: Jäsenten käytöksen ehdollistaminen

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Vieras kirjoitti:Toinen tapaus oli vanhin, joka ihmetteli, kun netin pornosivut alkoivat isestään aukeamaan (itse asiassa kahdellakin vnhimmalla). Miten ne aukenevat, jos ei niillä ole koskaan vieraillut?
Ollaan aika vahvasti off topic, mutta tuo nyt kertoo vain siitä, että vanhimmat olivat pyörineet ilmaissivustoilla, joiden tarkoitus on ajaa liikennettä varsinaisille (maksullisille) sivuille ja/tai levittää haittaohjelmia. Jos vanhin nöyränä ostaa rahalla käyttöoikeuden kunnon sivustolle, niin ei siellä mitkään ikkunat hypi, pompi tai itsestään avaudu. Luulisi, että srk:n vanhimmat tämän tietäisivät ja haittaohjelmien pelossa asioisivat vain luotettavilla aikuissivustoilla.
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Jäsenten käytöksen ehdollistaminen

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Vieras kirjoitti:
Vieras kirjoitti:Toinen tapaus oli vanhin, joka ihmetteli, kun netin pornosivut alkoivat isestään aukeamaan (itse asiassa kahdellakin vnhimmalla). Miten ne aukenevat, jos ei niillä ole koskaan vieraillut?
Jos vanhin nöyränä ostaa rahalla käyttöoikeuden kunnon sivustolle, niin ei siellä mitkään ikkunat hypi, pompi tai itsestään avaudu. Luulisi, että srk:n vanhimmat tämän tietäisivät ja haittaohjelmien pelossa asioisivat vain luotettavilla aikuissivustoilla.
NIin muttako vanhimmalla saattaa olla sellainen omatunto, että kun käy nopeasti ilmaissivustolla vilkaisemassa tissejä, että tietää sitten mistä seurakuntalaisia pitää varottaa.

Mutta sitten ei voikaan lähteä ilmaissivustolta pois, kun on vaimokin suuttunut ja ei ole antanut ja pitää jäädä vahingossa klikkaileen tissilinkkejä.

Sitten haittaohjelma ehtiikin asentua, ja vaimo kysyy vanhimmalta että miksi meidän tietokoneessa hyppii pornoa silmille, johon vanhin vastaa että sellaisia nuo Saatanan maailman laitteet ovat, täytynee lopettaa netti-liittymä ennenkuin lapset näkevät.

Luulisin että harvemmin se on se vanhimman vaimo, joka niitä tisuja ihailee siellä netisä, nenä ruudussa kiinni, kina suupielestä roikkuen.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
ajoulupukisti
Viestit: 404
Liittynyt: 19.12.2010 16:38

Re: Jäsenten käytöksen ehdollistaminen

Viesti Kirjoittaja ajoulupukisti »

Olen joskus lukenut tämän (pitäisi ajatuksella lukea, mutta nyt on aivot liian väsyneet siihen).
http://freeminds.org/index.php?option=c ... Itemid=351

Suora hyökkäys ei juuri koskaan toimi. Edes vaikka sen tekisi valokopiot kourassa.

edit: linkki vähän siistimmän näköiseksi
"Ilmaus "uskollinen ja ymmärtäväinen orja" viittaa siis ryhmänä kaikkiin niihin tuon voidellun hengellisen kansan jäseniin, jotka kulloinkin ovat eläneet maan päällä vuodesta 33 lähtien aina nykyaikaan saakka" -w04 1/3 s. 8-12
Vieras

Re: Jäsenten käytöksen ehdollistaminen

Viesti Kirjoittaja Vieras »

"Suora hyökkäys ei juuri koskaan toimi. Edes vaikka sen tekisi valokopiot kourassa."

Ja malttiaan ei saisi menettää, vaan ystävällinen olla, sanotaan. Valokopsuista onkin joku täällä puhunut postiluukutusetuna että hyökkäysasetelmaa ei ole, ei ole hyökkääjää eikä ketä vastaan hyökätä, on vaan tosiasia ikiomasta lahkosta, mitä se sitten mieleen tuokaan.

Maallikkona joutuu arvaamaan että onko siinä tunteet etusijalla jotka toimivat ja ajatukset, vaikka valokopioperusteisia, täytyy silloin torjua jotta voittaa hyvässä olossa.
harmus

Re: Jäsenten käytöksen ehdollistaminen

Viesti Kirjoittaja harmus »

ajoulupukisti kirjoitti: Suora hyökkäys ei juuri koskaan toimi. Edes vaikka sen tekisi valokopiot kourassa.
Ei suora hyökkäys oikein toimi missään, eikä ketään vastaan. Paitsi jos tarkoitus on haastaa riitaa.

JT:t katselevat käsittääkseni paljon tissejä. Se on ihan terve merkki sinänsä.

Ihmisen "halukaivo" kaipaa kuitenkin aina vähän uutta ja erilaista. Kaikki kovasti nähty kuluu. Mutta jos uskova tuijottelee vähemmän tissejä, niin niiden suora vetovoima voi pysyä pitkäänkin korkealla. Vanhanakin voi veri seisahtua mukavasti kuten poikasella. Ei tarvitse esimerkiksi syventyä hapenpuute-erektioiden ihmeelliseen maailmaan.

Romantisoinko liikaa?
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Jäsenten käytöksen ehdollistaminen

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Et suinkaan romantisoinut liikaa, mutta jos JT-naisetkin katselevat toistensa tissejä, kuten sanoit, laittaa tämä hieman mietityttämään.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Jäsenten käytöksen ehdollistaminen

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Kokemukseni mukaan monet naiset mielellään katsovat kauniita rintoja, riippumatta uskontokunnasta. Jeppuloilla tämä on toki illegimitoitua...
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Vastaa Viestiin