Vartiotorniseuralle kelpaa vain paras

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

valheenpaljastin

Vartiotorniseuralle kelpaa vain paras

Viesti Kirjoittaja valheenpaljastin »

Vartiotorni 15. tammikuuta painostaa entistä kovemmin Jehovan todistajia antamaan aikaansa ja varojaan Vartiotorniseuran palvelemiseksi. Tarkastelen muutamia kohtia kirjoituksesta "Esitä Jehovalle uhreja kokosieluisesti" (alkaa sivulta 21).
Apostoli Pietari kanusti meitä "uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka ovat otollisia JUmalalle Jeesuksen Kristuksen välityksellä" (1. Piet. 2:5). Lisäksi apostoli Paavali teki selväksi, että vihkytyneen kristityn elämää kaikkine osa-alueineen voidaan pitää Jumalalle omistettavana "uhrina" (Room. 12:1). [Kursivointi alkuperäinen]
Nyt uhrivaatimuksille on lähdetty hakemaan tukea myös Uudesta testamentista, edellisen kirjoituksen käsitellessä enemmän Mooseksen lain mukaista uhrausjärjestelmää.
Kristitty uhraa siis Jehovalle joko antamalla hänelle jotakin tai luopumalla hänen vuokseen jostakin.
Jeesuksen uhri ei ilmeisesti enää peitäkkään koko ihmiskunnan syntejä, vaan uhreja tarvitaan edelleen. Kumpi todellisuudessa tarvitsee uhreja: kaikkivaltias Jumala vai inhimillisille tulkinnoille perustuva järjestö?
Esimerkiksi kotiaskareet, koulunkäynti, ansiotyö ja ostosten tekeminen eivät tunnu olevan juuri lainkaan tekemisissä hengellisten asioiden kanssa. Mutta jos olet vihkiytynyt Jehovalle tai toivot voivasi tehdä niin lähitulevaisuudessa, suhtautumisellasi näihin jokapäiväisiin toimiin on merkitystä. Olemme kristittyjä 24 tuntia vuorokaudessa, ja meidän on sovellettava Raamatun periaatteita elämämme kaikkiin puoliin. -- Meidän on samalla tärkeä muistaa että israelilaisten piti uhrata Jehovalle aina parasta mitä heillä oli (2. Moos. 23:19).
Vartiotorni myöntää että ostosten tekemimistä tai pyykinpesua ei voida yhdistää "hengellisiin asioihin". Näin onkin, mutta Vartiotorni esittää oman ehdottoman näkemyksensä heti perään: "Olet Vartiotorniseuran edustaja 24 tuntia vuorokaudessa, käyttäydy siis sen mukaisesti!" Mooses-kortti vedetään kappaleen 6 lopussa uudelleen esille: Vartiotorniseuralle kelpaa vain paras.
Olet epäilemättä havainnut, että kun pyrit saamaan selville Jehovan tahdon ja toimimaan sen mukaan, tulokset ovat erinomaisia (Jes. 48: 17, 18). Olemme pyhä ja onnellinen kansa, koska heijastamme Opettajamme ominaisuuksia (3. Moos 11:44; 1. Tim. 1:11).
Pohjois-Korean lisäksi maailman onnellisimman kansan tittelistä kilpailevat Jehovan todistajat. Monikossa ylistetään Vartiotorniseuran kansaa. Vartiotorni myös sanelee ihmisille mitä he tuntevat tai heidän pitäisi tuntea. Yksilöllisille tunteille ei voida antaa sijaa, sillä muuten vahvaan yhteisöllisyyteen perustuva kultti olisi vaarassa hajota. Konventtien, kokousten ja kenttäpalveluksen on tuotettava todistajalle iloa, tai muuten hän ei täytä Vartiotorniseuran rivienvälisiä vaatimuksia tunnetiloista.
Emme saa rakastaa mitään sellaista, mitä Jehova vihaa (Lue 1. Johanneksen kirjeen 2:15-17). Tämä merkitsee selvästikin sitä, että varomme sekaantumasta mihinkään, mikä Jumalan näkökannalta katsottuna saastuttaisi meidät (Jes. 2:4; Ilm. 18:4) Emme myöskään anna silmiemme viipyä tai ajatustemme askarrella sellaisessa, mikä on epäpuhdasta tai moraalitonta (Kol. 3:5, 6).
Monikossa ilmaistut käskyt käskevät välttämään jopa sellaisten asioiden ajattelemista, jotka ovat Vartiotorniseuran mukaan "epäpuhtaita" tai "moraalittomia". Moraalitonta ja epäpuhdasta on mm. kaikki kriittinen materiaali koskien Jehovan todistajia, seksi, tupakointi ja näitä asioita sisältävä viihde. Seuraavaksi Vartiotorni käskyttää alamaisiaan käyttämään kaikki tilanteet yhteisön ulkopuolisten kanssa manipulaatiotyöhön lahkon hyväksi.
Tartutko sinä kaikkiin tilaisuuksiin antaa todistusta? Paavalin mukaan meidän tulee uhrata "Jumalalle ylistysuhria, toisin sanoen niiden huulten hedelmää, jotka julistavat julkisesti hänen nimeään". (Hepr. 10:23; 13:15; Hoos. 14:2) -- Mutta meidän on ennen kaikkea muistettava, että kenttäpalvelus ja vapaamuotoinen todistaminen ovat "ylistysuhri", osa palvontaamme, joten tuon uhrin pitäisi olla parasta, mitä voimme antaa. Ihmisten olosuhteet ovat erilaisia, mutta hyvän uutisen julistamiseen käyttämämme ajan määrä heijastaa usein hengellisten asioiden arvostustamme.
Aikaisemmin Vartiotorni on pysynyt poliittisesti korrektina, ainoastaan "kannustaen" käyttämään yhä enemmän aikaa sen sanoman julistamiseen. Nyt Vartiotorni kuitenkin suoraan ilmaisee, että vähän kenttäilevät todistajat eivät arvosta hengellisiä asioita. Lainauksen alussa olevaan kysymykseen ei voi kukaan rehellinen todistaja vastata myöntävästi, joten sen tarkoitus on todennäköisesti ainoastaan luoda syyllisyyden tunteita todistajan mieleen.
Jumala odottaa yhä, että pidätymme kuolleista teoista, tutkimme hänen Sanaansa, rukoilemme ja käymme kokouksissa. Lisäksi perheen päällä on velvollisuus tutkia Raamattua huonekuntansa muiden jäsenten kanssa. (1 Tess. 5:17; Hepr. 10:24, 25) Meidän on hyvä pohtia, voisimmeko parantaa palvontamme laatua.
Vartiotorni esittää perheen pään eli miehen velvollisuudeksi iskostaa Vartiotorniseuran opit perheensä aivoihin. Entä jos perheenjäsenet eivät halua tutkia Raamattua? Tuleeko "velvollisuus" täyttää tästä huolimatta? Vai onko silloin perheen pää huono ihminen?
Maailmanlaajuisen työn [VT-seuran saarnaamiskampanja] tukemiseen annettavia rahalahjoituksia voidaan verrata uhriin, annammepa vähän tai paljon (Mark. 12:41-44). -- Nykyäänkin Jehova [VT-seura] arvostaa syvästi lahjoituksiamme maailmanlaajuiseen työhön.
Jehovalla on taas matti kukkarossa. Rahaa tarvitaan lisää, vaikka VT-seuralla on massiivinen kiinteistöimperiumi ympäri maapalloa. Ne jotka ovat liian laiskoja soittelemaan ovikelloja, voivat kuitata "ylistysuhrinsa" tilisiirrolla Vartiotorniseuralle. Köyhät maksavat velkansa tekemällä ilmaista työtä ansiotyönsä ohella -jotkut jopa 70 tuntia kuukaudessa (ns. "tienraivaaja").

Kenelläkään ei ole tietoa siitä mihin lahjoitusvarat menevät Vartiotorni ja Herätkää lehtien painamisen ohella. VT-seura ei julkaise minkäänlaisia tilastoja tai tiedotteita rahankäytöstään. Mitä salattavaa Vartiotorniseuralla on?
Rakkautemma ja arvostuksemme Jumalaa ja Kristusta kohtaan näkyy siitä, että olemmeko tottelevaisia ja haluamme saarnata ja tehdä opetuslapsia.
Artikkelistä välittyy pääkonttorin huolestuneisuus siitä, mistä uusia jäseniä saataisiin värvättyä mukaan. Lisäksi pelätään että todistajien käännytysarmeija ei enää olisikaan tottelevainen sen johdolle, joten tätäkin seikkaa on nähty tarpeelliseksi painottaa.
Olisiko sinun mahdollista parantaa ylistysuhrisi laatua? -- Jos tälläistä pyhää palvelusta tehdään oikeasta vaikuttimesta - kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan - se on hänelle otollista. Monet kristityt ovat tunteneet olevansa kiitollisuudenvelassa Jehovalle, ja se on saanut heidät ryhtymään toimiin.
Vaikka Vartiotorniseuran tapa painostaa alamaisiaan antamaan lisää ilmaisia työtunteja sen asialle perustuu syyllistämiseen, yritetään tämä kääntää päinvastaiseksi. Todistaja halutaan saada ajattelemaan, että hänen on tehtävä lisää VT-seuran eduksi kiitollisuudesta. Pelkkä palkaton työskentely ei riitä, vaan sen pitää tapahtua Vartiotorniseuran ilmoittamasta motiivista. Muuten todistajalla on jälleen syy potea huonoa omatuntoa.

Seuraavaksi esitetään yliampuva esimerkki 30 vuotta tienraivausta tehneestä Morenasta. Vartiotorni kertoo hänen saaneen "vastaukset kaikkiin kysymyksiinsä", alkaessaan tutkia Raamattua Jehovant todistajien kanssa. Näin varmasti onkin, mutta vastausten laadusta ei ole takeita.
Meidän täytyy saattaa käytöksemme tarkoin vanhurskaiden periaatteiden [eli VT-seuran periaatteiden] mukaiseksi muistaen, että edustamme kaikkina aikoina Jehovaa [VT-seuraa]. Usko saa meidät luottamaan täysin Jumalan tarkoitusten toteutumiseen.[Kursivoinnit alkuperäisiä]
Jälleen painotetaan sitä, että Jehovan todistajan tulisi antaa virheetön kuva itsestään ja uskostaan kaikkina aikoina. Näin ei jää mahdollisuutta yksilön omille tunteille ja ajatuksille, kun jatkuvasti pitää pohtia miten saisi tuonkin bussissa istuvan vieruskaverin käännytettyä Vartiotorniseuran tielle. Uskosta muistutetaan jälleen, ja sitä todella tarvitaankin, sillä Vartiotorniseura on osoittanut olevansa "väärä profeetta" jo lukuisia kertoja.
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Vartiotorniseuralle kelpaa vain paras

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Hienoa aiheenkäsittelyä valheenpaljastimella, kiitos.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Suurenmoinen etu

Re: Vartiotorniseuralle kelpaa vain paras

Viesti Kirjoittaja Suurenmoinen etu »

Kiitos tästä hengellisestä juhla-ateriasta jonka olit valmistanut meille, Valheenpaljastin.
Voimantorni
Viestit: 989
Liittynyt: 07.06.2009 16:16

Re: Vartiotorniseuralle kelpaa vain paras

Viesti Kirjoittaja Voimantorni »

valheenpaljastin kirjoitti:Vartiotorni 15. tammikuuta painostaa entistä kovemmin Jehovan todistajia antamaan aikaansa ja varojaan Vartiotorniseuran palvelemiseksi.
Joo, kiitosta vaan hienosta lehti-analyysista.
Tämä seurakuntalaisten paineiden kasvattaminen järjestön taholta on ollut viime vuosina lisääntymään päin, mikä on uskoakseni osoitus järjestön johtajien kokemasta aidosta huolesta. Päivät ovat pahat Vt-seuran uskottavuuden ja kannattavuuden näkökulmasta ajatellen; järjestön johtajat ovat varsin hyvin selvillä siitä, miten laajalti Vt-seuran epärehellisyydet on netissä viime aikoina olleet esillä.

Tämä on kantanut myös satoa: yhä useampi Jehovan todistaja alkaa osoittamaan merkkejä - ei vain väsymisestä ja turhautumisesta - vaan myös lisääntyvistä epäilyistä sekä suoranaisesta epäuskosta järjestön oppeja ja johtoasemaa kohtaan. Niin ikään yhä harvempi ihminen ottaa enää Jt-sanomaa vastaan kaduilla tai ovilla, koska he tietävät riittävän paljon tästä asiasta.
valheenpaljastin kirjoitti:Jeesuksen uhri ei ilmeisesti enää peitäkkään koko ihmiskunnan syntejä, vaan uhreja tarvitaan edelleen.
Erittäin hyvä argumentti! Jehovan todistajat väittävät ylpeinä olevansa tosi kristittyjä, mutta he eivät näe, kuinka lakihenkinen ja suorituksia vaativa Vt-seura pitää jatkuvasti kiinni Vanhasta. Vaatimuksillaan Vt-seura todistaa, ettei se todellakaan usko Jeesuksen kuoleman sovittaneen ihmisiä.
valheenpaljastin kirjoitti:Kumpi todellisuudessa tarvitsee uhreja: kaikkivaltias Jumala vai inhimillisille tulkinnoille perustuva järjestö?
Tähän on varsin helppo vastata: ihmiset, ja sitä kautta ikävät uskonnot tarvitsevat uhreja.
Jäseniensä resurssit, ja itse asiassa heidän koko elämän vaativa lahko vieläpä arvostelee niitä, jotka eivät jatkuvasti anna 100 %:n suoritusta sille:
”Valitettavasti jotkut kääntävät katseensa menneisyydessä tekemiinsä uhrauksiin ja ajattelevat menettäneensä jotakin. Kenties sinulla olisi ollut mahdollisuus hankkia korkeakoulutusta ja saada vaikutusvaltaa tai taloudellista turvallisuutta, mutta päätit olla tavoittelematta niitä. - - Aikaa on kulunut, ja loppu ei ole vielä tullut. Unelmoitko siitä, mitä olisi voinut tapahtua, ellet olisi tehnyt noita uhrauksia?” (Vartiotorni 15. maaliskuuta 2012, s. 27)
Niin, arvoisa Jehovan todistaja. Jos luet tätä viestiä, niin pohdihan hetki:

Unelmoitko siitä, mitä olisi voinut tapahtua, ellet olisi tehnyt noita uhrauksia?

Näin kysyy sinua orjuuttava epärehellinen uskonnollinen järjestö. Mitä vastaat?
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Vartiotorniseuralle kelpaa vain paras

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Voimantorni kirjoitti:Niin, arvoisa Jehovan todistaja. Jos luet tätä viestiä, niin pohdihan hetki:

Unelmoitko siitä, mitä olisi voinut tapahtua, ellet olisi tehnyt noita uhrauksia?

Näin kysyy sinua orjuuttava epärehellinen uskonnollinen järjestö. Mitä vastaat?
Ja samalla kannattaa miettiä kummalla tavalla epäkohtia on korjattu maailman sivu, unelmoimalla vai käytännön työskentelyllä?
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Voimantorni
Viestit: 989
Liittynyt: 07.06.2009 16:16

Re: Vartiotorniseuralle kelpaa vain paras

Viesti Kirjoittaja Voimantorni »

Markku Meilo kirjoitti:kannattaa miettiä kummalla tavalla epäkohtia on korjattu maailman sivu, unelmoimalla vai käytännön työskentelyllä?
Itse asiassa, kun asiaa tältä kulmalta ajattelee, niin esimerkiksi Herätkää! -lehden nimi on aivan erityisen paradoksaalinen tuon lehden levittäjien itsensä kannalta. Tuota lehteä jakavat ihmiset kannustavat kaikkia muita ihmisiä heräämään oman uskontonsa epäkohtiin ja tekemään radikaaleja muutoksia, jopa vaihtamaan uskontoaan.

Jehovan todistajat itse eivät saa kuitenkaan herätä omaan uskontoonsa nähden täsmälleen tässä samassa merkityksessä. Ehei, heidän tulee vain jatkaa satumaailmasta unelmoimista, torjua päättäväisesti perusteltu kritiikki ja kaikki hyväntahtoiset varoitukset sekä pysyä aktiivisina ja tuotteliaina omalle lahkolleen. On se kyllä irvokkaan yksisuuntaista tuo Jt-meno; ihmisten kalastustahan sen sanotaankin olevan:

http://www.fipec.qc.ca/ahtml/atrappes.html
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Vartiotorniseuralle kelpaa vain paras

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Voimantorni kirjoitti:Itse asiassa, kun asiaa tältä kulmalta ajattelee, niin esimerkiksi Herätkää! -lehden nimi on aivan erityisen paradoksaalinen tuon lehden levittäjien itsensä kannalta.
Paradoksina voi pitää myös sitä kuinka Herätkää!-lehden nimi oli aiemmin Kultainen aika. Aika kun ei kultaantunut opetetulla ja odotetulla tavalla oli hyvä vaihtaa vipusen nimi.
Tuota lehteä jakavat ihmiset kannustavat kaikkia muita ihmisiä heräämään oman uskontonsa epäkohtiin ja tekemään radikaaleja muutoksia, jopa vaihtamaan uskontoaan.
Itse käännytyksen mekaniikkaa helpottaa osaltaan se, että käännyttäjä on täysin immuuni oman uskontonsa epäkohdille. Eli käännyttäjä ohittaa Raamatussa esitetyn ohjeen uskontonsa perusteiden tutkailemisesta.
Ehei, heidän tulee vain jatkaa satumaailmasta unelmoimista, torjua päättäväisesti perusteltu kritiikki ja kaikki hyväntahtoiset varoitukset sekä pysyä aktiivisina ja tuotteliaina omalle lahkolleen.
WTBTS/CCoJW on jehovantodistajien joulupukin paja.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
liini

Re: Vartiotorniseuralle kelpaa vain paras

Viesti Kirjoittaja liini »

valheenpaljastin kirjoitti:Vartiotorni 15. tammikuuta painostaa entistä kovemmin Jehovan todistajia antamaan aikaansa ja varojaan Vartiotorniseuran palvelemiseksi. Tarkastelen muutamia kohtia kirjoituksesta "Esitä Jehovalle uhreja kokosieluisesti" (alkaa sivulta 21).
Apostoli Pietari kanusti meitä "uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka ovat otollisia JUmalalle Jeesuksen Kristuksen välityksellä" (1. Piet. 2:5). Lisäksi apostoli Paavali teki selväksi, että vihkytyneen kristityn elämää kaikkine osa-alueineen voidaan pitää Jumalalle omistettavana "uhrina" (Room. 12:1). [Kursivointi alkuperäinen]
Nyt uhrivaatimuksille on lähdetty hakemaan tukea myös Uudesta testamentista, edellisen kirjoituksen käsitellessä enemmän Mooseksen lain mukaista uhrausjärjestelmää.
Kristitty uhraa siis Jehovalle joko antamalla hänelle jotakin tai luopumalla hänen vuokseen jostakin.










mahtava kirjoitus!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Jeesuksen uhri ei ilmeisesti enää peitäkkään koko ihmiskunnan syntejä, vaan uhreja tarvitaan edelleen. Kumpi todellisuudessa tarvitsee uhreja: kaikkivaltias Jumala vai inhimillisille tulkinnoille perustuva järjestö?
Esimerkiksi kotiaskareet, koulunkäynti, ansiotyö ja ostosten tekeminen eivät tunnu olevan juuri lainkaan tekemisissä hengellisten asioiden kanssa. Mutta jos olet vihkiytynyt Jehovalle tai toivot voivasi tehdä niin lähitulevaisuudessa, suhtautumisellasi näihin jokapäiväisiin toimiin on merkitystä. Olemme kristittyjä 24 tuntia vuorokaudessa, ja meidän on sovellettava Raamatun periaatteita elämämme kaikkiin puoliin. -- Meidän on samalla tärkeä muistaa että israelilaisten piti uhrata Jehovalle aina parasta mitä heillä oli (2. Moos. 23:19).
Vartiotorni myöntää että ostosten tekemimistä tai pyykinpesua ei voida yhdistää "hengellisiin asioihin". Näin onkin, mutta Vartiotorni esittää oman ehdottoman näkemyksensä heti perään: "Olet Vartiotorniseuran edustaja 24 tuntia vuorokaudessa, käyttäydy siis sen mukaisesti!" Mooses-kortti vedetään kappaleen 6 lopussa uudelleen esille: Vartiotorniseuralle kelpaa vain paras.
Olet epäilemättä havainnut, että kun pyrit saamaan selville Jehovan tahdon ja toimimaan sen mukaan, tulokset ovat erinomaisia (Jes. 48: 17, 18). Olemme pyhä ja onnellinen kansa, koska heijastamme Opettajamme ominaisuuksia (3. Moos 11:44; 1. Tim. 1:11).
Pohjois-Korean lisäksi maailman onnellisimman kansan tittelistä kilpailevat Jehovan todistajat. Monikossa ylistetään Vartiotorniseuran kansaa. Vartiotorni myös sanelee ihmisille mitä he tuntevat tai heidän pitäisi tuntea. Yksilöllisille tunteille ei voida antaa sijaa, sillä muuten vahvaan yhteisöllisyyteen perustuva kultti olisi vaarassa hajota. Konventtien, kokousten ja kenttäpalveluksen on tuotettava todistajalle iloa, tai muuten hän ei täytä Vartiotorniseuran rivienvälisiä vaatimuksia tunnetiloista.
Emme saa rakastaa mitään sellaista, mitä Jehova vihaa (Lue 1. Johanneksen kirjeen 2:15-17). Tämä merkitsee selvästikin sitä, että varomme sekaantumasta mihinkään, mikä Jumalan näkökannalta katsottuna saastuttaisi meidät (Jes. 2:4; Ilm. 18:4) Emme myöskään anna silmiemme viipyä tai ajatustemme askarrella sellaisessa, mikä on epäpuhdasta tai moraalitonta (Kol. 3:5, 6).
Monikossa ilmaistut käskyt käskevät välttämään jopa sellaisten asioiden ajattelemista, jotka ovat Vartiotorniseuran mukaan "epäpuhtaita" tai "moraalittomia". Moraalitonta ja epäpuhdasta on mm. kaikki kriittinen materiaali koskien Jehovan todistajia, seksi, tupakointi ja näitä asioita sisältävä viihde. Seuraavaksi Vartiotorni käskyttää alamaisiaan käyttämään kaikki tilanteet yhteisön ulkopuolisten kanssa manipulaatiotyöhön lahkon hyväksi.
Tartutko sinä kaikkiin tilaisuuksiin antaa todistusta? Paavalin mukaan meidän tulee uhrata "Jumalalle ylistysuhria, toisin sanoen niiden huulten hedelmää, jotka julistavat julkisesti hänen nimeään". (Hepr. 10:23; 13:15; Hoos. 14:2) -- Mutta meidän on ennen kaikkea muistettava, että kenttäpalvelus ja vapaamuotoinen todistaminen ovat "ylistysuhri", osa palvontaamme, joten tuon uhrin pitäisi olla parasta, mitä voimme antaa. Ihmisten olosuhteet ovat erilaisia, mutta hyvän uutisen julistamiseen käyttämämme ajan määrä heijastaa usein hengellisten asioiden arvostustamme.
Aikaisemmin Vartiotorni on pysynyt poliittisesti korrektina, ainoastaan "kannustaen" käyttämään yhä enemmän aikaa sen sanoman julistamiseen. Nyt Vartiotorni kuitenkin suoraan ilmaisee, että vähän kenttäilevät todistajat eivät arvosta hengellisiä asioita. Lainauksen alussa olevaan kysymykseen ei voi kukaan rehellinen todistaja vastata myöntävästi, joten sen tarkoitus on todennäköisesti ainoastaan luoda syyllisyyden tunteita todistajan mieleen.
Jumala odottaa yhä, että pidätymme kuolleista teoista, tutkimme hänen Sanaansa, rukoilemme ja käymme kokouksissa. Lisäksi perheen päällä on velvollisuus tutkia Raamattua huonekuntansa muiden jäsenten kanssa. (1 Tess. 5:17; Hepr. 10:24, 25) Meidän on hyvä pohtia, voisimmeko parantaa palvontamme laatua.
Vartiotorni esittää perheen pään eli miehen velvollisuudeksi iskostaa Vartiotorniseuran opit perheensä aivoihin. Entä jos perheenjäsenet eivät halua tutkia Raamattua? Tuleeko "velvollisuus" täyttää tästä huolimatta? Vai onko silloin perheen pää huono ihminen?
Maailmanlaajuisen työn [VT-seuran saarnaamiskampanja] tukemiseen annettavia rahalahjoituksia voidaan verrata uhriin, annammepa vähän tai paljon (Mark. 12:41-44). -- Nykyäänkin Jehova [VT-seura] arvostaa syvästi lahjoituksiamme maailmanlaajuiseen työhön.
Jehovalla on taas matti kukkarossa. Rahaa tarvitaan lisää, vaikka VT-seuralla on massiivinen kiinteistöimperiumi ympäri maapalloa. Ne jotka ovat liian laiskoja soittelemaan ovikelloja, voivat kuitata "ylistysuhrinsa" tilisiirrolla Vartiotorniseuralle. Köyhät maksavat velkansa tekemällä ilmaista työtä ansiotyönsä ohella -jotkut jopa 70 tuntia kuukaudessa (ns. "tienraivaaja").

Kenelläkään ei ole tietoa siitä mihin lahjoitusvarat menevät Vartiotorni ja Herätkää lehtien painamisen ohella. VT-seura ei julkaise minkäänlaisia tilastoja tai tiedotteita rahankäytöstään. Mitä salattavaa Vartiotorniseuralla on?
Rakkautemma ja arvostuksemme Jumalaa ja Kristusta kohtaan näkyy siitä, että olemmeko tottelevaisia ja haluamme saarnata ja tehdä opetuslapsia.
Artikkelistä välittyy pääkonttorin huolestuneisuus siitä, mistä uusia jäseniä saataisiin värvättyä mukaan. Lisäksi pelätään että todistajien käännytysarmeija ei enää olisikaan tottelevainen sen johdolle, joten tätäkin seikkaa on nähty tarpeelliseksi painottaa.
Olisiko sinun mahdollista parantaa ylistysuhrisi laatua? -- Jos tälläistä pyhää palvelusta tehdään oikeasta vaikuttimesta - kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan - se on hänelle otollista. Monet kristityt ovat tunteneet olevansa kiitollisuudenvelassa Jehovalle, ja se on saanut heidät ryhtymään toimiin.
Vaikka Vartiotorniseuran tapa painostaa alamaisiaan antamaan lisää ilmaisia työtunteja sen asialle perustuu syyllistämiseen, yritetään tämä kääntää päinvastaiseksi. Todistaja halutaan saada ajattelemaan, että hänen on tehtävä lisää VT-seuran eduksi kiitollisuudesta. Pelkkä palkaton työskentely ei riitä, vaan sen pitää tapahtua Vartiotorniseuran ilmoittamasta motiivista. Muuten todistajalla on jälleen syy potea huonoa omatuntoa.

Seuraavaksi esitetään yliampuva esimerkki 30 vuotta tienraivausta tehneestä Morenasta. Vartiotorni kertoo hänen saaneen "vastaukset kaikkiin kysymyksiinsä", alkaessaan tutkia Raamattua Jehovant todistajien kanssa. Näin varmasti onkin, mutta vastausten laadusta ei ole takeita.
Meidän täytyy saattaa käytöksemme tarkoin vanhurskaiden periaatteiden [eli VT-seuran periaatteiden] mukaiseksi muistaen, että edustamme kaikkina aikoina Jehovaa [VT-seuraa]. Usko saa meidät luottamaan täysin Jumalan tarkoitusten toteutumiseen.[Kursivoinnit alkuperäisiä]
Jälleen painotetaan sitä, että Jehovan todistajan tulisi antaa virheetön kuva itsestään ja uskostaan kaikkina aikoina. Näin ei jää mahdollisuutta yksilön omille tunteille ja ajatuksille, kun jatkuvasti pitää pohtia miten saisi tuonkin bussissa istuvan vieruskaverin käännytettyä Vartiotorniseuran tielle. Uskosta muistutetaan jälleen, ja sitä todella tarvitaankin, sillä Vartiotorniseura on osoittanut olevansa "väärä profeetta" jo lukuisia kertoja.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Vartiotorniseuralle kelpaa vain paras

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

"Kenelläkään ei ole tietoa siitä mihin lahjoitusvarat menevät Vartiotorni ja Herätkää lehtien painamisen ohella. VT-seura ei julkaise minkäänlaisia tilastoja tai tiedotteita rahankäytöstään. Mitä salattavaa Vartiotorniseuralla on?"

Ehkä hallintoelimenjäsenet ottavat rahakylpyjä rentoutuakseen? Niinkuin Roope-ankka?

Tuosta hallintoelimen tuhlaavaisesta rahankäytöstä todisteen on käsittääkseni vain kolme todettua esimerkkiä:

1. Loistoautojen käyttö menopeleinä, kuljettajilla tietysti
2. Alaskan kalastusreissut. Tietoa ei ole, onko romutetun Cessnan tilalle hankittu uutta.
3. Hawaiin lomailut siellä olevaan"toimintakeskukseen".
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
SuurinBabylon
Viestit: 1371
Liittynyt: 02.01.2012 20:04
Paikkakunta: Helsinki

Re: Vartiotorniseuralle kelpaa vain paras

Viesti Kirjoittaja SuurinBabylon »

Kaarmis kirjoitti:Tuosta hallintoelimen tuhlaavaisesta rahankäytöstä todisteen on käsittääkseni vain kolme todettua esimerkkiä:

1. Loistoautojen käyttö menopeleinä, kuljettajilla tietysti
2. Alaskan kalastusreissut. Tietoa ei ole, onko romutetun Cessnan tilalle hankittu uutta.
3. Hawaiin lomailut siellä olevaan"toimintakeskukseen".
Nyt herätit mielenkiintoni :shock: Mistä löytää materiaalia näistä hallintoelimen "keikoista"? Taitavat myös muilla "keikoillaan" käyttää luottokorttia firman laskuun melko tiheään.

Tämä on käsittämätöntä, ottaen huomioon että hallintoelimen perusjäsenen ainoa duuni on käydä lukemassa tylsä Harmagedonista kertova paperi muutamalle tuhannelle kuulijalle eri paikassa aina silloin kun muilta töiltä kerkeää (jos niitä "töitä" edes on, kun Vartsikan kirjoituskin on ulkoistettu "kirjoituskomitealle").
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Vartiotorniseuralle kelpaa vain paras

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Kaarmis kirjoitti:2. Alaskan kalastusreissut. Tietoa ei ole, onko romutetun Cessnan tilalle hankittu uutta.
Joku oli jehovahs-witness.netissä kaivellut, että kyseessä oli Cessna 180. Pelottavaa kyytiä, kerran olen joutunut takapenkille.
http://bit.ly/GIi1uF

Itseään kunnioittava amerikkalainen yritysjohtaja hankkisi Learjetin:
http://bit.ly/GDdryG

Tai vähän varakkaampi skientologi muutaman pienemmän koneen lisäksi Boeing 707:n kotioven viereen:
http://bit.ly/GFHmnO
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Vieras

Re: Vartiotorniseuralle kelpaa vain paras

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Nuo 3 rahankäyttötapausta eivät suinkaan ole otetut vartiotornin kerronnasta täsmennyksellä että kuinka ne liittyvät firman tuloslaskelmaan vaan niistä on jääty kiinni.

Kun ne ovat kiinnijäämisiä, ne ovat siis pyritty pitämään salassa. Kun kiinni on jääty "vahingossa" on pääteltävä että kaikesta ei ole jääty kiinni.

Yleensähän tuollainen rahalla saatavan kivan nauttiminen pyrkii laajentumaan, tällä hetkellä Pohjois-Korean väestö ei tiedä sitä mitä länsimaalaiset P-Korean johtajan kulutustottumuksista. Romanian viimeinen keisarivainaa Ceaucesku halusi nauttia maailman suurimmasta talosta, mutta kansa kerkesi hänet päästämään paratiisiin mahdollisesti rapsuttamaan atraimenkannattajan korvantaustaa ennen pytinkin valmistumista.

Hallintoelimen jäsenet voisivatkin voivotella jäsenistölle ristiriitaisen elämän raskautta, pitäisi näyttää vaatimatonta uskonnollisuutta, mutta kun tuhlaaminenkin on niin kivaa. Ratsastihan Jeesuskin aasilla, miksei he lentäisi aasien kaupittelemien lehtien tuotoilla ostetuilla lentokoneilla ?
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Vartiotorniseuralle kelpaa vain paras

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Vaikka kyseessä oli vain Cessna, periaate on tärkein. Sekin kone oli ostettu vain hallintoelimen huvittelua varten. Kuinka moni lukijoista pääsee firmansa kustantamalla koneella Tenolle lohestamaan?
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Vartiotorniseuralle kelpaa vain paras

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Kaarmis kirjoitti:Sekin kone oli ostettu vain hallintoelimen huvittelua varten.
Oletko varma? Laita linkkiä.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Vartiotorniseuralle kelpaa vain paras

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

probleema on nykyaikana se, ettei Jehova
hävitä kapinoitsijoita ja nurisijoita heti
ihmeen avulla

sen sijaan vt-seuran on oltava jatkuvasti
veitsen terällä, kun kapina vain lisääntyy
lisääntymistään sydänpäivään saakka

eli siihen päivään saakka, kun kaikissa
seurakunnissa aletaan suuttumaan -
lampaat suuttuvat ilkeille paimenilleen

ja se on oleva päivä, jolloin käynnistyy
suuri jäsenkato, ja ahdistus ja kaikki ne
vaatimukset aiheuttavat tämän

voiko mikään firma olla menestyksellisesti
maailmanlaajuinen?
hitlerin firmasta sellaista ei tullut -
kaatui liian isoihin tavoitteisiin

nyt vt-seura yrittää koko maapallon aluetta
saada toimintansa piiriin, taitaa kaatua
rahanpuutteeseen ja liian isoon
tavoitteeseen

sokea usko siihen että Jehova huolehtii
johtaa helposti liian ison palan
haukkaamiseen
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Vastaa Viestiin