Miksi opit muuttuvat ja säännöt eivät ole samat kaikille?
Valvoja: Moderaattorit
-
erasmios36
Miksi opit muuttuvat ja säännöt eivät ole samat kaikille?
Tässä olen muutaman vuoden ihmetellyt yllämainittuja asioita. Esim. asevelvollisuus, verioppi, päihteiden käyttö, varallisuuden tavoittelu, kuppikunnat jne.. Olen elänyt yli puolet elämästäni jt:nä, joten hyvin läheltä olen seurannut noita asioita. Lisäksi hoitoalan ammattilaisena myös kohtaan tiettyjä asioita päivittäin. Missä on se lähimmäisen rakkaus? Siitä ainakin puhutaan paljon, mutta ei se käytännössä näy. Aluettain on hyvinkin suuria eroja.Se mikä on sallittua suuressa paikkakunnassa, ei ole sitä pienessä. Lisäksi minua ihmetyttääse, että miksi Vanhan testamentin puolelta otetaan vaan joitain asioita oppiin mukaan ja osa sivuutetaan suoraan. Valo kirkastuu tetysti? Kovin kummalliselta se tuntuu, maailman helpoin selitys kaikelle? Kurjaa vaan on se mitä se aiheuttaa yksilöille. Menetettyjä vuosia, kamppailua itsensä kanssa, tunnetta ettei kuulu mihinkään. Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi. Elämässä kun kaikki ei mene aina niinkuin haluaisi tai suunnittelee. Missä on se armo, rakkaus ja lempeys. Pahalta tuntuu, että ne ihmiset joiden henkeä olen työssäni ollut pelastamassa-eivät edes tervehdi. Taidan olla hiukan katkera, mutta niin kauan näitä asioita olen padonnut sisääni, että nyt on jo pakko purkaa ne ja kysyä teiltä arvon ihmiset. Mitä mieltä te olette?
-
Vieras
Re: Miksi opit muuttuvat ja säännöt eivät ole samat kaikille
Et ole suinkaan ainoa. Yhä suurempi joukko alkaa olla niitä, joiden sisäiset padot ovat murtumaisillaan. Jospa voisimme auttaa heitä juuri näin, samoja vääryyksiä kokeneina "veljinä" täällä veljesseurassa, kuten nyt olet tehnyt.erasmios36 kirjoitti:Taidan olla hiukan katkera, mutta niin kauan näitä asioita olen padonnut sisääni, että nyt on jo pakko purkaa ne ja kysyä teiltä arvon ihmiset. Mitä mieltä te olette?
Ensimmäinen Pietarin kirje 5:9 KR92
9. Vastustakaa häntä, uskossa lujina! Tiedättehän, että veljenne kaikkialla maailmassa joutuvat kokemaan samat kärsimykset.
-
YksinäinenSusi
- Viestit: 3808
- Liittynyt: 19.06.2010 08:27
Re: Miksi opit muuttuvat ja säännöt eivät ole samat kaikille
Voiskohan tuo, että opit eivät ole samoja kaikkialla - ennakoida sitä, että tulee mullistus jt:den keskuudessa.
Esim jakautuminen vanhoillisiin ja nykyaikaisempiin jehovantodistajiin.
Esim jakautuminen vanhoillisiin ja nykyaikaisempiin jehovantodistajiin.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Miksi opit muuttuvat ja säännöt eivät ole samat kaikille
Se ei ole lainkaan uutta, jo Rutherfordin aikaan kokeiltiin joitain oppimuutoksia ensin Euroopassa.JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Voiskohan tuo, että opit eivät ole samoja kaikkialla - ennakoida sitä, että tulee mullistus jt:den keskuudessa.
Jonkinlainen jakautuminen on vääjäämätön, nykyinen kusetuslinja ei voi jatkua loputtomiin. Jo nyt on vanhoillisia ja nk. kulttuuritodistajia, itse uumoilisin tulevan jaon olevan ennemminkin jako jehovantodistajiin ja entisiin jehovantodistajiin.Esim jakautuminen vanhoillisiin ja nykyaikaisempiin jehovantodistajiin.
Kaiken aikaa on syytä muistaa, että menneisyyden ennustelussa osuu paremmin kohdalleen.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Miksi opit muuttuvat ja säännöt eivät ole samat kaikille
Se vaan taitaa tuossa oppipuolen tulkinnassa olla niin, että kaikki ovat tasa-arvoisia. Toiset ovat ainoastaan hieman tasa-arvoisempia kuin "tavalliset".
-
nabander
- Viestit: 190
- Liittynyt: 02.11.2010 22:40
Re: Miksi opit muuttuvat ja säännöt eivät ole samat kaikille
Juu, tuo paikkakuntakohtainen ero on kyllä tullut tutuksi. Kun muutin pienemmälle paikkakunnalle isosta niin sain aikas nopeasti raippaa siitä että minut oli nähty terdellä olusella, asia missä ei ollut mitään ihmeellistä siellä suuremmassa paikassa. Mielenkiintoista oli toki se, että naapuriseurakunnasta (samassa kaupungissa siis) väki kävi ihan vanhimpia myöten silloin tällöin terdellä. No enpä minä sen takia niitä terdevierailuja kuitenkaan väliin jättänyt.
Kunnioittavasti teidän
Nabander
Kunnioittavasti teidän
Nabander
Olen luvannut vaieta nykyisistä ajatuksistani, siitä mikä koskee entisiä ajatuksiani ei sovittu mitään
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
-
YksinäinenSusi
- Viestit: 3808
- Liittynyt: 19.06.2010 08:27
Re: Miksi opit muuttuvat ja säännöt eivät ole samat kaikille
Muistelen joskus, kun ilmestyksen suuremmoinen huipentuma kirjaa tutkittiin, niin siinä muistaakseni oli useita kotia, joissa menneisyyden tapahtumilla ikäänkuin näytettiin toteen , että se ja se ennustus toteutui siinä kohden, ja ne vaikuttivat aika tarkoilta.Markku Meilo kirjoitti: Kaiken aikaa on syytä muistaa, että menneisyyden ennustelussa osuu paremmin kohdalleen.
Mikä tahansa uskonto ilman Jehovan apua pystyy samaan.
Sen sijaan jos Jehova yrittää ennustaa tulevaa, vielä vuosien päässä olevaa, niin Hän aina näyttää epäonnistuvan. Mutta menneisyyden ennustelu kyllä onnistuu, tosin niistäkään ei tiedä sitten ovatko ne totta, vai valheellista selittelyä.
Ainakin sain sellaisen kyvan ilmestyksen huipentuma - kirjan tutkimisesta, että nuo selitykset saivat hälytyskellot soimaan päässäni, ne tuntuivat tekaistuilta.
Miksi Jehova valehtelee? Pitääkö hän todistajiaan pilkkanaan?
Pitäisikö Jehovaa lyödä turpaan? Kunnolla hakata?
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
-
sinner74
- Ylläpitäjä
- Viestit: 2754
- Liittynyt: 12.01.2009 14:12
- Paikkakunta: Rollo
Re: Miksi opit muuttuvat ja säännöt eivät ole samat kaikille
Jehova vaikuttaa olevan kovin epävarma ja huonolla itsetunnolla varustettu jumala, kun muuttelee vaatimuksiaan vähän väliä. Hänet kannattanee jättää omaan arvoonsa, kiukuttelemaan itsekseen. Itse palvon mieluummin vaikkapa entistä keihäänheittäjää Seppo Rätyä, hänen mielipiteensä eivät muutu harva se päivä. Saksa on edelleen paska maa.
Nooh, väkivalta ei ratkaise lopulta mitään. Olkaamme ihmisiä kuin kärpäsiä murhaavan Jehovan yläpuolella tässä asiassa, ja kehitetään itseämme mieluummin sanallisen argumentoinnin taidossa.JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Pitäisikö Jehovaa lyödä turpaan? Kunnolla hakata?
And Justice For All
-
YksinäinenSusi
- Viestit: 3808
- Liittynyt: 19.06.2010 08:27
Re: Miksi opit muuttuvat ja säännöt eivät ole samat kaikille
Aivan niin, kynä on miekkaa väkevämpi voima, sillä se pureutuu syvimpään olemukseen ja kynällä voi vastaansanomattomasti todistaa.sinner74 kirjoitti:Olkaamme ihmisiä kuin kärpäsiä murhaavan Jehovan yläpuolella tässä asiassa, ja kehitetään itseämme mieluummin sanallisen argumentoinnin taidossa.
Lyöminen ei auta ymmärtämään välttämättä perusteellisesti, koska se on vähän niinkuin diktaattorien tapa toimia.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Miksi opit muuttuvat ja säännöt eivät ole samat kaikille
Itse asiassa tuo tarkkuuss on usein vaikutelma. Danielin niitä päivien lukumääriä ovat siirrelleet paikasta toiseen, eikä ne osu päivälleen. Yksi Rutherfordin ajanjakso alkoi (vai päättyikö?) silloin kun Wt-lehden tietty numero oli tilaajalla.JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Muistelen joskus, kun ilmestyksen suuremmoinen huipentuma kirjaa tutkittiin, niin siinä muistaakseni oli useita kotia, joissa menneisyyden tapahtumilla ikäänkuin näytettiin toteen , että se ja se ennustus toteutui siinä kohden, ja ne vaikuttivat aika tarkoilta.
Raamattunumerologiaan ei tarvita kuin vilkas mielikuvitus.Mikä tahansa uskonto ilman Jehovan apua pystyy samaan.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
rippeli
- Viestit: 2454
- Liittynyt: 28.04.2007 12:43
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Miksi opit muuttuvat ja säännöt eivät ole samat kaikille
Onhan se tosiaan hassua, että joku Cedar pointissa käyty konventti täyttää Ilmestyskirjan ennustuksia. Aika isolta osalta maailmaa se tosiaan jäi huomaamatta, mikä tietenkin osoittaa vain jehovantodistajien olleen valppaita huomaamaan raamatun profetian täyttymistä.
Let me go Master I hate you so
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Miksi opit muuttuvat ja säännöt eivät ole samat kaikille
WTBTS:n valppaus on todella omaa luokkaansa, ovat nimittäin huomanneet profetioita siellä missä niitä ei edes ole. Samoin valppaus on ilmennyt näiden olemattomien profetioiden siirtoina ajallisesta paikasta uuteen sitä mukaa kun ajankulu osoittaa ko. profetiat huuhaaksi.rippeli kirjoitti:Aika isolta osalta maailmaa se tosiaan jäi huomaamatta, mikä tietenkin osoittaa vain jehovantodistajien olleen valppaita huomaamaan raamatun profetian täyttymistä.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
Vieras
Re: Miksi opit muuttuvat ja säännöt eivät ole samat kaikille
Olen sitä mieltä, että jos Jumala oikeasti on olemassa ja Hän on reilu ja tuomitsee kunkin tekojensa mukaan, Jehovan todistajat saavat maksaa kalliisti: ylimielisyyttä, syrjintää, karttamista, epäkohteliaisuutta, kaksinaamaisuutta, valehtelua (teokraattisen sodankäynnin nimissä)... Sitähän Jehovantodistajuus on.erasmios36 kirjoitti:Pahalta tuntuu, että ne ihmiset joiden henkeä olen työssäni ollut pelastamassa-eivät edes tervehdi. Taidan olla hiukan katkera, mutta niin kauan näitä asioita olen padonnut sisääni, että nyt on jo pakko purkaa ne ja kysyä teiltä arvon ihmiset. Mitä mieltä te olette?
Jos siis Jumala on olemassa, ja Hän tuomitsee oikeudenmukaisesti, tulee moni Jehovan todistaja saamaan aika tylyn tuomion. Mutta niin tosiaan makaa kuin petaa. Jehovan todistajuudessa moni asia on kaukana siitä rajattomasta lähimmäisenrakkaudesta, jota Jeesus toimiessaan osoitti. En tosin tajua, miksi Jehovan todistajat eivät itse tajua sitä?
Pitääpä kysyä, kun ovikello soi seuraavan kerran.
JK
-
SuurinBabylon
- Viestit: 1371
- Liittynyt: 02.01.2012 20:04
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Miksi opit muuttuvat ja säännöt eivät ole samat kaikille
Siinä todistajayhteisössä jossa minä kasvoin oli kaksoissstandardit arkipäivää. Vanhinten lapset selvisivät törttöilyistä huomautuksella, "isättömät pojat" taas potkaistiin jo ensimmäisestä rikkeestä ulos seurakunnasta. Eniten säälin niitä jotka suostuivat vielä sosiaalisiksi sylkykupeiksi päästäkseen takaisin, koska muuta vaihtoehtoa he eivät kokeneet mahdolliseksi.