Kenttäkokemus

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

nabander
Viestit: 190
Liittynyt: 02.11.2010 22:40

Kenttäkokemus

Viesti Kirjoittaja nabander »

Minulla on railakkaan elämäni aikana ollut etu käydä kentällä myös alueella jossa Lestadiolaisuus oli voimissaan. Mieleeni on jäänyt sieltä yksi tapaaminen. Juttelimme pitkän tovin talon emännän kanssa erilaisista raamatun aiheista, tulimme kohtaan jossa raamattu mielestäni aivan selvästi sanoi tietyn asian. Hän totesi ettei asia voi olla niin koska saarnamies on sanonut asiasta ihan muuta. Kysyinkin häneltä että mikäli raamattu sanoo yhtä ja saarnamies aivan toista, niin kumpi on oikeassa. Hän totesi että saarnamies tietenkin, hän näkee asiat toisella tavalla kuin tavalliset kuolevaiset. Ihmettelin tuota aikoinaan kovastikin.

Nyt olen todennut että hän oli itseasiassa hirmuisen rohkea ja suoraselkäinen ihminen kertoessaan mitkä narut häntä oikeasti vetävät.

Kunnioittavasti teidän
Nabander

Olen luvannut vaieta nykyisistä ajatuksistani, siitä mikä koskee entisiä ajatuksiani ei sovittu mitään