liikunta tekee terää

[YksinäinenSusi]

Mulla oli nuorena miehenä pahoja koordinaatiohäiriöitä.

Kun liikuntatunnilla opettaja tuli neuvomaan, miten lyödään sulkapallomailalla, niin innostuin kovin ja löin opettajaa sulkapallomailalla nenään.

Opettaja tanssi kyykky ripaskaa vähän aikaa ja piteli nenäänsä, minä poistuin takaovesta, enkä mennyt liikuntatunneille pitkään aikaan. Haudoin vain itsemurhaa aina ja sitäkään en pystynyt tekemään edes.

Mutta ei opettaja ollut myöhemmin vihainen. Totesi vain, että hän oli enimmäkseen ollut huolissaan siitä, että luuleeko hänen vaimonsa että joku toinen nainen on vetänyt häntä turpiin.

Aina jos minua käskettiin kääntymään vasemmalle , käännyin oikealle - en olisi todellakaan pärjännyt armeijassa. Psykologi totesi, että oli ehkä parempi etten käynyt armeijaa.

Tällaista sattui , vahingoitin toisia vahingossa vakavasti - mutta jotenkin vahingossa - kuten erään kerran kun jääkiekko pelissä ammattikoulun liikuntatunnilla tempaisin erästä toista poikaa mailalla päähän.

Mutta nämä olivat jonkinlaista häiriintynyttä lipsahtelua muihin maailmoihin, niin etten nähnyt enkä kuullut mitään - minulla oli sellaisia kohtauksia ja tein vahinkoa - ei kuitenkaan kukaan kuollut onneksi.

Onneksi en ole nykyään enää sellainen. Mutta vielä nykyäänkin meinaan vaipua noihin kohtauksiin, mutta olen oppinut tempaisemaan itseni ikäänkuin ajoissa pois, etten liu'u liian syvälle.

En tiedä voiko tällaista kukaan uskoa, mutta ajattelin kertoa tämänkin pois mieltäni vaivaamasta.

Jos vielä uskoisin , saattaisin uskoa että minussa on demoni.

Voi kamalla, miten sekaisin minä olen ollut, se on aivan hirveää... kamalaa... kauheaa...

Olkaa iloisia ettei teille ole tapahtunuit näin kamalia asioita.

[Filippos]

Hmm... jotenkin tutulta tuollainen kuulostaa... =(

[sinner74]

Nuoruuteen kuuluu monenlaisia "kasvukipuja", jotka vaihtelevat geeneistä ja ympäristötekijöistä riippuen. Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu, ei menneistä kannata ainakaan syyllistää itseään.

Edit: sanajärjestystä muokattu

[Bunica]

Onneksi en ole nykyään enää sellainen. Mutta vielä nykyäänkin meinaan vaipua noihin kohtauksiin, mutta olen oppinut tempaisemaan itseni ikäänkuin ajoissa pois, etten liu'u liian syvälle.
Voi kamalla, miten sekaisin minä olen ollut, se on aivan hirveää... kamalaa... kauheaa...

Sinäpä se sanoit, olit sekaisin. Mutta huomaatko, että olet jo selvemmillä vesillä?

On enemmän kuin ymmärrettävää, että ahdistunut ja masentunut lapsi tai nuori on niin stressaantunut, ettei yksinkertaisesti ole enää psyykkisiä voimia keskittyä motorisiin suorituksiin. Siihen kun lisää vielä normaalit murkkuiän oman kehon hallinnan vaikeudet, niin a vot, siinä sitä huidotaan hallitsemattomasti. Ja näin nimenomaan poikien kohdalla, tytöt tavallisimmin oirehtivat sisäänpäin.

[Jaakko Ahvenainen]

Ei, Jarkke. Ei noissa kertomisissasi mitään kamalaa tapahtunut, onneksi. Myöhemmin olisi voinut tapahtuakin, kuten tutulleni, joka totaalisesti menetti kaiken harkintakykynsä päihteiden ja osin vanhempiensa laiminlyönnin seurauksena ja sai elinkautisen, vapautui vastoittain ja saa taas elinkautisen. Kukaties hänelle on näin parempi.

En tilannettasi tiedä muusta kuin siitä, mitä olet kirjoitellut ja se on totta vieköön tehnyt Sinulle hyvää tämä kirjoittelu, kuten Bunica totesi. On täysin mahdollista, että äitisi alkoholismi (sairaus sekin) on aiheuttanut Sinussa psyykkisiä ongelmia, jotka ovat saaneet Sinut panikoimaan tietyissä tilanteissa. Eihän näitä tuolloin edes tunnistettu, saati osattu hoitaa. Todistajuus on omiaan pahentamaan muutoinkin huonoa lähtötilannetta. Ovat varmaan koettaneet parhaansa, mutta kun se taito tapaa puuttua, siirrytään hallitsemattomille alueille.

Kuitenkaan syy ei ole ollut Sinun, vaikka Sinut kukaties "leimattiinkin" sellaiseksi ja sellaiseksi, ikään kuin syy olisi ollut Sinun. Nykyään tunnemme näitäkin juttuja paremmin ja ymmärrys lisääntyy, mutta ei todistajuuden piirissä.

Kirjoittaminen on ollut Sinulle terapiaa ja kasvat koko ajan henkisesti yhä vahvemmaksi ja vahvemmaksi. Tämän olen kokenut Sinussa hyvin myönteisenä ja mielihyvin kannustan jatkamaan voimiesi ja tarpeittesi mukaan.

[YksinäinenSusi]

Todistajuus on omiaan pahentamaan muutoinkin huonoa lähtötilannetta. Ovat varmaan koettaneet parhaansa, mutta kun se taito tapaa puuttua, siirrytään hallitsemattomille alueille.

Olen tämän huomannut myös.

Silloin kun olin teini-ikäinen mutanttijarkke, niin jehovan todistajien kirjallisuudessa esitettiin ihmisaivoissa olevan valtavasti ylimääräistä kapasiteettia, josta olisi nykyään vain pieni osa käytössämme, kun se Eeva perkule söi sitä omenaa ja Aatami kanssa.

Esitettiin, että kapasiteettia on ja annettiin ymmärtää, että kaikki ihmiset ovat yhtä kyvykkäitä.
Ainoa este on vain se , että yhdet ovat laiskempia kuin toiset, eivätkä välttämättä kaikki yllä samalle tasolle laiskuutensa vuoksi.

Tai, ainakin minä vedin tällaisia johtopäätöksiä seuran kirjallisuudesta.

No... kun tällaista uskoo teini-ikäisenä humpaasina, niin ei tietenkään pysty tajuamaan omia mahdollisia rajoituksiaan realistisesti, vaan menee ja söheltää ja vahingoittaa vaikka millä tavoin toisia ihmisiä ja heidän omaisuuttaan hyvää tarkoittaen.

Hyvää tarkoittaenhan on tehty joitakin suurimmista pahuuksista maan päällä.

On minulla kuitenkin ollut kykyä pyytää anteeksi ja yrittää hyvittää parhaani mukaan aiheuttamiani vahinkoja, niitä mitä olen pystynyt hyvittämään.

Jos minä olisin kieltäytynyt "kunniasta" mennä kasteelle aikoinaan siksi, että vaikuttimeni siihen oli väärä(joka oli siis aina parin vuoden päästä koittava Harmagedon), niin olisin realistisesti varmastikin tajunnut rajoitukseni paremmin. Ja olisin ollut vakaampi, kun ei olisi ollut noita suuruus-kuvitelmia(me olemme parempia kuin maailman ihmiset).

Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi !

Mutta nyt on onneksi tapahtunut selvä käänne aivan tässä viime aikoina. Olen nimittäin pystynyt lopultakin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen.

Tämä ilmenee siten, että kun en kerran voi olla humoristinen ja puhelias ja nauravainen esim. työ kavereiden seurassa töissä,
niin olen nyt huomannut että kun olen hiljainen oma itseni, niin minut hyväksytäänkin paremmin työkaveriksi - kuin siinä tapauksessa, että yrittäisin teeskennellä supliikia , nauravaista, vitsikästä ihmistä.

Nimittäin olen yrittänyt esittää sellaista mitä en ole, eikä se ole mennyt läpi, vaan työkaverit ovat tunteneet olonsa kiusaantuneiksi ja vaivaantuneiksi seurassani. "Mikähän tuota jarkkea vaivaa, he ovat sanoneet, onkohan sillä jokin hätä?"

Mutta tämäkin piti käydä läpi ja huomata sen kautta, miten minun pitää käyttäytyä.
Nyt olen lopultakin hyväksynyt itseni hiljaisena, ahkerana, nöyränä työntekijänä ja sovin paremmin työkavereiden joukkoon, kun sisuksissani vallitsee rauha, koska ei tarvitse esittää mitään.

Olen oppinut myös miten pitää suhtautua raisuun huumoriin ja huulenheittoon.
Kun en pysty esittämään mitään vitsikästä työkavereille, reagoin heidän esittämäänsä huumoriin vain hymyilevästi ja sanon lyhyesti korkeintaan "joo" ja jatkan töitäni.

Kuitenkin kun reagoin hymyilevästi luonnollisella tavalla ja sanomalla pienen hyväksyvän sanan huumorin esittäjälle, niin huumorin esittäjä tulee tyytyväiseksi, että hänet on huomattu ja minäkin olen tyytyväinen, kun en käyttäydy teeskentelevästi yliampuvalla tavalla.

Elämä on vaikeaa ihmissuhteiden tasolla, ja joissain asioissa olen huomannut, että pieni valkoinen valhe auttaa eteenpäin, esim. jos ei ole vaimoa, nin kannattaa sanoa ainakin, että on tyttöystävä, jotta olisi mies miesten joukossa, eikä onneton vaimoa saamaton luuseri.

Se, että on tyttöystävä valheelisesti, niin vaikka se menisi pomon korviinkin, niin sitä ei voi todistaa vääräksi, pomo siis ei voi mitenkään todistaa, etteikö minulla olisi tyttöystävää.
Ja tyttöystävän omaava mies saa helpommin jatkossakin töitä kuin sellainen mies, joka ei kykene saamaan edes tyttöystävää, saati sitten vaimoa.

[Jaakko Ahvenainen]

No, minulla on ollut vaimo, jopa vaimoja. Tämä ei ole kuitenkaan tyydytystä tuottanut. Olen nyttemmin päässyt sinuiksi itseni kanssa ja nykyisin yksin eläessäni voisinpa jopa sanoa: Olen suhteellisen tyytyväinen olotilaani.

Oleellisinta onkin tulla toimeen itsensä kanssa, ajattelen.

[YksinäinenSusi]

Oleellisinta onkin tulla toimeen itsensä kanssa, ajattelen.

Samaa veikkaan ma' !

Itsensä hyväksyminen kokonaan sellaisena kuin on - poistaa tarpeen näytellä(epäonnistuneesti) sellaista, mitä ei ole oikeasti. Se vapauttaa myös resursseja aivoissa olla rennosti ja rauhallisesti töissä tarvitsematta jännittää, että mitä hienoa minun pitäisi nyt möläyttää.

Möläytykset ovat pahimpia, niitä joutuu katumaan jälkeenpäin, kun tulee morkkis ym...

Niin, ja itsensä hyväksyminen on vasta alku kanssa, siihen vasta voi alkaa rakentamaan omaa kunnollista persoonallisuuttaan, kun se kaikki tapahtuu itsensä hyväksymisen ilmapiirissä.

Ehkäpä, kun itsensä hyväksyy tarpeeksi paljon, niin voisi jättää kaikki valheetkin pois, mene ja tiedä. Näin vuokratyömiehenä se voi onnistua, koska työpaikat ja työkaverit vaihtuvat kokoajan.
Listaa valheista olisi hyvä pitää puhelimen muistiossa, jotta voi palauttaa mielee mitä on missäkin työpaikassa valehdellut.

[Filippos]

Mulla on kans vastaavanlaisia "kohtauksia", jolloin en osaa toimia. Sellaisen aikana teen helposti vahinkoa, mutta lähinnä itselleni. Koulun liikuntatunneilla huidoin ja sähelsin vahinkoja useammallekin kaverille...