Mieltäni on aina askarruttanut seuraava kysymys: millaista on keskiverto JT:n sosiaalinen elämä? Itse ex-JT:nä minun pitäisi tämä tietää, mutta kiinnostaa muidenkin näkemykset asiasta.
En vain voi uskoa että kaikki olisivat toistensa "veljiä ja siskoja" varauksetta. Kuppikuntaisuus on oman kokemukseni mukaan vahvaa ja kaikkialle ulottuvaa. Noh, tarinoin myöhemmin lisää tähän ketjuun.
Edit: typo
Viimeksi muokannut SuurinBabylon, 11.05.2012 21:49. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Itse asiassa ei mitään keskivertoa ihmistä ole olemassakaan. Se on pelkkä sanonta jostakin suuripiirteisestä. Olemme jokainen oma yksilömme, omine yksilöllisine ajatuksinemme ja tarpeinemme, ajattelen.
Meidän perhe oli oma kuppikuntansa. Perheen pää oli ittepäinen erakkoluontoinen jäärä, eikä pitänyt ketään muuta kyllin arvollisena. Perheen kesken kuului sekä maailmallisten, että "meikäläisten" haukkumista harva se päivä...
Vaikka keskimääräisyys onkin tilastollinen käsite, niin jt-populaatio Suomessakin on sen verran suuri, että siitä voitaisiin määritellä keskimääräiset tavat ja asenteet. Luotettavaa tietoa vaan ei oikein voi saada selville, koska on epätodennäköistä että Järjestö alkaisi kyselytutkimuksia tekemään ja vaikka tekisikin, niin rohkenen epäillä että vastausvaihtoehdot olisivat ihan puolueettomia.
1) Kuinka paljon nautit Jehovan tarjoamista raamatuntutkistelumateriaalista: a) suunnattomasti b) todella paljon c) hyvin paljon d) paljon.
"Pienet totuudet syövät isoa valhetta palan kerrallaan" - tuntematon
Viljo kirjoitti:1) Kuinka paljon nautit Jehovan tarjoamista raamatuntutkistelumateriaalista: a) suunnattomasti b) todella paljon c) hyvin paljon d) paljon.
Filippos kirjoitti:]e) erottakaa minut tai eroan itse.
Näinhän se menee, koska erotettuna ja eronneena olemisella ei ole mitään käytännön eroa. Vaikka siis "synnitön" eroaisi, hän on silti yhtä "paha" kuin erotettu. Ei sillä että uskoisin kenekään erotetun olevan oikeasti paha, muutoin kuin Jehovan todistajien silmissä.
Edit: Tästä päästäänkin siihen mielenkiintoiseen aiheeseen, että miten todistajien suhtautuminen erotettuihin vaihtelee laidasta laitaan. Jos ei ole "luopio", voi liberaalimpaan JT-sukupolveen kuuluva perhe olla huoletta yhteydessä erotettuun sukulaiseen - ainakin jossain määrin. Vähänkään oppeja kritisoivaa erotettua ei katsella pitkään; hän on luopio ja ansaitsee kohtalonsa. Eräs tuntemani sisar kartti kyllä huolellisesti jokaista erotettua seurakuntalaista, paitsi omaa äitiään ja veljeään. He olivat kuulemma "poikkeustapauksia".