mikä uskonto eron jälkeen?

[Markku Meilo]

Kysyn tätä sillä, että olen huomannut, että Veljesseuran foorumilla aktiivisesti vuositolkulla riippuvista enemmistö ovat juuri niitä jotka tunnustautuvat ateisteiksi.

Kävi hyvä tsägä kun tunnustaudun uskonnottomaksi.

Käyttävät puolet elämästään kirjoittelemalla palstaa ylös ja alas samoista aiheista ja eivät pääse irtautumaan Jehovan Todistajista elämässään.

Sehän se on ongelma kohtalo- (etten kirjoittaisi kohmelo-) tovereitaan auttavilla entisillä narkkareilla ja juopoillakin, eivät pääse irtautumaan mömmöistä ja brenkusta.

Joillekin näyttä foorumilla kirjoitteleminen olevan jokapäiväistä hommaa vuositolkulla.

Minulle ei ole vielä auennut miten tämä olisi keneltäkään muulta pois?

Suurin osa heidän kirjoituksistaan on Jumalan olemassaolon ja uskon kieltäviä.

Itse olen saanut käsityksen, että pikemminkin suurin osa palstan kirjoituksista kyselee todisteita jumalan olemassaolosta. Tämä kirjoituksesi on eräs totutuista vastauksista em. kysymykseen.

[Markku Meilo]

Minä,kaikella ystävyydellä tarjoaisin Markulle "matokuuria".Aamuin illoin tunti päivässä kahdenviikon ajan sisäisesti paikallaan istuen rauhallisesti nieleskellen.
Huono resepti sellainen että jotain vain ja "paas kattoen auttaako"?:-)

Taas kysyin liian vaikean kysymyksen.

[Kapteeni]

Ihan vastahan julkaistiin tutkimus, jonka mukaan ateistit tuntevat enemmän empatiaa, kuin uskovat. Ehkä senkin vuoksi ateistit haluavat kovemmin auttaa aivopestyjä pois vahingollisesta lahkosta ja empatian vuoksi myös ahdistuvat ja masentuvat, kun vääryyksien korjaaminen omaa napaa laajemmin tapahtuu liian hitaasti. Uskoa vaihtaneet tai siinä pysyneet pitävät sitten omaa pelastumistaan tärkeimpänä eivätkä siten ahdistu lähimmäistensä vuoksi. Moni uskova lähinnä naureskelee tälläkin palstalla muiden auttamiselle.

Tuossa Filippoksen mainitsemassa Amerikkalaistutkimuksessa on ilmeisesti väitetty, että vahvasti uskonnolliset ihmiset tuntevat toisia auttaessaan muita vähemmän empatiaa.
Nyt tuo ilmaisu empatia on aika ihme asia. Niinkuin minä sen ymmärrän ja jos muistan oikein, niin se on sekä psykologiaa, että fysiologiaa. Asian ymmärtää ehkä seuraavalla esimerkillä jota tuskin voisi käyttää yliopistossa mutta minua itseäni se auttaa ymmärtämään ilmaisun empatia.
Siis....
Kylmänä pakkaspäivänä on pultsari kadulla hoipertelemassa. Ensin tulee pultsaria vastaan sympaattinen ihminen. Symppis tuntee sääliä ja myötätuntoa tuota spurgua kohtaan ja lyö suurimpia ajattelematta pari kolikkoa pultsarin kouraan.
Seuraavana tulee empaattinen ihminen. Emppis ei anna kolikkoja vaan ottaa lämpimät rukkasensa käsistään ja antaa ne spurkulle.
Ero on siinä, että ihmisellä jolla on empatiaa käyttää järkeään enemmän kuin myötätuntoa ja sääliä. Tuo sympaattisen ihmisen antamat kolikot menisivät todennökäisesti viinaan kun taasen empaattisen antamat rukkaset lämmittäisivät pultsarin käsiä pakkasessa.

Sympatiaa tunteva auttaa tunteen ohjaamana, empatiaa tuntevaa ohjaa järki ja tilanteen oikea ymmärtäminen.
Jos vielä menisi takaisin tuohon pultsarijuttuun, niin empaattinen ihminen ymmärtää paremmin tuon pultsarin tilanteen, sillä hän pystyy omissa neurofysiologisissa aivoissaan samaistumaan tuon spurgun tilanteeseen. Pystyäkseen tähän hänellä ei saa olla läheistä suhdetta tai tunnetta pultsariin eli hänellä pitää olla tunne-etäisyys autettavaan. Voisi jopa sanoa, että hänen pitää hätätilanteessa olla kylmä ja kova.
Sympaattinen ihminen toimii aivan toisin tavoin. Hän tuntee surua ja sääliä tuota puliukkoa kohtaan. Hän yrittää poistaa välietäisyyden itsensä ja spurgun välillä. Hän ei samaistu puliukon tilanteen kanssa vaan itse puliukon kanssa. Kyynelsilmin antaa hän rahaa pultsarille. Järjen käyttö jää kuvioista pois, koska hänen neurofysioloogiset aivonsa ovat nyt niin täynnä surua ja sääliä, että siellä ei ole tilaa järjelle.

Aika ruuvinvääntöä ja kallonkutistajan hommaa tämä psykologia, mutta taas toisaalta tärkeää jos ajatellaan vaikka pelastushommia. Mieluimin minä haluaisin apua empaattiselta kuin sympaattiselta. Taas toisaalta persoonana pitäisin todennököisesti enemmän symppiksestä kuin emppiksestä. Uskoisin, että hyvät sairaanhoitajat, pelastusmiehet, ambulanssinkuljettajat, sosiaalityöntekijät jne. ovat empaattisia
Itse aihe on valtava. Hiukan nuuhkaisin sitä aikoinaan merenkulkuopistossa ja myöhemmin erilaisilla kurseilla sekä omina lukemisina.
En ole vielä ehtinyt tuota Filippuksen mainitsemaa tutkimusta lukemaan. Ehkä illemmalla löydän sen netistä.Luin vain lyhyen suomenkielisen sanomalehti artikkelin tuosta. Epäilykseni on, että lehtimies ei ole joko ymmärtänyt aihetta mistä kirjoittaa tai että kielitaito on pettänyt.
Todennäköisesti tutkimuksessa ei ole otettu kantaa siihen, ketkä auttavat muita ihmisiä eniten vaan siinä on vaan todettu, että uskovaiset ihmiset auttavat toisia eri motiiveista kuin ei-uskovaiset.
Nää psykologian ja kulttuurien asiat ovat sellaista paskanvääntöä ja huuhaata toisinaan. Merenkulku opistossa sitä opetettiin parina viimeisenä oppivuotena. Oppimateriaali oli hyvin mielenkiintoista. Se oli erään hollantilaisen professorin tekemää. Itse tutkintotilanteessa sanoin censoreille, että en ole yhtä mieltä tään professorin kanssa. Perustelin miksi ja kävelin ulos tutkinnosta parhaimmalla arvosanalla. Miksi... koska näitä erilaisia tutkimuksia ja väitöksiä voi väännellä ja väännellä siihen suuntaan kuin itse haluaa ja meinaa. On sitten merimies tai tiedemies.

[Vieras]

Nuo empaattiset ja sympaattiset piirteet voivat olla teoreettisesti oikeita, mutta eikö ole mahdollista että käytännössä on sekapiirteisiä henkilöitä ?

Avarakatseinen on henkilö joka ei anna pultsarille mitään, koska hän muutoin tulisi seuraavana päivänä kaverinsakin kanssa samaan paikkaan ?

[Vieras]

Miksei Pyhä Henki anna uskoville yhteneväisiä näkemyksiä?

[Kapteeni]

Nuo empaattiset ja sympaattiset piirteet voivat olla teoreettisesti oikeita, mutta eikö ole mahdollista että käytännössä on sekapiirteisiä henkilöitä ?

Avarakatseinen on henkilö joka ei anna pultsarille mitään, koska hän muutoin tulisi seuraavana päivänä kaverinsakin kanssa samaan paikkaan ?

Oikeassa olet. Sitä voi oppia ajattelemaan ja toimimaan järjen mukaan esimerkiksi hätätilanteessa. Ja silloin sitä kai on jonkinlainen sekopää. Ja eiköhän kaikki ole siltäväliltä kumpaankin suuntaan. Sentakia en juuri perustele näistä eri tutkimuksista. Ja jos pultsarilta kysyttäis, niin varmaan oli enemmän mielissään sympaattisen uskovaisen kolikoista kuin tuon ateisti-empaattisen rukkasista.

Ja kun nyt on saatu selvitettyä, että ateistit on empaattisia ja uskovaiset sympaattisia, niin mitä ovat sitten nuo agnostikot. Varmaan jostain löytyy tutkimus jonka tuloksena on, että ne ovat sitten noita mainitsemiasi avarakatseisia.

[mikkuitti]

joo ei tul TV7 ohjelmien katseleminen mikään huono idea ole.. En myöskään näe mitään huonoa jos ex-todistajat kävisivät muissa seurakunnissa katselemassa ja kuuntelemassa, en usko että olisi vaara joutua taas eksytetyksi kun onhan takana ollut rankka uskonto josta on viisastunut paljon..

Käynhän mäkin muissa seurakunnissa mielenkiinnosta, vaikka olen ihan tyytyväinen helluntalaisuuteen ja on hyviä kavereita sieltä, ei ole mitään tarvetta vaihtaa seurakuntaa, mutta kuitenkin olen käynyt muissa suunnissa, kerran JT kokouksessa,sit luteraisis, siiloanin seurakunnas, lestadiolaisis..ja meinaan vielä käydä metodistikirkos, baptisteis.. Se on mukavaa kun pääsee näkemään erilaisia asioita ja ihmisistä oppii aina jotain uutta, myös toisista uskovaisista oppii jotain aina.

[Filippos]

Ja kun nyt on saatu selvitettyä, että ateistit on empaattisia ja uskovaiset sympaattisia, niin mitä ovat sitten nuo agnostikot. Varmaan jostain löytyy tutkimus jonka tuloksena on, että ne ovat sitten noita mainitsemiasi avarakatseisia.

Missä tuollainen selvitys on tehty?

Jos tuon sinun esimerkkisi mukaisesti mietin, niin sympaattisuus ja empaattisuus kulkee käsi kädessä niin, että ilman sympaattisuutta ei voi olla empaattinen, tosin sympaattinen voi olla ilman empaattisuutta.

Empaattinen ihminen tuntee sympatiaa ja on suruissaan pultsarin puolesta, mutta osaa ajatella mitä tuo pultsari tarvitsisi selvitäkseen kylmästä ja näin empaattisena antaa ne hanskansa.

Sympaattinen ei osaa laajentaa tuntemuksiaan järjellä ja tekee sen vuoksi ratkaisunsa pelkästään sen mukaisesti, mitä pultsari pyytää. Toisaalta empaattinenkin ihminen voi tehdä vain sen, mitä hädässä oleva itse haluaa. Ei ole yksinkertaista rajanvetoa mahdollista tehdä noidenkaan välille, koska jokaisella ihmisella on tunteet (sympaattisuus) ja jonkin asteinen järki (empaattisuus).

[**]

Olisin kysynyt seuraavaa asiaa, joka on toisinaan tullut mieleeni, että onko mahdollista, että monet Ateisteiksi tulleet ex. Jehovan Todistajat ovat niitä jotka todellisuudessa pelkäävät sitä, että Jehova onkin olemassa.

Minä voin vastata vain omalta kohdaltani, että en pelkää että Jehova on olemassa. Kun olin järjestössä, luulin että minulla on hyvät perusteet uskoa siihen, että jumala oli olemassa. Vaikka minulla oli epäilyni, niin koskaan en tutustunut aiheeseen jumalan olemassaolosta muuta kuin Vartsikan ja lahkon omien materiaalien kautta.
Kun sitten irtaannuin lahkosta, kysymys Jumalan olemassaolosta nousi esiin, ja päätin, että ei enää yhtä soppaa, vaan minun on tutkittava itse mihin tulokseen päädyn. Olen lukenut sekä uskovien, että ateistien kirjoituksia ja niiden lisäksi raamatun uudestaan (JT aikoina luin ensimmäisen kerran). Nyt materiaaleja tutkittuani luokittelen itseni ateistiksi ainakin kristinuskon suhteen. On niitäkin ihmisiä jotka vain päättävät, että minä en usko jumalaan, mutta se on mielestäni ihan yhtä hataralla pohjalla, kun jumalusko joka ei kriittisesti tarkastele itseään. Itselläni meni aikaa, että pystyin luokittelemaan itseni ateistiksi.

[lavanpalvelija]

Kyllähän tuo on kiinnostava asia pohdittavaksi. Minulle mielikuva jumalasta on jatkuva positiivinen prosessi joka ei ole jämähtänyt paikalleen. Käsitteitä en halua tässä yhteydessä viljellä koska niistä saattaa saada ulkopuolinen tykkänään harhaanjohtavan kuvan- sitä en tahallani halua.

[ajoulupukisti]

Olisin kysynyt seuraavaa asiaa, joka on toisinaan tullut mieleeni, että onko mahdollista, että monet Ateisteiksi tulleet ex. Jehovan Todistajat ovat niitä jotka todellisuudessa pelkäävät sitä, että Jehova onkin olemassa.

Pidän itseäni negatiivisena ateistina, humanistina ja poliittisesti epäkorrektina. En vain usko jumaliin, koska selkeitä todisteita ei ole esitetty. En lähde esittämään positiivista väittämää, että 'jumalia ei ole olemassa', vaan odotan riittäviä todisteita näiltä väitetyiltä värittömiltä, hajuttomilta ja vaihtolämpöisiltä olioilta. Jehova on todistajiensa kuvailemana paradoksien jumala.

Suurin osa heidän kirjoituksistaan on Jumalan olemassaolon ja uskon kieltäviä.

Itse näen uskon ja uskonnot luonnollisina ilmiöinä ihmisissä. Mitä en pidä todisteena jumalien olemassa ololle tosin. Jokaisella on uskonnon vapaus. Mihin sen harjoittamisen raja pitäisi vetää, on kinkkinen kysymys.

Monet kirjoitukset ovat kirjoitetut hyvin vihamieliseen tai pilkkaavaan sävyyn.

Olen pahoillani, jos olen liiaksi tähän syyllistynyt. Turhautuminen ja lihan heikkous ovat joskus riesanani. Ja jotain niissä oikeudenmukaisesta ja rakkaudellisesta Jahvesta Raamattuun kirjoitetussa kuvaelmissa saa vereni kiehumaan (kuten orjuutta ja neitsyiden raiskaamista koskevat lait, ja samoin tämä lunastus viattoman neitsyt miehen verellä, joka kuoli 3 päiväksi maksuksi velasta, jonka sitten Jahve antoi anteeksi... maksettuaan itse itselleen ja kidutettuaan poikaansa, right).

Tiedän että tulen varmasti saamaan, ja olenkin jo saanut joidenkin ihmisten vihat niskoille tunnustettuani, että en usko jumaliin. Rehellisenä olemisesta ei välttämättä saa riemusaattuetta.

Minulle on tullut tämä ajatus, että johtuuko tämä valtava ajan ja tarmon käyttö todellisuudessa pelosta. Eli onko tämä melkein ateistifoorumi todellisuudessa kuin tutti lapselle tai peiton alle turvaan meno. Foorumi mistä haetaan tukea sille että ei kai se Jehova sittenkin ole olemassa ja Harmagedoni tulee huomenna. Lapsikin jossain vaiheessa jättää tuttinsa ja alkaa aikuistumaan, ehkä tämäkin olisi aiheellista joillekkin.
Sen olen myös huomannut rivien välistä lukemalla, että täällä aktiivisesti kirjoittaville ateisteille on uloslähtö ollut todella vaikea paikka ja vuosikausien pelko ja depressio ovat painaneet heidän elämäänsä.

Itse olen yrittänyt kirjoituksillani herätellä ajatuksia, sekä itsessäni että muissa. Olenko onnistunut siinä pienimmässäkään määrin, luulen että en. Aika ja tarmo on ehkä mennyt hukkaan siltä osin. Palstan selailu ja joskus kirjoittaminenkin on jollain tavalla myös ajanvietettä.

Uskon mureneminen silmien edessä oli minulle pikkuisen rankkaa. Oli kuin iskä olisi kuollut ja äiti osoittautunut valehtelijaksi. Hetken toivottomuus kuitenkin korvautui havainnolla, että on olemassa kivoja ihmisiä ja yhteisöllisyyttä muutenkin kuin ison-J:n diktatoimana (hallintoelimen kautta luonnollisesti). Vuosikausien depressio helpotti, kun tajusi että ei olekaan taivaallista isoa veljeä, joka pitää kirjaa ja myös se suorituspaine uskonnon puolelta jäi pois ('tee aina parhaasi'). Samoin se harmageettoni tipahti pois, jota piti odottaa pelko perseessä, että jos vaikka tekee jotain väärin ennen sitä ja tuho käy, kun ei voinut olla varma, meneekö epätäydellisyyden piikkiin vai ei (jonkinlaista menetyksen pelkoa kait, palkinto menee silmien edestä ja kuolet julmalla tavalla).

Joku saa tukea ja turvaa tutista ja peitosta, toiset uskosta ja seurakunnastaan, jossa jauhetaan samoja juttuja vuodesta toiseen ja tavataan tuttuja. Ehkä foorumi on vähän sama juttu. Ihmiset kokoontuvat kerhoihin, seurakuntiin, baareihin ja foorumeille, jauhamaan vuodesta toiseen niitä samoja juttuja. Jotain kait perin ihmismäistä.

[Vieras]

Tieteen kuvalehdessä oli juttu siitä alkuihmisen vaelluksesta Afrikasta Eurooppaan ja tuolta matkalta olisi jäänyt yksi persoona haudattuna, niin hautauksen merkit olisivat olleet luettavissa, näin se suunnilleen meni ja tutkijat näkivät tuon hautausken uskonnon merkkinä.

Onko se sitten välttämättä. Jos lähimmäistään on kunnioittanut, on kiintynyt, pitänyt huolta, niin eihän sitä siinä silmänräpäyksessä viheltele iloisesti matkoihinsa jos toinen veivinsä heittää. Siinähän on surutyötä, myötätuntoa jonka osoittamiseksi jo voisi estää raadonsyöjille joutumisen. (vaikka on tiedossa että joissan kulttuureissa kuollut jätetään tietoisesti hautaamatta, joku väitti käytyään jossain enemmän tai vähemmän kaukana Kaspian mereltä, että siellä ojassa valui kuolleiden ruumiinnesteitä).

kun eroaa lahkon erikoistuneesta jehovasta, tulisi siis palata näihin alkeismuotoihin, ja niistä katsoa mihin suuntaan...

nimim. uskontoepätietoinen

[Vieras]

Jos joku uskoo johonkin suurempaan voimaan jota kutsuu Jumalakseen, niin mikäs siinä. Minusta se on ok. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että tuo Jumala nimetään Raamatun Jumalaksi. Tai ymmärrän minä senkin. Niin tekee ihmiset jotka eivät todellisuudessa tunne Raamatun opetuksia tai sitten ovat valmiita muutoin vain mulkkaamaan niitä oman makunsa mukaisiksi - tätä kutsun itsepetokseksi. Jokainen ihminen joka kytkee jumaluutensa ja Raamatun yhteen on itselleen epärehellinen. Raamatun opettama varhaishistoria ei yksinkertaisesti vastaa tosiasioita vaan on itsessään täydellisesti tiedon ja tieteen vastainen. Sellaisen takana oleva jumaluus ei ole uskottava.

Mutta so what. Ei kun hipsitte hellarikokouksiin ja kaiken maailman hutunkeittäjien tilaisuuksiin. Joille se tuo onnea niin sekaan vain ja kaatuilemaan. Mutta älkää tulko silmät kiiluen kertomaan uskostanne minulle. Niille joille Jumala on jotain suurempaa ja rehellisempää kuin Raamattu satuiluineen ja jotka kokevat uskonsa henkilökohtaiseksi asiaksi, voi vain kunnioittavasti nyökätä ja todeta: ok. sinun elämälläsi on kaipaamasi auktoriteetti ja se on hyvä asia. Monille sellainen on välttämättömyys. Ei kuitenkaan kaikille.

Sokea uskominen vartiotorniseuraan opetti itselleni edes sen, että tuollainen uskominen ylipäätään mihinkään ei ole järkevää eikä hyödyllistä.

[Jaakko Ahvenainen]

Miksei Pyhä Henki anna uskoville yhteneväisiä näkemyksiä?

Yksinkertaisesti siksi, että hän on antanut järjen.

[Kapteeni]

Missä tuollainen selvitys on tehty?

Jos tuon sinun esimerkkisi mukaisesti mietin, niin sympaattisuus ja empaattisuus kulkee käsi kädessä niin, että ilman sympaattisuutta ei voi olla empaattinen, tosin sympaattinen voi olla ilman empaattisuutta.

Empaattinen ihminen tuntee sympatiaa ja on suruissaan pultsarin puolesta, mutta osaa ajatella mitä tuo pultsari tarvitsisi selvitäkseen kylmästä ja näin empaattisena antaa ne hanskansa.

Sympaattinen ei osaa laajentaa tuntemuksiaan järjellä ja tekee sen vuoksi ratkaisunsa pelkästään sen mukaisesti, mitä pultsari pyytää. Toisaalta empaattinenkin ihminen voi tehdä vain sen, mitä hädässä oleva itse haluaa. Ei ole yksinkertaista rajanvetoa mahdollista tehdä noidenkaan välille, koska jokaisella ihmisella on tunteet (sympaattisuus) ja jonkin asteinen järki (empaattisuus).

Minä ajattelen samaan suuntaan, kuin sinäkin, että eiköhän meissä kaikissa ole kumpaakin ominaisuutta, eli sympaattisuutta ja empaattisuuta. Joissain enemmän ja toisissa vähemmän. Ja väittäisin, että kumpaakin taitoa voi opetella. Mutta en ole varma hyväksyvätkö tiedemiehet meidän näkökantaamme, sillä ei ole olemassa termiä sympaatti-empaattinen. Ja sympatian ja empatian ero on niin iso, että en tiedä voiko niitä yhdistää. Empatiahan ei ole tunnetta vaan tietoa. Sympatia taasen on ainoastaan tunnetta.
En aikaisemmassa repliikissäni maininnut sitä mikä tekee empaattisen ihmisen epämiellyttäväksi. En tehnyt sitä, koska jotkut saattavat siitä jopa loukkaantua, jos ottavat tuon mainitsemasi tutkimuksen todesta.
Empaattinen ihminen voi sekä vahinkoittaa että auttaa toista ihmistä, sillä empaattinen ihminen pystyy lukemaan toista ihmistä, hän tietää millä tavoin voi auttaa toista ihmistä ja hän tietää myös millä tavoin voi vahinkoittaa toista ihmistä. Hän pystyy omaksumaan tuon tilanteen missä apuatarvitseva henkilö on.
Otetaanpa tuo pultsari taas kuvaan mukaan. Empaattisen ihmisen päätös saattaa olla, että antaa tuon pultsarin lojua tuossa kadulla, koska nyt on miinus 20 astetta ja muutaman tunnin kuluttua se jäätyy kuoliaaksi. Sitten on yksi pultsari vähemmän.
Empaattinen ihminen voi olla myös esimerkiksi aviopuoliso, joka tietää, että jos sanon sitä tai tätä, niin vaimoni siitä pahoittuu. Taas toisaalta empaattinen ihminen voi olla henkilö joka tietää että en sano tätä koska se vahinkoittaa toisen tunteita. Siis lyhesti sanottuna emppis on ihminen joka osaa lukea toisen tunteita ja asettua toisen ihmisen asemaan. Hän pystyy ennakoimaan mikä vahinkoittaa tai mikä on hyvää. Ja hän pystyy kylmästi tekemään valinnan autanko vai en. Hänellä ei ole tunnetta asiasta. Hänellä on tietoa.
Uskoisin, että melkein kaikissa ihmisissä on tuota empatiaa ja me myös käytämme sitä hyväksemme jokapäiväisessä elämässä. Selkääntaputtajat ja perseennuolijat ovat usein erittäin empaattisia ihmisiä, he lukevat toisia ihmisiä ja käyttävät empatiaansa sillä huonolla tavalla.
Sympaattinen ihminen toimii aina aidosta jalosta avunannon tunteesta. Kyllä sympaattinenkin ihminen käyttää järkeä, mutta hän käyttää sitä ainoastaan hyvässä mielessä.
Myöskin sympatiassa ja empatiassa on se ero, että empaattinen ihminen pystyy teeskentelemään sympatiaa, mutta sympaattinen ihminen ei pysty teeskentelemään empatiaa sentakia, että sympatian tunne on niin suuri, että hän ei pysty olla välittämättä kärsivän tilanteesta. Häntä johtaa tunne, ei tieto.


Seuraava on sitten aika kovaa tekstiä, mutta tulkoon nyt mukaan. Nimittäin psykopaateilla on usein tämä sama empaattisten kyky tunnistaa toisten tuntemuksia, mutta he käyttävät sitten tietojaan ja kykyään aina omaksi hyväkseen. Eli ero siinä on, että empaattinen ihminen valitsee teenkö hyvää vai pahaa toisille.
Lyhkäsesti sanottuna:
Empaattinen on neutraali apua tarvitsevaa kohtaan. Tekee joko hyvää tai pahaa, voi myös antaa olla. TIETÄÄ TOISEN TUNTEET.
Sympaattinen on aina hyvä ihminen, yrittää parhaansa, vaikka tunaroisikin. TUNTEE TOISEN TUNTEET.
Tämä on muuten aika kiinnostavaa kokeilla esimerkiksi työpaikalla, taikka vaikka Jehovan Todistajien parissa, kuka on sympaattinen ja kuka empaattinen.

Kysyit, että missä tuollainen selvitys on tehty, että agnostikot ovat avarakatseisia. Vastaus kysymykseesi on, että se oli huumoria. Agnostikoita olen kuullut kutsuttavan myös munattomiksi ateisteiksi. (Agnosticism= An Atheist Without Balls). Huumoria vaan, eikä empatiaa vaikka tiedänkin, että agnostikot nyt saattavat tykätä pahaa !