Mistä rahanhimo?

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Mistä rahanhimo?

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Vieras kirjoitti:Eli seura EI anna rahaa edes salien rakentamiseen! Ihan kuten Suomessakin. Srk voi lainata seuralta rahaa kyllä
En ole asiantuntija, mutta jos lainaa annetaan moneen paikkaan, niin käsittääkseni sekin tuo akuutisti miinusmerkkiä kirjanpitoon. Kehitysmaista rahaa ei varmaankaan saada kovin ripeällä tahdilla takaisin tulosta korjaamaan? Samaan aikaan lahjoitusten määrä tiettävästi vähenee nopeasti, joten rahavirta on äkkiä miinuksella. Muutoksen nopeus tässä lienee se, mikä on yllättänyt hallintoelimen pahasti. Brooklynin huhtikuussa päiväämässä kirjeessä todetaan julkaisutoiminnan painopisteen olevan siirtymässä internetiin. Havainto on oikea, mutta tulee ainakin kymmenen vuotta myöhässä. Ensin ei tehdä mitään ja sitten tehdään paniikkiliikkeitä.

Pääomaa VT-seuralla on paljon, mutta tuskin seura haluaa odotella sen hupenemista, vaan tekee mieluummin jyrkkiä leikkauksia kuluihin. Kehitys länsimaissa ei tästä kuitenkaan tule kääntymään ja internet-penetraation laajentuessa kääntynee myös kehitysmaissa laskuun jollain tähtäimellä. Ehkä itse tuotetta pitää viimein alkaa korjata?

Tässä listaa mainituista kasvavista kehitysmaista (http://jwsurvey.org/): Albania, Angola, Antigua, Argentina, Armenia, Azerbaijan, Bahamas, Bangladesh, Barbados, Belarus, Belize, Benin, Bolivia, Bosnia-Herzegovina, Botswana, Bulgaria, Burkina Faso, Burundi, Cambodia, Cameroon, Cape Verde, Central African Republic, Chad, Chile, Chuuk, Colombia, Democratic Republic of Congo, Republic of Congo, Costa Rica, Cote d’Ivoire, Croatia, Dominica, Dominican Republic, Ecuador, El Salvador, Equatorial Guinea, Ethiopia, Fiji, Gabon, Gambia, Georgia, Ghana, Grenada, Guatemala, Guinea, Guinea-Bissau, Guyana, Haiti, Honduras, Hungary, Indonesia, Jamaica, Kazakhstan, Kenya, Kiribati, Kosrae, Kyrgzstan, Latvia, Lebanon, Lesotho, Liberia, Lithuania, Macedonia, Madagascar, Malawi, Marshall Islands, Mauritius, Moldova, Mongolia, Montenegro, Mozambique, Namibia, Nauru, Nepal, Nevis, Nicaragua, Niger, Nigeria, Pakistan, Palau, Panama, Papua New Guinea, Paraguay, Peru, Pohnpei, Poland, Romania, Russia, Rwanda, Saint Kitts, Saint Lucia, Saint Vincent & the Grenadines, Samoa, Sao Tome & Principe, Senegal, Serbia, Seychelles, Sierra Leone, Solomon Islands, Sudan, Suriname, Swaziland, Tanzania, Togo, Tonga, Trinidad & Tobago, Tuvalu, Uganda, Ukraine, Uruguay, Vanuatu, Venezuala, Yap, Zambia, Zimbabwe.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Vieras

Re: Mistä rahanhimo?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Kun tuota listaa katsoo, niin pitäisi olla aikalailla selvää ettei suurin osa noista maista tuota seuralle minkäänlaista tappiota. Mitä köyhempi maa sen alkeellisimmissa oloissa kokoonnutaan eikä seura suinkaan investoi noiden maiden salihankkeisiin. Ainoa mihin he saattavat lainata rahaa on päätoimiston rakentaminen ja sekin on aika simppeli versio esim. suomalaisesta kompleksista. Kirjallisuus on ainoa investoinnin kohda ja se on pakollista markkinointikamaa jos odotetaan myös taloudellista tulosta tulevan kehitysmaiden kasvustrategian vuoksi. Ei niissäkään kaikki ole persaukisia.

Rahanhimo lahkolla on ollut aina ja nyt omaisuutta on alettu kotiuttaa ekonomien ilmeisien neuvojen mukaisesti. Kiinteistöihin lahko sijoittaa ilmeisesti edelleenkin sillä se on kaikkein turvallisin paikka mihin ylimääräisen rahan voi kiinnittää. Se ei kuitenkaan tarkoita seurakuntien kiinteistöjä vaan pienemmän piirin tiedossa olevia kiinteistöjä siellä, missä maan arvon hinnannousun odotusarvot voittavat mahdollisen markkinatalouden romahtamisenkin. Sinne missä raha on omistajien näkökulmasta katsottuna turvallisesti sijoitettu mahdollisten oikeudenvaatijoiden ulottumattomiin. Ekonomisesti esimerkiksi Suomessa ei ole todennäköisesti järkevää tällä hetkellä investoida pitkällä tähtäimellä rahojaan Helsingin keskustan yksiöihin vaan mieluummin metsätiloihin suurten järvien rannoilla. Siellä omaisuuden arvo ei ainakaan häviäisi tuhkana tuleen euron mahdollisesti hajotessa. USAssa seuran kiinteistöjärjestelythän ovat olleet uudelleen organisoinnin kynsissä jo kymmenkunta vuotta.
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Mistä rahanhimo?

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Vieras kirjoitti:Kun tuota listaa katsoo, niin pitäisi olla aikalailla selvää ettei suurin osa noista maista tuota seuralle minkäänlaista tappiota. Mitä köyhempi maa sen alkeellisimmissa oloissa kokoonnutaan eikä seura suinkaan investoi noiden maiden salihankkeisiin.
Ei ole ainakaan minulle selvää, toivottavasti vielä selviää kun informaatiota tulee lisää.
Vieras kirjoitti:Se ei kuitenkaan tarkoita seurakuntien kiinteistöjä vaan pienemmän piirin tiedossa olevia kiinteistöjä siellä, missä maan arvon hinnannousun odotusarvot voittavat mahdollisen markkinatalouden romahtamisenkin.
Ok. Laita tarkempaa informaatiota näistä salatuista kiinteistöistä heti kun löytyy.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Vieras

Re: Mistä rahanhimo?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

"jos lainaa annetaan moneen paikkaan, niin käsittääkseni sekin tuo akuutisti miinusmerkkiä kirjanpitoon"
-Jos on vartiotorniseura, josta kysymys, niin laina ei tuo miinusta, vaan se on saatavien sarakkeessa varoina ja korkotulot on plussaa. Näin jos ajatellaan kehitysmaabeeteliä konsernin osanakin.

Aikaisemmin ketjussa on väitetty että seura ei halua sijoitaa edes konsernisiirtona kehitysmaihin, kuten ei aikanaan Eestiin.

Tuosta sijoitushaluttomuudesta Brooklynista kehitysmaihin on tietysti todettava, että raha N.Y:ssa on ikäänkuin lähempänä olevana lämmittämässä enemmän mieltä (ja sille on mahdollisesti suunnitelmia) ja se voi tuntua turvallisemmalta kuin eksoottinen kehitysmaa.

Kuten tuossa on todettu, nälkäiseen kehitysmaalaiseen sijoittaminen tuottaa heikommin (kuin esim. aseteollisuus, jossa lahkolla on siivunsa), ainakin seuran itsensä mielestä.
Vieras

Re: Mistä rahanhimo?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Otetaanpa nyt sitten esille tuolta listalta vaikka mallimaiksi Argentiina ja Venäjä. Tuskin niissä Jehovan todistajat niin tyhjätaskuja ovat että lahkon siivellä elelisivät.

Mitä tulee tuohon rahan investoimiseen esimerkiksi kiinteistöihin, niin sehän oli puhdasta spekulaatiota sen pohjalta mitä tiedetään jo tapahtuneen. Arveletko nyt että annan sinulle linkin sivustoon jossa kerrotaan vt-seuran salaisista tulevaisuudensuunnitelmista ja peitellyistä investoinneista.
Ei kannata odotellessa pidättää hengitystä.
Vieras

Re: Mistä rahanhimo?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

"että lahkon siivellä elelisivät"

-Ketä lahko olisi siivellä elättänyt ?

-Kenen jehovantodistaja-jäsenyyden lahko olisi hyväksynyt ilman maksuja lahkolle, lahjalaatikkoon, lehtihintojen tilittämistä ja mitä niitä maksuja on
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Mistä rahanhimo?

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Vieras kirjoitti:Otetaanpa nyt sitten esille tuolta listalta vaikka mallimaiksi Argentiina ja Venäjä. Tuskin niissä Jehovan todistajat niin tyhjätaskuja ovat että lahkon siivellä elelisivät.
Nyt tarvitaan enää amerikkalaisen yhdistyslainsäädännön tunteva KHT-tilintarkastaja ja VT-seuran numerot, niin tiedetään. Siihen asti voidaan arvella asioita vaikka maailman tappiin. Jos kiinteistöaiheista salaliittoteoriaa pukkaa, niin todistustaakka jää kyllä niiden esittäjälle.
Vieras kirjoitti:Arveletko nyt että annan sinulle linkin sivustoon jossa kerrotaan vt-seuran salaisista tulevaisuudensuunnitelmista ja peitellyistä investoinneista.
Ei näistä hallintoelimen jemmatuista rahoista tosiaan ensimmäistäkään paperia ole vielä näkynyt. Eikä niistä myöskään ainut sisäpiiristä potkittu tullut maininneeksi sanallakaan. Täysin avoimin mielin odottelen, josko löytyy.

Viisaammat ovat filosofoineet, että ns. Occamin partaveitsi, eli pyrkiminen yksinkertaisimpaan selitykseen on usein hyvä lähtökohta. Ja joku väittää, että kahta henkeä laajemmat salaliitot tuppaavat paljastumaan. Ennen salaliiton paljastumista pitäisin itse VT-seuran tämänhetkisiä liikkeitä vaan suuren organisaation tavallisen tylsänä reaktiona uuteen todellisuuteen (jonka uskalsivat tajuta liian myöhään).

Voihan se salaliitto vielä paljastua, enkä pidä mitenkään mahdottomana, että joku veisi rahat ja juoksisi viimeistään ennenkuin loppu koittaa. Siitä miten paljon organisaatiosta voi rahaa kiikuttaa pihalle voisi joku amerikkalaista lainsäädäntöä tunteva valaista, en tiedä. Yhdistys ymmärtääkseni on verotuksesta vapaa, jolloin viranomaisilla voisi olla sanottavaa asiaan. VT-seuran monimutkainen yhdistys/yrityshässäkkä varmaan monimutkaistaa johtopäätösten tekemistä. Suomessa ei ainakaan säätiöissä tuntunut kavereiden rahoittaminen onnistuvan ilman seurauksia.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Vieras

Re: Mistä rahanhimo?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

"miten paljon organisaatiosta voi rahaa kiikuttaa pihalle voisi joku amerikkalaista lainsäädäntöä tunteva valaista, en tiedä. Yhdistys ymmärtääkseni on verotuksesta vapaa"

Ei sitä voi täällä päätellä. Koska omalla tavallaan on paikallaankin verrata gangsteri Al Caponea ja vartiotorniseuraa, niin Al silloin tapatti oliko lähes 10 kilpailevaa gangsteria kerralla. Kilpailijat olivat kai semmoiset rikosrekisterit omaavia, ettei viranomaiset puuttuneet se ihmeemmin, mutta yleisön reaktio vapaassa lehdistössä ilmeten johti Al:n tarkasteluun, jolloin veropuolelta (kieltolakiajan salakapakan tee-/kahvimyynti ?) löytyikin semmoista josta saatiin vankilatuomio.

Tietäneekö kukaan tutkitaanko USA:ssa mitään papereita silloin jos on tuloverosta vapaa uskonnollinen yhteisö ?
Viljo
Viestit: 1100
Liittynyt: 28.04.2007 13:13
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mistä rahanhimo?

Viesti Kirjoittaja Viljo »

Vieras kirjoitti:Tietäneekö kukaan tutkitaanko USA:ssa mitään papereita silloin jos on tuloverosta vapaa uskonnollinen yhteisö ?
Oletan että veroilmoitus pitää jättää joka vuosi ja eiköhän verottaja tee tarkastuksen jos luvuissa on heidän mielestään jotain epäilyttävää.
"Pienet totuudet syövät isoa valhetta palan kerrallaan" - tuntematon
Vieras

Re: Mistä rahanhimo?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Vieras kirjoitti:"että lahkon siivellä elelisivät"

-Ketä lahko olisi siivellä elättänyt ?

-Kenen jehovantodistaja-jäsenyyden lahko olisi hyväksynyt ilman maksuja lahkolle, lahjalaatikkoon, lehtihintojen tilittämistä ja mitä niitä maksuja on
Kuka pitää kirjaa siitä, paljonko kukin jäsen antaa rahaa lahjalaatikkoon jne?
Siis jäsenen nimi ja summat jotka laatikoihin on laittanut?
Olisiko näyttöä ,edes yhdestä?
Vieras

Re: Mistä rahanhimo?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Vieraas kirjoitti:Nyt tarvitaan enää amerikkalaisen yhdistyslainsäädännön tunteva KHT-tilintarkastaja ja VT-seuran numerot, niin tiedetään. Siihen asti voidaan arvella asioita vaikka maailman tappiin. Jos kiinteistöaiheista salaliittoteoriaa pukkaa, niin todistustaakka jää kyllä niiden esittäjälle.
- - - - -
Voihan se salaliitto vielä paljastua, enkä pidä mitenkään mahdottomana, että joku veisi rahat ja juoksisi viimeistään ennenkuin loppu koittaa. Siitä miten paljon organisaatiosta voi rahaa kiikuttaa pihalle voisi joku amerikkalaista lainsäädäntöä tunteva valaista, en tiedä. Yhdistys ymmärtääkseni on verotuksesta vapaa, jolloin viranomaisilla voisi olla sanottavaa asiaan. VT-seuran monimutkainen yhdistys/yrityshässäkkä varmaan monimutkaistaa johtopäätösten tekemistä. Suomessa ei ainakaan säätiöissä tuntunut kavereiden rahoittaminen onnistuvan ilman seurauksia.
Okei. Pulma on siis siinä, ettet ole perehtyt itse kovinkaan laajasti lainsäädäntöön ja yritystoimintaan. Lisäksi niiden suhteen puhutaan kahdesta eri asiasta kun kyseessä on USA tai Suomi.
Meillähän yhdistys omistaa omaisuutensa kollektiivisesti eikä sillä ole omistajaporrasta, vaan säännöllisin väliajoin valittava hallitus päättää yhdistyksen lopettamishetkellä sillä olevien varojen luovuttamisesta. Tuo käyttö ja luovutus pitää olla määriteltynä valmiiksi yhdistyssäännöissä tai jos niin ei ole, ne menevät valtiolle. Vt-seuran kohdalla Suomen yhdistystoimimman päättyessä omaisuus ja varat lahjoitetaan päätoimistolle.

Jehovan todistajien pääorganisaatio USAssa toimii erilaisin säännöin kuin suomen lainsäädäntö. Siellä on koko yhdistys- ja yritysrypästä OMISTAVA osakkaiden joukko joka juridisesti omistaa ja hallinnoi koko omaisuutta. Omistuksen hajoaminen on estetty sillä, ettei siitä voi nostaa osinkoja tai ottaa omiaan ulos, ennen kuin koko toiminta lakkaa. Se miljardiomaisuus ei mene siellä valtiolle eikä sitä jaeta kaikkien Jehvoan todistajien kesken jos edelleen niin ajattelet. Se on siinä vaiheessa konkreettisesti tuon omistajajoukon omaisuutta ja rahaa. Omistajajoukon yhtenäisyys on aikoinaan pyritty sitomaan sillä, että lahkosta luopuva menettää samalla omistusoikeutensa. Ilmeisesti RF ei ole kuulunut noihin omistajiin, vaikka olikin hallintoelimen jäsen.

Jos pidät salaliittoteorioden keksimisenä sitä, että joku miettii miten suunnattoman omaisuuden päällä istuvat omistajat käyttävät rahojaan olet pahemman kerran pihalla realielämästä. Ethän sinä tai nykyiset tavalliset lahkolaisetkaan tiedä yhtään mitään vt-seuran businesten hoidosta. Vai vartiotornistako olet lukenut johdannaismarkkinoilla toimimisesta tai aseteollisuuden osakkeista tai mistään muustakaan normaalin lahkolaisen hyväksynnän ulkopuolella tapahtuvasta toiminnasta.

Ja vielä kerran listastasi. Vaikka siinä mainitut maat ovat Jehovan todistajien työn kannalta kehitysmaita, niin ei se tarkoita sitä että ne kaikki maat ja niissä Jehovan todistajiksi liittyvät ihmiset olisivat köyhiä. Romanian, Bulgarian tai entisen Jugoslavian maiden ihmiset eivät ole kerjäläisiä. Nuo muutamat suomeenkin saapuneet edustavat ihmisryhmää jotka tunnetaan meilläkin nimellä mustalaiset. Meidän oma väki on kuitenkin paljon sivistyneempää eikä heitä muuten pidä sotkea toisiinsa.
Vieras

Re: Mistä rahanhimo?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Arvelisi, että USA:ssa ei uskontoyhteisön tarvitse ilmoittaa verottajalle mitään mutta jos viranomainen epäilee niin voi vaatia selvitystä.

Vartiotorniseura on oy ja sääntöjensä mukaan voinee jakaa osinkoa. Muutoin uskontoyhteisö voinee jakaa lähes miten lystää, palkkana, palkkioina, lahjana...Mikä ei viranomaista sinänsä kiinnostane koska se olisi laillista kunnes muuta osoitetaan. mahdolliset osoittajat taas olisivat lahkojäseniä, jotka ovat aivopesuohjelmoituja kehumaan lahkoa, mitä sieltä sitten kuuluukin.

"Kuka pitää kirjaa ... jäsenen nimi ja summat jotka laatikoihin..."
-Mutta pomo puhuttelee että minkä verran tarvitaan...siihen ja siihen. Lahkojäsenten keskinäinen yhteenkuuluvuus, kontrolli ja sanktiot kuten paheksunta / kehuminen sitten pitävät huolta maksamisesta. Toki jäsenistössä on oikeudenmukaisuutta, ei tunnetusti aviomiehensä jättämää, työtöntä yksinhuoltajaa iljetä painostaa. Jännä sinänsä, huomioiden palstalaisten asiantuntemus että näytellään että ei tiedetä mitään lahkon rahantarpeen tyydyttämisestä.
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Mistä rahanhimo?

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Vieras kirjoitti:Okei. Pulma on siis siinä, ettet ole perehtyt itse kovinkaan laajasti lainsäädäntöön ja yritystoimintaan.
Juridiikkaan en, yritystoimintaan kyllä hyvinkin laajasti ihan organisaatioiden sisällä. Mutta kovin raskasta on joka rekisteröitymättömän väitteisiin erikseen todistella kokemustaan. Rekisteröidypä, niin laitan sulle listan. Silloin on myös helpompi tietää minkä vieraan kanssa milloinkin puhuu.
Vieras kirjoitti:Lisäksi niiden suhteen puhutaan kahdesta eri asiasta kun kyseessä on USA tai Suomi.
Eikä?
Vieras kirjoitti:Jehovan todistajien pääorganisaatio USAssa toimii erilaisin säännöin kuin suomen lainsäädäntö. Siellä on koko yhdistys- ja yritysrypästä OMISTAVA osakkaiden joukko joka juridisesti omistaa ja hallinnoi koko omaisuutta. Omistuksen hajoaminen on estetty sillä, ettei siitä voi nostaa osinkoja tai ottaa omiaan ulos, ennen kuin koko toiminta lakkaa. Se miljardiomaisuus ei mene siellä valtiolle eikä sitä jaeta kaikkien Jehvoan todistajien kesken jos edelleen niin ajattelet. Se on siinä vaiheessa konkreettisesti tuon omistajajoukon omaisuutta ja rahaa. Omistajajoukon yhtenäisyys on aikoinaan pyritty sitomaan sillä, että lahkosta luopuva menettää samalla omistusoikeutensa. Ilmeisesti RF ei ole kuulunut noihin omistajiin, vaikka olikin hallintoelimen jäsen.
Hyvä jos USA:n yhdistyslainsäädäntöön löytyy asiantuntemusta palstalta. Missä voisin itse perehtyä tähän?
Vieras kirjoitti:Jos pidät salaliittoteorioden keksimisenä sitä, että joku miettii miten suunnattoman omaisuuden päällä istuvat omistajat käyttävät rahojaan olet pahemman kerran pihalla realielämästä.
Miettiä voi ja varmasti kannattaa. Mutu-pohjalta rakennettujen väitteiden esittäminen on eri asia, silloin ollaan salaliitto-osastolla. Ja kuten sanottua, todistustaakka on väitteiden esittäjällä.
Vieras kirjoitti:Ethän sinä tai nykyiset tavalliset lahkolaisetkaan tiedä yhtään mitään vt-seuran businesten hoidosta.
En minä ja tuskin sinäkään.
Vieras kirjoitti:Vaikka siinä mainitut maat ovat Jehovan todistajien työn kannalta kehitysmaita, niin ei se tarkoita sitä että ne kaikki maat ja niissä Jehovan todistajiksi liittyvät ihmiset olisivat köyhiä. Romanian, Bulgarian tai entisen Jugoslavian maiden ihmiset eivät ole kerjäläisiä.
Pintapuolista käsitystä elämästä Bulgariassa syntyi kun tein siellä töitä bulgarialaisten kanssa. Romaniasta en kyllä paljon tiedä.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Lothar III

Re: Haaveena tienraivaaja?

Viesti Kirjoittaja Lothar III »

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:
Vieras kirjoitti:LISÄKSI jäljelle jää muutamien satojen ihmisten suuruinen osakkeen omistajien joukko, jotka ovat käärineet tuotot tileilleen ja asuvat jossain turvallisessa paikassa monimiljonääreinä. Olisivatko nuo sadat tulevat miljonäärit jo nyt suunnittelemassa/rakentamassa itselleen uutta uljasta tulevaisuuden kotia?
Tämä on erittäin todennäköistä, koska rahat todennäköisesti pitää siirtää vähin erin vaikkapa gayman saarille siinä samalla kun haaratoimistoja ja seurakuntia muutetaan rahaksi. Ettei verottaja huomaa toimintaa varojen keräämisestä johonkin paikkaan.

Ehkäpä jossain vaiheessa tulee ilmoitus että piirikonventissa sitten ei tarjoilla vettä, ottakaa omat vetenne mukaan, Jeesus tarkoitti hengellistä vettä.
Jt:t nyökyttelevät onnellisesti päätää, "totta, niin Jeesus varmaan tarkoitti, on se hyvä kun hallintoelin pitää meistä näin hyvää huolta.

Siis helppoa kuin heinänteko, koska kiltit Jt:t antavat Vt-seuran tehdä rahoillaan mitä haluaa.

Pieni vihje verottajalle voisi olla paikallaan, annettuna maailman joka kolkassa, silloin kun haaratoimistojen myynti yltyy.
Ohessa pari arviota varallisuudesta

http://thegoverningbody.org/watchtower-wealth/

Tästä linkistä http://www.answerbag.com/q_view/39961

löytyy tälläinen väite:

The watchtower bible and tract society holds title to Notes secured by real estate on tens of thousands of properties as a result of "quick build" kingdom halls and renovations on other similar properties. (aggregate amount of notes estimated in 2004 to be in excess of $11,000,000,000 in the United States alone)



Eli 11 MRD taalaa jonka takuuna toimisvat valtakunnan salit..pitätäisi vaan olla joku 'referaatti'. Debentuurithan on aika vähä riskisiä, mutta111 miljardilla tulee kyllä ihan kohtuu tuotto muutamallakin prossalla....
Viimeksi muokannut Tony, 28.05.2012 15:22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy: Lainaus ketjusta "Haaveena tienraivaaja?" lisätty viestiin.
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Haaveena tienraivaaja?

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Lothar III kirjoitti:Tästä linkistä http://www.answerbag.com/q_view/39961

löytyy tälläinen väite:

The watchtower bible and tract society holds title to Notes secured by real estate on tens of thousands of properties as a result of "quick build" kingdom halls and renovations on other similar properties. (aggregate amount of notes estimated in 2004 to be in excess of $11,000,000,000 in the United States alone)



Eli 11 MRD taalaa jonka takuuna toimisvat valtakunnan salit..pitätäisi vaan olla joku 'referaatti'. Debentuurithan on aika vähä riskisiä, mutta111 miljardilla tulee kyllä ihan kohtuu tuotto muutamallakin prossalla....
Oheisen paperin mukaan kiinteä omaisuus oli vähän yli 87 miljoonaa vuonna 1995. Pelkkien USA:n kiinteistöjen arviominen 11 miljardiin tuntuisi tältä pohjalta olevan yläkanttiin.

http://i.imgur.com/25zSO.png
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Vastaa Viestiin