Sinä voit jättää Jehovan, mutta Jehova ei jätä sinua

[SuurinBabylon]

Kun todistaja luopuu uskostaan katoaa iso osa hänen elämäänsä ajan virtaan. Kaikki ne ponnistelut "Valtakunnan hyvän uutisen" julistamisen muodossa - turhaa. Millä täyttää tämä aukko? Monet täyttävät sen "luopiotoiminnalla", eli ovat edelleen sitoutuneita JT-uskoon, nyt vain aidan toiselta puolelta. Jossain vaiheessa paranemisprosessia todistaja kuitenkin uskaltaa päästää lopullisesti irti entisestä uskostaan. Usein se vie vuosia aikaa, sillä elämämittaisesta kokemuksesta ei selviydytä käden käänteessä.

Silti minusta on mielenkiintoinen ilmiö tämä JT-uskon sitovuus, että minäkin näin eronneena vielä kirjoittelen aiheesta ja etsin virheitä VT-seuran julkaisuista. Eli olen vielä sitoutunut jossain määrin uskoon. En sitten tiedä onko se hyvä vai huono asia.

Näin olen nähnyt ja kokenut ex-JT maailman, mutta toki voin olla väärässäkin.

[Mievaan]

Ei se katoo mihkään. Se on ja tulee olemaan osa meitä. Vanhempieni kautta en pääse pitkään aikaan eroon jt. asioista. Ehkä jos muuttasin toiseen maahan asumaan niin sais etäisyyttä. Silti siellä jotenkin kummassa törmäisin jt.hin. Ei niiltä voi välttyä ku pohjois-koressa^^.

[Mag Mell]

Millä täyttää tämä aukko? Monet täyttävät sen "luopiotoiminnalla", eli ovat edelleen sitoutuneita JT-uskoon, nyt vain aidan toiselta puolelta.

Melkeinpä heittäisin, toki vain omaan kokemukseeni perustuen, että harvemmin kai "luopiotoiminnasta" elämän tärkein sisältö tulee, edes lähellekään samassa mittakaavassa kuin mitä todistajuus aikanaan oli (tai olisi pitänyt olla).

En myöskään katso olevani edes käänteisesti sitoutunut lahkoon, vaan oikeastaan päinvastoin mahdollisimman sitoutumaton. Tietyllä tapaa sidoksissa ehkä, nimenomaan kokemuspohjan perusteella, mutta en (enää) sitoutunut. Sitoutuminen vaatii määrätietoisuutta ja halukkuutta sitoumuksen suorittamiseksi, sidoksisuus taas voi olla omasta tahdosta riippumatonta.

Mutta noin muutoin, kokemuksethan tekevät ihmisen; joku voi olla about tasan kokemustensa summa, kun taas johonkin toiseen tapahtuneet sattumukset vaikuttavat vähemmän. On inhimillistä ja helpottavaa päästä avautumaan kokemuksistaan, etenkin niistä rankoista. Onhan sama ilmiö nähtävissä esim. sotalasten, veteraanien, pahoinpidellyksi tulleiden, kommunismin alla eläneiden, tai raiskauksen uhrien kohdalla, noin keskimäärin siis, ja vain muutama esimerkki mainiten. Tuskinpa raiskauksen uhri mitenkään erityisesti haluaa olla sitoutunut raiskaajaansa, taikka ex-neuvostoliittolainen kommunistipuolueeseen.

Samaa mieltä siitä, että ajan kuluessa ja arpien vaaletessa tulee viimein aika päästää irti. Siihen saakka terapoidaan täällä toisiamme, ei niinkään siksi, että ehdottomasti sitä haluttaisi, vaan pikemminkin siksi, että sen kautta saa purettua omia solmujaan, ja siinä sivussa kenties tulee autettua muitakin, ei lainkaan pöllömpi juttu sekään.

[YksinäinenSusi]

Tämä tässä on myös hirveää, kun sellainen joka haluaisi jättää lahkon, niin ei anneta sitä jättää vaan vanhimmat yrittävät selitellä ja sekoittaa kaikella lailla eroavan päätä.

Siitä voi olla seurauksena, että elämä ehtii vahingoittua lisää, esmes mulla kävi niin, että olisin rohjennut erota jo hieman aikaisemmin, kuin ennen sitä ikävuotta kun armeijaan meno ei ollut enää mahdollista.

Olisin mennyt armeijaan eroamiseni jälkeen, mutta vanhimmat tulivat ja selittelivät ja lupailivat kaikenlaista ja saivat tyhmän pääni käännettyä takaisin tyhmyyteen.

No, millä seurauksella? Armeija jäi käymättä, ja siitä on koitunut selvästi vahinkoa ainakin minun tapauksessa ja kuitenkin sitten tein myöhemmin tahallaan niin "pahoja" syntejä sitten , että ainakin pääsin eroon lahkosta.

Tein ne "pahat" synnit tahallaan, että olisi helpompi joutua erotetuksi, mutta silloinkin vanhimmat yrittivät selitellä ja tarjota anteeksiantoa, kun järjestö kuulemma tarvii jäseniä ja ei olisi varaa menettää ketään.

Mutta silloin oli mitta täynnä ja sanoin , että pitääkö minun tappaa joku, että pääsen teistä eroon, silloin lähtivät ja kuuluttivat erotetuksi joutumiseni seurakunnan edessä.

[Tony]

Tämä tässä on myös hirveää, kun sellainen joka haluaisi jättää lahkon, niin ei anneta sitä jättää vaan vanhimmat yrittävät selitellä ja sekoittaa kaikella lailla eroavan päätä.

Tässä kohtaa käytetään usein myös tunteisiin vetoavia argumentteja, kuten esimerkiksi: Ymmärrätkö kuinka paljon mielipahaa aiheutat vanhemmillesi/suvullesi/ystäville jättämällä seurakunnan? Tällaisella laskelmoidulla tunteisiin vetoamisella on varmaan saatu aikojen saatossa yksi ja toinenkin pyörtämään päätöksensä lähdöstä.

Kyseisenlaisessa maanittelussa on vain se vika, että jos henkilö jää sen ansiosta järjestöön, päätös tehdään ihmissuhteisiin perustuen. Se taas lienee aika kaukana jehovantodistajuuden ihanteesta.

[Vieraas]

Silti minusta on mielenkiintoinen ilmiö tämä JT-uskon sitovuus, että minäkin näin eronneena vielä kirjoittelen aiheesta ja etsin virheitä VT-seuran julkaisuista. Eli olen vielä sitoutunut jossain määrin uskoon. En sitten tiedä onko se hyvä vai huono asia.

Niin kauan kuin lähisukua on mukana, tästä asiasta ei pääse irti vaikka kuinka haluaisi.
Itse en muutenkaan (enää) lupaa itselleni irti pääsemistä, lapsesta asti tapahtunut indoktrinointi on istuttanut lahkon selkäytimeen.

Itselläni näiden asioiden pyörittely on kuitenkin ajan myötä muuttanut luonnettaan. Joskus se oli itsensä terapoimista, mutta nyt motiivina on enemmänkin toisten uhrien auttaminen sekä VT-seuran tekemisten selvittäminen yleisellä tasolla. Jälkimmäinen liittyy jonkinlaiseen oikeuden hakemiseen sekä uteliaisuuteen, joka on pelkästään kasvanut VT-seuran alkavaa syöksykierrettä tarkastellessa. Elämme historiallisia hetkiä ja tässä läjässä riittää vielä paljon penkomista.

[Filippos]

Niin kauan kuin lähisukua on mukana, tästä asiasta ei pääse irti vaikka kuinka haluaisi.

Tuo on ikävä kyllä erittäin suuresti totta minunkin kohdallani.

[Markku Meilo]

Tämä tässä on myös hirveää, kun sellainen joka haluaisi jättää lahkon, niin ei anneta sitä jättää vaan vanhimmat yrittävät selitellä ja sekoittaa kaikella lailla eroavan päätä.

Jotta ei jäisi kuuluisaan "mitäs jos sittenkin" -välitilaan on hyvä tehdä asia jo edeltäkäsin riittävän selväksi itselle. Tällöin ei vanhimpien onnettomat selittelyt jää vaivaamaan. Asioita selvitellessä on aikaa myös rakennella ystäväverkkoa, jotta lähtö ei jätä tyhjän päälle.

Ihan jo oman 25-vuotisen välitilakokemuksen pohjalta voin vakuuttaa, että ko. välitilasta on pelkkää haittaa.

Muljahti vielä loppukevennykseksi mieleen brittikollega, joka toisteli usein mokien hetkillä P-sääntöä; Proper Preparation and Planning Prevents Piss Poor Performance.

[Vieras]

Henk. koht. käsityksenä lähisukuvaikutuksesta, että

Itsestään on ensin pidettävä huolta, lahko ei sitä tee ja jos ei itsestään pidä huolta tekemällä tilin lahkon kanssa ja astumalla vapauteen, ei voi pitää mitenkään huolta eikä välittää suvustaankaan.

Kun on eronnut, voi yrittää suhtautua parhaimmiten sukuun, jos eivät tervehdi, ei sillä kiristyksellä pidä ryhtyä viattomia ihmisiä houkuttelemaan vartiotornin ostoon omien kotiensa ovilla. Tervehtii suku taikka ei, olennaista on pohtia kuinka heidätkin voisi auttaa. Tosin voi olla että joutuu nöyrtymään voimattomana, mutta syy ei ole silloin itsessä vaan lahkossa

[Markku Meilo]

Itse en muutenkaan (enää) lupaa itselleni irti pääsemistä...

Mullakin on lieviä suurempia vaikeuksia ymmärtää mitä kulloinkin tarkoitetaan irtipääsemisestä kirjoitettaessa. Etenkään silloin kun asiaan liitetään jokin elämänohje yksittäisen kirjoittajan ajankäyttöön tai vaikka nukkuma-aikoihin liittyen. Irtipääseminen-sanaa käytettäessä kun on jo sisäänrakennettu lataus jostain lähtökohtaisesti tavoittelemisen arvoisesta.

Muistini mukaan ainoastaan kerran on jehovantodistajaksi mieltämäni kirjoittaja vastannut kysymykseeni siitä, onko hänen mielestään myös vapaaehtoistyötä tekevien entisten juoppojen ja narkkareiden syytä päästää irti ja lopetettava nykyisten juoppojen ja narkkareiden parissa toimiminen. Tämä kirjoittaja vastasi; kyllä.

Sitten tulee maailmalta mieleen se suuri joukko (ei joonadabit), joka on nuoruudessaan harrastanut esimerkiksi jotain kilpalajia, mutta ikä on tullut luonnolliseksi esteeksi menestymiselle. Olisiko heidänkin syytä päästä irti ja lopettaa nuoruutensa lajin seuraaminen tai valmennuspuuha ja käyttää aikansa ja varansa johonkin muuhun? Ja jos, niin mihin sellaiseen, josta ei sitten koskaan tule tarvetta päästää irti?

Entä mitä olisi ajateltava siitä edellistä suuremmasta joukosta, joka on tiiviisti kiinni urheilussa, olematta aiemmin siinä itse koskaan sen suorituksessa kummallisemmin kiinni? Millaiseksi heidän irrottautumistarpeensa tulisi mahdollisesti luokitella ja missä vaiheessa tämä mahdollinen irrottautumistarve alkaa?

Mitä haittaa, ja kenelle, syntyy siitä jos ja kun joku yksilö ei jätä menneisyytensä merkittävää osaa ja pyri pyyhkimään sen muistoakin mahdollisimman tehokkaasti pois ajatuksistaan? Mitä sellaista, josta ei seuraa myöhempää irrottautumistarvetta, voi tai tulee ottaa tilalle?

Minä lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon, että irrottaudun hetimiten kun käsitän siitä seuraavan kiistatonta etua itselleni. Sitä ennen minun on kuitenkin selvitettävä miten se tapahtuu ja selvitettävä myös tämä tärkeä "mitä tilalle" -sarjan kysymys.

[YksinäinenSusi]

Tässä kohtaa käytetään usein myös tunteisiin vetoavia argumentteja, kuten esimerkiksi: Ymmärrätkö kuinka paljon mielipahaa aiheutat vanhemmillesi/suvullesi/ystäville jättämällä seurakunnan? Tällaisella laskelmoidulla tunteisiin vetoamisella on varmaan saatu aikojen saatossa yksi ja toinenkin pyörtämään päätöksensä lähdöstä.

Kyseisenlaisessa maanittelussa on vain se vika, että jos henkilö jää sen ansiosta järjestöön, päätös tehdään ihmissuhteisiin perustuen. Se taas lienee aika kaukana jehovantodistajuuden ihanteesta.

Mulle vanhimmat sanoivat silloin, että minun poikani saattaisi hyvin todennäköisesti kuolla harmagedonissa, koska näytän huonoa esimerkkiä erkaantuessani järjestöstä, ja poika seuraisi todennäköisesti huonoa esimerkkiäni ja kuolisi.

Sanoin siihen vanhimmille, että kyllä monien jt-vanhempien lapset siltikin eroavat järjestöstä nuorina aikuisina, vaikka heidän vanhempansa ovat olleetkin esimerkillisiä ja pysyneet järjestössä, että ei se sitä takaa että lapsi varmasti haluaisi kanssa palvoa Jehovaa.
Sitä paitsi en halua uskoa harmagedoniin enää, miten voisin siis olla jt-enää.

Siihen vanhimmat eivät oikein osanneet sanoa mitään.
Toinen vastasi lyhyesti vain, että "pitää haluta".
Minä siihen että "ai, jaa"

[Markku Meilo]

Sitä paitsi en halua uskoa harmagedoniin enää

Usko pois, pikainen maailmanloppu on totta, Raamatun (Matt. 24:14) ja Vt-seuran ennustamien maailmanloppujen lukumäärän valossa asiassa ei ole mitään epäselvää.

miten voisin siis olla jt-enää.

Se onnistuisi kaksoisajattelulla, toisaalta on apatian kaltainen tila, jossa todetaan kuten mun mutsi: "Jos Harmagedon ei tule minun elinaikana, niin se tulee sitten joskus myöhemmin." Toinen tila on virallisissa yhteyksissä hehkutettava lopun kiireinen läheisyys. Olisit hyvin pian oppinut kumpaa ajatusta on missäkin tilanteessa pidettävä esillä.

Toinen vastasi lyhyesti vain, että "pitää haluta".

Tuskin vanhin keksi itse noin hyvin perusteltua elämänohjetta, näyttää todennäköisemmältä, että Jehovan pyhä henki opasti käyttämään ainakin toista noista kahdesta sanasta.

[Vieras]

Tuo otsikko kuulostaa pahimman luokan uhkaukselta. Pitäisiköhän sille häirikölle hakea lähestymiskielto.