Verilettuteologia heikolla pohjalla

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Vieras

Re: Verilettuteologia heikolla pohjalla

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Mutta siellä Korintissa saivat myös tietää tuon Paavalin kirjekuoren kautta, että ei ruoka vie lähemmäksi Jumalalaa. Toisin sanoen vaikka syöt kuinka paljon ilman verta et pääse lähemmäksi kuin se, joka syö aamiaiseksi verilättyjä ja lounaaksi mustaa makkaraa.

Tuo epäjumalauhratun lihan ymmärrys oli nyt, että koska epäjumalia ei ole oikeasti olemassakaan, ei ole syytä olla syömättä kyseistä ruokaakaan.

Mutta ruokailussa tuli ottaa huomioon ettei loukkaa kanssa-aterioitsijoidensa omatuntoa.

Kaikki muut säännöt ovat ymmärrettävissä ja tulkittavissa yhdenmukaisesti tuon kanssa, tietenkin.
Vieras

Re: Verilettuteologia heikolla pohjalla

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Onko sinulla vaikeuksia luetun ymmärtämisen kanssa? Edellä on jo moneen kertaan todettu, ettei epäjumalille uhratun lihan syöminen liity mitenkään veren syöntikieltoon. Ne ovat kaksi täysin eri asiaa.

Vai pelkäätkö niin epätoivoisasti sinne helvettiisi joutumista, että haluat kieltää näin selvän asian luullen sillä pelastuvasi :D
Vieras

Re: Verilettuteologia heikolla pohjalla

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Vieras kirjoitti: Tuo epäjumalauhratun lihan ymmärrys oli nyt, että koska epäjumalia ei ole oikeasti olemassakaan, ei ole syytä olla syömättä kyseistä ruokaakaan.
Toisinsanoen sinä siis uskot, että Jeesus apostoleineen luulivat myös epäjumalia oikeiksi Jumaliksi ja vasta Paavali selvensi tuon heidän erehdyksensä.
Vieras

Re: Verilettuteologia heikolla pohjalla

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Herran rauhaa
Bergerac
Viestit: 2306
Liittynyt: 28.04.2007 08:15
Paikkakunta: Jersey

Re: Verilettuteologia heikolla pohjalla

Viesti Kirjoittaja Bergerac »

Kysyn uudelleen (perusteluja/ja kysymyksiä ollut jo aiemmin tässä ketjussa), voivatko vilpittömät Jehovan Todistajat nauttia esim Tapolan mustaa makkaaraa täysin rinnoin, koska kypsennyksen aikana Seuran määrittelemät veren osaset ovatkin ilmeisesti hajonneet/poistuneet sallittuihin osiin ?
Ulkomaalaiset jotka rikastuttavat Suomen kulttuuria vastoin Suomen Lakeja, pitää palauttaa kotimaahan. Jos palauttamisen jälkeen uhkaa kuolema niin ei ole meidän ongelma.
Oma maa mansikka, muu maa must(a)ikka. Suomi Suomena.
Vieras

Re: Verilettuteologia heikolla pohjalla

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Yksi oikea vastaus on, että jt jollakin tapaa ymmärtää rehellisen järjenmukaisen vastauksen, joka kuietnkin on vastoin lahkon kirjoituksia toisaalta, ja sen vuoksi ei vastaa. Toisaalta siinä mielessä, että niinhän se fraktioista kirjoittaminen merkitsee. Mutta toisaalta jt ymmärtää että syömisestä saisi potkut.

Eihän jt oikeasti osallistu verikeskusteluunkaan muuten kuin siinä määrin että saisi näyttämään vartiotornin olevan oikeassa ja kristillisten kirjoitusten väärässä. Siinä kun jt huomaa epäonnistuneensa niin se on sitten finiitto se keskustelu.
Vieras

Re: Verilettuteologia heikolla pohjalla

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Bergerac kirjoitti:Kysyn uudelleen (perusteluja/ja kysymyksiä ollut jo aiemmin tässä ketjussa), voivatko vilpittömät Jehovan Todistajat nauttia esim Tapolan mustaa makkaaraa täysin rinnoin, koska kypsennyksen aikana Seuran määrittelemät veren osaset ovatkin ilmeisesti hajonneet/poistuneet sallittuihin osiin ?
Osaisitko esittää tarkempia tutkimustietoja tuosta hajoamisprosessista vai onko perustelu sanassa ilmeisesti?
Bergerac
Viestit: 2306
Liittynyt: 28.04.2007 08:15
Paikkakunta: Jersey

Re: Verilettuteologia heikolla pohjalla

Viesti Kirjoittaja Bergerac »

Vieras kirjoitti:
Bergerac kirjoitti:Kysyn uudelleen (perusteluja/ja kysymyksiä ollut jo aiemmin tässä ketjussa), voivatko vilpittömät Jehovan Todistajat nauttia esim Tapolan mustaa makkaaraa täysin rinnoin, koska kypsennyksen aikana Seuran määrittelemät veren osaset ovatkin ilmeisesti hajonneet/poistuneet sallittuihin osiin ?
Osaisitko esittää tarkempia tutkimustietoja tuosta hajoamisprosessista vai onko perustelu sanassa ilmeisesti?
En pysty esittämään ehdottoman 100% tutkimustuloksia hajoamisprosessista, jotka absoluuttisesti täyttäisivät Seuran kriteerit tämän osalta. Toisaalta en myöskään pysty esittämään 100% tutkimustulosta siitä, että esim. vilpittömille Jehovan Todistajille kelpaamia kaupan jauheliha alias naudan/sian/sika-naudan/nauta-sian jne vastaavat valmisteet eivät sisältäisi lainkaan Seuran kieltämiä komponentteja. Tai yleensä perinteiset eläinkunnan ruoat (lista lienee rajaton) nautittuna kypsennettynä tai jopa medium tai medium miinus tai miksei jopa raakana, missä raja ja sisältö Seuran hyväksymistä etenkin veren ainesosista näissä tilanteissa?
Ulkomaalaiset jotka rikastuttavat Suomen kulttuuria vastoin Suomen Lakeja, pitää palauttaa kotimaahan. Jos palauttamisen jälkeen uhkaa kuolema niin ei ole meidän ongelma.
Oma maa mansikka, muu maa must(a)ikka. Suomi Suomena.
Vieras

Re: Verilettuteologia heikolla pohjalla

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Toki paljas vesi veressä ei hajoa, se höyrystyy.
Mutta esim. punasolussa on proteiini joka on herkkä lämpöhajoamiselle.
Mihinkä sitten kuumeessa kuoleekin, niin siinä päälle 40 asteessa jo proteiinit rupeavat hajoamaan joka tapauksessa.

Veren hajoamisesta löytyy ilman muuta kirjastosta tietoa. Kysyjä onkin jo niin melkomoinen fariseuksen alku että ehkä hän jonkin sanaleikin asiasta löytää, jolla voi pesaista, kuin pilotti pontus, Eesaun karvaiset kädet.
Vieras

Re: Verilettuteologia heikolla pohjalla

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Tulipa viattomaan kysymykseen omituiset selitykset ja kysyjään kohdistettu herjaus kaupanpäälle. Taitaa faktat olla vartiotornin asteella.
Bergerac
Viestit: 2306
Liittynyt: 28.04.2007 08:15
Paikkakunta: Jersey

Re: Verilettuteologia heikolla pohjalla

Viesti Kirjoittaja Bergerac »

Vieras kirjoitti:Tulipa viattomaan kysymykseen omituiset selitykset ja kysyjään kohdistettu herjaus kaupanpäälle. Taitaa faktat olla vartiotornin asteella.
Älä ole huolissasi, Vartiotornin faktat yleisesti ottaen on tunnistettu. Ja nehän ovat tietenkin etenkin vilpittömien Jehovan Todistajien osalta tavallaan pakkohyväksyttävää asiaa Seuran taholta. Se kun vain ne menee niin että seurakunnan yhteneväisyys menee yksittäisen yksilön edelle.
Ulkomaalaiset jotka rikastuttavat Suomen kulttuuria vastoin Suomen Lakeja, pitää palauttaa kotimaahan. Jos palauttamisen jälkeen uhkaa kuolema niin ei ole meidän ongelma.
Oma maa mansikka, muu maa must(a)ikka. Suomi Suomena.
Vieras

Re: Verilettuteologia heikolla pohjalla

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Siksi ajattelinkin, että jos jollain olisi ollut esittää asiasta jotain täsmällisempääkin tietoa. Enhän minä ole sitä kiistänyt etteikö veri kuumennettaessa voisi hajota. Sehän on päinvastoin hyvin oletettava asia. Mutta mikä hajoaa ja mikä tuhoutuu, niin se olisi kiinnostanut. Proteiinit aminohapoiksi mutta mitä lisäksi?
Vieras

Re: Verilettuteologia heikolla pohjalla

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Vieras kirjoitti:
Mihinkä sitten kuumeessa kuoleekin, niin siinä päälle 40 asteessa jo proteiinit rupeavat hajoamaan joka tapauksessa.
Tämän kaltaiset kommentit minua nimittäin vaivaavat. Itselläni on ollut kuumetta pariinkin otteeseen liki 42 astetta eikä vereni ole mihinkään hajonnut.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Verilettuteologia heikolla pohjalla

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Vieras kirjoitti:Osaisitko esittää tarkempia tutkimustietoja tuosta hajoamisprosessista vai onko perustelu sanassa ilmeisesti?
Hieno kysymys, joka osoittaa tervettä mielenkiintoa asiaan. Ja jos omat kiireet estävät asian penkomisen, niin eikun kysymään, eli:

Verisolujen korkean suolapitoisuuden takia hento solukalvo repeää jo osmoottisen paine-eron vaikutuksesta joutuessaan puhtaan veden kanssa tekemisiin:
Medical students must learn of this reaction before they can successfully fix blood for microscopic examination. The 1997 educational article Let's Observe the Blood Cells, by Daniela Tagliasacchi and Giorgio Carboni, states:

"If you apply the stain to a smear without having fixed it beforehand, the cells will explode because of the so-called osmotic or hypotonic shock. This happens because the saline concentration inside the cells is much higher than that of staining fluid which is diluted in distilled water. In the attempt to equal the internal saline concentration to the values of the external one, the cells undergo swelling by osmosis. To attain the same saline concentration of the external liquid, the cells should swell more than their membrane allows, in fact they explode. The cell contents are released, and the preparation becomes unusable. To avoid this, before staining, you have to fix the smear. This operation hinders the inflation of the cells which keep sound when they are stained."
Tuo ei toki vastaa solukalvon lämmönkestoon, mutta kertoo omaa kieltään solukalvon olemuksesta. Joten jos kysymys ei ollut pelkkää jt-retoriikkaa, jolloin inhottava todellisuus lopettikin mielenkiinnon, niin ilmoita ihmeessä. Koitan löytää bittiviidakostani riittävän arvovaltaisen otteen, joka osoittaisi, että jo osmoottisesta paine-erosta repeävä solukalvo ei kestä solun sisäistä painetta siinä vaiheessa kun solun sisällä oleva vesi laajenee ja höyrystyy kuumennettaessa. Se kun pakkaa menemään niin, etteivät ammatti-ihmiset käytä paljoakaan aikaan yleisesti tunnettujen itsestäänselvyyksien (kuten veden höyrystyminen kuumennettaessa) syvempään puhtarointiin.

Osoittamaasi mielenkiintoa toivoisin näissä "Vieras"-piireissä osoitettavan laajemminkin, esimerkiksi jo siinä vaiheessa kun mainitsen Vt-seuran olevan tapavalehtelija tai vaikka jo silloinkin kun mainitsen Vt-seuran olevan ainoastaan valehtelija.
Viimeksi muokannut Markku Meilo, 06.06.2012 22:05. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy: -s
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Filippos
Viestit: 1139
Liittynyt: 30.09.2009 10:46
Paikkakunta: Oulu

Re: Verilettuteologia heikolla pohjalla

Viesti Kirjoittaja Filippos »

Vieras kirjoitti:
Vieras kirjoitti:
Mihinkä sitten kuumeessa kuoleekin, niin siinä päälle 40 asteessa jo proteiinit rupeavat hajoamaan joka tapauksessa.
Tämän kaltaiset kommentit minua nimittäin vaivaavat. Itselläni on ollut kuumetta pariinkin otteeseen liki 42 astetta eikä vereni ole mihinkään hajonnut.
Wikipedia avuksi:
Yli 40 astetta ei yleensä ole tappava, mutta saattaa aiheuttaa jo huomattavaa väsymystä ja kuumekouristuksia. Sen sijaan yli 42 asteen kuume alkaa haitata elintoimintoja jo merkittävissä määrin. Poikkeuksellisen korkeaa, yleensä noin yli 42 asteen kuumetta, kutsutaan myös hyperpyreksiaksi, mutta tällaiselle tilalle altistutaan hyvin harvoin. Sen voi aiheuttaa mm. lämpöhalvaus tai verenmyrkytys, ja tuloksena saattaa pahimmillaan olla pysyvä elinvaurio tai kuolema. Tavallisten infektioiden aiheuttamat kuumeet eivät yleensä ylitä 41 astetta, eikä niistä siten jää potilaalle pysyviä haittavaikutuksia.[3] Yli 42 asteen kuume katsotaan olevan vaarallinen, koska se on lähellä aivojen proteiinien hajoamislämpötilaa. Ihmisen elimistö ei pysty itse toipumaan yli 43 °C kuumeesta, vaan tällainen kuume vaatii kylmennystä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuume
Lukittu