Sanakikkailu on ilmiö, mihin törmäsin 2000-luvun alussa, varsinkin lukiessani Markku Meilon tekstejä "terävin kärki" ja muuta roinaa tuli tavalla, että teksti piti lukea huolella, jotta pääsi jyvälle mitä herra itsepintaisesti väittää, vaikka asia kertalukemalla tuntui olevan selvä, kuin pläkki.Johanneksen poika kirjoitti:
Mainitsen vielä, että tämän lehdistösivun alaosassa on pieni oikaisu tiedottaja Veikko Leinosen sanoihin, hän kun "hieman" muunteli omaa ja Vartiotorniseuran "totuutta".
Veikko Leinonen älykkäämpänä olentona on vienyt sanateatterin astetta pitemmälle. Veli veikkonen nappaa kysymyksestä yhden ohuen polun ja vie toimittajaa vastauksellaan, kuin litran vesiämpäriä. Moittisin veli veikkosta vielä enemmän, ellen tietäisi, että lähes samantasoinen harhauttaja 1925/1975-mies selitti/selittää vastapuolen riveissä lähes samalla taktiikalla (nyt jo harvemmin, selkokieli astui kuvaan, miehen poistuttua Suomi.24:sta ja aikoinaa Jippii palstalta).
2000-luvun alussa, kun vielä en ollut kouliintunut sanakikkailuun, moinen tapa tuntui lähes valehtelulta. Nyt osaan jo hieman ihailla moista julkisuudenhallintaa/ mielikuvien luomista.
KN