Jehovantodistajuuden pitkäaikaisvaikutukset psyykeen

[SuurinBabylon]

Ketjussa "Vaikutatte aika riitaisalta ja organisoimattomalta joukolta" oli puhetta jehovantodistajuuden henkisestä otteesta sekä sen aiheuttamista lapsuuden traumoista. Ajattelin, että tekisi varmaan hyvää eritellä mitkä asiat todistajuudessa saavat aikaan henkisiä solmuja ja miten ne vaikuttavat käytännön elämään lahkosta irtaantumisen jälkeen, esimerkiksi ihmissuhteissa, tunne-elämässä ja muilla psyykeen osa-alueilla.

Osallistun keskusteluun omalla tarinallani myöhemmin.

Edit: otsikon taivutusvirhe korjattu

[Suurenmoinen etu]

Omassa tapauksessani oli ruumiillisella kurituksella suuri merkitys: näpäytyksiä, tukistuksia ja piiskaa pienokaisesta jonnekin kymmeneen ikävuoteen asti. Uskon tästä koituneen kohdallani paljon haittaa, koska olin herkkä ja fiksu poika ja varmasti pyrin hyvään. Rangaistuksen syitä en voi enää muistaa, mutta - kuten äitini tirskahtaen kysyttäessä totesi - sain "kaikenlaisia ihme ällejä". Olettaisin, etten jaksanut keskittyä pitkiin ohjelmiin. Minua siis rankaistiin väsymyksestä, mikä on omiaan muokkaamaan tasapainoisen ja levollisen aikuisen.

Toinen vammauttaja oli se, ettei itselle todella kipeistä ja tärkeistä asioista voinut avoimesti puhua. Murrosiän seksuaaliset kysymykset ja ahdistuksen aiheuttajat sai selvittää ihan itse omassa pienessä hämmentyneessä päässään. Ja samaan aikaan syyllistettiin lavalta ja kirjallisuudessa masturbaation synnillisyydestä. Kun kerran uskaltauduin kysymään äidiltäni kahden kesken, voiko masturboimisesta saada sukupuolitaudin, hän sanoi vaivautuneena, että ei kannata masturboida niin ei tarvitse miettiä tuollaisia, ja pakeni paikalta. Kaksitoistavuotias pullossa kasvatettu olisi tuolloin tosiaan kaivannut järkevää ja rauhoittavaa aikuisen ääntä, joka olisi tietenkin nopeasti haihduttanut ahdistuksen. Mutta ei, tämäkin piti vain itse keskenään pähkäillä matkalla kohti levollista ja tasapainoista aikuisuutta.

Kolmas tasapainoisen aikuisuuden rakentaja oli se, että piti opetella ajattelemaan epäloogisen sumeasti, jotta ei olisi ajautunut dissonanssiin Seuran aivottomien ajatusrakennelmien kanssa. Tärkein isähahmo ja kenttäkaveri oli yksinkertainen suurisuu, joka ei koskaan jäänyt sanattomaksi, ja jonka typeryyksiä piti ventovieraiden ovilla ja olohuoneissa myötäillä. Tunsin tällöin voimakasta myötähäpeää. Kuten argumentointi alkuräjähdysopista, joka siihen aikaa jostain syystä piti kieltää vääränä: "Kyllähän sä nyt sen tajuat, että jos jotain räjäyttää niin sehän menee rikki, ei siitä mitään synny!"

Tasapainoisen aikuisuuden kulmakivihän on ehdollinen rakkaus. Ja sitähän minulle siunattiin kauhakaupalla. Olin seurakunnan lemmikki, ikäänkuin pieni vähän rassukka maskotti, niin kauan kuin tein mitä käskettiin enkä alkanut esittää itsenäisen tahdon ja järjen elkeitä. Kun vihdoin kävin aikuislukion ja sain sen verran näkökulmaa että Seuran heppoiset ajatuskorttitalot sortuivat, minusta tuli ystävilleni ja äidilleni vieras, ja kuin akanat kesäisellä puimatantereella minä lensin pois. Minä pääsin vihdoinkin huitin hiivattiin siitä ikävästä rantakaupungista, ja aloitin uuden elämän toisaalla.

Tässä oli joitakin ylimalkaisia huomioita jehovantodistajuuden vaikutuksista pitkällä tähtäimellä. Totta: olen vieläkin katkera. Totta: tunne-elämäni ei asetu normaalijakauman keskelle. Mutta mitä sitten tältä pohjalta odotitte?

[Vieraas]

Toinen vammauttaja oli se, ettei itselle todella kipeistä ja tärkeistä asioista voinut avoimesti puhua. Murrosiän seksuaaliset kysymykset ja ahdistuksen aiheuttajat sai selvittää ihan itse omassa pienessä hämmentyneessä päässään. Ja samaan aikaan syyllistettiin lavalta ja kirjallisuudessa masturbaation synnillisyydestä. Kun kerran uskaltauduin kysymään äidiltäni kahden kesken, voiko masturboimisesta saada sukupuolitaudin, hän sanoi vaivautuneena, että ei kannata masturboida niin ei tarvitse miettiä tuollaisia, ja pakeni paikalta.?

Teini-iän paras JT-ystäväni hankki meille usein pornografista aineistoa noin 14-vuotiaana. Kukin voi päätellä mihin sitä käytettiin. Hän meni naimisiin noin 18-vuotiaana ja päätyi pikaisesti Beteliin. Tiivis aikuisviihdeharrastus loppui siihen, toivottavasti.

Kanadassa tehtiin vastikään tutkimus miesten pornografian kuluttamisesta. Tutkimus kaatui siihen, että tutkija ei löytänyt miehiä jotka eivät olisi kuluttaneet pornoa.

Hallintoelin käyttää yhtenä kontrollin välineenä saatanallista pornoa ja masturbointia, erityisesti nuorten miesten kohdalla. Toivon vilpittömästi, että Beteliin päätynyt ystäväni on päässyt irti tästä sairaasta harrastuksestaan.

http://weinterrupt.com/2009/12/canadian ... n-viewers/

PS. Haluan korostaa, että itse olen poikkeus jopa "luopioiden" keskuudessa. En teini-iän jälkeen ole koskaan katsonut pornoa enkä harrastanut "itsesaastutusta". Sairasta puuhaa. Hyi!

[Vieras]

"hankki meille usein pornografista aineistoa noin 14-vuotiaana"

Kun aikoinaan tuhon ikään ne jalluniput kiertelivät, niin muuan Raimo yhtä lueskellessaan sanoi ettei ymmärrä miksi jalluun sillä tavalla suhtaudutaan, eihän siinä ole mitään.

Vuosituisia myöhemmin hän paljastui (ei hän sitä salannutkaan) homoseksuaaliksi ja siten ei ollut oikeastaan ihme ettei esim. naisalastomuus hänestä ollutkaan mitään.

[Harmus]

Haluan korostaa, että itse olen poikkeus jopa "luopioiden" keskuudessa. En teini-iän jälkeen ole koskaan katsonut pornoa enkä harrastanut "itsesaastutusta". Sairasta puuhaa. Hyi!

Ja näin saakin ajatella. Se tässä maailmassa on mukavaa, että on tuota vapautta ajatella.
Kun kuitenkin otsakkeena on "Jehovantodistajuuden pitkäaikaisvaikutukset psyykeeseen", pomppaa tietynlainen teksti helposti silmään... mutta ehkä se oli vain lainatussa kommentissa tahallista.

[Vieras]

Jos joutuu menettämään lompakkonsa varastettuna, on juttu helpompi ohittaa noin mielessään, sillä varkaalla oli oma motiivinsa ja omatunto liperaali. Kiukuttaa sitten vielä harmittaa, mutta ei siitä kohta viitti kellekään puhuakaan.

Mutta kun tullaan lompakolle jumalan nimen kautta, nimi vielä väitetään omaksutun oikeammin kuin muut jne, on asia sitten vaikeampi ohittaa. Samasta asiasta voisi kuitenkin olla kysymys.

Kun moni katsoo että että ns normaalius olisi ollut lahkoaikana vajavaista, tulisi myös tarkastella minkälaista normaaliutta sitä itselleen oikeastaan kaipaisi.

Mitä sitten olisi esteitä, no nehän selviää kun lähtee normaaliuden polun alkua astelemaan.

Jos ei oikein tavoitetta ja siihen liittyvää ole, niin helpommin lahkoon liittyvät asiat palaavatkin mieleen. Vastaavastihan vaikkapa mukaansatempaava tv-ohjelmakin saa lahkoasiat unohtumaan hetkeksi. Punainen tupa ja perunamaa olisi hyvä, siinä saisi sitten lahkon sijasta kirota hallaa joka pani potaatin.

[Kletos]

Ahdasmielinen uskonto vaikuttaa väistämättä psyykeen. Jos lapsi tai nuori joutuu pelkäämään omien vanhempiensa taholta ruumiillista tai henkistä väkivaltaa, se ei voi olla vaikuttamatta häneen.

Tarkoitus olisi syksyllä aloittaa uusi kirjoitusprosessi uskontojen suhteesta mielenterveyteen. Ensimmäinen kirjani hengellisestä väkivallasta valmistuu todennäköisesti syys- lokakuussa. Viivästyminen harmittaa, mutta se oli väistämätöntä, koska kustantajani vaihtui keväällä kristillisestä ei-kristilliseen.

Jos joku on kiinnostunut osallistumaan informanttina mukaan uuteen kirjaprojektiin, niin minulle voi laittaa yhteystietoja ja viestejä yv:llä. Näillä näkymin aloitan materiaalin keräämisen ja tutkimustyön aiheesta alkusyksystä.
Ideoita ja kommentteja uuden kirjan aihepiiristä otetaan myös mielellään vastaan.

t. Kletos (A.R.)

[Mag Mell]

Totta: olen vieläkin katkera. Totta: tunne-elämäni ei asetu normaalijakauman keskelle. Mutta mitä sitten tältä pohjalta odotitte?

Tälle on valitettavasti helppo nyökytellä.
Kyllä muakin ihan rehellisesti vituttaa se, ettei alkujaankaan ollut mitään saumaa normaaliin lapsuuteen, nuoruuteen, perheeseen, ihmissuhteisiin, saati tasapainoiseen ja rakastavaan aikuiseksi ihmiseksi kehittymiseen.
Järjestö ryösti mun lapsuuden; toivottavasti meni tarpeeseen.

[Vieras]

"ettei alkujaankaan ollut mitään saumaa normaaliin "

Tuo ymmärys on yksi vaihe, josta sitten eteenpäin. Tuossa voidaan nähdä myös kulttuurien yhteentörmäys. Kuten esim. erityisesti kommunismin aikaan saattoi USA näyttää satumaailmalta. Sinne päässyt itäblokkilainen ei sitten aina kuitenkaan onnistunut. Oliko itsellään Stalinin tytär Svetlana Allilujevalla sopeutumisongelmia, hän kirjoitti muistelmansa mutta tekijänoikeuspalkkioistaan hän ei kai oikein osannut pitää kiinni rahanhankkimiskekseliäässä USA:ssa. Niin taisi olla joku New Yorkin alemmista sosiaaliluokista maailmanmestariksi noussut nyrkkeilijäkin, jolla oli ongelmana ettei koskaan pystynyt luottamaan kehenkään, ollen pitkälti oikeassa, jo hänen oma nyrkkeilypromoottorinsa viilasi linssiin.

Kuvitellaan, että veljesseuran piiristä osa muodostaa tavoitteellisen ryhmän, jolla on tavoitteena normaaliuteen sopeutuminen. Mitkä olisivat keinot ? Ongelmanako olisi että olisi epänormaaleja tunnereaktioita normaaliuden yksityiskohtiin. Keinona sitten että kerrottaisiin rohtaisevasti, kuinka noita yksityiskohtia on ruvettu elämään ja omaksuttu uusia normaaleja tunteita vähitellen ja vanhoja unohdetuttu. Herkkiä asioita, vaikea ilmaista ilman että pelkää kielteisiä vivahteita ?

[Mievaan]

En tiedä mistä aloittaa. Ruumiillinen ja henkinen kuritus(pahoinpitely), ei saanut olla ei jt. kavereita, eristäytyminen, tukahdetut tunteet, kellekään ei voinut uskotua, pelkämättä että ne olis kannellu vanhimmille. Koulukiusaaminen, ei saanut osallistu melkein mihkään koulun juhlaan, jopa ainoa juhla johon sai osallistua sisälsi virren mitä ei tietenkään saanut laulaa. Lista on loputon...Oli pakko raahautua kokouksiin, kentälle nolattavaksi...Ei ollut vaihtoehtoja jäädä kotiin. Oli lähdettävä suosiolla tai itkettävä ja silti tultava. Voimakas henkinen painostus seurakunnan taholta 12v jälkeen mennä kasteelle. +16 kesäsenä kaikki alkoivat pariutua, oli pakko löytää tuleva puoliso. Huomasin pian etten ollut sopivaa vaimo ainesta, en ollut tarpeeksi kaunis, tytöt tappelivat pojista. Olin taas yksin...Se yksinäisyys oli tappaa myöhempinä vuosina kunnes lopetin kokouksissa käymisen ja hankin ei jt. kavereita=) Onko jt. lapsuus jättänyt jäljet, ihan varmasti. Hiukset kasvat takaisin tukkapöllyjen jälkeen eikä pehva oo enää kipee piiskaamisen jäljiltä, mutta henkiset arvet pysyvät taatusti kuolemaan asti.

[YksinäinenSusi]

Lista on loputon...Oli pakko raahautua kokouksiin, kentälle nolattavaksi...Ei ollut vaihtoehtoja jäädä kotiin. Oli lähdettävä suosiolla tai itkettävä ja silti tultava. Voimakas henkinen painostus seurakunnan taholta 12v jälkeen mennä kasteelle.

jehovantodistajuus on itsetunnon tuhoamis ohjelma, koska jt-orjilla ei saa olla omaa tahtoa ja siksi itsetunto pitää tuhota
... so say we all ...

[Mir]

Ketjussa "Vaikutatte aika riitaisalta ja organisoimattomalta joukolta" oli puhetta jehovantodistajuuden henkisestä otteesta sekä sen aiheuttamista lapsuuden traumoista. Ajattelin, että tekisi varmaan hyvää eritellä mitkä asiat todistajuudessa saavat aikaan henkisiä solmuja ja miten ne vaikuttavat käytännön elämään lahkosta irtaantumisen jälkeen, esimerkiksi ihmissuhteissa, tunne-elämässä ja muilla psyykeen osa-alueilla.

Osallistun keskusteluun omalla tarinallani myöhemmin.

En ole varma, onko kaikki lapsuuden ja varhaisnuoruuden pakkotodistajuuden syytä, mutta minun on yleisesti ottaen vaikea tulla ihmisten kanssa toimeen. Koen olevani edelleen jonkinlainen outo lintu, kuvioihin sopimaton. Ennakkoasenteeni ihmisiä kohtaan olivat pitkän aikaa varsin negatiivisia. Paljon mahdollista, että sillä oli vaikutusta, kun 12 pitkää vuotta kuulin säännöllisesti maailmallisten ihmisten olevan pahoja. Olisi ihme, ellei tuollainen vaikuttaisi mitenkään kehittyvässä iässä olevan ihmisen maailmankuvaan.

Huomasin monia vuosia jt-kuvioista poistumisen jälkeen vielä ajattelevani, kuten jehovan todistajat on ohjelmoitu ajattelemaan.

[SuurinBabylon]

Itsestäni on todettava, että JT-kasvatuksella on ollut suuriakin vaikutuksia siihen kuka minusta on tullut. Ihmisten kanssa toimeen tuleminen on välillä hankalaa siitä syystä, että kulttuuri on erilainen. Ne signaalit jotka JT-kuvioissa tarkoittivat jotain, eivät "maailmassa" tarkoitakkaan mitään tai niillä on eri merkitykset. Väärinymmärryksiä voi siis syntyä.

Jouduin lahkossa ollessani piilottamaan omat näkemykseni, ja valehtelusta tuli osa arkipäivää: "Jehovan siunausta", "no kyllä sitten paratiisissa kerkeää", "juu tulin just kentältä [tein tunnit kynällä]". Lopulta luottamus meni ihmisiin täysin, kun ystäväni, joihin luulin voivani luottaa, kavalsivat minut ajatusrikoksesta seurakunnan vanhimmistolle.

Tämä vuosia jatkunut omien ajatusten salailu ja siitä kehittynyt epäluottamus toisia kohtaan heijastuu toimintaani vielä nykyäänkin. Olen jokseenkin kylmä ja etäinen. Monet ovat kuvailleet minua "kysymysmerkiksi", koska en puhu paljoa menneisyydestäni, tunteistani tai ajatuksistani.

Ei sinänsä mikään ihme että tälläisiä ongelmia syntyy, kun elät koko elämäsi lahkossa jossa on oma kulttuurinsa, omat sääntönsä ja jopa oma maailmankuvasa, ja sitten sinut paiskataan keskelle uusia ihmisiä, erilaisine näkemyksineen ja tapoineen. Yritä siinä nyt sitten sopeutua kun mieli on vuosikymmenten lahkomankeloinnin uhri.

Olisi tietysti vielä paljon muutakin kerrottavaa, jopa suhteellisen rankkaa tarinaa menneisyydestäni, mutta jääköön siitä kertominen tällä kertaa.

[sinner74]

Näin toisen polven todistajana on hieman hankalaa arvioida, mitkä kasvatukselliset epäkohdat johtuivat jehovantodistajuudesta, ja mitkä vain siitä että vanhempani olivat vähän pöljiä.

Kiistatonta on se, että maailmankuva tuli Vartiotornista. Väärin tekeviä ihmisiä oli maailma väärällään. Väärin tekevien kohtalo piti oleman äkillinen kuolema.

Luulisin, että jehovantodistajuus vaikuttaa psyykeeseen kauemmin kuin kukaan haluaisi tunnustaa. Hävettää, nolottaa, masentaa.

[Vieras]

Luulisin, että jehovantodistajuus vaikuttaa psyykeeseen kauemmin kuin kukaan haluaisi tunnustaa. Hävettää, nolottaa, masentaa.

Täytyy kuitenkin samalla muistaa, että monet muutkin aatteet joita kotona on kannatettu, vaikuttaa lasten psyykeeseen. Älä siis ole nolostunut tai masentunut. Se on omalla laillaan osa elämää niin pakamainen juttu kuin se onkin. Emme ole kuitenkaan yksin tai kaksin. Lapsuuden kaverini (naapurin poika) mieli raiskattiin ja turmeltiin kiihkomieleisellä kommunismilla. Sitä hakattiin farkkuvyön solkipäällä perille niin että rappu paukkui - mitä tuskanhuudon seasta erotti.
Meitä uhreja on monenlaisia.

-theos-