Vaikutatte aika riitaisalta ja organisoimattomalta joukolta

[Mag Mell]

Nyt on pakko vähän älähtää...

Vain kolme vuotta terapiassa. Monilla on mennyt pidempäänkin ilman todistajalapsuutta

Joten kolmivuotisterapoitu pysyköön hiljaa?
Mikäli kokemuksen määrä/kesto/jne kerta pystyy tekemään tyhjäksi ko. asiassa vähemmän kärsineiden tuntemukset, niin sittenhän olisi ihan ok tokaista vaikkapa raiskatulle naiselle, että "turhaan siinä kitiset, kun on niitä joukkoraiskattujakin naisia olemassa". Jotka kyllä nekään eivät tarkemmin ajateltuna ole oikeutettuja valittamaan, kun löytyyhän maailmasta vino pino raiskausmurhan uhrejakin.
Tällä logiikalla voidaan aina mitätöidä suunnilleen jokaisen kokemukset, koska takuulla (jos oikein etsitään) löytyy aina joku, jolla on enemmän, pidempään, rankempaa, paskempaa, you name it.
Kokemukset ovat kuitenkin aina subjektiivisia, ja tämä olisi jokaisen hyvä muistaa.

Todistajuudesta erkaantuneet eivät todellakaan ole ainoa karttamista kokeneiden populaatio.

Eivät varmaan joo olekaan.
Se ei kuitenkaan tee tyhjäksi sitä tosiasiaa, että todistajuudesta erkaantuvia kartetaan yhä ja edelleen, ja suurin osa takuulla myös kärsii sen seurauksena.
Sen tiedostaminen, että itselle täysin tuntemattoman ryhmän täysin tuntematonta jäsentä jossain joskus kenties sorsitaan/on sorsittu, ei välttämättä kauheasti lämmitä karttamisen kohteeksi joutunutta ex-todistajaa, joka hakeutuu kaltaistensa pariin (veljesseuran foorumille) vertaistuen toivossa.
Lisäksi on hyvä muistaa, että väärä tai jopa rikollinen toiminta ei parane sillä, että sitä tapahtuu muuallakin. Eikä sitä tuolla mandaatilla myöskään voida hyväksyä tai puolustella. Se, että köyhän perheen lapsia on aivan tavallista myydä rikkaammille ihmisille kotiorjiksi jossain päin maailmaa, lienee melkoisen huono perustelu skandinaavisessa oikeusasteessa.
Asioihin pitää uskaltaa puuttua ja tarttua, eivät tällaiset takapajuiset luutuneet perinteet muuten mihinkään muutu.

[SonOfJesus]

Kyllä. Se on yleensä terapian tarkoitus.

Damn. Meni v*tuiksi kohdallani. Mitä sen jälkeen?

Terapia ei valitettavasti onnistu aina. Itse kävin 5-6 vuotta terapiassa enkä kokenut siitä juurikaan saaneeni apua, vaikka terapeutilla oli omakohtainen kokemus vanhempien uskonnollisuuden aiheuttamista traumoista. Vaimolleni taas terapia auttoi. Hän sattui löytämään terapeutin, joka pystyi auttamaan.

Terapia on kallista ja tulos ei ole mitenkään varma. Terapiassakin työ tehdään itse. Terapeutti toimii vain ohjaajana. Jos on mahdollista päästä Kelan tukemaan terapiaan, sitä kannattaa kyllä yrittää.

Traumojaan voi työstää myös ilman terapeuttia esimerkiksi vertaistuessa. Tarkoituksena on itse asiassa lisätä itsetuntemusta.

Itselleni oli olennaista:
- ymmärsin, ettei ole Totuutta, joka selittää asiat
- pystyin olemaan rehellinen itselleni
- tiedostin traumani
- löysin 'tietävän todistajan'
- myönsin, että itsessäni oli uskomuksia Totuuden jäänteinä
- löysin todelliset syyt tunteisiini
- pystyin antamaan itselleni anteeksi

Psykologia ei vielä ole eksakti tieteen ala samalla tavoin kuin esim. fysiikka, vaan se kuvaa malleja, joita esiintyy tilastollisesti merkittävässä osassa ihmisiä. Itse luin vuonna 1986 psykologian oppikirjat Psykologia 1 ja Psykologia 2, joista opin, että psykologiassa kuvailtiin mekanismeja, joita saatoin havaita itsessäni.

Minulle oli tärkeä havainto, että minussa on Alice Millerin esittämää lahjakkuutta huomattavassa määrin. Tämä oli tärkeää siksi, että sen kautta opin voivani olla väärässä eli opin huomaamaan, ettei asia aina ollut siten kuin sen näin. Minähän olin aina elänyt täydellisen Totuuden harhassa, mutta opin lopulta epäilemään itseäni. Kun tähän jatkumoon koin peräkkäin kolme tilannetta, joissa menin sanattomaksi, niin nöyrryin ajattelemaan, etten ehkä tiedäkään kaikkea.

Tätä prosessia on jatkunut jo pitkään, mutta sen seurauksena olen saanut rauhan itselleni. Minua ei nykyisin liikuta Jehovan todistajien opit tai tekemiset. Mitä väliä niillä on? Ne eivät ole minun elämääni. Erottamiseni oli parasta, mitä minulle on koskaan tapahtunut. Tuskallista se silti oli. Samoin tuskallista oli tutkia traumojaan ja kipujensa lähteitä tai tunteidensa juuria.

Tämä keskustelunaihe sopisi ehkä parhaiten Osioon Yleistä.

[SonOfJesus]

Nyt on pakko vähän älähtää...

Vain kolme vuotta terapiassa. Monilla on mennyt pidempäänkin ilman todistajalapsuutta

Joten kolmivuotisterapoitu pysyköön hiljaa?

Minä tulkitsin lausunnon kolmesta vuodesta vain tosiasian kertomiseksi. Kolme vuotta tosiaan on usein lyhyt aika terapiaan. Valitettavasti se on usein myös se aika, johon saa tukea.

[Kaarmis]

Miksi roikkua mukana--- Mitä arvoa on tälläisten sukulaisten ja "ystävien" hyväksynnällä? Ei mitään.

Olen eri mieltä. Mitä järkeä on kadottaa koko sosiaalista ympäristöä ja historiaansa heittäytyen täysin tyhjän päälle. Ei mitään.

Boldasin mielestäni olennaisen. Ei varmaankaan olisi mitään järkeä tehdä noin suin päin ennen kuin on rakentanut verkostoa ulkopuolella. Mietin silti kuinka monella oikeasti koko sosiaalinen ympäristö tai edes merkittävä osa siitä on ollut jehovantodistajia. Minulla (ja eräillä muillakin lapsuuden/nuoruuden seurakunnasta) todistajat olivat yksi sosiaalinen yhteisö, "maailmalliset" ystävät ja työkaverit muodostivat toisen - ja tärkeämmän yhteisön. Siksi minun on ollut vaikeata ymmärtää argumentteja koko sosiaalisen ympäristön menettämisestä. Olisi kiva tietää millainen hajonta porukassa on: kuinka moni on noudattanut ohjeita prikulleen eikä ole ollut yhtään "maailmallisia" lähipiirissä.

Itse vaihdoin koko aikaisemman elämän yhteen naiseen, jonka sitten noin puolen vuoden päästä menetin. Sen puolen vuoden aikana olin saanut muitakin ystäviä, joten tyhjän päälle en pudonnut. Oikeuskomedialle vielä kiitos erottamispäätöksestä, muttei heillä paljon vaihtoehtoakaan erottamiselle ollut kun en katunut pätkääkään!

[SonOfJesus]

Toipuminen on mahdollista.

Ei ole.

Olen kohta 50-kymppinen ja olen yrittänyt unohtaa ja päästä irti kaikella tavalla. Seksiä, steroideja, viinaa, riehumista keskustelupalstoilla jne......

Tässä iässä alkaa jo luovuttaa, ei tästä enää ihmistä koota.

KN

Olet siis yrittänyt kaikin tavoin paeta! Pyrkimyksesi unohtaa on toivoton tavoite.

Itselleni ainoa tapa toipua oli kohdata se, mitä halusin unohtaa. Kyseessä on pitkä prosessi, mutta minulla se on johtanut parempaan. Kun Jehovan todistajan puheet tuntuvat yhdentekeviltä, niin voi tuntea todellista onnea sisimmässään.

[Kaarmis]

Toipuminen on mahdollista.

Ei ole.

Olen kohta 50-kymppinen ja olen yrittänyt unohtaa ja päästä irti kaikella tavalla. Seksiä, steroideja, viinaa, riehumista keskustelupalstoilla jne......

Tässä iässä alkaa jo luovuttaa, ei tästä enää ihmistä koota.

KN

Olet siis yrittänyt kaikin tavoin paeta! Pyrkimyksesi unohtaa on toivoton tavoite.

Itselleni ainoa tapa toipua oli kohdata se, mitä halusin unohtaa. Kyseessä on pitkä prosessi, mutta minulla se on johtanut parempaan. Kun Jehovan todistajan puheet tuntuvat yhdentekeviltä, niin voi tuntea todellista onnea sisimmässään.

Olen samaa mieltä. KN, kohtaa menneisyytesi, sen sijaan että pakenisit sitä.

Anna itsellesi anteeksi. Et ole maailmankuvasi vanki. Olet fiksu ihminen, ja kulkenut jo valtavan pitkän matkan kanssamme. Olis kiva nähdä sut ihan facetoface, kaiken tän jälkeen...

Olet jo aikalailla oma itsesi, joten auttaisiko se, että me muut täällä hyväksymme sut sellaisena kuin olet?

Minuun olet ainakin tehnyt syvän vaikutuksen, siitä kov...asta kundista on kasvanut nöyrä mutta elämää ymmärtävä persoona. Olet kuin perhonen joka on kuoriutunt kotelostaan. Jos siivet ovat vielä kosteat, kesä kuivaa ne kyllä...

Olisin ylpeä siitä jos olisit mun kaveri.

[Vieras]

Boldasin mielestäni olennaisen. Ei varmaankaan olisi mitään järkeä tehdä noin suin päin ennen kuin on rakentanut verkostoa ulkopuolella. Mietin silti kuinka monella oikeasti koko sosiaalinen ympäristö tai edes merkittävä osa siitä on ollut jehovantodistajia. Minulla (ja eräillä muillakin lapsuuden/nuoruuden seurakunnasta) todistajat olivat yksi sosiaalinen yhteisö, "maailmalliset" ystävät ja työkaverit muodostivat toisen - ja tärkeämmän yhteisön. Siksi minun on ollut vaikeata ymmärtää argumentteja koko sosiaalisen ympäristön menettämisestä. Olisi kiva tietää millainen hajonta porukassa on: kuinka moni on noudattanut ohjeita prikulleen eikä ole ollut yhtään "maailmallisia" lähipiirissä.

Minä mietiskelen asiaa oikeastaan toisin päin. Kun itse päätin erota, niin en voinut ajatella itsekkäästi vain itseäni vaan mukana kulki vaimo ja lapset. Piti ajatella myös heidän sosiaalista tulevaisuuttaan. Älä pahastu kun sanon näin, mutta omana aikanani OIKEAT Jt:t olivat niitä joiden elämä keskittyi lahkoon eikä maailmallisia kuulunut kaveripiiriin. Tottakai heitä tunsi ihmisinä mutta sehän on kokonaan toinen asia. Ei se ole sosiaalista ympäristöä.

Omana aikanani koin, että liki kaikissa seurakunnissa oli luokkaa 'pari' sellaista nuorta, jotka eivät olleet 'kunnollisia' todistajia ja jotka hengailivat myös maailmallisten kanssa. Tuo porukka on varmastikin myös se, joka on eniten saanut monoa ja joita meidänkin keskuudessamme saattaa olla. Mutta kaltaisilleni 'oikeille' Jehovan todistajille elämä lahkon ulkopuolella oli suuressa määrin pimeyteen heittäytymistä. KAIKKIEN läheistensä menettämistä.
Siksi minusta on hiukan rohkeaa lähteä summanmutikassa suosittelemaan kaikille lahkossa vielä olijoille, että 'siitä vain eroa lahkosta niin elämä muuttuu mukavaksi'. Se kun ei vain niin toimi suurimmalla osalla lahkolaisia eli niillä 'oikeilla' Jehovan todistajilla.

-theos-

[SonOfJesus]

Minä mietiskelen asiaa oikeastaan toisin päin. Kun itse päätin erota, niin en voinut ajatella itsekkäästi vain itseäni vaan mukana kulki vaimo ja lapset. Piti ajatella myös heidän sosiaalista tulevaisuuttaan. Älä pahastu kun sanon näin, mutta omana aikanani OIKEAT Jt:t olivat niitä joiden elämä keskittyi lahkoon eikä maailmallisia kuulunut kaveripiiriin. Tottakai heitä tunsi ihmisinä mutta sehän on kokonaan toinen asia. Ei se ole sosiaalista ympäristöä.

Omana aikanani koin, että liki kaikissa seurakunnissa oli luokkaa 'pari' sellaista nuorta, jotka eivät olleet 'kunnollisia' todistajia ja jotka hengailivat myös maailmallisten kanssa. Tuo porukka on varmastikin myös se, joka on eniten saanut monoa ja joita meidänkin keskuudessamme saattaa olla. Mutta kaltaisilleni 'oikeille' Jehovan todistajille elämä lahkon ulkopuolella oli suuressa määrin pimeyteen heittäytymistä. KAIKKIEN läheistensä menettämistä.
Siksi minusta on hiukan rohkeaa lähteä summanmutikassa suosittelemaan kaikille lahkossa vielä olijoille, että 'siitä vain eroa lahkosta niin elämä muuttuu mukavaksi'. Se kun ei vain niin toimi suurimmalla osalla lahkolaisia eli niillä 'oikeilla' Jehovan todistajilla.

-theos-

Komppaan tässä theosta. Kuka uskaltaa ottaa vastuun toisen elämästä? Hallintoelin ja vanhimmat! Emme kait haluaisi toimia kuten he toimivat?

Astuminen ulos seurakunnasta on verrattavissa alkoholistiin, joka raitistuu. AA:ssa sitä sanotaan ensimmäiseksi askeleeksi ja sen sanotaan olevan kaikkein vaikein askel eikä kukaan voi tehdä sitä toisen puolesta, siihen ei oikeastaan voi saada muilta apua. "Myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähden ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme voineet selviytyä yksin."

Minulla ei ole saarnaamisen pakkoa eikä tarvetta pelastaa toisia ihmisiä. Minulle kukin saa olla Jehovan todistaja niin kauan kuin haluaa. Minä en puutu siihen. Mutta jos joku pyytää apuani irtautumiseen tai apua toipumiseen, niin olen kyllä valmis auttamaan kykyjeni mukaan.

[Viljo]

Kun itse päätin erota, niin en voinut ajatella itsekkäästi vain itseäni vaan mukana kulki vaimo ja lapset. Piti ajatella myös heidän sosiaalista tulevaisuuttaan.

Tuo onkin yksi ymmärrettävä ja tärkeä näkökulma tässä asiassa. Minun ei tuota tarvinnut ajatella koska viisaasti jätin perheen perustamisen Harmagedonin jälkeiseen aikaan. Tiedäthän, ettei tule "ahdistusta lihassa".

Älä pahastu kun sanon näin, mutta omana aikanani OIKEAT Jt:t olivat niitä joiden elämä keskittyi lahkoon eikä maailmallisia kuulunut kaveripiiriin. Tottakai heitä tunsi ihmisinä mutta sehän on kokonaan toinen asia. Ei se ole sosiaalista ympäristöä.

En pahastu, niinhän se melko pitkälle onkin ja olenkin useita kertoja maininnut täällä että lähtö oli minulle helppoa koska en mielestäni koskaan "kunnon Jt" ollutkaan. On myös pari muuta seikkaa jotka tuohon vaikuttavat: te "kaupunkijehovat" ette ehkä pysty käsittämään sellaista tilannetta jossa lähin kutakuinkin saman ikäinen jt-poika asuu 12,5 km päässä: täytyy olla todella "hengellinen" että siinä tilanteessa jää sen yhden varaan. Maailmallisten kanssa vietetty aika vs. jt-tuttavien seurassa oleminen (lähinnä kokoukset + satunnaiset kyläilyt) tekivät sen että jt-seura tuntui enemmän epänormaalilta kuin normaalilta. Lisäksi olin 4. polven RT/JT-jatkumoa joten "kulttuurijehova"-ilmiö oli jo saavuttanut meidän perheen.

Omana aikanani koin, että liki kaikissa seurakunnissa oli luokkaa 'pari' sellaista nuorta, jotka eivät olleet 'kunnollisia' todistajia ja jotka hengailivat myös maailmallisten kanssa. Tuo porukka on varmastikin myös se, joka on eniten saanut monoa ja joita meidänkin keskuudessamme saattaa olla.

Hassu juttu omassa tapauksessani on se, että ne nuoret jotka nuoruudessa hengailivat maailmallisten kanssa ja olivat hieman "huonosti mukana" ovat nykyään suurimmilta osalta esimerkillisiä jt-isiä ja perheenpäitä.

Siksi minusta on hiukan rohkeaa lähteä summanmutikassa suosittelemaan kaikille lahkossa vielä olijoille, että 'siitä vain eroa lahkosta niin elämä muuttuu mukavaksi'. Se kun ei vain niin toimi suurimmalla osalla lahkolaisia eli niillä 'oikeilla' Jehovan todistajilla.

Kyllähän mielipiteitä maailmaan mahtuu ja varmasti suosittelija teki niin hyvässä uskossa.

Argumentti 'oikeista' Jehovan todistajista ei mielestäni ole täysin validi, että minä koen ennemmin itse olleeni 'oikea' koska tein niin kuin lahko määräsi eli tutkin ahkerasti Raamattua jo lapsesta saakka ja tuon tutkimisen seurauksena minulla oli 15 vuoden ikään mennessä tullut sen verran paljon epäilyksiä "totuudesta" että en pystynyt suhtautumaaan siihen kovin intomielisesti. Toki voidaan edelleen argumentoida, että todella 'oikea' Jt onkin sellainen joka ei tutki Raamattua vaan Vartiotornia ja ehkä juuri sen vuoksi pysyy seurakunnassa.

[Vieras]

Tuo 'oikea' on lähinnä mielentila joka vallitsee seurakuntien kermoihin kuuluvien keskuudessa. Tämä ilmiö on kokemukseni mukaan kiinteä osa jokaista seurakuntaa.

-theos-

[Jaakko Ahvenainen]

Minä tulkitsin lausunnon kolmesta vuodesta vain tosiasian kertomiseksi. Kolme vuotta tosiaan on usein lyhyt aika terapiaan. Valitettavasti se on usein myös se aika, johon saa tukea.

Juuri näin tarkoitin tämän ymmärrettävän. Hyvin oleellista on että asiakkaan ja terapeutin henkilökemiat täsmäävät. Samoin terapiakäyntien tiheydellä ja terapiamenetelmällä on merkitystä. Viikottainenkaan käynti ei ole liikaa silloin, kun asiat ovat kovin pinnalla. Käyntejä voi tarvittaessa harventaa ja yleensä harvennetaankin.

On hyvin valitettavaa, että KELA sanelee liikaa näiden käyntien ehdoista. KELAn päätösiä sanelee raha, mikä ei ole asiakkaan edun mukaista. On olemassa eräs toinenkin tie: Aikuispsykiatrian poliklinikka. Sen kautta saattaa avautua maksuton terapia pidemmäksikin aikaa, kuin kolmeksi vuodeksi, mikä ei välttämättä ole riittävän pitkä aika.

[Vieras]

"Psykologia ei vielä ole eksakti tieteen ala samalla tavoin kuin esim. fysiikka, vaan se kuvaa malleja, joita esiintyy tilastollisesti merkittävässä "

Kun mieltä tutkitaan, niin...
Jos Kalle pelkää koiraa siksi että on joutunut koiran puremaksi, on siinä vissi ero Villeen, joka pelkää koiraa koska mutsi päivittäin siitä varoitteli, Jullellle taas ongelma ettei oikein keksi syytä koirapelolleen.

Logiikka ei pelkästään tunnu riittävän psykologiassa. Ajatellaan vaikka neuvostoliittolaista tiedemiestä joka uskoi kommunismiin, uskoi ja uskoi, niin siinä ei vastaselittelyt auttaneet. Sitten kun pantiin vankilaan niin menetti uskonsa ja taaskaan eivät olisi vastaselittelyt auttaneet.

Usein tiskatessa psykologiaa miettineenä tuntuu siltä että ne rautaiset totuudet sieltä lahkosta tulee säilyä pohjana kun sitten niitä tunteiden salaisuuksia pohtii. Mutta lapsesta mukana olleelta saattaa puuttua ihmismalli, siinä mielessä kun sanotaan että vaikka isä taikka mieskaveri on poikalapselle tarpeen. Olisiko silloin pohdittava että mitä oikein tulisi mielestään olla ja mikä siinä sitten olisi esteenä. Tuo rehellisyys se on sekin vaikea laji. Kyllähän minä mutta ku ...

[Jaakko Ahvenainen]

Se ei kuitenkaan tee tyhjäksi sitä tosiasiaa, että todistajuudesta erkaantuvia kartetaan yhä ja edelleen, ja suurin osa takuulla myös kärsii sen seurauksena.
Sen tiedostaminen, että itselle täysin tuntemattoman ryhmän täysin tuntematonta jäsentä jossain joskus kenties sorsitaan/on sorsittu, ei välttämättä kauheasti lämmitä karttamisen kohteeksi joutunutta ex-todistajaa, joka hakeutuu kaltaistensa pariin (veljesseuran foorumille) vertaistuen toivossa.

Olisiko mahdollista avartaa näkemystään. Ottaa ne kuuluisat silmälaput pois ja huomata elämää olevan muualakin, kuin pelkästään rajoitetulla näkemäalueella. "Mutta kun kukaan muu ei meitä ymmärrä". Tämäkö apuna toimii! -Jos toimii, olkoon niin.

Ymmärrän erinomaisen hyvin sen, että on olemassa mm. uskontoja, jotka vammauttavat ihmisen. Jehovantodistajuus on yksi näistä. Tämä sattuu ja syvältä aiheuttaen henkisiä traumoja. On kuitenkin mahdollista saada apua tähän ja kukaties oppia elämään sen kanssa, näin uskon. Eihän sitä unohtaa voi, mutta kenties sen yli voi kasvaa siinä määrin, ettei se aina mielessä pyöri.

Taisin söhäistä todellista kipupistettä. Mikäli näin, ei kirjoittamani ole ollut turhaa.

[Vieraas]

Tällä logiikalla voidaan aina mitätöidä suunnilleen jokaisen kokemukset, koska takuulla (jos oikein etsitään) löytyy aina joku, jolla on enemmän, pidempään, rankempaa, paskempaa, you name it.

Juuri näin. Onneksi on olemassa sekä vertaistukea että terapian ammattilaisia joille ei tule mieleenkään hoitaa toisten kokemuksia ulkoapäin tylyttämällä.

[Jaakko Ahvenainen]

Voi olla, että olen "tylyttänyt", mutta sitä en allekirjoita, että kenenkään kokemuksia muka olisin hoitanut, Vieraas hyvä.