Kiinnostaisikin nyt kuulla, onko muilla ollut samanlainen tapa aikoinaan? Tai oletteko keksineet muita hyviä keinoja vähentää teokraattisiin toimiin käytettävää aikaa? Raportitkin tein ainakin viiden viimeisen mukanaroikkumisvuoteni aikana vain kynällä jollei äitini joskus pari kertaa vuodessa saanut minua raahatuksi palvelukseen. Todistin mukamas jatkuvasti koulussakin (joka "valitettavasti" oli kertomani mukaan myös niin vaativa, että jouduin jäämään pois yhä useammasta kokouksesta) jatkuvasti koulussa jos joku kysyi. Sen olen ilokseni huomannut yleiseksi tavaksi täälläkin - aikoinaan ajattelin olevani ainoa kyseistä tapaa harjoittava syntinen!
Kepulikonstit hengellisten toimien "suorittamisessa"
Valvoja: Moderaattorit
-
loikkarisusi
- Viestit: 166
- Liittynyt: 19.09.2012 19:20
Kepulikonstit hengellisten toimien "suorittamisessa"
Muistan, että jt-aikoinani kehitin erityisen pikaviivaustyylin välttääkseni ajan tuhlaamisen ärsyttävään jokaviikkoiseen kokouksia edeltäneeseen "tutkimiseen" (ts.valmiiksi pureskellun hengellisen Piltin syömiseen). Pois en viivaamista kehdannut kokonaan jättää kun siitä aina joku lähellä istuva vanhin tms. huomautti paheksuvaan sävyyn. Kumma, miten he tyhjät sivut onnistuivatkin rekisteröimään jopa rivien päästä! Kirjallisuudessahan ei tunnetusti mitään kauhean haastavia kysymyksiä onneksi ollut, joten nk.oikeat vastaukset oli helppo nähdä välittömästi. Lopulta opin viivaamaan kunkin aineiston korkeintaan kymmenessä minuutissa ja tuottamaan "rakentavia" vastauksiakin kokouksissa tämän valmistautumisen perusteella
Kiinnostaisikin nyt kuulla, onko muilla ollut samanlainen tapa aikoinaan? Tai oletteko keksineet muita hyviä keinoja vähentää teokraattisiin toimiin käytettävää aikaa? Raportitkin tein ainakin viiden viimeisen mukanaroikkumisvuoteni aikana vain kynällä jollei äitini joskus pari kertaa vuodessa saanut minua raahatuksi palvelukseen. Todistin mukamas jatkuvasti koulussakin (joka "valitettavasti" oli kertomani mukaan myös niin vaativa, että jouduin jäämään pois yhä useammasta kokouksesta) jatkuvasti koulussa jos joku kysyi. Sen olen ilokseni huomannut yleiseksi tavaksi täälläkin - aikoinaan ajattelin olevani ainoa kyseistä tapaa harjoittava syntinen!
Kiinnostaisikin nyt kuulla, onko muilla ollut samanlainen tapa aikoinaan? Tai oletteko keksineet muita hyviä keinoja vähentää teokraattisiin toimiin käytettävää aikaa? Raportitkin tein ainakin viiden viimeisen mukanaroikkumisvuoteni aikana vain kynällä jollei äitini joskus pari kertaa vuodessa saanut minua raahatuksi palvelukseen. Todistin mukamas jatkuvasti koulussakin (joka "valitettavasti" oli kertomani mukaan myös niin vaativa, että jouduin jäämään pois yhä useammasta kokouksesta) jatkuvasti koulussa jos joku kysyi. Sen olen ilokseni huomannut yleiseksi tavaksi täälläkin - aikoinaan ajattelin olevani ainoa kyseistä tapaa harjoittava syntinen!
-
Kaarmis
- Viestit: 3909
- Liittynyt: 29.04.2007 22:13
Re: Kepulikonstit hengellisten toimien "suorittamisessa"
Loppuaikoinani viivasin lehden noin viidessä minuutissa tutkiskelun ensimmäisten minuuttien aikana. Tylsään kysymykseen en lukenut kappaletta vaan vedin muutaman SATUNNAISEN viivan kappaleeseen... Tuolla taktiikalla löysin yleensä pari vastattavan arvoista kommenttia, joihin (jos vastausvuoro annettiin) pystyin heittämään jonkun asiaa sivuavan omasanaisen kommentin. Todennäköisesti koko WTn kirjoituksen olen viimeksi esitutkinut kunnolla jossain nuorten kokoontumisessa!loikkarisusi kirjoitti:Muistan, että jt-aikoinani kehitin erityisen pikaviivaustyylin välttääkseni ajan tuhlaamisen ärsyttävään jokaviikkoiseen kokouksia edeltäneeseen "tutkimiseen" --- Lopulta opin viivaamaan kunkin aineiston korkeintaan kymmenessä minuutissa ja tuottamaan "rakentavia" vastauksiakin kokouksissa tämän valmistautumisen perusteella![]()
Kiinnostaisikin nyt kuulla, onko muilla ollut samanlainen tapa aikoinaan? --- Raportitkin tein ainakin viiden viimeisen mukanaroikkumisvuoteni aikana vain kynällä ---- aikoinaan ajattelin olevani ainoa kyseistä tapaa harjoittava syntinen!
Viimeiset kolme vuotta tunneistani 90% oli tehty kynällä. Kävin kenttäkokouksissa ja joskus lähdin jonkun kanssa, usein sanoin että se-ja-se Korsosta lähtee mun kans, ja sitten baariin.
Mun veikkaus on että 25% kaikesta kentästä on tehty kynällä. Eli lähes yhtä tehokkaasti kuin se ovelta ovelle työ.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
-
Kaarmis
- Viestit: 3909
- Liittynyt: 29.04.2007 22:13
Re: Kepulikonstit hengellisten toimien "suorittamisessa"
Itse asiassa, jos 3% populasta eroamisensa sijaan tekee tunnit kynällä, on se jo julistajamäärässä PALJON TEHOKKAAMPAA duunia kuin kenttäily!
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
-
loikkarisusi
- Viestit: 166
- Liittynyt: 19.09.2012 19:20
Re: Kepulikonstit hengellisten toimien "suorittamisessa"
Kaarmis kirjoitti: Tylsään kysymykseen en lukenut kappaletta vaan vedin muutaman SATUNNAISEN viivan kappaleeseen... Tuolla taktiikalla löysin yleensä pari vastattavan arvoista kommenttia, joihin (jos vastausvuoro annettiin) pystyin heittämään jonkun asiaa sivuavan omasanaisen kommentin. Todennäköisesti koko WTn kirjoituksen olen viimeksi esitutkinut kunnolla jossain nuorten kokoontumisessa!![]()
Viimeiset kolme vuotta tunneistani 90% oli tehty kynällä. Kävin kenttäkokouksissa ja joskus lähdin jonkun kanssa, usein sanoin että se-ja-se Korsosta lähtee mun kans, ja sitten baariin.![]()
Mun veikkaus on että 25% kaikesta kentästä on tehty kynällä. Eli lähes yhtä tehokkaasti kuin se ovelta ovelle työ.
Loistavaa!
-
Kaarmis
- Viestit: 3909
- Liittynyt: 29.04.2007 22:13
Re: Kepulikonstit hengellisten toimien "suorittamisessa"
Jos kattoo noita julistajia tuolla kadulla (joita muuten näkee selvästi harvemmin ku ennen) ni ne laahustaa paikasta toiseen, soittaen tyhjiä ovikelloja. Tai sitten käyvät yhden tyhjän oven, ajavat pitkälle maaseudulle soittamaan yhden tyhjän kellon ja palaa taas kaupunkiin yhtä poissaolijaa tavoittamaan. Voiko tuota turhempaa ja tehottomampaa duunia ollakaan? Ei.
Jos noi olis mulla duunissa (siis jos mulla olis uskonnollinen liike johdettavanani) puristaisin niistä 10-kertaisesti tehoja irti. Hallintoelin on paska markkinoija, niiden pitäis käydä vähän kouluja, tai sitten terveen maalaisjärjen käyttökin vois auttaa. Mutta jos on annettu vain lusikalla, ei voi kauhalla vaatia.
Jos noi olis mulla duunissa (siis jos mulla olis uskonnollinen liike johdettavanani) puristaisin niistä 10-kertaisesti tehoja irti. Hallintoelin on paska markkinoija, niiden pitäis käydä vähän kouluja, tai sitten terveen maalaisjärjen käyttökin vois auttaa. Mutta jos on annettu vain lusikalla, ei voi kauhalla vaatia.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
-
loikkarisusi
- Viestit: 166
- Liittynyt: 19.09.2012 19:20
Re: Kepulikonstit hengellisten toimien "suorittamisessa"
Jos oli pakko saarnaamaan mennä niin sanoin erikseen että "valitettavasti pääsen kentälle vain arkipäivinä" kahdesta syystä: moni ei silloin päässyt kaveriksi ja jos pääsikin, ainakaan kukaan potentiaalisista häiriköitävistä ei ollut kotona. Mutta huomasin myös tuon mainitsemasi ilmiön pätevän myös ns. aktiivisiin todistsjiin ja tienraivaajiin! Taas yksi lisätodiste himosaarnaajien tekopyhyydestä. Puhumattakaan niistä dementoituneille mummeleille pidetyistä kolmen tunnin "edistyvistä" tutkisteluista.
-
KN1
- Viestit: 367
- Liittynyt: 10.09.2012 15:03
Re: Kepulikonstit hengellisten toimien "suorittamisessa"
.
Viimeksi muokannut KN1, 28.06.2013 17:02. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
SuurinBabylon
- Viestit: 1371
- Liittynyt: 02.01.2012 20:04
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kepulikonstit hengellisten toimien "suorittamisessa"
Tunsin joskus muutaman tienraivaajan, jotka tekivät tunteja lukemalla Hertsikkaa ja Vartsikkaa julkisissa kulkuneuvoissa. Kuulemma tuntien tekeminen oli muuten liian työlästä. Myöhemmin kierrosvalvoja antoi tämän ihan virallisena vinkkinä TR-kurssilla.
Itse pyöristin tuntini aina vahvasti ylöspäin. Lopulta siirryin tekemään tunnit kynällä.
Itse pyöristin tuntini aina vahvasti ylöspäin. Lopulta siirryin tekemään tunnit kynällä.
Minäkin harrastin tätä. "Tutkin" Vartiotornin yleensä kymmenessä minuutissa sunnuntaisin hieman ennen kokousta.loikkarisusi kirjoitti:Muistan, että jt-aikoinani kehitin erityisen pikaviivaustyylin välttääkseni ajan tuhlaamisen ärsyttävään jokaviikkoiseen kokouksia edeltäneeseen "tutkimiseen" (ts.valmiiksi pureskellun hengellisen Piltin syömiseen).
-
apostatesanta
- Viestit: 40
- Liittynyt: 23.08.2012 23:01
Re: Kepulikonstit hengellisten toimien "suorittamisessa"
Monesti sunnuntaisin istuin salilla tutkistelun vetäjän (siis henkilökohtaisen tutkisteluni, oli aivopesun alkuvaiheita) vieressä. Oli puhuttu miten olisi hyvä valmistautua sunnuntain kokouksiin ja tutkia vartsikan aineisto etukäteen. Tuli ihan selkärangasta mitä naurettavimpia selityksiä kun tämän jannun silmät hapuili meikäläisen viivaamatonta vartsikkaa kyselevä ilme naamalla. Naurettavin ex tempore valhe taisi olla, että viivailin mukamas edellisenä iltana aineiston, mutta koira repi lehden niin piti ottaa uusi kirjallisuuspöydästä. Ja selityksiä riitti, melkein joka sunnuntaille..
Niin ja meillähän ei ollut koiraa ja ko. kaveri tiesi sen myös
Niin ja meillähän ei ollut koiraa ja ko. kaveri tiesi sen myös
Olet vapaa tekemään mitä haluat
-
Masterpiece
- Viestit: 333
- Liittynyt: 09.10.2011 22:15
Re: Kepulikonstit hengellisten toimien "suorittamisessa"
Haha! Aika hyvä, santa! 
-
loikkarisusi
- Viestit: 166
- Liittynyt: 19.09.2012 19:20
Re: Kepulikonstit hengellisten toimien "suorittamisessa"
apostatesanta kirjoitti:Naurettavin ex tempore valhe taisi olla, että viivailin mukamas edellisenä iltana aineiston, mutta koira repi lehden niin piti ottaa uusi kirjallisuuspöydästä. Ja selityksiä riitti, melkein joka sunnuntaille..
Niin ja meillähän ei ollut koiraa ja ko. kaveri tiesi sen myös
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Kepulikonstit hengellisten toimien "suorittamisessa"
Mä ole jo pitkää venannu, et vastauskohta osoitetaa korostusvärillä jo painovaiheessa.
-
Kaarmis
- Viestit: 3909
- Liittynyt: 29.04.2007 22:13
Re: Kepulikonstit hengellisten toimien "suorittamisessa"
Ne olis jo tehny sen mut kun värit painokoneessa maksaa rahaa.Markku Meilo kirjoitti:Mä ole jo pitkää venannu, et vastauskohta osoitetaa korostusvärillä jo painovaiheessa.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Kepulikonstit hengellisten toimien "suorittamisessa"
Eihän siihen komppaväriä tarvitsisi ajaa, pelkkä kapea rasteroitu korostus, ei edes koko neliön korkuista jos pihiys on voitolla. Värithän ovat jo kaukalossa värikuvien takia muutenkin. Jos sitten olisi fyrkasta kiinni, niin alleviivaus mustalla. Asiaahan voisivat kysellä lähestymällä Jehovaa rukouksen hengessä, vai miten se lyriikka meni.Kaarmis kirjoitti:Ne olis jo tehny sen mut kun värit painokoneessa maksaa rahaa.
-
Kaarmis
- Viestit: 3909
- Liittynyt: 29.04.2007 22:13
Re: Kepulikonstit hengellisten toimien "suorittamisessa"
Valitettavasti homma menee niin että pitää rukouksen hengessä lähestyä Veikko Leinosta, joka sitten tyrmää sun pienimmätkin kysymyksenaiheet. Veikko, jumalasta seuraava. Siis ylöspäin.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."