broken wings kirjoitti: Ja nyt olen kuunnellut näitä naisia ja kysellyt aktiivisesti ja he ovat saaneet minut aina aika-ajoin jopa vakuuttuneeksi siitä, että näin ne asiat ovatkin.
Uskoisin, että olette käsitelleet erästä Vt-seuran merkittävintä oppinäkemystä, eli vuotta 1914.
Ja mä olen aika kriittinen ihminen yleensä, vaikkakin suvaitsevainen.
Kriittisyys on hyvästä, joten pyydä luonasi käyviä jehovantodistajia vastaamaan seuraavaan aiheeseen Raamatulla (ja vain Raamatulla, koska Vt-seuran materiaali aiheesta on aivan posketonta vedätystä):
Aiheena siis Vartiotorniseuran väite vuoden 1914 profeetallisuudesta ja nimenomaan siitä, että asia on Raamatulla osoitettavissa:
”Kuten Raamatun ennustusten täyttymys osoittaa, olemme eläneet tämän asiainjärjestelmän viimeisiä päiviä vuodesta 1914 lähtien.” (Vartiotorni 1. joulukuuta 2005 sivu 5)
Tämä täyttymys sisältää laskutoimituksen, jonka tulos on 2520 vuotta:
”Pakanain ajat alkoivat, kun kansat rupesivat tallaamaan maallista Jerusalemia vuonna 607 eaa., ja ne käsittivät seuraavat 2520 vuotta vuoteen 1914 saakka, jolloin Jehova asetti Jeesuksen valtaistuimelle Messiaaniseksi Kuninkaakseen taivaallisessa Jerusalemissa.” (Vartiotorni 1. tammikuuta 1989 sivu 19)
Nyt on siis tuon vuoden 1914 profeetallisuuteen ja raamatullisuuteen luottavalla mainio tilaisuus osoittaa Raamatulla, että Jeesuksen maininnalla pakanain ajoista tarkoitettiin nimenomaan Raamatussa manittua Nebukadnessarin hulluuden seitsemää aikaa.
Alkajaisiksi kannattaa kuitenkin lukea aiheen avainjakeeseen liittyvää käsittelyä. Eli Vartiotorniseuran opettaman pakanain aikojen raamatullisia perusteita kysyttäessä esitetään Luukkaan 21:24 (UMK) viittaavan aiemmin syntyneeseen ja meneillään olevaan tilanteeseen: “ja heitä kaatuu miekan terään ja viedään vankeina kaikkiin kansakuntiin, ja Jerusalem tulee olemaan kansakuntien tallattavana, kunnes kansakuntien määräajat täyttyvät.”
Paino tässä kysymyksessä on sanoilla ”tulee olemaan” (kreikaksi estai), katsotaan asiayhteyttä. Luukkaan 17 ja 21 (UMK) sisältävät Jeesuksen kuvauksia lopun ajoista, lainataan seuraavaksi asiayhteyteen liittyviä jakeita, joissa tämä kreikan sana ’estai’ esiintyy:
17:24 ”Sillä niin kuin salama leimahduksellaan loistaa taivaan alla seudulta toiselle, niin tulee [estai] Ihmisen Poika olemaan.”
17:26 ”Lisäksi niin kuin tapahtui Nooan päivinä, niin tulee olemaan [estai] myös Ihmisen Pojan päivinä:”
17:30 ”Samalla tavoin on sinä [estai] päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy.”
17:31 ”Älköön sinä päivänä se, joka on [estai] katolla mutta jonka irtaimisto on talossa, tulko alas noutamaan sitä, älköönkä se, joka on pellolla, myöskään palatko sen luo, mikä on jäänyt taakse.”
21:7 ” Sitten he kysyivät häneltä sanoen: ”Opettaja, milloin nämä oikein tapahtuvat [estai], ja mikä tulee olemaan tunnusmerkkinä siitä, milloin näiden on määrä tapahtua?"
21:11 ”ja tulee olemaan suuria maanjäristyksiä ja paikassa toisensa jälkeen ruttotauteja ja nälänhätää, ja tulee olemaan [estai] pelottavia näkyjä ja taivaasta suuria tunnusmerkkejä."
21:23 ”Voi raskaana olevia naisia ja imettäviä noina päivinä! Sillä maassa tulee olemaan [estai] suuri hätä ja vihastus tätä kansaa kohtaan,”
21:24 ”ja heitä kaatuu miekan terään ja viedään vankeina kaikkiin kansakuntiin, ja Jerusalem tulee olemaan [estai] kansakuntien tallattavana, kunnes kansakuntien määräajat täyttyvät.”
Kuten on helppo huomata, niin estai on olla-verbin futuuri, joten se voi viitata ainoastaan tulevaan aikaan, ei meneillä olevaan, eikä jo aiemmin alkaneeseen (kannattaa pitää mielessä, että vastaavaa futuuria ei ole suomenkielessä).
Asia vielä vahvistuu kun ja jos lukee 21. luvun jakeen 20 (UMK) ajatuksella:
”Lisäksi kun näette Jerusalemin leiriytyneiden armeijoiden ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen autioitus on tullut lähelle.”
Millä perusteella Luukkaan 21:24 futuuri viittaisi satoja vuosia aiemmin alkaneeseen aikaan, jolloin Luukkaan 21:20 sanojen kuulijat eivät olleet vielä syntyneetkään?
Pidä mielessä, että jos vastausta ei kyetä Raamatulla osoittamaan, niin vuosi 1914 osoittautuu perusteettomaksi opetukseksi ja siinä menee liuta Vt-seuran opetuksia nurin kerralla, koska vuoteen 1914 on sidottu Vt-seuran, Jehovan voidellun profeetan arvovallan lisäksi monia muita asioita.
Jos kommenttina annetaan jotain luopiomateriaaliin liittyvää, niin muista, että ylläesitetyssä on lainattu ainoastaan Vt-seuran julkaisemaa tekstiä, käytetty raamatunkäännöskin on UMK.
Katsotaan kuinka tämän kanssa käy ja kun palaat kertomaan, niin halutessasi voin antaa sinulle uuden kysymyksen vastattavaksi.
lainattu-sana lisätty - MM
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.