Havainto ystävyydestä

[HannaJo]

Olen tutustunut aikuisiällä yhteen ihmiseen, joka kulkee sarjassa ystävä ja meillä kummallakin on uskonnollinen lapsuudenkoti. Olemme tutustuneet vertasistuen piirissä muissa merkeissä, mutta olen tajunnu, että tuo on monessa suhteessa se asia, jonka takia ymmärrämme toisiamme tunnetasolla eri tavalla kun muut.
Ystävystyimme varsin nopeasti ja mä vahva luottamus syntyi pikavauhtia, vaikka molemmat olemme julkisivu ihmisiä (heh, taas yksi asia, joka taitaa olla yhteinen uskonnossa kasvaneille...) emmekä kovin helpoti sen taakse ketään päästä.
Toisaalta...eihän se uskonnollinen kotitausta ystävyyttä takaa, kyllä lähellä on sen omaavia ihmisiä, joiden kanssa läheistä ystävyyttä ei ole syntynyt, vaikka ollaan paljon tekemisissä muuten. Silti jotenkin merkillinen sattuma tuo, että sillä kaikkein läheisimmällä aikuisiällä tulleella kaverilla on myös uskonnollinen tausta.

[Markku Meilo]

Silti jotenkin merkillinen sattuma tuo, että sillä kaikkein läheisimmällä aikuisiällä tulleella kaverilla on myös uskonnollinen tausta.

Kun sain monoa neljä vuosikymmentä sitten, niin pian sen jälkeen tapasin sukunsa lestadiolaisuuden taakseen jättäneen harrasteveljen ja hän on edelleen nk. bestis. Suhdetta kuvaa hyvin se, että tällä hetkellä hoidan tämän ulkomailla asuvan kaverini kämpän myyntiä ja mulla on jos jonkinlaista valtakirjaa, joilla voisin vaikka vielä tyhjentää hänen pankkitilinsä.

[YksinäinenSusi]

Suhdetta kuvaa hyvin se, että tällä hetkellä hoidan tämän ulkomailla asuvan kaverini kämpän myyntiä ja mulla on jos jonkinlaista valtakirjaa, joilla voisin vaikka vielä tyhjentää hänen pankkitilinsä.

Tämä on epätavallista varmaankin, tämmöinen luottamus.
Vai, onko sittenkään?

Ehkä kuitenkin rehellisyys asuu paremmin uskonnottoman
sydämessä , koska se ei ole näyteltyä rehellisyyttä
maailman ihmisiä varten, vaan se on sellaista
rehellisyyttä,jota ei ole tarkoitus näytellä
vaan se on vaan pelkästään rehellisyyttä

ystävyyskin toimii samoin, sen täytyy olla
oikeasta tarkoituksesta ja sitä itseään,eikä
se saisi kummuta näyttelemisen tarpeesta

kenttäpalveluksessa oli tarpeen näytellä
ystävällistä ja ystävääkin, mutta vain siksi
että toinen (maailmallinen)ottaisi täkyn vastaan

muutin aluksi tähän kirjoittamaani värssyä,
koska se ei liittynyt oikeastaan aiheeseen ja
koitin veistää jotain paremmin aiheeseen liittyvää

[Markku Meilo]

Tämä on epätavallista varmaankin, tämmöinen luottamus.
Vai, onko sittenkään?

Ei kai se ihan jokapäiväistäkään ole, etenkään ei-sukulaisen ollessa kyseessä.

Ehkä kuitenkin rehellisyys asuu paremmin uskonnottoman
sydämessä , koska se ei ole näyteltyä rehellisyyttä
maailman ihmisiä varten, vaan se on sellaista
rehellisyyttä,jota ei ole tarkoitus näytellä
vaan se on vaan pelkästään rehellisyyttä

En pidä uskonnollisuutta/uskonnottomuutta vedenjakajana. Kyseisen henkilön lestadiolaisista sukulaisista olen saanut erittäin säntillisen ja nimenomaan rehellisen vaikutelman. Jehovantodistajalla on heti lähtöön kaksi minää, joista toinen on käännytysminä, jossa teeskennellään mielin määrin. Tulee ihan anekdoottina mieleen se Ruotsin vanha tapaus, jossa vanhin sai iäkkäältä jehovantodistajalta isohkon summan rahaa toimitettavaksi Arbogaan (vai missä se filiaali oli), mutta vanhin laittoi fyrkan omaan fikkaan.

ystävyyskin toimii samoin, sen täytyy olla
oikeasta tarkoituksesta ja sitä itseään,eikä
se saisi kummuta näyttelemisen tarpeesta

Jos suhteessa näytellään, ei kyse ole varsinaisesta ystävyydestä, hyvänä esimerkkinä jehovantodistajien nk. ystävyys.

[SuurinBabylon]

kenttäpalveluksessa oli tarpeen näytellä
ystävällistä ja ystävääkin, mutta vain siksi
että toinen (maailmallinen)ottaisi täkyn vastaan

Näytteleminen, joka on opittu kotoa, kenttäpalveluksesta ja valtakunnansalilta vaivaa ainakin minua edelleen. Vaatii tietoista ponnistelua, ettei tule piilouduttua "valtakunnan hymyn" taakse.