Pelon vangit

[SuurinBabylon]

Jehovan todistajat ovat pelon vankeja. He pelkäävät demoneita, kuolemaa, luopioita, korkeakoulutusta ja filosofiaa. Lahko lietsoo näitä pelkoja kirjoituksillaan ja tarjoaa lääkkeeksi itse aiheuttamansa ongelmaan kauniita sanoja paratiisista ja ikuisesta elämästä.

Lahkon toimintakaava on yksinkertaisuudessaan nerokas. Uutta jäsentä käännytettäessä on ensin tavoitteena saadaan ihminen kokemaan nykyinen elämä riittämättömäksi. Tämän lisäksi ihminen yritetään saada huolestumaan tulevaisuudesta. Käsitys tulevaisuudesta kun vaikuttaa niin voimakkaasti ihmisen hyvinvointiin nykyisyydessä. Käännytysprosessin aikana ja sen jälkeenkin maailman ongelmia tuodaan korostetusti esiin, ja vakuutetaan ettei ihmiskunnalla ole mitään toivoa edessään. Kuolema demonisoidaan ja ajallisesti rajallinen elämä esitetään merkityksettömänä.

Kun ihminen on saatu tyytymättömäksi, huolestuneeksi ja ehkä jopa pelokkaaksi, tarjotaan ratkaisuksi lupaus ikuisesta elämästä ja paremmasta maailmasta. Ehto näistä lupauksista hyötymiselle on tietenkin lahkojäsenyys.

Pelolla hallitseminen on tärkein ase Vt-seuran arsenaalissa. Olipa jehovantodistaja ollut uskossa lapsesta saakka tai kääntynyt vasta aikuisiällä, vuosien lahkojäsenyyden aikana todistajan mieleen syötetään jatkuvasti pelonaiheita. Ei tarvitse selata läpi montakaan lahkolehtistä huomatakaseen kuinka niissä jatkuvasti lietsotaan pelkoa ja toivottomuuden tunnetta. Kaava on nähtävissä läpi koko Vartiotorni-seuran kirjallisen tuotannon. Esimerkiksi Vartiotorni 15.9.2012 kirjoittaa sivulla 10: "Siitä lähtien kun Aadam teki syntiä, kuolema on hallinnut kuninkaana ihmiskuntaa. Se on ollut syntisille ihmisille voittamaton vihollinen, joka on merkinnyt väistämätöntä loppua ja tuottanut mittaamatonta surua."

Maailma Valtakunnansalin ulkopuolella esitetään toistuvasti pahana ja turmeltuneena. Kaiken todellisen hyvän taas väitetään löytyvän Valtakunnansalin seinien sisäpuolelta. Jäsenten suojeleminen ulkopuolisilta vaikutteilta onkin tärkeää, ettei illuusio läpimädästä, turmeltuneesta ja pahasta maailmasta paljastuisi jäsenille. Ajatus siitä että ilman Totuutta ja ikuista elämää ei ole mitään, pitää ihmiset tiukasti lahkon yhteydessä.

Entä toimiiko Jehovan todistajien tarjoama tuote, katteeton lupaus paremmasta tulevaisuudesta? Toimiihan se. Lahkon lietsomat pelot hälvenevät ja ihminen kokee turvallisuuden tunnetta. Ihminen kykenee näkemään tulevaisuutensa positiivisena ja sitä kautta olemaan ehkä myös jossain määrin onnellinen. Harva kuitenkaan onnistuu näkemään, miksi he tarvitsevat paratiisiutopiaa. He tarvitsevat sitä, koska pelkäävät. Ja kun pelko häviää, häviää myös tarve paratiisiutopialle.

Kun itse vielä olin lahkon mielenhallinnassa, ajattelin juuri kuten lahko minun halusikin ajattelevan. Ajattelin, että jos ihmiset ovat vailla vapautusta kuolemasta, millään ei ole mitään merkitystä. Kaikki olisi turhaa, koska kaiken täytyisi kuitenkin loppua aikanaan. En ollut tässä vaiheessa vielä ymmärtänyt että kaiken ei tarvitsekaan jatkua ikuisuuteen.

Pidin myös ihmiskunnan tilaa toivottomana ja jatkuvasti huonompaan suuntaan menevänä, koska näin minulle oli lapsesta saakka opetettu. Faktat olivat kuitenkin ristiriidassa ajatuksen kanssa. Pelkästään Suomen kohdalla ihmisen elinikä on pidentynyt, henkirikokset ovat vähentyneet kahdella kolmanneksella ja ravintoakin on saatavilla kaikille, eikä kenenkään tarvitse nääntyä nälkään. Muutama vuosisata sitten Suomessakin kuoli ihmisiä nälänhätään.

Mutta vielä oli yksi fakta, joka piti sisäistää. Kun ymmärsin sen, että huolimatta Vartiotornin kauniista saduista tulen todella kuolemaan, aloin arvioimaan elämääni uudesta näkökulmasta. Tämä oli kohdallani ratkaiseva askel mielenhallinnasta vapautumiseksi. Haluanko viettää rajallisen aikani ahdasmielisessä lahkossa, joka kieltää elämästä nauttimisen? Vai kannattaisiko minun vain kohdata pelkoni ja nauttia elämästä niin kauan kuin se kestää?

Edit: kirjoitusvirhe (kuista -> ikuista)

[SisarHento]

Juuri näin! Osasit pukea asiat sanoiksi, joita itsksekin olen myös pohtinut.

[Markku Meilo]

Kun ihminen on saatu tyytymättömäksi, huolestuneeksi ja ehkä jopa pelokkaaksi, tarjotaan ratkaisuksi lupaus kuisesta elämästä ja paremmasta maailmasta. Ehto näistä lupauksista hyötymiselle on tietenkin lahkojäsenyys.

Turhakkeiden perusmarkkinointikikka; luodaan tarve ja sitten tarjotaan siihen ratkaisu.

[YksinäinenSusi]

erään kerran eräs jt-mies paheksui lestadiolaista,
joka oli sanonut että jos helvettiä ei olisi
niin mitä järkeä olisi missään

ja jännästi taas tuo jt-mies ei tietenkään
huomannut että jehovantodistajuudessa
onkin helvetin tilalla harmageddon

eli uskonto tarvii aina voimakkaan pelotteen
jotta yksittäiset jäsenet saadaan ikäänkuin
tuon pelotteen avulla tottelevaisiksi ja
kritiikittömiksi

kyl mää taas rupeen hermostuun, missähän
se mun vanha venäläinen veistokirves olikaan
jos testais et pystyiskö sillä vähän hakkaileen
nuita ... puita tuolla ulkona

[loikkarisusi]

--Kun ymmärsin sen, että huolimatta Vartiotornin kauniista saduista tulen todella kuolemaan, aloin arvioimaan elämääni uudesta näkökulmasta. Tämä oli kohdallani ratkaiseva askel mielenhallinnasta vapautumiseksi. Haluanko viettää rajallisen aikani ahdasmielisessä lahkossa, joka kieltää elämästä nauttimisen? Vai kannattaisiko minun vain kohdata pelkoni ja nauttia elämästä niin kauan kuin se kestää?
--

Täsmälleen ^^

[SuurinBabylon]

erään kerran eräs jt-mies paheksui lestadiolaista,
joka oli sanonut että jos helvettiä ei olisi
niin mitä järkeä olisi missään

Tätähän kuulee usein myös jehovantodistajien suusta. Monesti olen kuullut puhuttavan, että elämässä ei olisi mitään mieltä ilman "totuutta". Elämä ilman "totuutta" olisi itsekästä, ja perustuisi pelkälle nautintojen tavoittelulle. Kyseessä olisi tarkoitukseton ja kärsimyksiä täynnä oleva vaellus kohti kuolemaa.

Jehovantodistaja ei siksi haluakaan luopua "suuremmasta päämäärästä", koska joutuisi järjestelemään maailmankatsomuksensa aivan uuteen uskoon. Kaikkiin kysmyksiin ei ole suoraa vastausta, ja jos luopuu "totuudesta", on opittava elämään epävarmuudessa. Epävarmuus elämän suurista kysymyksistä on joillekin äärimmäisen ahdistavaa. Lahko taas tuo turvaa antamalla valmiit vastaukset elämän vaikeisiin kysymyksiin. Vastausten laadusta ei vain ole takeita.

Edit: kirjoitusvirhe

[Jaakko Ahvenainen]

Niinpä. On ihmisiä, joiden on turvallisempaa vaeltaa laput silmillään ja tulpat korvissaan. Ei kukaan ole viemässä yksityiseltä todistajalta hänen uskoaan, ainoastaan harhansa. On se suunnaton askel tuntemattomaan pimeyteen, mutta ken tuon askeleen ottanut on, herää perin ihmeelliseen vapaudentunteeseen ja aitoon hyväksyntään. Vaan ylen syvässä istuu tämä todistajuuden harha ihmisessä. Ei edes parikymmentä vuotta erotettuna siitä häntä välttämättä pelasta.

[Lothar II]

Vaan ylen syvässä istuu tämä todistajuuden harha ihmisessä. Ei edes parikymmentä vuotta erotettuna siitä häntä välttämättä pelasta.

Aikaskaala on ääretön vuosissa,riippuu niin ihmisestä ja olosuhteista. Ja kun ei ole keksitty mitään "pika hengellis-henkistä ihme ANDYÄ", joka räjäyttäisi lian pois.

[Kivikko]

Todistajat saadaan pelkäämään myös itseään. Omia halujaan, tunteitaan ja ajatuksiaan pitää pelätä ja ne pitää torjua pahoina asioina ennen kuin ne aiheuttavat jotain pahaa! Kaikki mikä on omaa, mikä on sisimmässä pitää torjua jottei itse kääntyisi itseään (lue: järjestöä) vastaan.
Ajatus joutumisesta järjestön ulkopuolelle on varmaan pahinta ja pelottavinta mitä todistaja voi hetken aikaa kuvitella ennen kuin ehtii torjua ajatuksen. Pelko siitä että itse turmeltuu ja tulee pahaksi heti kun lopettaa kokouksissa käymisen on käsittämättömän vahva.

Tuntuu että aika moni JT:ksi kasvanut on todella hukassa vielä 30 vuotiainakin sen kanssa keitä he sisimmässään ovat. Kun heille jääkin joskus aikaa pohtia mitä he haluavat elämältä, he eivät tunnu tietävän, koska kaikki se on torjuttu. Unelmia ei saa toteuttaa nyt, koska ne voi tehdä sitten paratiisissakin. Tähän olen itse tuttavapiirissäni törmännyt surullisen usein.

Toinen ääripää todistajissa ovat itseään täynnä olevat ihmiset, jotka kokevat suurta nautintoa saadessaan olla Jumalan työssä, Jumalan lähettiläitä joita mm. vanhimmiksi ja tienraivaajiksi kutsutaan. Itse Jumala on heidän ystävänsä, joten heidän täytyy olla itsekin todella merkittäviä henkilöitä. Jos he menettäisivät Jumalan tuoman auktoriteettiaseman muiden silmissä, heille tosiaan ei jäisi mitään, koska he eivät todellisuudessa olekaan yhtään sen merkittävämpiä ihmisiä kuin muutkaan. Todellisuus pitää siis torjua jotta voi säilyttää illuusion omasta tärkeydestään.

[Nezumi]

Tuntuu että aika moni JT:ksi kasvanut on todella hukassa vielä 30 vuotiainakin sen kanssa keitä he sisimmässään ovat...

Tuo soittaa jonkinlaista kelloa kokonaisuudessaan jos mietin itseäni ja omaa tilannetta. Vois sanoa et on vähän kuin olisi ristiaallokossa tai yksinkertaisesti täysin jakautunut kahtia päänsisäisesti. Viimeaikoina on tosin varovaisesti alkanut melkein uskoa et jonain päivänä tuosta pääsee taas 'normaaliksi', mitä se sitten ikinä onkaan. Mut pitkälti taitaa matkaa olla edessä.

[sinner74]

Tuntuu että aika moni JT:ksi kasvanut on todella hukassa vielä 30 vuotiainakin sen kanssa keitä he sisimmässään ovat. Kun heille jääkin joskus aikaa pohtia mitä he haluavat elämältä, he eivät tunnu tietävän, koska kaikki se on torjuttu. Unelmia ei saa toteuttaa nyt, koska ne voi tehdä sitten paratiisissakin. Tähän olen itse tuttavapiirissäni törmännyt surullisen usein.

Kuulostaa harmillisen tutulta. Ainakin omalla kohdalla, sellainen järjestelmällinen tulevaisuuden suunnittelu on puuttunut täysin. Kunhan ajelehdin, ehkä en voi sanoa että tilanteesta toiseen, mutta ainakin vuodesta toiseen. Harmittaa, kun ei ole pennusta asti ollut järjestelmälllisen tavoitteiden asettamisen, niiden saavuttamisen yrityksen, ja onnistumisen analyysin piirissä.

Paljon on toki otettu kiinni vuosien varrella. Mutta paljon on vielä kiinni otettavaa jäljellä.

[Vieraas]

[Viimeaikoina on tosin varovaisesti alkanut melkein uskoa et jonain päivänä tuosta pääsee taas 'normaaliksi', mitä se sitten ikinä onkaan. Mut pitkälti taitaa matkaa olla edessä.

Kun joku ex-jt väittää vaihtaneensa maailmakuvaansa nappia painamalla, uskaltaisin arvella muutamaa vaihtoehtoa: 1) hän ei ole vielä tajunnut todellisuutta ja valehtelee itselleen tai 2) hän on ostanut toisen valmiin tuotteen tilalle tai 3) hän ei ole koskaan pohjimmiltaan uskonut JT-valheita. Harmaalla alueella heiluneet vanhemmat tai se, että toinen näistä on "maailmallinen" auttavat havaintojeni mukaan kolmosvaihtoehdon toteutumisessa.

Tämä ei tietenkään koske vasta aikuisena kääntyneitä, heillä on usein "normaaliuden" eväät valmiina.

Syntymä-jt-kaverini vaihtoi vanhimmasta "normaaliksi" kertalaakista ja olin asiasta ihmeissäni. Ei kuulemma ollut minkäänlaista hätää. Hänen kohdallaan pakottava tarve terapian aloittamiseen tulikin sitten monen vuoden viiveellä.

Jos ihmisen selkärankaan on istutettu pienestä asti sekä omituinen moraalijärjestelmä että valheellinen maailmankuva, poisoppiminen vaatii paljon työtä. Näiden kummallisten lähtökohtien tilalle pitäisi sitten vielä rakentaa jonkinlainen järjellinen näkemys itsestään ja maailmasta, kyllähän se kestää.

[Nezumi]

Joo..en oo sentään ihan vauvasta asti ollut mukana, mut tosi tosi nuori olin kuitenkin niin hyvin on toisaalta jutut iskostuneet toisaalta vaikka sit 'uhallaankin' menee välillä päin niitä. Tiedä sit paljonko ylilyöntejä on ihan vaan tuosta peräisin. Kaverit sitä tosin silloin tällöin nauraa (hyväntahtoisesti tosin), et musta näkee päältä jos/kun se ratas alkaa raksuttaa et 'miten ihmeessä tähän nyt pitäs reagoida'. Ihan ku kaikki muut ois saanu jonku mystisen opaskirjan et miten tääl toimitaan mut ite oli jossain muualla ku niitä jaettiin.

[Vieraas]

Ihan ku kaikki muut ois saanu jonku mystisen opaskirjan et miten tääl toimitaan mut ite oli jossain muualla ku niitä jaettiin.

Tuttu tunne.

[Voimantorni]

Tätähän kuulee usein myös jehovantodistajien suusta. Monesti olen kuullut puhuttavan, että elämässä ei olisi mitään mieltä ilman "totuuta".

Sitä se mielenhallinnan vaikutuksen alaisena eläminen aiheuttaa. Muistan eräänkin vanhimman, joka 50 vuotta täyttäessään totesi minulle, että "eihän tässä elämässä olisi enää mitään jäljellä, ellei olisi totuudessa". Melko ahdasmielinen ja elämänvastainen näkemys, näin jälkeenpäin ajateltuna.

Elämä ilman "totuutta" olisi itsekästä, ja perustuisi pelkälle nautintojen tavoittelulle.

Niinhän se tietenkin on, ja varsinkin jäseniensä ilmaista työvoimaa ja verovapaita lahjoituksia säännöllisesti vastaanottavan ja niistä elävän lahkon johtajien mielestä. Kaikki mikä ei tue Vt-seuran etuja, on maailmallista, pahaa, itsekästä ja ties mitä.

Toinen huomion arvoinen seikka on se, että tuo "totuus" (jota ilman eläminen olisi itsekästä) perustuu Vt-seuran harjoittamalle sensuurille sekä jatkuvalle epärehellisyydelle. Tällaisen valheellisen skenaarion vuoksi ei kenenkään kannattaisi hukata omaa todellista elämäänsä, mutta kerropa se asiaansa uskovalle Jt:lle. En minä ainakaan kuunnellut mielenhallinnassa ollessani hyvää tarkoittavia lapsuudenystäviäni tai sukulaisiani.

Jehovantodistaja ei siksi haluakaan luopua "suuremmasta päämäärästä", koska joutuisi järjestelemään maailmankatsomuksensa aivan uuteen uskoon.

Tuo "suurempi päämäärä" onkin yksi merkittävimmistä Jt-piirien motivoijista; kaikki nykyisessä elämässä koetut kolhut, ongelmat ja ristiriidat - Vt-seurankin aiheuttamat - korjataan tulevassa paratiisissa. Tuo paratiisi on kuin ongenvavassa roikkuva porkkana, jota roikotetaan aasin edessä. Se on aina yhtä kaukana lähitulevaisuudessa, mutta ei koskaan todellisuutta.

Suurten muutosten tekeminen elämässä on ylipäätään energiaa vaativa asia, eikä suinkaan aina helppoa. Vielä vaikeampaa on lahkolaisen yrittää tehdä muutoksia omassa maailmankatsomuksessaan, kun lahko laulaa jatkuvasti "älyllistä tuutulaulua" jäseniensä korviin ja pelottelee heitä jumalan epäsuosiolla, joka kuulemma kohtaa niitä jotka uskaltavat kyseenalaistaa Vt-seuran kulloinkin voimassa olevan doktriinin.