Raamatun kuvailemaan lopun aikaan sisältyi kiinteästi Jeesuksen lupaama koko asutun maan kattaneen saarnaamisen loppuunsaattaminen:
Ja tämä valtakunnan hyvä uutinen tullaan saarnaamaan koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansakunnille, ja sitten tulee loppu. (Matt. 24:14 UMK)
Raamatun litteän maakuvan huomioonottaen toteaa Raamattu oikeutetusti Paavalin suulla:
”...edellyttäen tietysti, että pysytte uskossa, perustukselle laskettuina ja vakaina, horjahtamatta pois sen hyvän uutisen toivosta, jonka olette kuulleet ja jota on saarnattu kaikessa luomakunnassa, joka taivaan alla on. Tämän hyvän uutisen palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.” (Kol. 1:23 UMK)
Paavalin elinaikana puuttuneita paikkakuntia ja mantereita, kuten Amerikka, Australia ja Tyynen meren saaret, lisättiin Tellukseen Vt-seuran mukaan siis viimeistään vuoden 1918 marraskuun 11. päivä, mahdollisesti tietysti jo etukäteen valmiiksi odottamaan saarnaamista, jota Paavali ei kyennyt suorittamaan ajanlaskumme alussa vielä tuolloin puuttuneiden mannerten ja paikkakuntien kohdalla:
Tällainen todistus, jota Jehovan todistajat ovat antaneet siitä lähtien kun ensimmäinen maailmansota päättyi 11. marraskuuta 1918, on ollut suunnattoman paljon suurempaa kuin se kansainvälinen todistus, jota annettiin juutalaisen asiainjärjestelmän ”viimeisinä päivinä” vuosina 29–70. Silloin todistusta annettiin Aasiassa, Euroopassa ja Afrikassa. Nykyään todistustyötä tehdään noiden mantereitten lisäksi myös Amerikassa, Australiassa ja Tyynenmeren saarilla, niin, kautta maapallon. (Vartiotorni 1. tammikuuta 1981 sivu 28)