Pelastuminen tekojen kautta

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

Voimantorni
Viestit: 989
Liittynyt: 07.06.2009 16:16

Pelastuminen tekojen kautta

Viesti Kirjoittaja Voimantorni »

Jehovan todistajat ohjeistetaan esittämään kenttäpalveluksessa tapaamilleen ihmisille, että he omaavat jokseenkin samanlaisen käsityksen pelastumisesta kuin kristityt yleensäkin:
"Koko pelastusjärjestely on ilmaus Jumalan ansaitsemattomasta hyvyydestä. Aadamin jälkeläinen ei voi mitenkään pelastua vain omilla ponnisteluillaan, olkootpa hänen tekonsa kuinka jaloja tahansa. Pelastus on lahja Jumalalta, joka antaa sen niille, jotka uskovat hänen Poikansa uhrin synnitsovittavaan arvoon." (Puhu perustellen 2003, s. 270)
Lisäksi ulkopuolisten ihmisten annetaan kaunistellusti ymmärtää, että Jumala päättää ketkä pelastuvat, eikä Jt-liikkeeseen liittymistä mainita pelastumisen ehdoksi:
"Monien muiden uskontojen edustajien tavoin Jehovan todistajat toivovat pelastuvansa. He kuitenkin ymmärtävät myös, ettei ole heidän tehtävänsä ratkaista, kuka pelastuu. Jumala on Tuomari, joka tekee lopullisen päätöksen." (Vartiotorni 1. marraskuuta 2008)
Kuitenkin - vieläpä samana vuonna - seurakunnan jäsenille suunnatussa tutkittavassa Vartiotornin numerossa tiedettiin kertoa, että ihmisen täytyy omata Jt-kasteessa saatava "merkki" välttääkseen Jumalan taivaalliset teloitusjoukot:
"Kun merkitsemistyö on tehty, kuutta hävitysasein varustautunutta miestä käsketään teloittamaan kaikki ne, joilla ei ole merkkiä. - - Mikä tuo merkki on? Se on todiste – ikään kuin paljaassa otsassa näkyvillä oleva merkki – joka osoittaa, että nämä ”lampaat” ovat Jeesuksen Kristuksen vihkiytyneitä, kastettuja opetuslapsia - - Jehovan taivaalliset teloitusjoukot, joita asein varustautuneet kuusi miestä edustavat, tuhoavat pian ne, joilla ei ole kuvaannollista merkkiä." (Vartiotorni 15. heinäkuuta 2008, s. 5, 6)
Joten pelkkä vilpitön usko Jeesuksen uhrin synnitsovittavaan arvoon ei siis aivan riitäkään. Täytyy liittyä Jt-järjestöön, jos mielii saada tuon pelastuslahjan itselleen. Ja mitä vielä muuta? Yksi lisäehto pelastumiselle on säännöllinen ovelta-ovelle -työskentely ja Vt-seuran julkaisujen levittäminen:
"Sihteeri antaa joka kuukausi kirjantutkistelunjohtajille luettelon niistä, joilta ei ole saatu raporttia. Palvelusvalvoja ottaa tutkistelunjohtajien kautta johdon seurakunnassa esiintyvän epäsäännöllisyyden vähentämisessä. Älkäämme koskaan unohtako sitä, että meillä jokaisella on oma vastuumme Jehovan edessä osallistua säännöllisesti meille annettuun työhön" (Valtakunnan palveluksemme tammikuu 2000)
"Aidon kristityn täytyy tosiaankin osallistua saarnaamistyöhön, koska se liittyy erottamattomasti uskoon. - - Onko seurakunnassa vain pienellä ryhmällä, esimerkiksi pappisluokalla, uskoa ja näin ollen velvollisuus saarnata? Ei tietenkään! Kaikki tosi kristityt kehittävät elävää uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen ja haluavat antaa julkisen julistuksen tuosta uskosta toisille. Muutoin heidän uskonsa olisi kuollutta." (Vartiotorni 1. tammikuuta 2004)
Aivan pelkästä "Jumalan armon lahjasta" ei siis taida olla kysymys Jt-liikkeen tarjoamassa pelastumisessa. Ja edelleen, muitakin vaatimuksia esitetään. Muun muassa ehdoton alistuminen ja tottelevaisuus Jt-järjestön johtajille esitetään pelastumisen ehdoksi:
"Lähestyessämme suurta ahdistusta ”uskollinen ja ymmärtäväinen orja” pysyy päätöksessään olla luopumatta tottelevaisuudestaan Isännälleen Kristukselle. Tähän sisältyy ajankohtaisen hengellisen ravinnon valmistaminen Jumalan huonekunnalle. Arvostakaamme siis edelleen Jehovan suurenmoista teokraattista järjestöä ja sen huolenpitoa. Näin osoitamme alamaisuutemme Silolle, joka palkitsee kaikki tottelevaiset alamaisensa ikuisella elämällä." (Vartiotorni 1. lokakuuta 2002)
"Ei riitä, että vain yksityisesti luemme Raamattua. Jehova auttaa meitä henkensä sekä uskollisen ja ymmärtäväisen orjaluokan välityksellä ymmärtämään Sanaansa oikeaan aikaan." (Vartiotorni 1. joulukuuta 2002, s. 17)


Tässä vaiheessa amerikkalainen uskonnollinen järjestö onkin ottanut keskeisen paikan Jumalan pelastusjärjestelyissä, vaikka Raamatussa ei sellaisesta puhuta mitään.

Ja mitä vielä pitäisi kunnon kristityn tehdä? No lahjoittaa tietenkin rahaa kaikkivaltiaalle Jumalalle. Vaikka rahan lahjoittamista ei esitetäkään suoranaisesti pelastumisen ehtona, niin sekin kyllä mainitaan säännöllisesti "tosi kristillisyyden" tuntomerkiksi ja liitetään Jumalan nimen pyhittämiseen:
"Tosi kristityillä on aina ollut tällainen rakkaudellinen ja antelias henki. Kristillisellä seurakunnalla, joka palvelee yksimielisesti Jehovaa, on nykyäänkin ”yksi sydän ja sielu”. Yksittäiset kristityt käyttävät auliisti aikaansa, voimiaan ja varojaan hyvän uutisen saarnaamiseen ja Jumalan valtakunnan etujen edistämiseen." (Vartiotorni 15. marraskuuta 2008)
"Jehova, joka sanoo: ”Minun on hopea ja minun on kulta”, ei toki ole riippuvainen taloudellisesta tuestamme. Hän saa työnsä tehdyksi joka tapauksessa. Kunnioituksesta palvelijoitaan kohtaan Jehova on kuitenkin mahdollistanut sen, että he voivat osallistua hänen nimensä pyhittämiseen antamalla lahjoituksia, jotta elämää pelastavia totuuksia voitaisiin saarnata ”kaikille kansakunnille” (Matteus 24:14; 28:19, 20). Eikö tämä kannustakin sinua tukemaan mahdollisuuksiesi mukaan tätä työtä, joka ei koskaan toistu?" (Vartiotorni 1. marraskuuta 2007)
Että tällainen "lahja" olisi tarjolla. Tai niin ne ainakin väittävät.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Pelastuminen tekojen kautta

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Voimantorni kirjoitti:Että tällainen "lahja" olisi tarjolla.
Tosiaan, tällainen lahja tälläerää. Karkeasti katsoen on Vt-seuran tarjoama lahja vaihtanut sopimussuhteista sisältöään viimeistään vuosikymmenen välein sen vastaanottamisesta ja näin on mennyt koko huijaripuulaakin olemassaolon ajan. Tämä siitä huolimatta, että lahjan vastaanottaminen on aina edellyttänyt jonkinsortin sopimussuhdetta, eli sopimusta on aina muutettu yksipuolisesti sanalemalla ja sopimukseen tyytymättömällä ei koskaan ole ollut kunniallista tietä poistua sopimuksesta. Eli toinen sopijapuoli on aina ollut pelkkää hyväksikäytettyä jäsenmassaa. Sanoisin aika paskamaiseksi lahjaksi, lähinnä tulee mieleen uskonnollinen ansa.
Kivikko
Viestit: 650
Liittynyt: 10.01.2011 21:08

Re: Pelastuminen tekojen kautta

Viesti Kirjoittaja Kivikko »

En koskaan ole ymmärtänyt, millä tavoin "Jumalan ansaitsematon hyvyys" olisi koskaan, edes Raamatun kirjoituksissa konkretisoitunut millään tavoin. Osaako joku valaista tätä minulle?
Ehkä ongelmani on siinä, että mielestäni ihminen ansaitsee kaiken mahdollisen hyvän, ei teoillaan, vaan yksinkertaisesti sen perusteella, että ihminen tuskin koskaan kokee "liikaa" hyvyyttä elämänsä aikana. Hyvyys elämässä myös kasvattaa ihmisen psyykettä hyvään suuntaan. Kristinuskon suunnilla näyttäisi olevan yleisesti se käsitys, että ihmiset (myös he itse) ovat niin pahoja vain koska ovat syntyneet syntisiksi ihmisiksi, etteivät ansaitse mitään. Terve kasvualusta.

Toinen seikka pelastumisen suhteen on aina myös ollut hieman kaksijakoinen. Yhtäällä kirjoitetaan kuinka pelastus on varma asia, jos vaan tottelee Järjestöä. Toisaalla sen todetaan olevan pelkkä toivo, ei varma asia. Jälkimmäinen varmaan ihan välttääkseen petossyytteet harhaan johtavasta markkinoinnista, mutta se aiheuttaa myös motivaation katoamista Järjestölle alistumiseen. Mitä jos joku yrittäisi vakuuttaa laihduttamista harkitsevalle sen kannattavuutta: "syö antamani dieetin mukaan, liiku 5x viikossa, lue Kauneus ja Terveys-lehti joka viikko, vaikkei se ilmestykään niin usein, niin 20 vuoden päästä saatat olla laihtunut pari kiloa, jos Antarktiksen kansalaiset niin äänestävät".
Kivikko
Viestit: 650
Liittynyt: 10.01.2011 21:08

Re: Pelastuminen tekojen kautta

Viesti Kirjoittaja Kivikko »

Jehova, joka sanoo: ”Minun on hopea ja minun on kulta”, ei toki ole riippuvainen taloudellisesta tuestamme. Hän saa työnsä tehdyksi joka tapauksessa. Kunnioituksesta palvelijoitaan kohtaan Jehova on kuitenkin mahdollistanut sen, että he voivat osallistua hänen nimensä pyhittämiseen antamalla lahjoituksia, jotta elämää pelastavia totuuksia voitaisiin saarnata ”kaikille kansakunnille”
Selkeyden vuoksi tämä toinen ihmettelyni erikseen. Luin tämän toistuvasti, enkä edelleenkään käsitä muutamaa seikkaa. Toisaalta niitä ei tässä yritetäkään selventää. Ehkä hieman off-topic.

1. Jehova ei ole riippuvainen ihmisten taloudellisesta tuesta, no shit Sherlock! Tällä kuitenkin yritetään epätoivoisesti uskotella ettei Järjestönkään toiminta riipu rahoituksesta, vaikka tälläkään ei ole tekemistä Jumalan (epä-)onnistumisten kanssa.

2. Jumala saa työnsä tehdyksi. Siis kenen työn ja kuka tekee? Eikö jo luomiskertomus osoita, että nyt on menossa Jumalan lepopäivä, ei työpäivä? Jeesus pisti saarnaamisen alulle, eikä millään tavoin tainnut puhua Jumalan työstä, vaan omien seuraajiensa työstä, vaikka Paavali totesikin jo aikanaan että se työ on jo tehty, koko asutussa maassa on saarnattu. Se työ mitä JT:t tekevät, se on aivan eri tarina, eikä sillä ole mitään tekemistä enää "Jumalan työn" kanssa.

3. "Kunnioituksesta palvelijoitaan kohtaan..." Miten kunnioitusta voidaan osoittaa pyytämällä rahaa? Jos kaikki mitä taivaan alla tapahtuu, on "Jehovan mahdollistamaa", niin aivan samoin hän on mahdollistanut kansanmurhat, Pohjois-Korean ja muutamat muut maailman epäkohdat (kansanmurhista Raamattu kertoileekin ihan positiiviseen sävyyn). Ehkä minunkin pitäisi pistää pystyyn lahjoitustili, jolle kuka tahansa saa lahjoittaa rahaa vapaasti (maksaisin toki verot kiltisti) halutessaan osoittaa kunnioitusta minua kohtaan. Uskon kyllä vakaasti, että osaisin olla jopa lahjoituksista aidosti kiitollinen, saattaisin jopa osoittaa sen lahjoittajille. Enkä hylkäisi niitäkään ystäviä jotka eivät tilille lahjoittaisi.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Pelastuminen tekojen kautta

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Kivikko kirjoitti:1. Jehova ei ole riippuvainen ihmisten taloudellisesta tuesta, no shit Sherlock!
Toi on vanhaa valoa, mullekin opetettiin aikoinaan, ettei Saatanan maailmalta oteta rahaa vastaan, vaikka sitä tarjottaisiin. Olisko Jehovalla (lue Vt-seuralla) pitempiaikainen taloudellinen lama kun sittemmin Saatanan maailmalta on otettu luvatta, siis vaikka ei ole annettu? Ranskassa kusetettiin tapaturmamaksuissa ja jäätiin kiinni kun tuli vakava tapaturma sanktioiden oheisseuraus oli painokoneiden kuskaaminen Englantiin. Saksassa kusetettiin ALV:in suhteen konventtiruokailuun liittyen ja jäätiin kiinni sekä kerättiin sitten koleh... eikun erikoislahjoitusta rangaistusmaksun suorittamiseen.
...(maksaisin toki verot kiltisti)...
Hyvin luonnollista, koska olet täyspäinen osa tätä Saatanan kehittyvää maailmaa, Vt-valtakunnan lähettiläät ovat aivan eri sarjaa á la OJT:
"Vieraan vallan lähettilään ei tarvitse tämän maailman lakien mukaan maksaa veroja eikä osoittaa alamaisuutta sen maan hallitukselle, missä hän asuu. Häntä eivät sido mikäänlaiset poliittiset valvollisuudet. Kansalla, jonka keskuudessa hän asuu, ei ole valtaa määrätä hänelle minkäänlaisia säännöksiä, jotka vaikeuttavat tai estävät häntä hänen velvollisuuksiensa suorittamisessa lähettiläänä. Samasta syystä myös uskonnon lähettiläät ovat vapaat hallituksen antamista velvollisuuksista, jotka tavallisesti tulevat kaikkien ihmisten osaksi. Syynä näihin vapauksiin on se, että sekä kansa että hallitus saavat osakseen etuja ja siunauksia noiden lähettiläiden toiminnasta, minkä ansiosta hallitus välttyy määrätystä tehtävästä ja vastuusta. Saarnaamisen on sanottu vaikuttavan ihmisten hyvinvointiin ja kohottavan heidän siveellistä tasoaan. Sen on sanottu olevan myöskin riittävän hyvä ja suuri syy tuollaisten vapautusten oikeuttamiseksi. Jehovan todistajat, jotka saarnaavat ainoata todellisen toivon sanomaa ihmisille, ovat oikeutettuja vaatimaan näitä kaikille uskonnon lähettiläille suotuja vapauksia." (s. 232-233)
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Pelastuminen tekojen kautta

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Voimantorni kirjoitti:Joten pelkkä vilpitön usko Jeesuksen uhrin synnitsovittavaan arvoon ei siis aivan riitäkään. Täytyy liittyä Jt-järjestöön, jos mielii saada tuon pelastuslahjan itselleen.
Aikanaan JT-kasteen yhteydessä tehtävissä kysymyksissä sitouduttiin Jehovan palvelukseen, nykyään kastettava lupaa sitoutua Järjestöön™. "Pieni" säätö tehtiin käsittääkseni vaivihkaa, vähän samaan tyyliin kuin Herätkää! -lehden kakkossivun 1914-lauselman muutos.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Voimantorni
Viestit: 989
Liittynyt: 07.06.2009 16:16

Re: Pelastuminen tekojen kautta

Viesti Kirjoittaja Voimantorni »

Kivikko kirjoitti:Jehova ei ole riippuvainen ihmisten taloudellisesta tuesta, no shit Sherlock! Tällä kuitenkin yritetään epätoivoisesti uskotella ettei Järjestönkään toiminta riipu rahoituksesta, vaikka tälläkään ei ole tekemistä Jumalan (epä-)onnistumisten kanssa.
Juu, eihän Jumalan järjestö nyt sentään rahaa tarvitse, vaikka aikuisten oikeasti tarvitseekin. Tuo menee ehkä osittain samalla ylimielisellä logiikalla kuin tämäkin:
"Paavali mainitsee toisenkin syyn arvostaa toisiamme. Juuri ennen kuin hän kehottaa osoittamaan kunniaa, hän sanoo: ”Olkoon teillä veljellisessä rakkaudessa hellä kiintymys toisiinne.” ”Helläksi kiintymykseksi” käännetty kreikan ilmaus viittaa lujaan siteeseen, joka yhdistää toisiaan rakastavat ja toisiaan tukevat perheenjäsenet. Käyttämällä tätä ilmausta Paavali korostaa, että seurakunnanjäsenten välisten suhteiden tulisi olla yhtä kiinteät ja lämpimät kuin on toisilleen läheisillä perheenjäsenillä (Room. 12:5). On hyvä muistaa myös se, että Paavali kirjoitti nuo sanat voidelluille kristityille, jotka sama Isä, Jehova, oli ottanut lapsikseen. He siis olivat erittäin tärkeässä merkityksessä kiinteä perhe. Paavalin päivien voidelluilla kristityillä oli näin ollen painava syy arvostaa toisiaan. Sama pitää paikkansa voidelluista nykyään."


"Mitä sitten on sanottava ”muista lampaista”? (Joh. 10:16.) Vaikka heitä ei ole vielä otettu Jumalan lapsiksi, heidän on sopivaa sanoa toisiaan veljiksi ja sisariksi, koska he muodostavat kristittyjen yksimielisen maailmanlaajuisen perheen (1. Piet. 2:17; 5:9). Niinpä jos muut lampaat selvästi ymmärtävät käyttämiensä ilmausten ”veli” ja ”sisar” merkityksen, heilläkin on painava syy tuntea sydämestä lähtevää arvostusta uskovia tovereitaan kohtaan." (Vartiotorni 15. lokakuuta 2010)

Eli ensiksi Vt-seuran eliitti asettaa itsensä VIP-paikoille (vain voidellut ovat erikoissuhteessa Jehovan kanssa), ja sieltä he sitten suvaitsevat alentua tavallisten B-luokan rivi-pulliaisten puoleen kertomalla heille, että vaikka nämä eivät olekaan Jumalan lapsia kuten he itse ovat, niin siitä huolimatta heille suodaan armoa ja he saavat kuulua voideltujen hang-around -porukkaan.

Vaikka tavalliset Jehovan todistajat eivät siis ole "Jumalan lapsia", he kuitenkin tekevät yli 99 -prosenttisesti kaiken Vt-seuran työn, ja lahjoittavat vielä siitä ilosta jatkuvasti rahaakin noille "Jumalan lapsille". Tämä on röyhkeä taktiikka, mutta se toimii. Moneen todistajaan tällainen selittely uppoaa kuin runot Uppo-Nallelle, samalla tavalla kuin moneen kuluttajaan uppoaa kauppiaiden "alennusmyynnit", jotka käynnistetään heti sen jälkeen, kun hintoja on ensin hilattu pidemmän ajan kuluessa ylös.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Pelastuminen tekojen kautta

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Vieraas kirjoitti:"Pieni" säätö tehtiin käsittääkseni vaivihkaa, vähän samaan tyyliin kuin Herätkää! -lehden kakkossivun 1914-lauselman muutos.
Vuoden 1973 lyriikassa ei kostuttauduttu maalliselle uskonnolliselle kultille:
(1) Have you repented of your sins and turned around, recognizing yourself before Jehovah God as a condemned sinner who needs salvation, and have you acknowledged to him that this salvation proceeds from him, the Father, through his Son Jesus Christ?

(2) On the basis of this faith in God and in his provision for salvation, have you dedicated yourself unreservedly to God to do his will henceforth as he reveals it to you through Jesus Christ and through the Bible under the enlightening power of the holy spirit? (w73 May 1 p. 280)
Vuonna 1985 ryhdyttiin kostuttamaan maalliselle kirjaimelliselle uskonnolliselle kultille (aluksi WTBS, nykyään CCOJW), Artikkelin otsikkokin oli lupaava "Alistumisemme Jehovan alaisuuteen vihkiytymisen välityksellä":
“Ensimmäinen kysymys on:
Oletko Jeesuksen Kristuksen uhrin perusteella katunut syntejäsi ja vihkiytynyt Jehovalle tehdäksesi hänen tahtonsa?
Toinen kysymys on:
Ymmärrätkö, että vihkiytymisesi ja kasteesi osoittavat sinun olevan yksi Jehovan todistajista Jumalan hengen ohjaaman järjestön yhteydessä?” (Vartiotorni 15. kesäkuuta 1985 sivu 30)
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Pelastuminen tekojen kautta

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Voimantorni kirjoitti:Eli ensiksi Vt-seuran eliitti asettaa itsensä VIP-paikoille (vain voidellut ovat erikoissuhteessa Jehovan kanssa), ja sieltä he sitten suvaitsevat alentua tavallisten B-luokan rivi-pulliaisten puoleen kertomalla heille, että vaikka nämä eivät olekaan Jumalan lapsia kuten he itse ovat, niin siitä huolimatta heille suodaan armoa ja he saavat kuulua voideltujen hang-around -porukkaan.
Kultiksi muotoutuneen uskonnollisen liikkeen historia kertoo tästäkin aiheesta mielenkiintoisia käänteitä. Suuri joukko oli alunperinkin rupusakkia, jonka loppusijoituspaikka oli taivaallisen ajatuspoliisin riveissä:
”[Ilm.]7:15. Sentähden. – Koska he loppukoetuksessa kärsivät marttyyrikuoleman ja puhdistivat vaatteensa mieluummin kuin kielsivät Herran.

He ovat Jumalan valtaistuimen edessä. – Seuraavana aikakautena tullaan Jumalan voimaa ihmismaailmaan nähden käyttämään suuren joukon luokan kautta morsiamen ylijohdon alaisuudessa. Se tulee olemaan suurena poliisivoimana, joka pitää silmällä kaikkea kansaa. Sillä tulee varmaan olemaan riittävästi työtä, sillä Jumala on taannut, ’etteikenkään pahaa tee, eikä turmele koko minun pyhällä vuorellani (valtakunnassani).’ (Jes. 11:9) Tämä merkitsee huolellista silmälläpitoa. Niin, todellakin! Kuinka tullaan paha ja väärä estämään? Jos joku henkilö yrittäisi lausua häväistyksiä tai panetteluja, voitaisiin kieli silmänräpäyksessä lamauttaa. Hyvin helposti! Poliisi heti paikalla saapuvilla! – ei sellainen, joka tulee vasta sitten kun vahinko on tapahtunut rangaistakseen sitten, vaan sellainen, joka menee rikollisen edelle, niin ettei hän saa tilaisuutta tehdä pahaa, ja siten rankaisee häntä yrityksestä tehdä niin.” – Vastaus eräässä kysymyskokouksessa.” (Täyttynyt salaisuus – sivu 196)
Suuri joukko erosi pienestä laumasta nimenomaan heikommalla uskollaan ja siksi heille ei taivaallisen ajatuspoliisin virassa suotu kuolemattomuutta. Kun sitten pienen lauman koko kasvoi lähelle ylärajaa, niin sen katsottiin täyttyneen toistamiseen 1931/1935 ja samassa tilanteessa suuri joukko loppusijoitettiin taivaallisen ajatuspoliisin virasta maan päälle ja erottuakseen jehovantodistajista heitä nimitettiin hyvän tahdon ihmisiksi, eikä sallittu pariin vuoteen edes muistonviettoon yleisöksi.

Vuosien saatossa jehovantodistaja-nimitys saatettiin kattamaan molemmat luokat ja aniharvoin tämä ero en enää havaittavissa Vt-materiaalissa.
Vaikka tavalliset Jehovan todistajat eivät siis ole "Jumalan lapsia", he kuitenkin tekevät yli 99 -prosenttisesti kaiken Vt-seuran työn, ja lahjoittavat vielä siitä ilosta jatkuvasti rahaakin noille "Jumalan lapsille".
Opillisesti katsoen suuri joukko ei vuoden 1935 jälkeen ole ollut minkäänlaisessa sopimussuhteessa raamatullisiin lupauksiin, edes Raamatun UT ei ole kirjoitettu heille, vaan yksin pienelle laumalle. Edelleen suuri joukko on Vt-opillisesti ainoastaan surkea rupusakki pienen lauman kintereillä. Kuten mainitsit, niin heidän ainoa "etu" on ylläpitää systeemiä rahallisesti ja käytännössä pyörittää kaikkia toimintoja.

Koko oppihistoria huomioonottaen ei ole perusteetonta odottaa näiden kahden lauman lähentämistä tai peräti yhteensaattamista. Ensin jäännös laskettiin alas korokkeeltaan, sitten opetusvelvollisuus siirrettiin hallintoelimelle. Toistaiseksi hajurako näiden kahden porukan välillä on liian suuri kertamuutokseen, edellyttäen pienempiä oppimuutosaskeleita.
Tämä on röyhkeä taktiikka, mutta se toimii. Moneen todistajaan tällainen selittely uppoaa kuin runot Uppo-Nallelle, samalla tavalla kuin moneen kuluttajaan uppoaa kauppiaiden "alennusmyynnit", jotka käynnistetään heti sen jälkeen, kun hintoja on ensin hilattu pidemmän ajan kuluessa ylös.
Itse en saa heti mieleen mitään muuta mitä uskonnolliselta kultilta edes voisikaan odottaa?
Voimantorni
Viestit: 989
Liittynyt: 07.06.2009 16:16

Re: Pelastuminen tekojen kautta

Viesti Kirjoittaja Voimantorni »

Markku Meilo kirjoitti:Edelleen suuri joukko on Vt-opillisesti ainoastaan surkea rupusakki pienen lauman kintereillä. Kuten mainitsit, niin heidän ainoa "etu" on ylläpitää systeemiä rahallisesti ja käytännössä pyörittää kaikkia toimintoja.
Kuulostaa reilulta työnjaolta: pieni eliitti kontrolloi suurta massaa valheellisilla opeillaan, ja tuo ohjailtu suuri massa tekee kaiken työn. Ihan hyvä liikeidea sinänsä, jos ei rehellisyydestä tai moraalista puhuta.
Markku Meilo kirjoitti:Koko oppihistoria huomioonottaen ei ole perusteetonta odottaa näiden kahden lauman lähentämistä tai peräti yhteensaattamista.
Mielenkiintoinen skenaario. Sehän olisi taas kerran paluuta vanhaan valoon.

Jotainhan on tietysti aina yritettävä, jotta jäsenistö kykenisi säilyttämään uskonsa Vt-seuran opetuksiin. Usein jo pelkkä liikkeessä oleminen näyttää toimivan; todistajilla täytyy olla tunne siitä, että jotakin merkittävää on kaiken aikaa tapahtumaisillaan.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Pelastuminen tekojen kautta

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Voimantorni kirjoitti:Jotainhan on tietysti aina yritettävä, jotta jäsenistö kykenisi säilyttämään uskonsa Vt-seuran opetuksiin. Usein jo pelkkä liikkeessä oleminen näyttää toimivan; todistajilla täytyy olla tunne siitä, että jotakin merkittävää on kaiken aikaa tapahtumaisillaan.
Kultin jäsenistö on saatu vakuutettua siitä, että pakon edessä tehdyt oppimuutokset ovat oleellinen osa Ainoaa Oikeaa Totuutta, näin ollen Edistyvä Valo on sattumoisin iänikuisesti muuttumattomana tyrkytetyn Jehovan tämänhetkinen totuus. Onkin tärkeää liittyä Jehovan järjestöön, jotta ei jää paitsi ensi kuun totuudesta, puhumattakaan ensi vuoden totuuksista.

Jehovalta saatava totuus kun menee sellaista vauhtia, että yhdessä ja samassa konventissa on Jehova julkaissut kaksi eri mielipidettä samasta asiasta.
SuurinBabylon
Viestit: 1371
Liittynyt: 02.01.2012 20:04
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pelastuminen tekojen kautta

Viesti Kirjoittaja SuurinBabylon »

Todistajana en kyennyt koskaan ymmärtämään, että miksi ansaitsemattoman hyvyyden (= Jumalan siunaus, paratiisitoivo) vuoksi piti tehdä työtä. Tämähän on yksi selkeimpiä ristiriitoja Jt-doktriinissa: Jeesuksen lunastusuhria ei voi ansaita, mutta kannattaa silti yrittää - muuten kohtalona on äkkikuolema Harmagedonissa. :|
Kivikko
Viestit: 650
Liittynyt: 10.01.2011 21:08

Re: Pelastuminen tekojen kautta

Viesti Kirjoittaja Kivikko »

Todistajana en kyennyt koskaan ymmärtämään, että miksi ansaitsemattoman hyvyyden (= Jumalan siunaus, paratiisitoivo) vuoksi piti tehdä työtä.
Sama juttu minulla. Ja tosiaan, todisatajana ollessani en ymmärtänyt, mutta nyt järjestön ulkopuolelta katsottuna siihenkin näyttäisi olevan aika yksinkertainen selitys. Sillä tosin ei ole tekemistä pelastumisen kanssa, muiden pelastamisen kanssa vielä vähemmän, ja järjestön silmälappujen kanssa tämä ei vaan koskaan auennut minulle. Ehkä syy oli siinä että aiemmin oletin selityksen olevan jotenkin Raamatullinen, kun todellisuudessa vastaus on ennemminkin kaupallinen ja hallinnollinen.
Voimantorni
Viestit: 989
Liittynyt: 07.06.2009 16:16

Re: Pelastuminen tekojen kautta

Viesti Kirjoittaja Voimantorni »

Kivikko kirjoitti:Ja tosiaan, todisatajana ollessani en ymmärtänyt
En minäkään. Niin se kultin mielenhallinta todellakin toimii; jäsen ei kykene näkemään päivänselviä asioita, jotka ulkopuolisille ovat aivan selvästi nähtävissä.
Kivikko kirjoitti:mutta nyt järjestön ulkopuolelta katsottuna siihenkin näyttäisi olevan aika yksinkertainen selitys.
Tämä on tosiaan ehkä niitä yksinkertaisimpia asioita, jonka nyt ulkopuolelta voi vaivatta nähdä.

Ihmiset tarvitsevat suoritteita. Ihmiset tarvitsevat rahaa. Ihmiset tarvitsevat valtaa, ja se taas edellyttää suuren sopulilauman sokeaa tottelevaisuutta ja alistuvaisuutta. Veri- ja karttamisopin kaltaiset järjettömät vaatimukset ovat hyviä koetinkiviä juuri tässä: lahkolaisen alistuvaisuudessa järjestölleen totaalisesti ja ehdoitta. Jos kaikkivoipa luoja olisi olemassa, hän ei tarvitsisi mitään niistä asioista, joita Vt-seura Jehovan todistajilta jatkuvasti tarvitsee. Ja miksi Vt-seura näitä kaikkia tarvitsee? Koska mikään jumala ei ohjaa sen toimintaa eikä ihmeitä tapahdu.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Pelastuminen tekojen kautta

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Voimantorni kirjoitti:Ja miksi Vt-seura näitä kaikkia tarvitsee? Koska mikään jumala ei ohjaa sen toimintaa eikä ihmeitä tapahdu.
Ääh, joku asioita seurannut voisi pitää ihmeenä sitä, että jumalan nimissä kyetään hallitsemaan ihmisiä valheellisilla väitteillä. Nykyisissä tiedonsaantimahiksissa tuollaisen voi, ainakin alustavasti, luokitella edes pieneksi ihmeeksi. Esimerkiksi markkinoinnissa ihmeen synonyymi on rautainen ammattitaito tarpeen luonnissa ja sen täyttämisessä.
Vastaa Viestiin