Minullekin oli suuri yllätys, että ei pysty olemaan edes itselleen rehellinen. Onpa kirjoitettu kirjakin "Itseään pettävä ihminen".Vieras kirjoitti:Tuo rehellisyys se on sekin vaikea laji. Kyllähän minä mutta ku ...
Minulla oli lapsuudesta pelkoja, joista en tiennyt mitään. Sitten kun löysin ne eli ne tunkeutuivat vaikuttamaan, niin ymmärsin mitä "olla Daavidin kaltainen" oli minulle merkinnyt: pelon piilottamista, sen kieltämistä. Siksi prosessi on niin pitkä ja kuin sipulin kuorintaa, kuorit kerroksen ja itket ja sen alta löytyy taas kuori, jonka kuoriminen itkettää. Kun olet viisi kerrosta kuorinut, niin ajattelet jo: nytpä pääsin ytimeen, mutta löytyypä vielä lisää. Tasapaino ja rauha kuitenkin lisääntyvät.
Jos varhaislapsuudessa on kovin pahoja traumoja, niin olo voi välillä huonota, ja itsetuntemuksen kasvattaminen alkaa epäilyttää. Koska petän jatkuvasti itseäni eli en pysty olemaan tietoinen sisimmästäni, niin oman todellisen minän löytäminen on työlästä. Itsensä pettäminen on varhaislapsuuden ainoa tapa käsitellä traumoja, ne kielletään ja unohdetaan, mutta silti ne vaikuttavat tunteisiin ja jopa käyttäytymiseen. Kieltäminen on aikuisenakin käytössä oleva puolustusmekanismi. Itse olen sipulin kuorinnassani edistynyt ja kivut ovat vähentyneet, mutta prosessikin on kestänyt jo yli 20 vuotta.