Olen esittänyt sinulle linkin, jossa asia on todisteltu raamatunjakeilla, noilla kahdella sanalla ei linkin mukaan ole kupletin juonessa väittämääsi asiaan merkityksellistä eroa. Molemmat sanat ovat synonyymin tavoin vaihtokelpoisia, ainoa ero on, että toista käytetään Raamatussa lähes poikkeuksetta ainoastaan jumalaan liittyen ja toista sekä jumalaan että ihmisiin liittyen. Kannaltasi vaan valitettavasti siten, että niitä käytetään molempia samoihin tapahtumiin. Pyysin sinua osoittamaan raamatunjakeilla virheen tuon linkin todistusaineistosta, jolloin käänsit tekstiä suomenkielelle ja totesit:Seuraaja kirjoitti:" Luoda ja jatkaa etenevää tekemistä" : jatkokeskustelu.
Jatkokeskustelu jatkukoon siitä mihin jäätiin, eli odottelen edelleen vastausta kysymykseeni:- Mitä tähän väitteeseen tulee vastata kun se mitä tässä lainauksessa kerrotaan on suureksi osaksi totta ja sitten puolustan myös vartiotorniseuran näkemystä:
Kaksi vastakkaista näkemystä eivät voi samanaikaisesti olla tosia.Jos teksti on suureksi osaksi totta, niin kerrotko väitteesi mukaisen pienen virheellisen osuuden?
Tässä sitten siitä aoristiaikamuodosta.
Tuota vääntöä olen nähnyt, mutta toistaiseksi en ole nähnyt mitään niin konkreettista vastaväitettä, että kykenisin kiikuttamaan kysymyksen luokkakaverilleni, eksegetiikan professorille, joka on koinee-kreikan asiantuntija ja on julkaissut ensimmäisen suomenkielisen Uuden testamentin kreikan kieliopin. Olen tästä nimenomaisesta asiasta ja näkemyksestäni keskustellut kanssansa, eikä hänellä ollut siihen huomautettavaa....tuossa keskustelussa kävi kuitenkin selvästi ilmi että Kreikan futuuri ei ole ehdoton tulevaisuutta ilmaiseva muoto vaan voi merkitä myös parhaillaan tapahtuvaa prosessia...
Se kun on tälläkin alalla niin, että näitä "ei se niin ole" -vänkääjiä riittää, perusteita kaivataan, jotta pääsemme haastattelemaan asiantuntijoita.