Kestovalehtelu Jehovan päivästä

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Kestovalehtelu Jehovan päivästä

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

theos kirjoitti:Syytä kuitenkin muistaa että nuo aiemmat väärät vuodet on laitettu adventistien piikkiin.
Russelin ajan Vt-teologia perustui merkitseviltä osiltaan kokonaan second adventismiin, Rutherford erkani siitä hieman, Fred Franz palasi osin takaisin ja vielä edelleenkin monet keskeiset doktriinit ovat joko samoja tai voidaan johtaa second adventismiin.

Edellä olevan muisteleminen ei kuitenkaan muuta millään muotoa sitä, etteivät Russell et al odottaneet lokakuun alussa vuonna 1914 tuhatvuotisen valtakunnan alkua. He kun tuolloin olivat opetuksellisesti jo eläneet siinä neljä vuosikymmentä
niin CTR saapui keskelle draamaa julistaen, että Jeesus oli luvatusti tullut mutta olikin aloittanut näkymättömänä hallitsemaan taivaassa.
Ko. lokakuun aamun kuuluisin sanonta on "pakanain ajat ovat päättyneet". Pidän enemmän kuin epätodennäköisenä, että CTR olisi tuossa puhetilaisuudessa poikennut aiemmasta ikivanhasta opetuksestaan paluun ajankohdan suhteen ja palannut suullisen maininnan jälkeen loppuelämäkseen takaisin aiempaan opetukseensa paluun ajankohdasta.
Tämä julistus oli saanut innokkaan kannatuksen. Tosin Russellia lukuunottamatta toiset eivät tainneet tietää, että se oli sama jippo jolla adventistien vuoden 1844 pettymys kuitettiin.
Itse asiassa second adventistien 1844 suurta pettymystä ei kuitattu millään tavalla, vaan liike hajosi ja Miller lopetti ennustelun. Itse tuo alkuperäinen (second) adventisliike hajosi useisiin osiin ja niissä kyllä sitten kuittailtiin pettymystä kilvan eri tavoilla.
theos
Viestit: 389
Liittynyt: 29.07.2012 16:30

Re: Kestovalehtelu Jehovan päivästä

Viesti Kirjoittaja theos »

Russellin teologioiden takana oli hänen omien sanojensa mukaan kaksi hyvin merkityksellistä henkilöä. George Stetson ja George Storss. Molemmilla oli takanaan vuosikymmenten kokemus adventismista.
Storss oli milleriläisyyden johtohenkilöitä mutta ei kääntynyt milleriläisyyden hajottua 7pvadventisteihin - se siis seurasi milleriläisyyttä - sillä heillä oli opillisia tulkintaerimielisyyksiä,
Stetson taas jatkoi papillista uraansa 7pvadventisteissa kunnes myös totesi omien tulkintojensa poikkeavan.
Niinpä Russell, Stetson ja Storss muodostivat sen rungon ja teologisen oppikeskuksen jonka ympärille Raamatuntutkijoita ryhdyttiin rakentamaan. Russellilla olis siis hyvin kiinteä opillinen yhteys sekä millerismiin että 7päivään ja oppi luonnollisesti niiden opillisen historian perusteellisesti.

Miller oli itse ennustanut Jeesuksen tulemisen tapahtuvan 1843 ja kun se ei toteutunut, niin liikkeen toiset johtohenkilöt valitsivat uudeksi ajankohdaksi seuraavan vuoden eli 22.10.1844. Kun lupaus jäi edelleen toteutumatta, suurin osa liikkeen jäsenistä palasi omiin entisiin uskontoihinsa ja vain osa muodosti uusia adventistisia kirkkokuntia joista Ellen Whiten profetioihin pohjautunut 7pv liike kasvoi ainoaksi merkittäväksi adventtikunnalksi. Miller itse kuoli 1847.
Ellen Whiten 7pvadvenstismi kuittasi 1844 pettymyksen sillä, että ajankohta oli oikea mutta tulkinta väärä. Jeesus oli luvatusti tullut mutta aloittanutkin näkymättömissä tutkivan tuomion päivän joka huipentuisi lopulta maailmanloppuun. Tämän asian oli Russellkin luonnollisesti oppinut hengellisiltä opastajiltaan ja osasi käyttää samaa jippoa oman haaverinsa paikkaamiseen.

Raamatuntutkijat opettivat että pakanainajat päättyvät 1914. Sitä piti seurata Jumalan valtakunnan alkaminen. 1914 Russell julisti beetelin ruokalassa pakanainaikojen päättyneet odotetusti ja jumalan valtakunnan alkaneen hallita Jeesuksen johdolla, mutta vain näkymättömänä taivaassa. Tarkempaa teologista tulkintaa alettiin sen jälkeen sorvaamaan. Koska Jeesus ei ilmaantunut maalliseen Jerusalemiin, niin nimenomaa tuolta osin oppia ryhdyttiin parantelemaan. Myöhemmin keksittiin taivaallinen Jerusalem korvaavaksi selitykseksi.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Kestovalehtelu Jehovan päivästä

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

theos kirjoitti:1914 Russell julisti beetelin ruokalassa pakanainaikojen päättyneet odotetusti ja jumalan valtakunnan alkaneen hallita Jeesuksen johdolla, mutta vain näkymättömänä taivaassa.
Näin AHM muistelee CTR:n lausumaa:
Friday morning (October 2) we all were seated at the breakfast table when Russell came down. As he entered the room he hesitated a moment as was his custom and said cheerily, “Good morning, all.” But this morning, instead of proceeding to his seat as usual, he briskly clapped his hands and happily announced: “The Gentile times have ended; their kings have had their day.” We all applauded. (FOTM p. 47)
Se mitä kaikkea muuta CTR mahdollisesti horisi ko. tilaisuudessa olisi tässä merkityksellistä ainoastaan siltä osin mitä tässä vitjassa halusit minua opastaa milleniumin, eli tuhatvuotisen valtakunnan tuolloisesta alkamisajankohdasta:
Opastan sinua (ja samalla koko vt-seuraa jos sattuvat lukemaan) ymmärtämään tämän asian oikein.
Kun lokakuun alussa vuonna 1914 ennustusten mukaisesti Jumalan valtakunta tuli ja alkoi hallitsemaan eli alkoi tuhatvuotinen valtakunta, niin Russellilta, Rutherfordilta ja myöhemmiltä lahkojohtajilta koko hallintoelin mukaan lukien jäi oivaltamatta tämä raamatun ydinopetus - joka koskee kaikkia selityksiä.
Eli kipeimmin nyt käsillä olevassa aiheessa kaipaan ensin lisäopastusta siinä tapauksessa, että Russell vuoden 1914 lokakuussa esitti tuhatvuotisen valtakunnan alkaneen nimenomaan tuolloin, eli vuoden 1914 lokakuussa.

Ja jos tarvetta ilmenee, niin voimme erikseen sen jälkeen ihmetellä Russelin ajatusta Jeesuksen alaisen jumalan valtakunnan hallinnon alkamisesta vasta Saatanan sitomisen jälkeen:
”Thus we are taught that Satan must first be bound, restrained and deposed, before Christ's reign of righteousness and peace can be established.” (SS1 p. 69)
Saimoin voimme sitten ihmetellä myös taivaallinen Jerusalemin löytymistä oppivalikoimasta jo ennen vuotta 1914:
”Then are introduced symbolic representations of the blessings to accrue to the world under that Millennial reign, when Satan shall be bound and Adamic death and sorrow wiped out, and when all the nations of earth shall walk in the light of the heavenly kingdom - the new Jerusalem.” SS1 p. 60
theos
Viestit: 389
Liittynyt: 29.07.2012 16:30

Re: Kestovalehtelu Jehovan päivästä

Viesti Kirjoittaja theos »

Sinulta hukkui nyt se olennainen opastusta koskeva asia. Se oli nimeltään YKSI PÄIVÄ eli vtseuran raamatullista tulkintatapaa myötäillen tuhatvuotisvaltakunta kesti 24h.
Saimoin voimme sitten ihmetellä myös taivaallinen Jerusalemin löytymistä oppivalikoimasta jo ennen vuotta 1914:
Luehan uudelleen tuo viimeinen lauseeni.
Seuraaja

Re: Kestovalehtelu Jehovan päivästä

Viesti Kirjoittaja Seuraaja »

7:n päivän Adventti-kirkko on Ellen G.Whiten ja James Whiten & kumppaneiden virallisesti 21.5.1863 perustettu Adventti-uskovien hanke ( n.3500 henk. ) jonka tulevaisuudesta George Storrs sanoi: "siitä tulee Babylon" * . 7-päivän Adventistit ovat "premilleanisteja".
- muut Adventti-uskovat jatkoivat tahoillaan "eclesiassa" liittymättä tuolloin perustettuun _viralliseen_ Adventti-yhdistykseen so.kirkkoon ollen edelleen ns. premilleanisteja mikä tarkoittaa että Kristus tulee myös _ruumiillisesti läsnäolevaksi_ tuhatvuotis valtakunnassa_.

George Storrs ja George Stetson olivat "Adventti-saarnaajia" jotka saarnasivat Kristuksen tulevaa tulemusta so. läsnäoloa tapahtuvaksi 1873-74 josta C.T.R. Raamatun-tutkijoineen eroaa siinä kuinka Jeesuksen läsnäolo eli parousia ymmärretään so. näkyvää ja ruumiillista tai näkymätöntä ja hengellistä läsnäoloa...loppuosa onkin Jehovan-todistajien historiaa.

Jehovan-todistajat eivät edusta yhtään ns."millennialistista" -näkemystä sen "virallisen kategorioimisen" mukaisessa esitystavassa lähinnä siksi että he ymmärtävät tuhatvuotispäivän olevan myös tuomiopäivä kuten jo Russell Raamatun-tutkijoineen esitti sekä juuri siksi että Jehovan-todistajat katsovat Jeesuksen olevan näkymättömästi läsnä myös itse tuhatvuotisessa valtakunnassa jossa Jumalan hallintoa edustaa pyhällä hengellä nimitetty teokraattinen hallitus.

- "Millenismejä" eli tuhatvuotispäiviä so. "Kultainen aika" on useamman tyyppisiä Ilmetyskirjan 20:a -lukua soveltavia näkökantoja edustavia liikkeitä ( joku tekisi hyvin jos pääpiirteittäin esittäisi tiivistetysti nämä erityypin "millennialistiset" näkemykset ja mahdollisesti myös vertaisi kuinka ne poikkeavat toisistaan? ).

* mm. kolminaisuus on palautettu viralliseen 7:n päivän Adventti-kirkon oppiin 1950-luvulla.

Lähteenä käytetty wikipedian henkilö-artikkeleita ja 7-päivän Adventti-kirkkoa käsitteleviä artikkeleita sekä myös "pastor Russell blogia": http://pastorrussell.blogspot.fi/2009/1 ... n.html?m=1
Viimeksi muokannut Seuraaja, 29.01.2013 15:27. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
theos
Viestit: 389
Liittynyt: 29.07.2012 16:30

Re: Kestovalehtelu Jehovan päivästä

Viesti Kirjoittaja theos »

Markku Meilo kirjoitti:Eli kipeimmin nyt käsillä olevassa aiheessa kaipaan ensin lisäopastusta siinä tapauksessa, että Russell vuoden 1914 lokakuussa esitti tuhatvuotisen valtakunnan alkaneen nimenomaan tuolloin, eli vuoden 1914 lokakuussa.
Tämä ei ollut milläänlailla relevantti yksityiskohta mutta laitan siihenkin kommentin eli lainauksen vastaukseksi.
Vartiotorni 1.1.1914 (engl. 15.10.1913): ”Parhaimpien aikalaskelmien perustuksella, joita me kykenemme tekemään, tapahtuu se näihin aikoihin – joko lokakuussa 1914 tai myöhemmin. Tekemättä mitään päätelmää me odotamme seuraavia tapahtumia: (1) Pakanain aikojen päättymistä – pakanain ylivallan päättymistä maailmassa ja (2) Messiaan valtakunnan pystyttämistä maailmaan.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Kestovalehtelu Jehovan päivästä

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

theos kirjoitti:Luehan uudelleen tuo viimeinen lauseeni.
Siis lokakuun alussa vuonna 1914 kundit eivät vieläkään hiffanneet, että kaikki meni jo ohi yhdessä lokakuun vuorokaudessa joko vuonna 1872, 1873 tai 1874?
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Kestovalehtelu Jehovan päivästä

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

theos kirjoitti:Tämä ei ollut milläänlailla relevantti yksityiskohta
No ainakin sen verran relevantti, että kirvoitti kirjoittelua ja kirvoittaa edelleen:
mutta laitan siihenkin kommentin eli lainauksen vastaukseksi.
Vartiotorni 1.1.1914 (engl. 15.10.1913): ”Parhaimpien aikalaskelmien perustuksella, joita me kykenemme tekemään, tapahtuu se näihin aikoihin – joko lokakuussa 1914 tai myöhemmin. Tekemättä mitään päätelmää me odotamme seuraavia tapahtumia: (1) Pakanain aikojen päättymistä – pakanain ylivallan päättymistä maailmassa ja (2) Messiaan valtakunnan pystyttämistä maailmaan.
Muuten oikein hyvä, mutta kyseisen valtakunnan pystyttäminen oli ajoituksellisesti Russelille aivan eri asia kuin milleniumin alku, joka alku vielä SS2:n vuoden 1916 esipuheessa ajoittui edelleen vuoteen 1873:
The Bible chronology herein presented shows that the six great 1000 year days beginning with Adam are ended, and that the great 7th Day, the 1000 years of Christ's Reign, began in 1873. (page ii)
Lainataan nyt vielä tämäkin toistamiseen, eli vuonna 1917 julkaistiin englanninkielinen SS7 ja sen mukaan milleniumi oli alkanut 1874:
”Tuhatvuotiskausi (Ilm. 20:3, 4, 7) alkoi 1874, Kristuksen palaamisella.” (Täyttynyt salaisuus, 1923 sivu 540)
Ja kuten jo kerran lainasin, niin valitettavasti se meni Russelin oppikavalkadissa niin, että milleminiumi ja Jeesuksen hallinto eivät kulkeneet käsi kädessä, vaan hallinnon tuli alkaa (noin) neljän vuosikymmenen kuluttua milleniumin alusta, vuonna 1914. Tuona vuonna odotettiin Saatanan sidontaa joka siis olisi edeltänyt lainauksesi (2)-kohdan valtakunnan pystytystä:
“Thus we are taught that Satan must first be bound, restrained and deposed, before Christ's reign of righteousness and peace can be established.” (SS1 p. 69)
Syy milleniumin alkuun vuosina 1872, 1873 ja 1874 oli tietenkin siinä, että 7000-vuotisen seitsemännen luomispäivän kuusi ensimmäistä vuosituhatta oli tullut täyteen ja seitsemäs vuosituhat oli sitten milleniumi.
theos
Viestit: 389
Liittynyt: 29.07.2012 16:30

Re: Kestovalehtelu Jehovan päivästä

Viesti Kirjoittaja theos »

Markku Meilo kirjoitti:
theos kirjoitti:Luehan uudelleen tuo viimeinen lauseeni.
Siis lokakuun alussa vuonna 1914 kundit eivät vieläkään hiffanneet, että kaikki meni jo ohi yhdessä lokakuun vuorokaudessa joko vuonna 1872, 1873 tai 1874?
No ei vaan lauseessa sanotaan että opi taivaallisesta Jerusalamista keksittiin myöhemmin.
theos
Viestit: 389
Liittynyt: 29.07.2012 16:30

Re: Kestovalehtelu Jehovan päivästä

Viesti Kirjoittaja theos »

Markku Meilo kirjoitti:Syy milleniumin alkuun vuosina 1872, 1873 ja 1874 oli tietenkin siinä, että 7000-vuotisen seitsemännen luomispäivän kuusi ensimmäistä vuosituhatta oli tullut täyteen ja seitsemäs vuosituhat oli sitten milleniumi.
Jeps. Olin vähän hidas mitä ajoit takaa. Eli tuo Aadamin 6000 v. + 2 v. + 100 v. oppisekoilu oli kuten sanoit. Koitin kuitenkin pysyä tuossa Jeesuksen tulemisessa eli taivasten valtakunnan alussa johon piti kohdentua myös tuon maailmanlopun teologian. Tuhatvuotisvaltakunnan ei kaiketi ajateltu alkavan ennenkuin Jeesus ilmaantuu sitä johtamaan pakanainaikojen jälkeen - edes Russellin aikana. Eli jätin tuon taannehtivuuden tuohon vuoteen 1914.
Viimeksi muokannut theos, 29.01.2013 17:21. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Seuraaja

Re: Kestovalehtelu Jehovan päivästä

Viesti Kirjoittaja Seuraaja »

M.M. kirjoittaa: Syy milleniumin alkuun vuosina 1872, 1873 ja 1874 oli tietenkin siinä, että 7000-vuotisen seitsemännen luomispäivän kuusi ensimmäistä vuosituhatta oli tullut täyteen ja seitsemäs vuosituhat oli sitten milleniumi.
- näimpä, varsin yksinkertainen ja looginenkin päätelmä...joka ei sitten pitänytkään paikkaansa, kun puolestaan vuoteen 1914-15 johtava ns. profeetallisen ajanlaskun laskelma* on tästä erillinen joka tuli ilmeiseksi Raamatun tutkimuksessa ja joka antoi selityksen siihen miksi Jeesuksen läsnäolo on _näkymätön parousia_ ja jonka Russell esitti nähtävästi hyvin varhain jossakin Raamatun-tutkielmien osassa: että Kristuksen hallituksen asettamista myös maanpäälle edeltäisi Hänen näkymätön läsnäolonsa ( maanpiirin ionosfäärissä ) 40 -vuotta kestävänä evankelioimis ja "maan elon" korjuuaikana ja josta ainoastaan "voittava seurakunta" olisi tietoinen.
Tämä päätelmä ei kumminkaan pitänyt paikkaansa mistä syystä Russell myönsi; "meillä oli virheellisiä odotuksia v.14 suhteen"... ja kesti aikaa ennenkuin Jehovan-todistajat ymmärsivät mitä vuosi 1914 merkitsi "pakanain eli kansakuntien määräaikojen päättymisen suhteen"...
=== Vuosi 1914 ja ”pakanain aikojen päättyminen”===

Esimerkiksi vuoden 1914, joka on lähtökohta muiden 1900-luvun erityismerkityksellisten vuosien tapahtumien tulkinnalle, laskeminen Kristuksen paluun ja taivaallisen valtakunnan perustamisvuodeksi vuodeksi on päätelty seuraavasti:

Jehovan todistajat opettavat, että [[Nebukadnessar II]] valloitti, hävitti ja vei juutalaiset Jerusalemista pakkosiirtolaisuuteen 18. hallitusvuotenaan vuonna 607eaa (perinteisen historian mukaan Nebukadnessar II tosin nousi valtaistuimelleen vasta vuonna 605eaa ja hävitti Jerusalemin 586 tai 587;eaa. eli 20 vuotta Jehovan todistajien opettamaa ajankohtaa myöhemmin). Tuosta vuodesta 607eaa. tulisi kulua ”seitsemän aikaa” pakanahallitsijoiden hallitessa maata Dan. 4:13 mukaisesti, kunnes valtakunta jälleen perustettaisiin. ”Seitsemän aikaa” tulkitaan ”seitsemän vuodeksi”. Seitsemän vuotta taas on 2520 päivää ja jälleen vuosiksi käännettynä 2520 vuotta, kuten Jehovan todistajat selittävät:

{{sitaatti|Raamattu osoittaa, että profeetallista aikaa laskettaessa päivä lasketaan vuodeksi (Hes. 4:6; 4. Moos. 14:34). Kuinka monta ”päivää” sitten on kysymyksessä? Ilmestyksen 11:2, 3 osoittaa selvästi, että 42 kuukautta (3½ vuotta) lasketaan tuossa profetiassa 1260 päiväksi. Seitsemän vuotta olisi kaksi kertaa tuo aika eli 2520 päivää. Säännön ”päivä vuotta kohti” soveltaminen johtaisi 2520 vuoteen.|Puhu Perustellen Käyttämällä Raamattua<ref>Puhu Perustellen Käyttämällä Raamattua, s. 32</ref>}}

*Vuodesta 607&nbsp;eaa. päästään vuoteen 1914 lisäämällä siihen saadut 2520 vuotta.

==== ”Seitsemän ajan” laskeminen ====
|-
| ”Seitsemän aikaa” = 7 × 360 = 2520 vuotta

|-
| Lokakuun alku 607 eaa. – 31. joulukuuta 607 eaa. = 1/4 vuotta
|-
| 1. tammikuuta 606 eaa. – 31. joulukuuta 1 eaa. = 606 vuotta
|-
| 1. tammikuuta 1 jaa. – 31. joulukuuta 1913 = 1913 vuotta
|-
| 1. tammikuuta 1914 – lokakuun alku 1914 = 3/4 vuotta

<ref>''Puhu Perustellen Käyttämällä Raamattua, 2004, Jehovan todistajat'', s. 33.</ref>
wikipedia artikkeli
Viimeksi muokannut Seuraaja, 29.01.2013 17:35. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
theos
Viestit: 389
Liittynyt: 29.07.2012 16:30

Re: Kestovalehtelu Jehovan päivästä

Viesti Kirjoittaja theos »

Kiitos Seuraaja. Palasit jälleen koko järjettömyyden juurille josta sinulle on jo koitettu rautalangalla vääntää. Tämä on osoitus siitä kuinka turhaa mikään keskustelu kanssasi on. Jätät vastailematta ja jatkat myöhemmin samoja hulluuksiasi (tai vtseuran hulluuksia paremminkin).
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Kestovalehtelu Jehovan päivästä

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

theos kirjoitti:No ei vaan lauseessa sanotaan että opi taivaallisesta Jerusalamista keksittiin myöhemmin.
No nyt oletan ymmärtäväni. Lainasin kyllä jo maininnan, mutta en tiennytkään, että Russell kirjoittikin (1886) taivaallisesta Jerusalemista ainaostaan myöhempää tarvetta varten. Siis varsinaisesti oppi taivaallisesta Jerusalemista keksittiin vasta myöhemmin (tässä jo lainaamani hieman laajemmin):
“The thought of Messiah as a ruler of not only Israel, but also of the world, suggested in the books of Moses, is the theme of all the prophets. The thought of the kingdom was uppermost also in the teaching of the apostles; and Jesus taught that we should pray, ''Thy Kingdom come," and promised those a share in it who would first suffer for the truth, and thus prove themselves worthy. This hope of the coming glorious kingdom gave all the faithful ones courage to endure persecution and to suffer reproach, deprivation and loss, even unto death. And in the grand allegorical prophecy which closes the New Testament, the worthy " Lamb that was slain " (Rev. 5 : 12), the worthy " overcomers " whom he will make kings and priests in his kingdom, and the trials and obstacles which they must overcome to be worthy to share that kingdom, are all faithfully portrayed. Then are introduced symbolic representations of the blessings to accrue to the world under that Millennial reign, when Satan shall be bound and Adamic death and sorrow wiped out, and when all the nations of earth shall walk in the light of the heavenly kingdom — the new Jerusalem.” (SS1 p.59-60)
Russell mainitsi asian samassa kirjassa varmuuden vuoksi toistamiseenkin, jotta pojat löytäisivät sen sitten varmemmin kun aika on oppimuutokselle kypsä:
“As Jerusalem was the seat of empire under the typical Kingdom of God, it will again occupy the same position, and be **the city of the Great King." (Psa. 48: 2; Matt. 5 : 35.) A city is a symbol of a kingdom or dominion, and so God's Kingdom is symbolized by the New Jerusalem, the new dominion coming from heaven to earth. At first it will consist of only the spiritual class, the Bride of Christ, which, as seen by John, will gradually come down to earth; that is, it will gradually come into power as the present empires break in pieces, during the Day of the Lord.” (SS1 p. 295)
Seuraaja

Re: Kestovalehtelu Jehovan päivästä

Viesti Kirjoittaja Seuraaja »

Dan.12:13 Ja sinä , mene loppua kohti,*+ ja sinä tulet lepäämään,+ mutta sinä nouset osaasi päivien lopussa.”*+
- huomaa monikko _päivien_!
Jeesus aloitti julkisen palveluksensa n.v.29 lopulla täytettyään 30 opettajalle asetetun ikävaatimuksen mukaisesti, tuosta ajasta on koht'tulkoon täyttymässä kaksipäivää iltaansa, vanhan juutalaisen hääviikkoperinteen mukaan Sulhanen saapuu Morsiamen kotiin joko ensimmäisen tai toisen päivän iltana, Jeesus puolestaan nousi ylös kuolemasta kolmannen päivän aamuna.
- emme voi siis tietää tarkkaa hetkeä josta Jeesus itse sanoo: " sitä päivää ja hetkeä ei tiedä taivasten enkelit eikä Poikakaan vaan yksin Isä".

Päätän osaltani keskustelun tältä erää tähän.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Kestovalehtelu Jehovan päivästä

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

theos kirjoitti:Tuhatvuotisvaltakunnan ei kaiketi ajateltu alkavan ennenkuin Jeesus ilmaantuu sitä johtamaan pakanainaikojen jälkeen - edes Russellin aikana.
Jos ei ajateltu, niin Russell kirjoitteli nämä jo lainaamani lämpimikseen ja pelkästään aikansa kuluksi:
"In this chapter we present the Bible evidence which indicates that six thousand years from the creation of Adam were complete with A.D. 1872; and hence that, since A.D. 1872 are chronologically entered upon the seventh thousand or the Millennium." (Studies in the Scriptures, Vol. 2, p. 33, 1889)

The Bible chronology herein presented shows that the six great 1000 year days beginning with Adam are ended, and that the great 7th Day, the 1000 years of Christ's Reign, began in 1873. (The Time Is at Hand, page ii, 1916)
Sitten tietysti herää kysymys mitä Rutherford asiasta ajatteli, mutta myös hän kirjoitutti näin:
”Tuhatvuotiskausi (Ilm. 20:3, 4, 7) alkoi 1874, Kristuksen palaamisella.” (Täyttynyt salaisuus, sivu 540)
Tarvitessaan sai kukin raamatuntutkija mielessään miettiä onko tuhatvuotishallinto edes oikea nimi kyseiselle ajanjaksolle jos Jeesuksen hallinnallinen osuus jo teoriavaiheessa jäi neljä vuosikymmentä vajaaksi.
Vastaa Viestiin