Eikö ne tajuu, vai ei vaan halua tajuta, että toi ei voi olla ihan rakkaudellisin vaihtoehto!?
Valtakunnan palvelija kirjoitti:Kyllä minunkin äitini on sanonut katkaisevansa välit jos eroan järjestöstä. Samoin monet muut JT -perheenjäseneni ja sukulaiseni, sekä jotkut ystäväni. No... en ole eronnut vielä. Pelote toimii siis!!
Nojoo, kyllä se erotus sieltä tulee varmaan tässä lähivuosina kun jään kiinni jostain synnistä.
Olin ajatellut, että oma äitini, joka on todella jalat maassa -tyyppiä ja ollaan niin läheisiäkin, ei tollaseen sentään ikinää lähtis mukaan, jos/kun/mikäli mut joskus satuttaisiin erottaan. Mut taisin olla väärässä.
Olin tässä joku päivä kommentoinut jotain kokoukseen lähtöä vähän sarkastiseen sävyyn, niin en ollut uskoa mitä äitini siihen totesi.. Suunnilleen "jos sut joskus erotetaan niin tiedä sitten ettei enää koskaan oo kotiin tulemista. Et oo tervetullut."
Kyllä tollanen nuoren aikuisen, tai kenentahansa, mieltä järkyttää.
Olettaisin, että mieluummin käpristelee vähän enemmässä häpeässä srk:ssa ja sukulaisten silmissä, kun satuttaa itseään ja lastaan sulkemalla tämän pois elämästään.
Onko oman vanhemman rakkaus tosiaan noin ehdollista, kun on kyse uskonnosta?
Noh... en sit kuitenkaan ollu äidille mieliks ja valitsin tän erottamisen 
Elämä on ikuista vai onko? Jos tänään kuolen tulisiko minun olla valmis? Ja jos tulisi niin mihin valmistaudun? Elämän voi elää nauttien ja ilakoiden välittämättä moisista kysymyksistä. Tosin kuolema tulee. Olenko valmis? Miksi raamatun henkilöt eivät jääneet nautiskelemaan elämästä? Eivätkö he osanneet arvostaa tätä ainut kertaisen arvokasta elämää? Onko tämä jotain sellaista ikuista ja korvaamatonta ja miksi? Tekeekö juuri synti siitä korvaamattoman, kun se poistetaan poistuu ilo! 