Ihan kauniilta kuulostava kirjoitus. Joihinkin tällainen vetoaa.Olet lämpimästi tervetullut lukemaan tätä esitelmää, jonka aiheena on Nykyinen elämämme, siinäkö kaikki.
Oletko Sinä koskaan pohtinut elämää ja ihmetellyt sen moninaisuutta? Me synnymme tänne, elämme elämämme ja kuolemme pois. Jos meitä onnistaa, perintötekijämme ovat kohtuullisen kunnossa ja hiukan katsomme miten toimimme, saatamme hyvinkin elää kohtuullisen pitkän elämän vailla kovin suuria sairauksia. Perustamme perheen ja saamme lapsia, lapsenlapsia ja kenties jopa lapsenlapsenlapsia. Kun aikamme sitten joskus koittaa, voimme Jobin tavoin jättää tämän maailman "elämästä kylläksemme saaneina".
Kuitenkin monilla meistä käy välillä mielessä sellainenkin ajatus, että miksi me olemme kuitenkin melko lyhytikäisiä. Me tiedämme puista, jotka voivat elää tuhansia vuosia ja kilpikonnista, joilla niilläkin on ikää melkoisen paljon. Miksi siis me ihmiset olemme keskimäärin 75-vuotiaita suomessa? Noh, mehän tiedämme itse asiassa tähän vastauksen, se on luettavissa Raamatustamme heti sen alkumetreiltä, jossa Aadam ja Eeva kapinoivat Jehovaa vastaan ja sen tuloksena ensimmäinen ihmispari karkotettiin Eedenin paratiisista. Heidän mukanaan kuolema tuli maailmaan. Voimmekin lukea tämän Raamatuistamme Roomalaiskirjeen luvusta 5, jakeesta 12: Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet.
Nyt voit kysyä onko tämä meidän osamme ikuisesti, eli onko niin että meidän elämämme on tässä, ja koska Aadam teki syntiä ja kuoli sen vuoksi, niin meilläkään ei ole muuta mahdollisuutta. Nyt on muistettava se, että Aadam oli Jehovan luoma ensimmäinen ihminen ja hän oi täydellinen. Kun Aadam teki jotain, hän teki sen tarkoituksella, ei siksi että hän ei olisi tiennyt mitä teki. Tiedämme myös, että Jehova yksiselitteisesti opasti häntä 1. Moos. 2:17
mutta hyvän-ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman.
Onko tuossa jotain epäselvää? Ei ainakaan pitäisi, se on aivan selvää, s i n ä p ä i v ä n ä k u n s i i t ä s y ö t, p i t ä ä s i n u n k u o l e m a l l a k u o l e m a n .
Ja mehän tiedämme, että näin tapahtui.
Jehova ei kuitenkaan unohtanut kansaansa. Hän halusi pelastaa ihmiset perisynnin alta. Siksi hän lähetti rakkaan poikansa lunastamaan meidät ja antamaan uuden mahdollisuuden elämään vapaana perisynnin taakasta.
Kuten kaikki varmasti tietävät, Jeesus Kristus kuoli paalussa pääsiäisenä ja lunasti meille uuden elämän. Hänen noustuaan kuolleista, hän näyttäytyi vielä opetuslapsilleen ennen kuin palasi takaisin taivaaseen.
No niin, kun nyt tiedämme että meillä on mahdollisuus parempaan elämään vailla sairauksia ja huolia, joita nykyinen asiainjärjestelmä tuottaa, voit varmasti ihmetellä että mtien se sitten näkyy elämässämme. Vastaus on, että toistaiseksi se näkyy toivona paremmasta ja kiireenä sillä meillä on täytettävänämme Jeesuksen antama käsky hyvän uutisen saarnaamisesta. Joku voi tietysti nyt ajatella, että sielumme siirtyy nyt taivaaseen kun kuolemme. Että se on sitä parempaa ja ikuista elämää.
Kuitenkin meillä on Raamatun antama todistus siitä, että kuolleet eivät tiedä mitään. Katsotaampa se Saaranaajan luvusta 9, jae 5: Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu. Eikö tämä olekin aivan selvää?
Me emme siis ole menossa taivaaseen kun me kuolemme vaan me lakkaamme olemasta. Mikä tässä on hyvää, on se että emme voi olla menossa myöskään kiirastuleen tai helvettiin. Lisäksi raamatun mukaan ihmiset menevät kuoleman jälkeen haadekseen, joka on paikka josta voidaan saada ylösnousemus.
Kuinka me siis voimme saada takaisin sen menetetyn elämän, jonka ensimmäinen ihmispari hukkasi?
Vastaus on, että tämä asiainjärjestelmä on pian päättymässä ja ne jotka saavat Jehovan suosion voivat lunastaa tuon paremman elämän. Jehova ja Jeesus tulevat tuhoamaan pahan tästä maailmasta. Kun se on tehty, sairaudet ja kuolema tullaan aikanaan poistamaan. Löydämme tämän kaiken Raamatuistamme, jos katsotaan ensin Ilm. 1:18 ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.
Tässä Jeesus selvästi kertoo miten hänellä on avaimet kuolemaan ja tuonelaan, hän voi tuoda niistä ketä haluaa.
Kuolema tullaan myös poistamaan, sillä Ilmestyskirja 21:4 kertoo sen selvin sanoin: a hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva.
Nykyinen elämämme ei siis ole kaikki. Sinullakin on mahdollisuus saada nauttia tästä Jehovan tarjoamasta suuresta edusta, ikuisesta elämästä paratiisinomaisissa olosuhteissa.
Kiitos
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11459131
Onko tämä kuitenkaan sopusoinnussa raamatun kanssa, vai otammeko leikkimielisen kisan ja etsimme 7 virhettä?
Montako löytyy vai löytyykö kenties yhtään?