Moraalista

[Ariadna]

Siitä tulee paljon kirjoja lukenut hölmö.

On samaa kuin lukuhoukka,synonyymi lukenut hölmö.

[Kaarmis]

Lukuhoukka on hyvä...

[Jaakko Ahvenainen]

Ehkäpä tuo "synti" olisi käsitteenä mielenkiintoinen.

Ei lainkaan hassumpi ajatuksena. Ongelman muodostaa, miten "synti" määritellään, mikä puolestaan johtaa minut ajatuksissani Sokratehen. Hänellähän oli tapana etsiä eri sanoille määritteitä, mikäli oikein muistan.

Toisaalta "synti"-käsite on kovin uskontoon viittaava, etenkin Augustinukseen henkilöistä puhuttaessa. Raamatun "synti"-käsite terminä on mielestäni kovin nuori. Ajoitan sen eksiilin jälkeiseen aikaan ja ennen muuta farisealaiseen käsitteistöön. Tässä voin olla väärässä.

Mikäli palaamme Sokratekseen, mikä oli hänen "syntinsä" Ateenan miesten edessä! Aika oli yleensä levoton ja Ksenofonin mukaan Sokrates opetuksillaan turmeli kaupungin nuorisoa opettamalla tälle sopimattomia ja pilkkaamalla (vanhoja) jumalia, mistä kaikesta mm. Kritias Sokratesta huomautti.

Ksenofon oli valmis apologiaan Sokrateen puolesta, mutta lopulta tämä jäi Sokrateelle ennen myrkkymaljan tyhjentämistä, oikeuden edessä. Nyt astuu esille Platon, joka talletti Sokrateen apologian siten, kuin hän sen oli muistavinaan muutamia vuosia myöhemmin.

Ateenalaisten mielestä Sokrates teki "syntiä" opetuksillaan ja näkemyksillään. Hän rikkoi lakia. Näin väitettiin. Vai oliko sittenkin taustalla epäily kuulumisesta väärään puolueeseen! Viimemainittua ei voitu esittää amnestian takia, joten täytyi löytää sopiva aihe, ensin esitetty.

Joka tapauksessa enemmistö katsoi hänet syylliseksi. Ateenan lain mukaan Sokrateella olisi ollut mahdollisuus vedota kuolemanrangaistusta lievempään rangaistukseen, mikä olisi riittävä suhteessa hänen "rikokseensa". Mitä Sokrates teki! Hän käytti oikeuttaan, mutta esitti ainoastaan mitätöntä rahasummaa. Tämän oikeus katsoi pilkaksi itseään kohtaan ja tuomitsi kuoleman. Samalla Sokrates veti vielä suuremman joukon vastaansa, mitä vastustajien joukko oli alunpitäen ollut.

Sokrateen idea lienee ollut tämä: Suostumalla myönnytyksiin hän olisi tavallaan myöntänyt syyllisyytensä. Siispä kuolema oli vaihtoehdoista parhain. Voimme silti kysyä, tuomittiinko Sokrates oikeista vaikuttimista? Oliko tuomio epäoikeudenmukainen? Onko enemmistö aina oikeassa? Onko rikos opettaa uusia näkemyksiä, jne...? Mikä tässä on "syntiä"! Kuka / ketkä siihen syyllistyivät?

Olemme nyt moraalin kolmannessa käytössä (ks. aloitus).

[Ariadna]

Ei lainkaan hassumpi ajatuksena. Ongelman muodostaa, miten "synti" määritellään, mikä puolestaan johtaa minut ajatuksissani Sokratehen. Hänellähän oli tapana etsiä eri sanoille määritteitä, mikäli oikein muistan.

Nietzschen mukaan synti sanana kuuluu pappien apuvälineeksi jolla alistaa uskovaa kansaa, antiikissa samaan päämäärään pyrkivät sofistit, joita vastaan Sokrates kävi värikkäitä keskusteluja.

Toisaalta "synti"-käsite on kovin uskontoon viittaava, etenkin Augustinukseen henkilöistä puhuttaessa. Raamatun "synti"-käsite terminä on mielestäni kovin nuori. Ajoitan sen eksiilin jälkeiseen aikaan ja ennen muuta farisealaiseen käsitteistöön. Tässä voin olla väärässä.

Näin on ja kuuluu vain kristinuskon piiriin. Juutalaisuudessa käsitettä ei tunnettu, oli vain Jumalan lain rikkomista.

Mikäli palaamme Sokratekseen, mikä oli hänen "syntinsä" Ateenan miesten edessä! Aika oli yleensä levoton ja Ksenofonin mukaan Sokrates opetuksillaan turmeli kaupungin nuorisoa opettamalla tälle sopimattomia ja pilkkaamalla (vanhoja) jumalia, mistä kaikesta mm. Kritias Sokratesta huomautti.

Ei hän opettanut nuorisolle muuta kuin oman järjen käyttöä. Sokraten suurin virhe oli sofistien eli hallitsevan ja nuorisoa kouluttaneen ryhmän oikaiseminen ja häpeään saattaminen, sillä Sokrates oli innokas väittelijä ja hakeutui päivittäin esitelmiin ja kaikkin tilaisuuksiin, jossa joutui tekemisiin hallitsevan eliitin kanssa.

Ateenalaisten mielestä Sokrates teki "syntiä" opetuksillaan ja näkemyksillään. Hän rikkoi lakia. Näin väitettiin. Vai oliko sittenkin taustalla epäily kuulumisesta väärään puolueeseen! Viimemainittua ei voitu esittää amnestian takia, joten täytyi löytää sopiva aihe, ensin esitetty......Voimme silti kysyä, tuomittiinko Sokrates oikeista vaikuttimista? Oliko tuomio epäoikeudenmukainen? Onko enemmistö aina oikeassa? Onko rikos opettaa uusia näkemyksiä, jne...? Mikä tässä on "syntiä"! Kuka / ketkä siihen syyllistyivät?

.

Tätä Sokraten"syntiä" voimme verrata Veljesseuran foorumin antiin, täällä me paljastamme ne vääryydet ja harhaanjohtamiset joita hallintoelin syöttää alamaisilleen. Teemme siis vastaavaa "syntiä" josta seuraa kuolemantuomio, tosin karkoitus on ollut ensin, eli meillä exjt:llä on kaksinkertainen tuomio verrattuna Sokratehen

Olemme nyt moraalin kolmannessa käytössä (ks. aloitus).

Platonin Gorgias nimisessä dialogissa Sokrates vastustaa sofistien moraalioppia ja heidän puhetaitoaan, ja kertoo kuinka todellisen valtiotaidon tehtävä on ihmisten kasvattaminen kunnollisiksi ja vastuukykyisiksi eikä heidän pettämisensä.

Tästä tulee mieleen meidän keskutelumme Raamatun eksegeettisistä pohdinnoista. Nehän johtavat suoraan sokrateellisiin pohdintoihin.
Olemme tulleet siihen tulokseen, että Raamatun esim. UT:n neljä evank. on valittu ainakin 60:stä eri ev:n. joukosta ja kun niitä vielä virhellisesti sanotaan Jeesuksen opetuslasten kirjoittamiksi.

Tässä tulee synti sen omassa merkityksessään. Tekivätkö kristinuskon ensimmäiset filosofi taustaiset piispat syntiä kirjoittaessaan opetuslasten nimissä evankeliumit, vaiko me, jotka paljastamme kirjoitusten kirjoitusajankohdat ja niiden taustat. (lyhyt esim. Pietarin 2.kirje on kirjoitettu 150 jkr.eikä itse Pietari)

[Jaakko Ahvenainen]

Nietzschen mukaan synti sanana kuuluu pappien apuvälineeksi jolla alistaa uskovaa kansaa, antiikissa samaan päämäärään pyrkivät sofistit, joita vastaan Sokrates kävi värikkäitä keskusteluja.

Mielestäni Nietzche teki oikean havainnon. Leimaamalla jokin teko tai asia synniksi ja sen käyttäjä syntiseksi pystyi kirkko hallitsemaan ihmiselämän kaikkia osa-alueitakin, kuten hallintoelin nykyään pyrkii tekemään.

Juuri tässä olikin Sokrateen "vika": käydä sofisteja vasaan ja opettaa nuorisoa vieläpä maksutta.

...Sokrates oli innokas väittelijä ja hakeutui päivittäin esitelmiin ja kaikkin tilaisuuksiin, jossa joutui tekemisiin hallitsevan eliitin kanssa.

Eli, kuten aiemmin totesin. Syytösten perimmäinen aihe oli poliittinen, mutta amnestian tähden piti etsiä tekosyy. Kovin tuttua edelleen.

Tätä Sokraten"syntiä" voimme verrata Veljesseuran foorumin antiin, täällä me paljastamme ne vääryydet ja harhaanjohtamiset joita hallintoelin syöttää alamaisilleen. Teemme siis vastaavaa "syntiä" josta seuraa kuolemantuomio, tosin karkoitus on ollut ensin, eli meillä exjt:llä on kaksinkertainen tuomio verrattuna Sokratehen

Tätä ei käy kiistäminen.

Platonin Gorgias nimisessä dialogissa Sokrates vastustaa sofistien moraalioppia ja heidän puhetaitoaan, ja kertoo kuinka todellisen valtiotaidon tehtävä on ihmisten kasvattaminen kunnollisiksi ja vastuukykyisiksi eikä heidän pettämisensä.

Näin Platon kertoo, mutta kertoessaan Sokrateesta ja hänen opetuksistaan, on muistettava tämän suodattuvan Platonin omien näkemysten läpi. Sokrtateen omia tekstejä on säilynyt vähän. Kuitenkin Platon tuo Sokrateen opetukset niin lähelle totuutta, kuin mahdollista.

Tässä tulee synti sen omassa merkityksessään. Tekivätkö kristinuskon ensimmäiset filosofi taustaiset piispat syntiä kirjoittaessaan opetuslasten nimissä evankeliumit, vaiko me, jotka paljastamme kirjoitusten kirjoitusajankohdat ja niiden taustat. (lyhyt esim. Pietarin 2.kirje on kirjoitettu 150 jkr.eikä itse Pietari)

Nyt joudun kysymään, missä määrin "ajan tapa" määrittää moraalia ja "synti"-käsitettä. Olemmehan todenneet, ettei ainuttakaan aitoperäistä UT:n käsikirjoitusta ole säilynyt, ainoastaa kopioiden kopioiden kopioita ja näitäkin ties kuinka monta. Voimme puhua esim. evankeliumista Luukkaan mukaan, mutta emme tiedä montako muokkausta se on käynyt läpi tai montako lisähuomautusta tai poistoa siihen on tehty.

Niin ikään kirjoitusajan tavan mukaan oli pikemminkin oikeutettua kirjoittaa jonkin tunnetun auktoriteetin nimissä, kuten Paavalin tai Pietarin. Johannes oli noihin aikoihin hyvin yleinen nimi, emmekä tiedä ketä Johannesta milloinkin tarkoitetaan (mm. Efesosta tiedetään kahden tunnetun Johanneksen haudat).

En tässä yhteydessä puhuisi synnistä. En liioin siitä, että tarkoitus pyhittäisi keinot. UT:n kirjoitukset luotiin "hellenismin hengessä", etenkin nuorimmat, joten ajan kultturilla oli niihin vankka vaikutus. Kaikki tapahtui kuitenkin "bona fide" ja tämä käsittääkseni sisältyi tuon ajan moraalin puitteisiin.

Myös kirjoitettu kieli ja sen käsitesisällöt ovat muuttuvia. Mikä takaa sen, että ymmärrämme oikein 1800-1900 vuotta sitten eläneitten ihmisten ajattelutapaa? Tämän sijaa tapa, millä esim. UT:n kaanon koottiin, dogmit kehitettiin ja miten konsiileissa käyttäydyttiin, jne... ansaitsee arvostelun. Ilmestyksestä kiisteltiin vielä niinkin myöhään, kuin 1000-luvulla.

Yhä edelleen on kiistoja ja tiettyä nälvintää kirkkojen piirissä. Eräässä keskustelutilaisuudessa muistelen KP piispa Arsenin maininneen yhtenäisekirkon, millä hän luonnollisesti viittasi Suomen ortodoksiseen kirkkoon Konstantinopolin patriarkaatin alaisena autonomiana, samalla huomaamattaan nälväisten Suomen evl. kirkkoa. Riipuen siitä miltä kantilta tätä huomautusta katsoo, sitä voidaan pitää loukkaavana (moraalittomana) tai sitten ei.

Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen. Idän ja lännen kirkkojen ero tapahtui varsinaisesti 1054 ja johtui ns. "Suuresta skismsta", koskien "filique-kiistaa". Paavin legaatti ja Konstantinopolin patriarkka kävivät siinä määrin kuumina, että asettivat toinen toisensa kirkonkiroukseen, mikä päättyi vasta 1965. Moraalista vaiko moraalitonta! Kollektiivista syntiä, vai ei!

Mitä taas Jehovan todistajiin (WTBTS) tulee tässä yhteydessä, voimme heidän kirjoituksistaan nähdä tahallisen valehtelun ja vääristelyn aina raamatunkäännöstä myöten. Tätä pidän syntinä ja moraalittomuutena, kuten opetuksaiaan myös. Suurimman syyn tästä kantaa luonnollisesti hallintoelin, mihin viittaan. Tämä tämän ajan taustaan nähden.

Palaisimmeko takaisin hellenismin aikaan synti-käsitteen kehittymiseen, vai?

[Ariadna]

Näin Platon kertoo, mutta kertoessaan Sokrateesta ja hänen opetuksistaan, on muistettava tämän suodattuvan Platonin omien näkemysten läpi. Sokrtateen omia tekstejä on säilynyt vähän. Kuitenkin Platon tuo Sokrateen opetukset niinlähelle totuutta, kuin mahdollista.

Oikeastaan Sokrates ei kirjoittanut ollenkaan, tietomme hänestä perustuvat Platonin ja Ksenofonin kirjoituksiin, jotka nekin poikkeavat toisistaan.

Nyt joudun kysymään, missä määrin "ajan tapa" määrittää moraalia ja "synti"-käsitettä.

Esimerkiksi antiikissa pahaa ja häpeättömyyden ilmentymiä olivat ennen muuta julkinen syöminen,juominen,ulostaminen,virtsaaminen,masturpointi,ja sukupuolinen kanssakäyminen ja vieläpä suorapuheisuus oli moraalitonta, josta eritoten filosofit saivat sellaisesta rangaistuksia..

Syöminen näyttää olevan suurin muuttuja tultaessa meidän päiviimme. Antiikissa sen katsottiin olevan yhteysessä jumalien uhreihin.
Tästä tulee väkisinkin mieleeni yhtäläisyys Salomonin uhreihin ja roomalaisten yltäkylläisyyteen, tosin eihän se ihme olekaan, Zeuksen/Jupiterin siementähän vapaat roomalaiset olivatkin.

Palaisimmeko takaisin hellenismin aikaan synti-käsitteen kehittymiseen, vai?

Mielelläni, silloin joudumme Zenonin ja hänen seuraajiensa seuraan. Sokratesta poiketen hänestä on kirjotettu seuraavaa.
Diogenes Laertinos on säilyttänyt Zenonille osoitetun kunniapiirtokirjoituksen tekstin, josta näkyy, että Zenonin katsottiin aikin puolin soveliaaksi esikuvaksi Ateenan nuorisolle.

Antiikissa suorapuheisemmat filosofit olivat vainojen kohteena ja karkotusrangaistusta käytettiin yleisesti, siitä huolimatta eliitti tahtoi heitä nuorisonsa opettajiksi ja näissä tapauksissa rangaistus mitätöitiin.
Kuuluisimmat heistä :Aristoteles joka kutsuttiin karkoituksesta opettamaan Aleksanteri Suurta, Plutarkhos kirjoittaa teoksessaan "Maailmankansalaisuudesta" Aleksanterilla olleen valloituksissaan motiivina filosofinen ajatus opettajansa Aristoteleen mukainen maailmanvaltion luominen.

Toinen kuuluisuus on karkotettuna ollut Seneca joka kutsuttiin opettamaan nuorta Neroa.
Keisari Neron suosio kansan keskuudessa perustui suurelta osin Senecan taustalla olemiseen.
Senaattoreihin tuo vaikutus ei yltänyt.

Tästä pääsemmekin stoalaisuuteen jonka vaikutus näkyy kristinuskossa sekä 100-eaa. kirjoitetuissa juutalaisissa kirjoituksissa.

Mitä taas Jehovan todistajiin (WTBTS) tulee tässä yhteydessä, voimme heidän kirjoituksistaan nähdä tahallisen valehtelun ja vääristelyn aina raamatunkäännöstä myöten. Tätä pidän syntinä ja moraalittomuutena, kuten opetuksaiaan myös. Suurimman syyn tästä kantaa luonnollisesti hallintoelin, mihin viittaan. Tämä tämän ajan taustaan nähden.

Tähän vielä lyhyesti.

Kristinusko on ihmisen luomus. Miksi on moraalitonta tulkita/kääntää sitä toisin? Tämän päivän kirkon kääntämä Raamattu on tulos harhaoppien, harhaoppien ja taas harhaoppien harhaopeista.

Jeesus ei kirjoittanut mitään, hän oli juutalaisuuden uskonpuhdistaja ja puhui vain vertauksin.

Kaikki mikä ylittää Jeesuksen sanoman on vääristelyä ja on johtanut ihmiskuntaa sotiin ja moraalittomuuteen.
Jos meillä olisi ollut vain Jeesuksen vertaukset tai vaikkapa vain Tuomaan evankeliumi maailma oli nyt toisenlainen.

[Jaakko Ahvenainen]

Mitä taas Jehovan todistajiin (WTBTS) tulee tässä yhteydessä, voimme heidän kirjoituksistaan nähdä tahallisen valehtelun ja vääristelyn aina raamatunkäännöstä myöten. Tätä pidän syntinä ja moraalittomuutena, kuten opetuksaiaan myös. Suurimman syyn tästä kantaa luonnollisesti hallintoelin, mihin viittaan. Tämä tämän ajan taustaan nähden.

Tähän vielä lyhyesti.

Kristinusko on ihmisen luomus. Miksi on moraalitonta tulkita/kääntää sitä toisin? Tämän päivän kirkon kääntämä Raamattu on tulos harhaoppien, harhaoppien ja taas harhaoppien harhaopeista.

Yleensäkin uskonnot ovat ihmisten luomuksia ja historiallis-kriittisessä tarkastelussa Raamattuun pätee sama, mikä toistenkin uskontojen pyhiin kirjoituksiin ja viittauksesi harhaoppien potensseihin pätenee muuhunkin uskonnolliseen kirjallisuuteen, mutta sisältää samalla ajatuksen oikeasta opista. Tästä tuskin enempää tällä erää.

Jeesus ei kirjoittanut mitään, hän oli juutalaisuuden uskonpuhdistaja ja puhui vain vertauksin.

Kaikki mikä ylittää Jeesuksen sanoman on vääristelyä ja on johtanut ihmiskuntaa sotiin ja moraalittomuuteen.
Jos meillä olisi ollut vain Jeesuksen vertaukset tai vaikkapa vain Tuomaan evankeliumi maailma oli nyt toisenlainen.

Epäilen hieman. Tuskinpa ihmiset siitänsä olisivat muuttuneet, mutta kenties kristinuskon invaasio olisi kokonaisuudessaan ollut vähemmän verinen. Kaikkinainen äärimmäisyys myös uskontoihin nähden on pahasta, ajattelen. Kovin pieniä ovat uskontojen jumaluudet, mikäli ihmisen pitää niitä puolustaa.

Mutta unohdetaan Platon ja vilkuillaan hieman Zenonia. Hän oli todella merkittävä ajattelija luodessaan vuosisatoja kestäneen aivan uudenlaisen filosofisen kauden, mikä kesti aina 800-luvulle jKr asti. Zenon syntyi Kyproksella (n. 333-264 jKr). Hänen kerrotaan olleen kauppiaan poika ja toimineen itskin kauppiaana, kunnes ryhtyi filosofiksi Ateenassa n. 301 eKr.

Zenonille Sokrates oli merkittävässä asemassa ja hänen ajatuksiinsa kuului askeettisuuden korostaminen, kuten Sokrateellekin. Niin ikään häntä miellyttivät ennen muita filosofisia koulukuntia kyynikoiden näkemykset Tästä huolimatta häntä askarruttivat eri suuntaukset ja teoriat, joita hän yhdisteli omiin näkemyksiinsä. Kirjallista antia häneltä ei ole jäänyt, vaikka historia tuntee hänet ahkerana kirjoittajana (ks. viite).

Zenon painotti tervettä järkeä. Hyve oli hänelle kaikkein tärkein ja hän luopui aikansa metafyysiikasta, fysikaasta ja muusta, ellei niillä ollut hyveen kannalta merkitystä. Silloisessa Kreikassa tämä merkitsi materialismia. Erityisesti aistien luotettavuus oli hänelle hyvin tärkeää. Tähän kohdistuvaan kritiikkiin hän kehitteli vastakkaisen opin äärimmilleen.

Zenon ei uskonut sattumaan, vaan siihen, että luonnon kulku määräytyi absoluuttisesti luonnon laeista. Tärkein näistä oli tuli. Tätä seurasivat vähitellen ilma, vesi ja maa, mutta tuli oli ennen muuta ja siihen kaikki palasi. Näin maailman kierokulku alkoi aina uudelleen ja uudelleen, loputtomiin.

Zenonin käsityksiin sisältyi toisinaan Jumala toisinaan Zeus, ylimpinä vallankäyttäjinä. Jumala oli tulta ja jokaisessa ihmisessä oli hieman tätä jumalan tulta. Näin Jumala ei ollut erillään maailmasta omissa oloissaan. Hän oli maailman sielu. Kaikki oliot ovat osia yhdessä ainoassa järjestelmässä, jota kutsutaan luonnoksi.

Yksilön elämä on hyvä, koska se on sopusoinnussa luonnon kanssa luonnonlakien mukaan. Toisaalta ihmiselämä on sopusoinnussa luonnon kanssa vain silloin, kun yksilön tahto suuntautuu luonnon päämääriin kuuluviin tavoitteisiin. Hyve, jota Zenon korostaa, on tahtoa, joka on yhtäpitävää luonnon kanssa. Vaikka pahat pakosta tottelevat Jumalan lakia, he tekevät niin tahtomattaan.

Zenonille hyve on ainoa hyvä ihmisen elämässä. Esim. terveys, onnellisuus, onnettomuus tai omaisuus eivät merkitse mitään, sillä kaikki todella hyvä tai paha riippuu yksin omaan ihmisestä itsestään. Ihminen hallitsee hyveessä itseään, eikä mikään ulkopuolinen paha ole pahaa, koska muut ihmiset hallitsevat vain ulkonaisia asioita. Hyve joka todella on hyvä, on täysin yksilön itsensä vallassa.

Tässä joitakin seikkoja Zenonista "Bertrandin mukaan".

Viite: Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit, s. 234-279 (VII.1), 527-544. Suomennos ja selitykset Marke Ahonen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Summa, 2003. ISBN 952-5418-07-3; sekä DL VII.4, VII.34.

[Ariadna]

Zenonille Sokrates oli merkittävässä asemassa ja hänen ajatuksiinsa kuului askeettisuuden korostaminen, kuten Sokrateellekin. Niin ikään häntä miellyttivät ennen muita filosofisia koulukuntia kyynikoiden näkemykset Tästä huolimatta häntä askarruttivat eri suuntaukset ja teoriat, joita hän yhdisteli omiin näkemyksiinsä. Kirjallista antia häneltä ei ole jäänyt, vaikka historia tuntee hänet ahkerana kirjoittajana (ks. viite).

Niin harmi, ettei häneltä ole säilynyt kirjoituksia, sanotaan kuitenkin Diogenes Laertioksen kertoneen hänestä parhaiten tarjolla olevista lähteistä.

Zenon oli ollut kiinnostunut oman aikansa filofofian lisäksi myös alan historiasta ja etenkin n.200 vuotta aikaisemman eläneen efesolaisen Herakleitoksen ajattelusta.

Herakleitokselta tulee ajatus logos järjestä, maailmankaikkeuden järjestävästä periaatteesta kosmisen ja inhimillisen järjen rakenteellisista yhtäläisyyksistä sekä tulesta maailmanjärjestyksen symbolina ja käyttövoimana.

(Kristikunta saa siis kiittää heitä meille raamattuun kulkeutuneesta logosopista)

Zenon painotti tervettä järkeä. Hyve oli hänelle kaikkein tärkein ja hän luopui aikansa metafyysiikasta, fysikaasta ja muusta, ellei niillä ollut hyveen kannalta merkitystä. Silloisessa Kreikassa tämä merkitsi materialismia. Erityisesti aistien luotettavuus oli hänelle hyvin tärkeää. Tähän kohdistuvaan kritiikkiin hän kehitteli vastakkaisen opin äärimmilleen.

Tämä oli juuri päteemana hänen Valtio opissaan.Siellä asuisi viisaita ja hyveellisiä maailmankansalaisia.

Tämä maailmankansalaisuuden myötä syntyi uusi suunta stoalaisuus.

Zenonin ulkomaalaisen taustan vuoksi hän ei saanut omistaa kiinteistöjä Ateenassa, joten hän ryhtyi opettamaan Ateenan agoran pohjoisessa pylväshallissa, tuo opetusalue korosti samalla oppia maailmankansalaisuudesta ja sitoutumattomuusesta muuhun kuin filosofiseen opetukseen.

Zenon ei uskonut sattumaan, vaan siihen, että luonnon kulku määräytyi absoluuttisesti luonnon laeista. Tärkein näistä oli tuli. Tätä seurasivat vähitellen ilma, vesi ja maa, mutta tuli oli ennen muuta ja siihen kaikki palasi. Näin maailman kierokulku alkoi aina uudelleen ja uudelleen, loputtomiin.

Ei mitään uutta auringon alla, tätähän uskovat edelleen saarnaavat, Zenon vain nimitti sitä maailmanpaloksi.

Zenonin käsityksiin sisältyi toisinaan Jumala toisinaan Zeus, ylimpinä vallankäyttäjinä. Jumala oli tulta ja jokaisessa ihmisessä oli hieman tätä jumalan tulta. Näin Jumala ei ollut erillään maailmasta omissa oloissaan. Hän oli maailman sielu. Kaikki oliot ovat osia yhdessä ainoassa järjestelmässä, jota kutsutaan luonnoksi.

Kaikki kreikkalaisethan uskoivat olevansa Zeuksen siementä, ja elämänvoima oli tulta ja tappuraa.

Yksilön elämä on hyvä, koska se on sopusoinnussa luonnon kanssa luonnonlakien mukaan. Toisaalta ihmiselämä on sopusoinnussa luonnon kanssa vain silloin, kun yksilön tahto suuntautuu luonnon päämääriin kuuluviin tavoitteisiin. Hyve, jota Zenon korostaa, on tahtoa, joka on yhtäpitävää luonnon kanssa. Vaikka pahat pakosta tottelevat Jumalan lakia, he tekevät niin tahtomattaan.

Tulee Paavali mieleen, eipä ollut hänellä uutta oppia.

Zenonille hyve on ainoa hyvä ihmisen elämässä. Esim. terveys, onnellisuus, onnettomuus tai omaisuus eivät merkitse mitään, sillä kaikki todella hyvä tai paha riippuu yksin omaan ihmisestä itsestään. Ihminen hallitsee hyveessä itseään, eikä mikään ulkopuolinen paha ole pahaa, koska muut ihmiset hallitsevat vain ulkonaisia asioita. Hyve joka todella on hyvä, on täysin yksilön itsensä vallassa.

Mm. tämä tunteiden hallitseminen, tahto hyveeseen ja logosoppi ovat niitä, jotka ovat säilyneet stoalaisuudessa meidän aikamme asti.
Jos lähdemme tarkastamaan stoalaisuutta Zenonin kuoleman jälkeen vain etiikan osalta vaikka kristinuskon muodostumiseen asti, niin jätän väliin Ariston Khiolaisen, Krysippoksen joka muokkasi stoalaista oppia dogmaattiseen suuntaan.

Vuorossa seuraavana onkin Diogenes Babylonialainen joka pehmensi edeltajänsä oppia ja hylkäsi opin maailmanpalosta ja siihen liittyvästä ajatuksesta syklisestä kertautumisesta.

Sitten Diogenen oppilas Antipatros Tarsolainen (syntyi noin 140 eKr.) oli kiinnostunut ennen kaikkea käytännöllisestä etiikasta ja hän kirjoitti laajalle yleisölle mm. avioliitton onnistumisen edellytyksistä.
Hänen aikanaan stoalaisuus levisi myös Roomaan ja mm. roomalainen poliitikko,lakimies ja filosofi kirjoitti teoksessaan Velvollisuuksista Diogenen ja Antipatroksen keskustelun oikeamielisyydestä.
Tämä teos oli vielä varhaikeskiajalla tärkeä eettisen ajattelun perusteksti. jonka aikaisemmin myös kirrkkoisä Augustinos nosti keskeiseksi omassa ajattelussaan.

Antipatroksen ajatukset näkyvät hyvinmyös Paavalin kirjeissä. Paavalin aiakisesta ja jälkeisestä stoalaisuudesta voimme sitten jatkaakin ja arvaat varmaan keitä kolmea haluan vielä tuoda esiin.

[Jaakko Ahvenainen]

Niin harmi, ettei häneltä ole säilynyt kirjoituksia, sanotaan kuitenkin Diogenes Laertioksen kertoneen hänestä parhaiten tarjolla olevista lähteistä.

Kaiken kaikkiaan vallan erinomaista kokonaisuudessaan, Ariadna. Mikäli huomasit, viittasin tässä nimen omaan Diogenes Laertiokseen.

Herakleitokselta tulee ajatus logos järjestä, maailmankaikkeuden järjestävästä periaatteesta kosmisen ja inhimillisen järjen rakenteellisista yhtäläisyyksistä sekä tulesta maailmanjärjestyksen symbolina ja käyttövoimana.

Juuri näin, mutta mielestäni Zenon järjesteli tätä broblematiikka hieman uuteen uskoon, voin olla väärässä.

(Kristikunta saa siis kiittää heitä meille raamattuun kulkeutuneesta logosopista)

Olen täysin samaa mieltä.

Zenon painotti tervettä järkeä, etc.

Tämä oli juuri päteemana hänen Valtio opissaan.Siellä asuisi viisaita ja hyveellisiä maailmankansalaisia.

Lisäisin: pääteoksessaan, mikäli tällä nyt on merkitystä.

Zenonin ulkomaalaisen taustan vuoksi hän ei saanut omistaa kiinteistöjä Ateenassa, joten hän ryhtyi opettamaan Ateenan agoran pohjoisessa pylväshallissa...

Täsmällisemmin stoa poikilê ("Kirjava pylväshalli"), mistä nimitys stoalaisuus. Mutta tämä on silkkaa detaljitietoa ainoastaan niille, joita historia huvittaa.

Ei mitään uutta auringon alla, tätähän uskovat edelleen saarnaavat, Zenon vain nimitti sitä maailmanpaloksi.

Näinpä hyvinkin, mutta Zenonin oivallus oli yhdistellä eri filosofioista parhaaksi katsomansa palat ja hänen seuraajansa jatkoivat samalla linjalla hieman painotuksia muuttaen. Pidän tätä merkkittävänä erona aiemmista koulukunnista.

Tulee Paavali mieleen, eipä ollut hänellä uutta oppia.

Asian voi nähdä juuri näin, niin etiikan kuin moraalinkin kannalta. Aikansa lapsi. Näkisin kuitenkin Paavaliin lisäksi vaikuttaneen oppineen rabbi Gamalielin, mikä tuo hänen näkemyksiinsä ikään kuin "pikantin mausteen". Olisi todella surullista nähdä Paavali ainoastaan juutalaisena oppineena.

Mm. tämä tunteiden hallitseminen, tahto hyveeseen ja logosoppi ovat niitä, jotka ovat säilyneet stoalaisuudessa meidän aikamme asti.

Tämä on erinomaisen hyvä havainto.

Jos lähdemme tarkastamaan stoalaisuutta Zenonin kuoleman jälkeen vain etiikan osalta vaikka kristinuskon muodostumiseen asti, niin jätän väliin Ariston Khiolaisen, Krysippoksen joka muokkasi stoalaista oppia dogmaattiseen suuntaan.

Tämä sopii hyvin. Oikeastaan stoalaisuus oli hyvin laaja-alainen, sopeutuva ja dynaaminen näkökulma filosofiaan. Siitä voidaan erotta kolme erilaista jaksoa, joita kutsuisin vaikkapa aluksi, keskiosaksi ja lopuksi. Mitä lähemmäs stoalaisuuden loppua tullaan, sitä enemmän painottuu etiikka.

Vuorossa seuraavana onkin Diogenes Babylonialainen joka pehmensi edeltajänsä oppia ja hylkäsi opin maailmanpalosta ja siihen liittyvästä ajatuksesta syklisestä kertautumisesta.

Sitten Diogenen oppilas Antipatros Tarsolainen (syntyi noin 140 eKr.) oli kiinnostunut ennen kaikkea käytännöllisestä etiikasta ja hän kirjoitti laajalle yleisölle mm. avioliitton onnistumisen edellytyksistä.
Hänen aikanaan stoalaisuus levisi myös Roomaan ja mm. roomalainen poliitikko,lakimies ja filosofi kirjoitti teoksessaan Velvollisuuksista Diogenen ja Antipatroksen keskustelun oikeamielisyydestä.

Ei todellakaan ole mitenkään tuntematonta, että oikeastaan kaikki merkittävä ylimystö ja keisarit ainakin Marcus Aureliukseen asti suosivat stoalaisuutta, koska se antoi huomattavan tuen heidän vallalleen.

Tämä teos oli vielä varhaikeskiajalla tärkeä eettisen ajattelun perusteksti. jonka aikaisemmin myös kirrkkoisä Augustinos nosti keskeiseksi omassa ajattelussaan.

Painotin aikoinaan Platonin vaikutusta kristinuskoon, mutta nyt minun on myönnettävä stoalaisuudella olleen tätäkin suurempi merkitys siihen. Mielestäni yksikään, joka on perehtynyt UT:n kaanoniin tai sen ulkopuolelle jääneisiin kirjoituksiin ja kirkkoisiin ei voi välttyä tältä huomiolta. Sama vaikutus jatkui pitkälle katolisen kirkon aikaan, kuten aiemmin mainitsin. Näin sen vaikutus ulottui myös kanoonisten teksteien koostamiseen ja ensimmäisiin konsiileihin, mutta tästä ehkä myöhemmin enemmän.

stoalaisuudesta voimme sitten jatkaakin ja arvaat varmaan keitä kolmea haluan vielä tuoda esiin.

Heh. Arvaaminen on aina vaikeaa, mutta olisin hieman yllättynyt, ellet nostaisi esiin Senecaa, Epiktetosta ja Marcus Aureliusta, myös Poseidonios voisi tulla kysymykseen. Menikö pahastikin pieleen?

[Kaarmis]

Zenon syntyi Kyproksella (n. 333-264 jKr). Hänen kerrotaan olleen kauppiaan poika ja toimineen itskin kauppiaana, kunnes ryhtyi filosofiksi Ateenassa n. 301 eKr.

Varmaankin eKr.

[Jaakko Ahvenainen]

Epäilemättä juuri noin.

Edit. typot.

[Ariadna]

Heh. Arvaaminen on aina vaikeaa, mutta olisin hieman yllättynyt, ellet nostaisi esiin Senecaa, Epiktetosta ja Marcus Aureliusta, myös Poseidonios voisi tulla kysymykseen. Menikö pahastikin pieleen?

Aika hyvin, Poseidoniuksen jätän pois ja tilalle Rufus Musoniuksen.

Olen lukenut nyt Ciceron Vanhuudesta, Senecan Suuttumuksesta ja Epiktetoksen Käsikiran, Mueoniuksesta en enää jaksa, joten luotan muistiini.

Miten tätä vyyhtiä nyt selvittäisi, yksi seikka yli kaiken on ollut se, kaikki lukemani on minulle täysin tuttua Uudesta Testamentista, joka on kirjoitettu, Ciceron, Senecan ja Musoniuksen opetuksien ollessa yleisesti julkisuudessa.

Aloitan vaikkapa Ciceron Vanhuudesta, hän kirjoittaa vuonna 44 ennen Jeesuksen syntymää näin:

"Poistun elämästäni niin kuin majatalosta, en niin kodistani, sillä luonto on antanut meille majapaikan viivähtämistä varten, ei asumista varten. Oi ihanaa päivää, jolloin saan lähteä tuohon koolla olevien sielujen jumalalliseen seuraan ja pääsen pois tästä vilskeestä ja hälinästä."

Jeesuksen ylösnousemus ja Paavalin toivo päästä pois Jeesuksen seuraan ei näin llen ollut mitään mullistavaa uutta oppia.

Sitten seuraavina onkin Seneca, Musonius ja hänen oppilaansa Epiktetos.

Oikeastaan seuraavat voisi niputtaa yhteen oppiensa puolesta sillä, kaikilla mainituilla filosofeilla tärkeätä oli julistaa miehen ja naisen, orjan ja lapsen tasa-arvoista kohtelua, he jopa vaativat orjien ja naisten tasa-arvon kirjaamista ja perhelain uusimista.

Nämä julistukset olivat nähtävästi liikaa sillä Seneca ja Musonius olivat Neron suuttumuksen kohteina, heidän julistuksensa naamioitiin poliittisiksi kannanotoiksi,keisari Domitianus taas karkoitti iäkkään ja viisaan tasa-arvon kannattajan Epiktetoksen Kreikan Nikopoliin.

Kristinuskon syntymän aikaan stoalaisuuden mullistavin oppi olikin jokaiselle yhteläisesti kuuluva ihmisarvo, maailmankansalaisuus, kasvaminen/kasvattaminen hyveeseen.

Näistä julistetuista opeista kansalaisia muistuttivat huoneentaulut joita kotien seinillä pidettiin

Lyhyemmin näistä huoneentaulujen setvimisestä pääsen kun viittaan suoraan Paavaliin.
Paavalilla näyttää olleen niistä hyvä tuntemus.
Mm. Kol.3.18-22, Ef.5.21-33,6.1-9, Room.12:9-21, 1.Kor.7 ja Gal.3:28

Stoalainen huoneentaulu aviollisesta uskollisuusperiaattesta osoitti tasa-arvoa siinä, etteivät miehet saa olla moraalisesti heikompia kuin naiset.
Naisen uskollisuushan oli silloin itsestään selvyys, Paavalikin korosti sitä myös miehen osalta,siten, ettei miehen porttolassa käynti (orjien luona) ole sopivaa kristitylle miehelle, sillä orja on myös nainen ja yhtyminen häneen on vastoin jumalan periaatteita.( tässä opissa Vt.n jumalakin oli muuttunut jo stoalaiseksi)1.Kor.6:16

Samaa stoalaista moraalifilosofiaa kuultaa Matteuksen evankeliumi kun Jeesus puhuu stoalaisittain hyvää tekemisestä. Mm. Matt. 23:31-46, ja Matt. 5.45, Matt. 6:3 selventävät hyvin, ettei hyvän tekeminen ainoastaan samoin uskovalle riitä, viimekädessä heidän hyvät tekonsa ovat ratkaisevia, ei usko.

Jo nämä roomalaisten filosofien ja etenkin Senecan ja Musoniuksen vaikutukset selventävät Ut:n moraalioppia ja varhaisten kirkkoisien suhtautumista stoalaisuuden esimerkilliseen moraaliin, hehän katsoivat jo Senecan olevan lähes kristitty ja kyhäsivät kokoon joukon kirjeitä joissa Paavali ja Seneca olisivat pohtineet ajatuksiaan.

Senecan, Epiktetoksen ja Aureliuksen teokset ovat kestäneet aikaa jo n.parituhatta vuotta ja niiden lukeminen kasvattaa edelleen, ei palkinnon toivossa kuten Raamattu, vaan paljastamalla oikeaa suhtautumista itseensä ja kanssaihmisiin.

[Jaakko Ahvenainen]

Ei niin, etteivätkö esille ottamasi olisi minulle tutut, mutta Sinulla, Ariadna, on minua enemmän tietoa näistä filosofeista ja filosofian oppisuunnista. Olen tästä pelkästään iloinen ja näin julkisesti sallinet minun osoittaa Sinulle kaiken arvostukseni. Olet päässyt kirjastosi helmaan, mutta älkäämme silti antako rasittaa päätämme moraalikysymyksellä kovin, sillä paljo lukeminen tekee sen raskaaksi ja joudumme ottamaan tilkan viiniä saadaksemme helpotusta.

Esittämäsi tiivistys sopii vallan mainiosti ja hyväksyn sen omasta puolestani. Onhan niin, etteivät nämä aatokset kovinkaan monia kiinnosta, eivät varsinkaan todistajia: sehän sotkisi heidän "pyhät" ympyränsä. Olen nauttinut suunnattomasti tähänastisesta dialogista

Heitän väliin OT:n, josko toisetkin kiinnostuisivat, vielä on joku päivä jäljellä kurkata ajatellen: http://areena.yle.fi/tv/1984395 ,vaan arvaahan puolestasi, kenet seuraavaksi nostan framille? Hänen jälkeensä lieneekin aihetta tarkastella kirkkoisiä ja sen jälkeen palata arabialaisen filosofian piiriin hetkeksi, sillä ilman tätä aikamme olisi kovin synkkä ja suorastaan moraaliton.

P.S. Olen, kuten tympääntynyt lukija huomaa, hieman tarkistanut tekstiäni.

[Jaakko Ahvenainen]

Olemme yhdessä käsitelleet kokolailla ison siivun moraalista, joskin pinnallisesti, kuten tälle palstalle sopiikin, mutta silti antaneet kohtuullisen yleiskuvan yhdessä. Antamaani kysymykseen ei Sinun, Ariadna, tarvitse vastata, koska tiedät sen kuitenkin.

Olemme käyneet läpi stoalaisuuden yleispiirteet sen jaloimpaa asteeseen, etiikkaan asti ja todenneet sen eittämättömän vaikutuksen kristilliseen moraaliin. Nyt on vuorossa Plotinos (noin 204-270 jKr). Samalla palaamme tyystin ohittamaamme Platoniin uusplatonismin merkeissä.

Plotinoksen aika oli kurja ja moraali alentunut liki minimiin. Anarkia vallitsi Rooman imperiumissa. Näin moraalikaan ei toistaiseksi ole osoittautunut miksikään staattiseksi, vaan dynaamiseksi, alati vaihtelevaksi tilaksi.

Plotinos pakeni hyvyyden ja kauneuden illuusioon sulkien silmänsä realiteeteilta, kuten aikansa muutkin vakavamieliset ihmiset, kristityt heihin luettuna. Tuleva, parempi maailma oli heille illuusioidensa täyttymys ja sitä he odottivat enemmän tai vähemmän kiihkeästi. Tuleva parempi moraali korvaa vallitsevan huonomman moraalin. Näin tämän uusplatonismin alun kuvaisin.

Oltiin otettu moraalikäsityksissä merkittävä askel: ei nyt, mutta pian, lähitulevaisuudessa, mikä platonisteille merkitsi ideain ikuista maailmaa ja kristityille taivasten ikuista valtakuntaa, mutta periaate molemmissa oli yhtenevä.

Näin ei ole mitenkään outoa, että Plotinoksesta lähtöisin olevat aatteet sekoittuivat erinomaisen hyvin kristinuskon kanssa, jopa niin, että voidaan sanoa jopa näinkin radikaalisti, ettei kristinuskoa voida repiä irti platonismista rikkomatta sitä (kristinuskoa).

On mielestäni silkkaa typeryyttä tai hurskasta hulluutta väittää toisin, niin lähelle kristinusko ja platonismi tulivat tuolloin ja palatonismilla on kieltämättä vankat juurensa kristinuskossa ja sen moraalikäsityksissä, mikäli asia halutaan ajatella realistisesti, siten kuin se oli ja on.

Mutta jatka Sinä tästä, kun jaksat ja voit ja kritisoi minua, mikäli sanoin jotakin väärin, mutta ota huomioon raju typistykseni Plotinoksen suhteen tai täydennä sitä.

[Ariadna]

Olemme käyneet läpi stoalaisuuden yleispiirteet sen jaloimpaa asteeseen, etiikkaan asti ja todenneet sen eittämättömän vaikutuksen kristilliseen moraaliin. Nyt on vuorossa Plotinos (noin 204-270 jKr). Samalla palaamme tyystin ohittamaamme Platoniin uusplatonismin merkeissä.

Tosin stoalaisuuden vaikutus kristillisyyteen näkyy selvimmin Paavalin kirjeissä, mutta kuten toteat olemme sivuuttaneet uusplatonismin täysin, joka näkyi ja vaikutti suuresti Egyptin Aleksandrian juutalaisessa yhteisössä ja siirtyi sieltä Jerusalemin farisealaiseen ja essealaiseen uskomukseen.

Plotinos pakeni hyvyyden ja kauneuden illuusioon sulkien silmänsä realiteeteilta, kuten aikansa muutkin vakavamieliset ihmiset, kristityt heihin luettuna. Tuleva, parempi maailma oli heille illuusioidensa täyttymys ja sitä he odottivat enemmän tai vähemmän kiihkeästi. Tuleva parempi moraali korvaa vallitsevan huonomman moraalin. Näin tämän uusplatonismin alun kuvaisin.

Tässä ajatuksesi hiukan kiiruhtavat, mutta kristillisyyteen tultaessa noin se meni.

Oltiin otettu moraalikäsityksissä merkittävä askel: ei nyt, mutta pian, lähitulevaisuudessa, mikä platonisteille merkitsi ideain ikuista maailmaa ja kristityille taivasten ikuista valtakuntaa, mutta periaate molemmissa oli yhtenevä.

Totta, Plotinos palasi Platonin Valtio opin ideamaailmaan

Näin ei ole mitenkään outoa, että Plotinoksesta lähtöisin olevat aatteet sekoittuivat erinomaisen hyvin kristinuskon kanssa, jopa niin, että voidaan sanoa jopa näinkin radikaalisti, ettei kristinuskoa voida repiä irti platonismista rikkomatta sitä (kristinuskoa).

Plotinoksen aikana stoalaisuus oli jo roomalaistuneessa muodossa ja hänen mielestään teokset koostuivat eettisistä ohjeista, filosofian puitteissa ulkokohtaisilta vaikkakin tarpeellisilta.
Stoalaiset kelpasivatkin -tosin valikoidusti filosofisiksi oppi-isiksi- ainakin uusplatonisten koulujen alkeisopetukseen. Tämä kehitys näkyykin hyvin Jeesuksen aikalaisen Filon Aleksandrialaisen teoksissa ja sen ajan juutalaisuuden eri muodoissa, myös Jeesuksesta kerrotussa aineistossa.

On mielestäni silkkaa typeryyttä tai hurskasta hulluutta väittää toisin, niin lähelle kristinusko ja platonismi tulivat tuolloin ja palatonismilla on kieltämättä vankat juurensa kristinuskossa ja sen moraalikäsityksissä, mikäli asia halutaan ajatella realistisesti, siten kuin se oli ja on.

Johtuen kristinuskon muokkaajista, eli varhaisista kirkkoisistä ja heidän filosofitaustoistaan. En muista yhtäkään joka ei olisi opiskellut filosofiaa.

Luettuihin teoksiin on varmasti kuulunut ainakin Platonin Valtio oppi, joka kertoo mm. moraalista näin:

Ihminen voi toimia oikein pakottamalla itseään esimerkiksi hyvien seurausten toivossa tai yhteisön pelotteesta.Tämä ei kuitenkaan ole todellista hyveellisyyttä. Todellinen järkevyys edellyttää, että sielun tila vastaa toimintaa eli sitä, että toiminta seuraa sisäistä hyveellistä motivaatiota ja hamonisesta siuluntilasta. (Valtio 554)

Mutta jatka Sinä tästä, kun jaksat ja voit ja kritisoi minua, mikäli sanoin jotakin väärin, mutta ota huomioon raju typistykseni Plotinoksen suhteen tai täydennä sitä.

Tämänhän jo sanoitkin hiukan toisin, mutta toistan sen.
Plotinoksen moraaliopin tiivistys :hyvyys ja kauneus ovat aina yhteydessä todella järkevään - viisauteen.