Veljesseura.org

Kasvoin jakautuneessa perheessä toinen vanhemmista uskovainen toinen ei. En ollut koskaan oikeastaan miettinyt näitä asioita, kunhan kävin kokouksissa toisen vanhempani mieliksi. Lukioikään ehtiessäni painostus kasteelle alkoi olla niin suuri, että piti tehdä valinta. Totesin oppimani biologian, maantiedon ja historian pohjalta, että mm. vedenpaisumus ei voinut olla silloin kuin raamattu tai (jehovantodistajat) opettivat sen olevan. Niimpä jätin kasteella käymättä. Uskoin edelleen JT:llä olevan parhaan raamatun selityksen, en vain uskonut raamattuun. Vasta opiskeluaikoinani aloin tutustua tarkemmin tähän järjestöön ja olen kiitellyt itseäni siitä etten käynyt kasteella. Nyt pystyn sentään säilyttämään jonkunlaiset välit uskoviin sukulaisiini, toista se olisi, jos minut olisi erotettu niin kuin valtaosa ikäpolvestani seurakunnassa.

Minulla on edelleen suhde Jumalaan en kuulu mihinkään kirkkokuntaan tai uskontoon, en rukoile. Minun Jumalalleni ei tarvitse selittää yhtään mitään

Kasvoin JT-perheessä ja minut pakotettiin kaikkeen siihen turhuuteen, kuten kokouksiin, kotitutkisteluihin, konventteihin jne. En uskonut varmaan ikinä minkään jumalan olemassaoloon, joskus oli aikoja, kun halusin uskoa, ettei se kaikki ajantuhlaus olisi ollut ihan turhuutta. No, se oli. Koko lapsuuteni ja nuoruuteni on tuhlattu johonkin ihan turhaan, enkä päässyt nauttimaan ikäisteni seurasta, harrastamaan jne. Olen katkera.

Olen samoilla linjoilla kuin muutama muukin täällä, eli omaa uskoa ei ollut vaan kyseessä oli vanhempien opettaman uskonnon harjoittaminen. Aloin olla epäileväinen jo varhaisteininä ja lukion jälkeen muutuin välinpitämättömäksi. Olin mukana kuvioissa siksi, että luulin Jehovan todistajilla olevan totuus siitä huolimatta, että en itse uskonut siihen. Sen jälkeen kun muutin pois paikkakunnalta, tajusin että en uskonut enää mihinkään ja olin mukana tavan vuoksi. Siitä alkoikin "alamäki", joka johti eroon lähes päivälleen yhdeksän vuotta sitten.

Omassa tapauksessani voi huomata vanhempien merkityksen korostuneen myös negatiivisessa mielessä. Funkku-uskovainen äitini sai minut inhoamaan todistajaelämää ja epäilemään sitä, mitä hän opetti Jehovasta. Äitini mielestä kokousiltojen aikaiset lasten tv-ohjelmat ja nuorten harrastuspiirit olivat Saatanan ansa, joiden tarkoitus oli pitää pois kokouksista. Kukas tuollaista uskoisi...

Aikuisiällä aloin uskoa Jumalaan ensimmäistä kertaa niin, että kukaan ei kontrolloinut sitä.