Veljesseura.org

Olisiko se lahkotoveria maailmanlopulla pelotteleminen semmoinen normi, johon ohjetta ei löydy lahkon painetussa kirjallisuudessa ?

Kiiitos VE , kun ryhdyit lopulta kirjoittamaan. Kannattaa jatkaa , tekstisi on kiinnostavaa ja rehellistä luettavaa. :wink:
Itse olen pelännyt aikoinaan sitä , että Jehova lyö minua salamalla , koska en pystynyt olemaan kunnon kristitty.
Mutta salamaa ei ole vielä tullut ja pelkoa kesti 20 vuotta.

Kiitos :)! On ollut mielenkiintoista ja terapeuttistakin lukea muiden kokemuksia, myös sinun. Toivottavasti salama-pelko päästää otteestaan mut aiemmin kun sut ;). Josko jossain vaiheessa saisin aikaiseksi rekisteröityä.

Pakko vielä lisätä tuohon lapsuus-aiheeseen, että myöskään minua ei niinkään haitannut se ettei saanut viettää synttäreitä eikä lahjoja, vaan se ettei päässyt koskaan osallistumaan, olemaan muiden ihmisten seurassa. Ehkä sen takia en tunne oloani kovin kotoisaksi vieläkään erinäisillä kutsuilla. Ei vaan jotenkin osaa juhlia, kun ainoat juhlat missä 20++ vuotena on ollut, on parit häät (missä ei alkoholia, ettei kukaan kompastu) ja muistonvietot. Vuoden tärkein juhla. Missä istuttiin ja seurattiin kun lasi ja leipäpala kiersi kädestä käteen, ja jännitettiin osallistuuko joku / läikäyttääkö joku viiniä. Siitä sitten muutto pääkaupunkiseudulle ja aivan erilaiset kekkerit (muistonviettoa lukuunottamatta tietenkin). Nämä todistajat eivät raamattuvisasta olleet kuulleet koskaan, ja muutamien tuntien päästä bileiden alkamisesta ensimmäiset jo oksensivat. Ja jatkoivat juomista. Jatkoille Helsinkiin Seduloihin. Kyllä maalaistytöllä oli pää pyörällä kaikesta muusta kuin alkoholista, ero aiempaan oli melkoinen.

Mulla iskee kanssa noissa isoissa juhlissa/bileissä välillä haluan mennä yksin nurkkaan istuun olo. Vaikka tuli sitä käytyä jonkun verran lapsena mehukekkereissä, jos vain kutsun sai. Vanhempana sitten tietyllä vakijoukolla illanistujaisia.

Ongelma nykyään on lähinnä se että en tunne ketään ja olo on aika orpo. Kiva olla miehen kanssa juhlissa missä muut tuntee toisensa ja itse olet sitten nurkassa yksin. Kyllä se syö!

odette80 kirjoitti:Mulla iskee kanssa noissa isoissa juhlissa/bileissä välillä haluan mennä yksin nurkkaan istuun olo. Vaikka tuli sitä käytyä jonkun verran lapsena mehukekkereissä, jos vain kutsun sai. Vanhempana sitten tietyllä vakijoukolla illanistujaisia.

Ongelma nykyään on lähinnä se että en tunne ketään ja olo on aika orpo. Kiva olla miehen kanssa juhlissa missä muut tuntee toisensa ja itse olet sitten nurkassa yksin. Kyllä se syö!

Kokeile joskus niinkin hankalaa temppua, kuin että menet juttelemaan ihmisille. Kohta huomaat, että sinähän tunnet melkein kaikki näistä pippaloista...

No ei auta ei, vaikka kuinka jaarittelis. Yleensä nämä ovat muutaman ihmisen juhlia josta mies tuntee kaikki ja juttu pyörii illan vanhojen muisteluissa. Ennen yritin nyt en enää jaksa. Koska olen kokenut kaiken olevan niin turhaa.

Kokeile näkökulman vaihtoa. Tuosta saattaa saada käsityksen että voimakas näkökulma on työnteko jonkin ihanteellisen ihmissuhteen perustamikseksi.

Jos koet että jaarittelet, niin jaarittele mikä kiinnostaa. Jos ajattelet pusakan ostoa, niin kysele mistähän se ostaisi, kun sinulla on aika hyvin tyyliisi sopiva pusakka. Mihkähän sinne Kuopioon kannattaisi majoittua kun täytyy siellä käydä. Millähän uistimella siellä päijänteellä tärppäisi kun mieheni haluaa meidän käyvän siellä... Jaksamattomus on luonnoton tila, ihminen pohjimmiltaan ei siinä viihdy.

almi kirjoitti:Osalla on varmasti ollut hyvä ja tasapainoinen lapsuus lahkon läsnäolosta huolimatta. Tämä asia voi olla vaikea hyväksyä, jos omat kokemukset ovat olleet negatiivisia.

Minun lapsuuskokemukseni ovat valtaosin huonoja. Jehovan todistajien uskonto ei tarjonnut juuri mitään turvaa. Jatkuva lopun ajoista ja vainosta puhuminen tuntui pelottavalta. Valtaväestöön kohdistunut ylimielisyys oli ikävää. Myöhemmin ymmärsin, miten näköalatonta elämä oli ollut: monet todistajat elivät odottaen kaiken loppumista ilman sen kummempia tulevaisuudensuunnitelmia. Tajusin aikuisena, että elämä on nyt, ja se jatkuu. Vasta sitten sain otteen elämästä.

Skyn kommenttin juhlista vielä sen verran, että juhlat eivät ole olennaisia todistajien lasten elämässä vaan se, että lapset eristetään yhteiskunnasta. Olen kokenut muutaman kerran myötähäpeää esimerkiksi opettajien kanssa keskustellessani, kun opettajat ovat kommentoineet kokemuksiani tähän tapaan: "nythän sinä saat sentään viettää joulua". Joulu ei ole merkityksellinen asia, jos sen viettoon ei ole kasvanut. Olennaisempaa on yhteiskunnan jäsenenä oleminen.

No tätä minä juurikin mietin, että miksi se yhteisö ei tarjoa mitään turvaa, eikö pitäisi olla myönteinen kokemus kuulua siihen Harmagedonissa hyvin pärjäävään porukkaan? Onko jehovan todistajuus jonkin sortin masokismia, mikä se juttu on mikä saa pysymään mukana? Oikeassa oleminen "totuuden" ikävästä luonteesta huolimatta?

Ja nuo juhlat mainitsin siksi, että osaltaan niiden kauttahan sitä liittyy yhteiskunnan elämänrytmiin mukaan. Ei ehkä synttärit niinkään, mutta joulu ym. ovat kyllä Suomessa vielä aika lailla kansaa yhdistäviä asioita, vaikka niiden hengelliseen sisältöön ei niin kovin panostaisikaan.

Kiinnostavaa keskustelua, kiitos.

Kaikki kulmia on koettu. ystäväällisyysttä ja hieman pidättyväisyyttä. Joskus jopa pääsee juttelemaan, mutta siihen se jääkin. "Tyrkyttämään" en itseäni enää ala. Kuulostaa tylyltä, mutta jotenkin tuntuu etten ole tarpeeksi loistelias ja mielenkiintoinen ihminen jonka kanssa voisi jutella ja tutustua.

Ei minustakaan pidä tyrkyttää itseään. Ole utelias että mitähän joku ehkä mielenkiintoinen tuolla selittää ja mene kuuntelemaan.

Keskusteluahan ei synny jos asioista ollaan samaa mieltä. Tulisiko siten väittää vastaan onkin jo vaikeampi kysymys, yllättävästi se ehkä oikeasti riippuu useammin henkilöstä kuin mielipiteestä. Jos pojat ovat samaa mieltää korostuneen nopeasti, niin heillä on mielessä se yksi asia. Yllättävästi ehkä tytöillä onkin usein päinvastoin.

No mikään ei ole ärsyttävämpää kuin hieman hakusessa oleva vääntyy seuraan. Tai jos itse väännyn seuraan ja ilmeet on:

Ei ne ilmeet oikeasti sitä tarkoita. He ovat vain yhtä avuttomia keksimään sanottavaa kuin kuka tahansa. Englanninkielessä sanotaan "say cheese" - joka tarkoittaa että iloisempi ilme (lausumisen katsotaan ulkonaisesti muistuttavan hymyä).

Jokaisella, vaikka tuntee onmalla tavallaan itsensä epävarmaksi, on omat vahvuutensa. Odette voisi kertoa vitsejä jehovantodistajista.

Jatkan mielelläni, tunnen olevani vieläkin vahvemmalla alueella kuin kertoessani, minkälaisen ajolinjan formulakilpailijan olisi itse asiassa pitänyt valita.

odette80 kirjoitti:Kaikki kulmia on koettu. ystäväällisyysttä ja hieman pidättyväisyyttä. Joskus jopa pääsee juttelemaan, mutta siihen se jääkin. "Tyrkyttämään" en itseäni enää ala. Kuulostaa tylyltä, mutta jotenkin tuntuu etten ole tarpeeksi loistelias ja mielenkiintoinen ihminen jonka kanssa voisi jutella ja tutustua.

Minulla auttoi vaan se että olin oma itseni, vihdoin, kaikkien niiden tuhlattujen vuosien jälkeen, enkä edes hirveästi yrittänyt mitään. Ystävyyssuhteita muodostuu hitaasti. Olen myös itse melko nirso, juuri sen takia että kaikki aiemmat ihmissuhteet olivat ehdollisia, olen ehdoton. Yli kahdenkymmenen vuoden "hyvänpäiväntuttujen" kanssa kaveeraaminen sai riittää. Olen ennemmin itsekseni kuin sellaisten kanssa jotka katoavat näköpiiristä ensimmäisessä mutkassa. Itselle taas oli parempi tutustua miehen kavereiden kautta uusiin ihmisiin, porukan ulkopuolelta pystyi tarkkailemaan tilannetta jne. Tähän mennessä saldo 1 :). Sama ihminen kenelle kerroin ensimmäistä kertaa elämässäni todistaja-menneisyydestä. Vieläkin on sellainen tunne, niin tuttu etten sitä peloksi kutsuisi, että jonain päivänä hänkin vain lopettaa yhteydenpidon, niinkuin kaikki "tosiystävät" aiemmin.

Kaikenkarvaisissa rupatteluissa ja hullutteluissa toisaalta voi kuitenkin ruveta tuntemaan toista ihmistä. Jos itseä itkettää ja toista naurattaa taikka päinvastoin, on tämän syy ainakin selvitettävä ennen pitemmälle menoa. Toisaalta voi tajuta olevansa hyvikin samalla aallonpituudella.

Onhan se sanottava että on epärealistista odottaa saavansa elämänkumppanin noin vain. Onko se sitten yksi herkkyyteen irrallisille sukupuolisuhteille, niin varmasti onkin, vaikka tyhmää mennä sellaista suosittelemaankaan.

odette80 kirjoitti:No ei auta ei, vaikka kuinka jaarittelis. Yleensä nämä ovat muutaman ihmisen juhlia josta mies tuntee kaikki ja juttu pyörii illan vanhojen muisteluissa. Ennen yritin nyt en enää jaksa. Koska olen kokenut kaiken olevan niin turhaa.

Mulla on kans toi ongelma , jos yritän mennä keskustelemaan "maailmallisten" kanssa niin, tulee tämmöinen ilme vastaan.

Uskon , että tämäkin on jehovantodistajuuden aikaansaama probleema , että ex-JT yrittää lähestyä "maailmallisia" ihmisiä jotenkin hieman "teokraattisesti ". Eri tavalla , kuin miten maailmalliset lähestyvät maailmallisia. Ja vaistomaisesti tulee ihmetys ilme.

Mutta he eivät tee noin tahallaan , vaan se johtuu siitä , hienoisesta erilaisuudesta sinun käytöksessä.

Olen sitä mieltä , että tätä ongelmaa ei voi korjata kuin aika ja se , että itse "maailmallistuu" siinä määrin , ettei "maailmalliset " ihmiset huomaa enää mitään eroa.

Minä olen joskus jopa suuttunut tästä ja antanut heidän kuulla kunniansa , mutta he eivät ole ymmärtäneet miksi suutuin ja kaikille tuli vaan paha mieli.

Että "maailmalliset" eivät tee sitä todellakaan tahallaan , eivät silloinkaan ,vaikka he hämillään hymyilisivät , jos yrität puhua heidän kanssaan.
Minulle hymyillään siksikin , että puhun jänkhän murretta , olen pohjoisesta.

No mikä neuvoksi "teokraattisuuden" poistamiseksi itsestä. Ainakaan se ei auta , että rupee erakoksi , onneksi sulla on mies , joka vie sua noihin rientoihin,pidä sitä etuna ja jokaista biletystä tilaisuutena oppia.

Uskoisin , että "maailmallinen" käytös on opittavissa oleva asia , kysymys on hienosäädöstä , mutta se ei tapahdu nopeasti. Siksi mielestäni on hyvä olla iloinen , jos huomaa edistyneensä pikkasenkin tässä asiassa. Sittenkun näitä pikkasia edistymisiä tulee vähitellen monta kipaletta , niin rupee jo rulettamaan nätisti.

Ehkä tätä voisi verrata myös aaltopituuteen , täytyy virittää itseään pois "teokraattisesta aaltopituudesta" maailmalliseen aaltopituuteen.
Toivottavasti näissä mun jutuissa olis jotain perääkin.

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti: Toivottavasti näissä mun jutuissa olis jotain perääkin.

On niissä perää, paljonkin

Minun kokemukseni on, että jehovantodistajalapsuus voi olla lapsesta turvallinen ja auvoisa lähtökohta niin kauan, kunnes jehovantodistajuus joutuu ensimmäistä kertaa konfliktiin yhteiskunnan suvaitsevaisuuden ja moniarvoisuuden kanssa. Minulla se tapahtui peruskoulun 1. luokalla.