Veljesseura.org

Vieras kirjoitti:"" katkera asioista jotka hän minun mielestäni oli tehnyt ihan itse ja vapaaehtoisesti."" -oliko katkera ?
Jäikö kunnioittavalta meidän Nabanderilta tajuamatta sellainen perusasia että hän totesi tulleensa huijatuksi, juuri tekemään niitä asioita, ovityötä....

Kuten totesin en muista kirjan tarinaa, joten en pysty näiden vuosien jälkeen arvioimaan asiaa sen tarkemmin. Silloin tuota kirjaa lukiessa tämä tunne jäi minulle mieleen. Tuon silloisen tunteen ja ainokaisen muistijälkeni kirjasta halusin vain tässä jakaa.

Yleisellä tasolla ymmärrän petoksen/huijauksen mahdollistavan katkeroitumisen, vaikkei niin tarvitse tapahtuakaan.

Kunnioittavasti teidän

Nabander

nabander kirjoitti:En muista kirjan tarinaa enää, mutta se on edelleen muistissa että ihmettelin silloin miksi kirjoittaja oli niin katkera asioista jotka hän minun mielestäni oli tehnyt ihan itse ja vapaaehtoisesti.

Onko käsite mielenhallinta sinulle tuttu? Se ei tässä yhteydessä tarkoita oman mielensä hallitsemista, vaan täysin päinvastaista, sitä, että joku toinen hallitsee mieltäsi, mielipiteitäsi ja tekojasi. Lievää aivopesua siis, jota Vartiotorni-seura käyttää jäseniinsä.

Ajattelit tuolloin varmaan niin kuin kunnon jehovantodistajan pitää. Kuvittelit tai ainakin uskottelit itsellesi tekeväsi kaiken sen kentän, kokoukset, konventit jne. ihan omasta tahdostasi tai sitten vain hieman vastustellen.

Markku Meilo kirjoitti:

äänilaiteveli kirjoitti:enkku ei oo vahvoja puoliani, joten suosin suomalaista. x)

Se Miljonat (ei kirotusvire) on suomenkielinen.

tarkoitinkin tota jaakon mainitsemaa kirjaa..

Luin minäkin 80-luvulla "nykyajan Baabelin orjat" kun sukulainen antoi luettavaksi. Varmana lujasta luottamuksestani seuraan... mutta siitä nuori mieleni sai epäilyksen siemeniä(onneksi), (ex)mieheni kieltäytyi lukemasta ja hän kärvistelee uskollisten riveissä vieläkin...

Äänilaiteveli, on luonnollista että eron aikana rupeaa pohtimaan asioita syvällisemmin(olkoon ero puolisosta tai uskonnosta) itseäni ei kiinnostanut uskonto vuosikausiin (toimettomanan äitinä JT perheessä) mutta kun erot tulivat ajankohtaisiksi niin kaikkia asioita piti ruveta kaivelemaan, jopa uskonnon perusteita.

Aaac kirjoitti: Onko käsite mielenhallinta sinulle tuttu? Se ei tässä yhteydessä tarkoita oman mielensä hallitsemista, vaan täysin päinvastaista, sitä, että joku toinen hallitsee mieltäsi, mielipiteitäsi ja tekojasi. Lievää aivopesua siis, jota Vartiotorni-seura käyttää jäseniinsä.

Ajattelit tuolloin varmaan niin kuin kunnon jehovantodistajan pitää. Kuvittelit tai ainakin uskottelit itsellesi tekeväsi kaiken sen kentän, kokoukset, konventit jne. ihan omasta tahdostasi tai sitten vain hieman vastustellen.

Kiitän Herra Aaac ia tämän näkökulman mukaantuomisesta. Oletan ymmärtäväni tämän mielenhallintatermin käytön kuten sitä tällä palstalla käytetään. Siihen kuuluu nämä esiintuomasi myönteisenä näyttäytyvät asiat kyseisen mielentilan vallassa.

Olet oikeassa että olen kokenut jotkin, joskaan en kaikkia näitä asioita, myönteisessä valossa ja olen edelleenkin sitä mieltä että moniin todistajuuteen kuuluviin asioihin kuuluu myös myönteisiä elementtejä (Tämä ei siis poissulje sitä että läpikotaisin huonojakin asioita siellä on). Konventit olivat minulle merkittäviä sosiaalisen elämän piristyspaikkoja, ohjelman kuunteleminen ja seuraaminen oli sitten taas hankalampaa. Asioilla on siis puolensa ja puolensa. Kokouksissa on vastaava sosiaalisen elämän elementti mukana, niiden määrä ainakin aikoinaan oli sitten taas rasittava. Ei tämäkään siis ole yksipuolinen asia. Mitä kenttään tulee niin siinä mennään sitten enemmän uskon asioiden puolelle. Mikäli sen näkee, kuten oikean todistajan pitäisi, elämääpelastavana työnä niin motivaatiota tulee roppakaupalla uskoisin. Itse katsoisin olleeni uskossani aina heikko, joten ne taikatemput mitä kenttäilyn hyväksi on tullut tehtyä on synnytetty toisesta motivaatiotehtaasta. Mutta oikeassa olet, kuka hyvänsä joka tuota todistajalta odotettua rutiinia seuraa ja siitä jopa nautintoa tuntee on varmasti omaksunut "yhteisen mielen". Se on vähän samanlainen uskonasia kuin kiekkoa harrastavalle Helsinkiläiselle josko tunnustaa HIFK:n tai Jokereiden uskontoa, yhteinen mieli tässäkin on mielestäni taustalla. Jäähallin hurmoksessa (talvikauden siis) on helppoa huumaantua kollektiivisen tunteen ristiaallokossa (teen katsomossa asioita joita en selväjärkisenä koskaan uskoisi tekeväni). Kaikesta huolimatta väitän että tämä kaikki tapahtuu vapaaehtoisesti, ei välttämättä se tekeminen itsessään, mutta kyseiseen mielenhallintaan, kollektiiviseen mieleen heittäytyminen. Uskon vahvasti että jokainen meistä arvioi tekemisiensä mielekkyyttä arvomaailmansa kautta, erilaiset arvolataukset sitten voittavat erilaisissa tilanteissa. Lukuunottamatta joitain laitoksia niin niitä vähänkuin pakollisia tanssiaskelia tässä elämässä on aikas vähän ja niitäkin vastaan voi jonkin aikaa taistella, jos on tosi kapinallinen siis.

Onko meillä ylipäätään mitään auktoriteetteja joiden sanomisiin ja tekemisiin uskomme, väittäisin suhtautumisemme näihin vastaavan tuon mielenhallinnan terminologiaa. Tästä palaankin sitten tuohon omaan mielentilaani tuolloin kauan kauan sitten ja kyseisen kirjan lukemiseen. Noin ihan teoreettisella tasolla epäilen mielenhallinnan kollektiivisen moodin olleen kovin voimakkaassa roolissa tuolloin juuri siinä tilanteessa. Vääräksi lukemistoksi tietämäni kirjan lukeminen avoimesti todistajaystävien keskellä ja henkilönä arvostamani veli Vanhimman auktoriteetin torjuminen samassa tilanteessa kertoo minulle toisenlaista tarinaa. Jotkut ei vain tykkää Jokereista ja kohdallani sama päti sitten tuohon kirjaan. Käsi ylös joka on tykännyt ihan kaikista kirjoista mitä on koskaan lukenut ja filmeistä joita on nähnyt. Monessa muussa tilanteessa olen tasavarmasti kulkenut sitten taas virran mukana, jos se halutaan tulkita mielenhallinnan tuotokseksi niin olkoon se sitten sellaista.

Kirjoittaja on varmasti kokenut asiat kuvaamallaan tavalla ja kokenut merkityksellisenä kokemuksensa kirjaamisen kirjaksi. Olen iloinen siitä että hän on löytänyt oman tiensä ja on tyytyväinen sen suhteen. Minä en koe kuitenkaan että minun pitää sen vuoksi tykätä hänestä tai hänen kirjastaan. Yhtälailla voin iloita siitä jos joku on elämäntarinansa saanut kirjattua alas vaikka Vartiotorni lehteen kuvaten miten hän on näistä uskonsa asioista rauhan itselleen löytänyt, tosi hyvä hänelle jos siltä tuntuu. Minä voin siitä huolimatta olla sitä mieltä että kirjoitus on vaikka huonolla tavalla naivistinen tai yliampuvan positiivinen, noin esimerkkinä, huono kirjoitus siis ja kirjoittajahan on kukkuhörhö eikös vaan.

Kunhan jokainen meistä on yhtä mieltä ihan itsensä kanssa ja kokee tekevänsä itselleen oikeutta ajatuksillaan ja tekemisillään, olipa sitten uskossa, epäuskossa tai missä vain, niin homma on OK minun puolestani. Sellaista mielenhallintaa arvostan itseni kohdalla.

Kunnioittavasti teidän

Nabander

Pahoitteluni Äänilaiteveljelle että olen "kaapannut" osan ketjuasi triviaaleihin asioihin. Yritän parantaa tapani.

Nabander

Turusen kirjan eka versio on olemassa pdf-skannina saatavana minulta jos sitä ei muuten löydä. Se on skannattu ilman Turusen lupaa, mutta Turunen on sen asian ohittanut netissä närkästelyittä. Åbergin kirjan skannikin mulla on, käsittääkseni sen on skannannut tekijän oikeudenomistajat.

nabander kirjoitti:Kaikesta huolimatta väitän että tämä kaikki tapahtuu vapaaehtoisesti, ei välttämättä se tekeminen itsessään, mutta kyseiseen mielenhallintaan, kollektiiviseen mieleen heittäytyminen. Uskon vahvasti että jokainen meistä arvioi tekemisiensä mielekkyyttä arvomaailmansa kautta, erilaiset arvolataukset sitten voittavat erilaisissa tilanteissa.

Sinulla on hyvää pohdintaa. Tekstiäsi lukiessani minulle nousi mieleen lahkojen käyttämän mielenhallinnan petollinen luonne. Asiaan liittyy siis selkeästi muutakin kuin pelkkä tutun ihmisryhmän kollektiiviseen mielentilaan sulautuminen tai talkoohenki. Omalta kohdaltani muistan verikysymyksen olleen niitä viimeisiä asioita, joista ymmärsin/osasin päästää irti ja myöntää, että sekin oli ainoastaan hallintoelimen sanelema opillinen vaatimus jäsenilleen, ei Jumalan esittämä vaatimus. Olin tuossa vaiheessa jo tietoinen monista järjestön valheista enkä enää edes uskonut hallintoelimen olevan Jumalan asettama välikappale kuten se itse väittää asian olevan. SIITÄ HUOLIMATTA kannoin lompakossani hoitotahtokorttia!

Eräs lapsuudenaikainen ystäväni (jonka kanssa olimme keskustelleet paljon jehovantodistajuudesta) oli sitten kerran meillä kylässä. Päivittelin siinä hänelle viimeisintä löytämääni todistetta järjestön kaksinaamaisuudesta ja epäluotettavuudesta. Hän pöydän ääressä nyökytteli, ja sanoi sitten minulle: "aivan. mutta miksi sitten kannat edelleen tuota korttia mukanasi, kun kerran tiedät koko homman olevan huuhaata?". Vasta tässä kohdassa havahduin siihen, että alun alkaenkaan koko verioppi ei ollut ollut oma vakaumukseni, vaan ainoastaan yksi järjestön oppi muiden joukossa, jonka olin kritiikittä hyväksynyt Jt-seurakuntaan liittyessäni. Järjestön perustelut veriopille ovat varsin valikoivat sekä osittain myös epärehelliset. Siitä huolimatta tuon opin takia monia Jehovan todistajia - ja heidän pieniä lapsiaankin - kuolee jatkuvasti aivan turhaan. He eivät saa itse päättää omaa vakaumustaan verikysymyksessä, vaan järjestöä johtavat miehet ovat päättäneet sen heidän puolestaan.

Tuon tapauksen jälkeen lakkasin kantamasta järjestön oppeja mukanani, ja jonkin ajan kuluttua erosin virallisesti Jehovan todistajista. Mutta tällaista mielenhallinta voi siis käytännössä olla, eikä sen vaikutus yhdessä yössä mihinkään katoa, vaikka tietoa asioista olisikin. Omalla kohdallani tuo tapaus oli kuitenkin yksi tärkeä askel järjestön henkisestä/tiedollisesta otteesta irrottautumisessa; aloin ajattelemaan asioista niin sanotusti omilla aivoillani. Tunnepuolen asiat ovatkin sitten asia aivan erikseen, ja niiden kanssa joutuu työskentelemään hyvinkin pitkään.

Tässä eräs näyte järjestön tiedollisesta manipuloinnista, jolla se pyrkii voimakkaasti muokkaamaan jäseniensä ajattelua mieleisekseen:

"Välttääkseen väärinymmärryksiä Jehovan todistajat yrittävät olla huolellisia siinä, miten he esittävät ajatuksiaan. Monet todistajat käyttävät mieluummin esimerkiksi ilmauksia ”Raamattu sanoo” tai ”ymmärtääkseni Raamattu opettaa” kuin ”Seura opettaa”. Näin he korostavat sitä henkilökohtaista ratkaisua, jonka jokainen todistaja on tehnyt omaksuessaan Raamatun opetukset, ja välttävät myös antamasta sellaista väärää vaikutelmaa, että todistajia jollain tavoin sitoisi se, mitä jokin uskonnollinen lahko sanelee."

(Vartiotorni 15. maaliskuuta 1998, s. 19)

Tämä lausunto on suoranainen valhe, jonka järjestön johto haluaa yksittäisten Jehovan todistajien omaksuvan sekä kertovan ulkopuolisille. Näin ollen järjestön johtajat itse eivät joudu vastuuseen aiheuttamistaan vahingoista (esim. verioppi), vaan tilanne saadaan näyttämään siltä, että jokainen Jt tekisi itsenäisesti omat, järjestöstä riippumattomat ratkaisunsa.

Tosiasiassa Jehovan todistajia todellakin sitoo se, mitä heidän uskonnollinen lahkonsa sanelee - erottamisen ja sitä seuraavan karttamisen uhalla. Mutta kieroilu ja valehtelu ei ole koskaan tuottanut järjestön johtajille minkäänlaisia omantunnon ongelma.


Summa summarum:

Mitä tulee järjestön jäseniin, kysymys on heidän ajattelunsa aktiivisesta ohjailemisesta, ja mitä tulee ulkopuoliseen yhteiskuntaan, kysymys on nk. "teokraattisesta sodankäynnistä". Näitä molempia järjestö toteuttaa puhumalla tarvittaessa muunneltua totuutta.

Samaa verioppia olen kantanut muassani - koskien myös verilettuja, joita välillä tekee oikein mieli, lapsena ne olivat herkkuani puolukkahillon kera. En tiedä, mikä veriopista tekee niin vahvan, vaikka ei sitä tiedollisesti haluaisikaan noudattaa. Luonnollinen pelko / kunnioitus elämän veden ohella toista tärkeää nestettä kohtaan? Jotkuthan pelkäävät verta pyörtymiseen saakka, vaikka eivät mitään lahkolaisia olisikaan.

Aion ostaa Alepasta verilettuja kuitenkin - ja joskus maistaa myös Tapolan kuulua mustaa makkaraa! Saisi senkin sidonnaisuuden poikki!

nabander kirjoitti:En muista kirjan tarinaa enää, mutta se on edelleen muistissa että ihmettelin silloin miksi kirjoittaja oli niin katkera asioista jotka hän minun mielestäni oli tehnyt ihan itse ja vapaaehtoisesti.

Edelleen jehovantodistajat viittaavat netissä Åbergin kirjaan katkeruus-saatesanalla. Yhtä perustellusti (siis vähin perustein) voisin esittää noita jehovantodistajien kommentteja katkeruudesta kumpuaviksi. Katkeruuteen viittaaminen on argumentointivirhe, itse asia sivuutetaan ja kiinnitetään huomio asian esittäjään.

Vuosia sitten kun Åbergin kirja tuli pdf-skannina nettiin, luin sen suhteellisen tarkkaan läpi eikä katkeruus tullut minulle mietenkään esille. Ennemminkin pettymys ja harmittelu siitä, että on tullut huijatuksi vakavassa asiassa. Toki löysin kirjasta muutamia tahattomia epätarkkuuksia, huomautin niistä ja skannaaja sisällytti ne pdf-esipuheeseensa.

Katkeruuskorttia viljelevä jehovantodistaja esiintyy tavalla, jonka voi rinnastaa vaikka käräjäoikeudessa tuomiolla olevan heittoon, että syyttäjän syytekohdat perustuvat pelkästään katkeruuteen.

Jehovantodistajia koulutetaan kaiken aikaa argumentoivaan keskusteluun, mutta vain puoliksi. Siis omia argumentteja suolletaan ja vasta-argumentit torpataan ei, ei, ei -tyylisillä argumenteilla. Jokin aika sitten sain tästä aivan elävän näytteen ja teki pahaa ajatella, että jehovantodistajana minunkin pitäisi harjoittaa tuollaista argumentointia, jotta olisin otollinen Vartiotorniseuralle.

Voimantorni kirjoitti: Tässä eräs näyte järjestön tiedollisesta manipuloinnista, jolla se pyrkii voimakkaasti muokkaamaan jäseniensä ajattelua mieleisekseen:

"Välttääkseen väärinymmärryksiä Jehovan todistajat yrittävät olla huolellisia siinä, miten he esittävät ajatuksiaan. Monet todistajat käyttävät mieluummin esimerkiksi ilmauksia ”Raamattu sanoo” tai ”ymmärtääkseni Raamattu opettaa” kuin ”Seura opettaa”. Näin he korostavat sitä henkilökohtaista ratkaisua, jonka jokainen todistaja on tehnyt omaksuessaan Raamatun opetukset, ja välttävät myös antamasta sellaista väärää vaikutelmaa, että todistajia jollain tavoin sitoisi se, mitä jokin uskonnollinen lahko sanelee."

(Vartiotorni 15. maaliskuuta 1998, s. 19)

Tämä lausunto on suoranainen valhe, jonka järjestön johto haluaa yksittäisten Jehovan todistajien omaksuvan sekä kertovan ulkopuolisille. Näin ollen järjestön johtajat itse eivät joudu vastuuseen aiheuttamistaan vahingoista (esim. verioppi), vaan tilanne saadaan näyttämään siltä, että jokainen Jt tekisi itsenäisesti omat, järjestöstä riippumattomat ratkaisunsa.

Tämä oli siis tosi hyvä lainaus. Myynnin ja markkinoinnin viekkaista juonista tässäkin on kysymys. Ostatko mieluummin myyjältä joka sanoo kokeilleensa tuotetta itse tai sellaiselta joka kertoo että meidän firma käski kehumaan tätä. Itseasiassa tämähän myös mahdollistaa kahdenlaista käytäntöä. Ne jotka ovat tehneet uskostaan oman ja henkilökohtaisen toimivat lainatulla henkilökohtaisella tavalla. Ne jotka eivät ole päässeet niin pitkälle että olisivat onnistuneet tekemään uskostaan omaa sitten käyttävät tuota "seura opettaa"-korttia.

Loppupelissä tuossa on totuuden siementäkin, mutta terminologia on väärin. Todistajia, siis niitä jotka tunnustavat tämän opin sitoo tavallaan yhdistyksen säännöt, eli heidän olisi sääntöjen mukaan hyväksyttävä se mitä uskonnollinen lahko sanelee. Problematiikka tässä nimenomaan syntyy siitä, että jos nimenomaisesti ei hyväksy saneltuja ohjeita, ei enää kyse ole henkilökohtaiseksi tehdystä uskosta vaan useimmin seurauksena on lyhyt ja ytimekäs ilmoitus, se ja se ei enää ole, yllätys yllätys, todistaja. Totuuden siemen tuossa on nimenomaan se, että jokaisen pitäisi tehdä uskostaan henkilökohtainen ja oma tai sitten vetää toiset johtopäätökset. Pitäisi siis koetella onko itse uskossa taiko sitten ei, siinä tulee se henkilökohtainen vastuu ja vaikuttamisen mahdollisuus.

Pitääkö sääntöjen seuraamisesta luopumisen jälkeen sitten kiinni edelleen hoito-ohjekortistaan tai pyhäpäivien viettämättömyydestä tai vaikka perinteisistä perhearvoista on yhtäkaikki sekin sitä henkilökohtaisen hyväksynnän asioita, joiden kohdalla toivon kaikkien olevan harmoniassa nimenomaan itsensä kanssa. Se että Vartiotorniseura suosittelee jotain toimintatapaa tai ajatusta ei tee siitä automaattisesti väärääkään. Ihan yhtä hullu ajatus kuin se, että kaikista luopuneista/luopioista tulee sarvipäisiä, politiikkaan sekaantujia, kaikkea liikkuvaa n*ivaa, väkivaltaisia, tupakoivia, juoppohulluja. Me olemme kuitenkin genetiikkamme lisäksi oman kasvatuksemme ja arvomaailmamme sekä kokemustemme summa. Päästämme elämäämme uusia asioita ja luovumme jostain vanhasta, ihan koko ajan.

Näin ajatteli tänä iltana

Nabander

nabander kirjoitti:Totuuden siemen tuossa on nimenomaan se, että jokaisen pitäisi tehdä uskostaan henkilökohtainen ja oma tai sitten vetää toiset johtopäätökset. Pitäisi siis koetella onko itse uskossa taiko sitten ei, siinä tulee se henkilökohtainen vastuu ja vaikuttamisen mahdollisuus.

Juuri näin. Vaikka Jt-järjestössä tällaista mahdollisuutta ei aidosti jäsenille annetakaan (omalla tavallaan asiat ratkaiseva erotetaan, jos ei kadu "totuudesta" poikkeamistaan), voisi yksittäinen jäsen ajatella, että teoriassa tällaiseen on kuitenkin annettu lupa - jopa kehoitus - järjestön kirjallisuudessa. Tässä muutama ote tuoreesta esimerkistä:

”Miksi näkemyksiään tulisi tarkastella ja koetella? Koska valheeseen perustuva usko on silkkaa itsepetosta. Jotkut muinaisen Beroian kaupungin jalomieliset asukkaat näyttivät hyvää esimerkkiä oikeanlaisen uskon hankkimisesta. Vaikka he vilpittömästi halusivat uskoa, mitä kristityt lähetystyöntekijät heille opettivat, he ottivat asiakseen ”tutkia huolellisesti päivittäin Raamatun kirjoituksista, olivatko nämä asiat niin”. (Apostolien teot 17:11.)”

”Ihminen, jolla on tällainen [Heprealaisille 11:1] usko, ei suinkaan ole sinisilmäinen, vaan hän on perehtynyt huolellisesti kaikkiin saatavissa oleviin tietoihin.”

”Entä jos saa selville jotain, mikä näyttää olevan ristiriidassa omien syvään juurtuneiden näkemysten kanssa? Pitäisikö se sivuuttaa? Ei tietenkään. Joskus voi olla erityisen järkevää harkita sellaisia voimakkaita todisteita, jotka näyttävät olevan vastoin sitä, mihin uskoo.”

”Monet ovat perineet uskonnolliset käsityksensä vanhemmiltaan, eivätkä he ole koskaan toden teolla tutkineet, onko niillä vankat perusteet. Ei kuitenkaan ole epäkunnioittavaa eritellä omia uskonkäsityksiään, jotta voisi ”koettelemalla todeta”, onko oma ajattelu sopusoinnussa Jumalan sanan kanssa (Roomalaisille 12:2). Raamatussa kehotetaan: ”Koetelkaa henkeytetyt ilmaukset nähdäksenne, ovatko ne Jumalasta.” (1. Johanneksen kirje 4:1.) Näin kykenet ”puolustautumaan jokaisen edessä, joka vaatii - - [sinulta sinussa] olevan toivon perustetta”, silloinkin kun uskonkäsityksesi asetetaan kyseenalaisiksi (1. Pietarin kirje 3:15).”

(Herätkää! Tammikuu 2011, s. 28, 29)

Uskonsa perusteita koettelemaan lähtevän Jehovan todistajan tulisi vain koittaa unohtaa, että järjestö on suunnannut tällaiset lausunnot ainoastaan muiden uskontojen jäsenille, jotta nämä uskaltaisivat kyseenalaistaa oman uskontonsa auktoriteetit, erota uskonnostaan ja liittyä Jehovan todistajiin. Eli varsin kaksinaamaista ja yksisuuntaista on todellisuudessa Jt-järjestön hurskastelu tässäkin asiassa.

nabander kirjoitti:Se että Vartiotorniseura suosittelee jotain toimintatapaa tai ajatusta ei tee siitä automaattisesti väärääkään. Ihan yhtä hullu ajatus kuin se, että kaikista luopuneista/luopioista tulee sarvipäisiä, politiikkaan sekaantujia, kaikkea liikkuvaa n*ivaa, väkivaltaisia, tupakoivia, juoppohulluja.

Oikein hyvä pointti tämäkin. Me ihmiset olemme vähän kuin suuria vanhanaikaisen kellon heilureita: jostakin (oli se sitten mitä hyvänsä) irti päästettyämme tuppaamme heilahtamaan helposti toiseen ääripäähän. Jehovantodistajuus on sen verran kokonaisvaltainen ja ohjaava maailmankuva, että katsoisin kyllä jonkinlaiseksi ihmeeksi sen, jos siitä elämäntapana luopuva ihminen olisi heti luopumisen jälkeen tasapainossa asioihin suhtautumisen ja elämänsä kanssa. Mutta ajan kanssa näkemykset kyllä tasoittuvat ja realisoituvat. Maailmassa on hyvin paljon erilaisia asioita, jehovantodistajuus on vain yksi ilmiö monien muiden joukossa.

Veli Voimantorni puhuu harvinaisen selkeää asiaa.

Sekoitanpa joukkoon (tietysti asianmukaisesti asiayhteydestä irrotettuna) 2. Korinttilaisille 13:5UM "Koetelkaa jatkuvasti oletteko uskossa, tarkistakaa jatkuvasti, mitä itse olette." Vanha kunnon Paavali tiesi mikä on homman nimi, oma suhde näihinkin asioihin on tarkistettava aika ajoin. Happotesti on tehtävä säännöllisesti, ellei jopa jatkuvasti kuten tässä ehdotellaan.

Siitä minä olen sitten pikkiriikkisen katkera ettei tämäntapaiseen itsetutkiskeluun oikeastaan koskaan kannustettu (tutkisteluun kylläkin). Se olisi ollut aikas hienoa jos olisi vaikka vuosittain ollut keharit jossa olisi käyty lävitse että missä mennään ja katsoa että jatketaanko vai ei, molempia osapuolia kunnioittaen. Sillä tasolla tuo kaksinaamaisuuspointti on tosi validi vaikka en näin voimakasta termiä itse käyttäisikään. Loppupelissä mikä hyvänsä palveluitaan tai tuotteitaan myyvä taho varoo paljastamasta liikaa omista vioista ja yrittää houkutella potentiaalisia asiakkaita vaihtamaan käyttämäänsä tuotetta. Tuo tiedottaminen on tahattomastikin yksisuuntaista niissä kuvioissa.

nabander kirjoitti:Sekoitanpa joukkoon (tietysti asianmukaisesti asiayhteydestä irrotettuna) 2. Korinttilaisille 13:5UM

Tekstien asiayhteyttä miettiessä ei saa unohtaa, että nuokin Paavalin sanat olivat silloisille lukijoille, jotka tuolloin elivät lopun aikaa ja odottivat Jeesuksen paluuta omana elinaikanaan.

Siitä minä olen sitten pikkiriikkisen katkera ettei tämäntapaiseen itsetutkiskeluun oikeastaan koskaan kannustettu (tutkisteluun kylläkin).

Niinpä, olisi ollut hyvinkin paikallaan pähkäillä jo nuoruudessa mikä merkitys on sillä, että Jeesus ei palannut Raamatun lupauksen mukaisesti. Puhumattakaan, että väitetty 1914-paluu on täyttä puppua alusta loppuun.

Voimantorni kirjoitti: Tässä eräs näyte järjestön tiedollisesta manipuloinnista, jolla se pyrkii voimakkaasti muokkaamaan jäseniensä ajattelua mieleisekseen:

"Välttääkseen väärinymmärryksiä Jehovan todistajat yrittävät olla huolellisia siinä, miten he esittävät ajatuksiaan. Monet todistajat käyttävät mieluummin esimerkiksi ilmauksia ”Raamattu sanoo” tai ”ymmärtääkseni Raamattu opettaa” kuin ”Seura opettaa”. Näin he korostavat sitä henkilökohtaista ratkaisua, jonka jokainen todistaja on tehnyt omaksuessaan Raamatun opetukset, ja välttävät myös antamasta sellaista väärää vaikutelmaa, että todistajia jollain tavoin sitoisi se, mitä jokin uskonnollinen lahko sanelee."

(Vartiotorni 15. maaliskuuta 1998, s. 19)

Hieno löytö, Voimantorni! Olen huomannut aidon totuuden löytyvän usein niistä väittämistä, joissa kaikkein voimakkaimmin kielletään jonkin asian tai ilmiön olemassaolo. Vartiotorni-seura, joka toistuvasti kieltää edes olevansa "lahko", lipsauttaa oheisessa lainauksessa tosiasian: todistajia sitoo täysin se, mitä [Jehovan todistajat -niminen] uskonnollinen lahko sanelee.

Jokainen vähänkään pitempään todistajana ollut tietää sisimmässään, että ajatus, jonka mukaan jatkuvasti muuttuva "totuus" omituisine yksityiskohtineen syntyisi jonkinlaisesta omasta vakaumuksesta, on Vartiotornin setien keksimää hevonpaskaa.