Olin niin kiltti ja kuuliainen lapsena, etten ostanut mitään kokkoon kelpaavaa, mutta ans kun pelattiin jt-kaverin kotona jotain Hirveän Kamalaa Peliä tyyliin Resident Evil, niin jo alkoi demonit vilistä nurkissa. Kerroin jt-vanhemmalleni "näkemästäni" demonista ja yhdessä tulimme siihen lopputulokseen, että koska kaverini suku oli kotoisin Lapista, oli heidän kotiinsa varmaan kulkeutunut jotain demonistisia taikakaluja.
Myöhemmin tosin sain kuulla jt-vanhempani kertoneen psykiatrilleni, että olin nähnyt lapsena mokoman mörön. Hän halusi riitojen takia minut pois kotoa psykiatriselle osastolle, ja oli ilmeisesti saanut tapahtuman tiimoilta uutta, sopivasti tarkoitusperiinsä istuvaa valoa.
Mystisesti hän oli unohtanut noitarummut ja pelottavan demonistisen pelin, joista jälkimmäisestä psykiatrille mainitessani psyko tajusi, että kyseessä oli säikähtäneen lapsen mielikuvituksen vilkkaus eikä vaikkapa psykoottinen masennus tai skitsofrenia.
Jos vain olisin ollut irtautunut Tosi Totuudesta jo silloin, olisin voinut kertoa siitä, miten lahkossani oli tapana pelotella lapsia demoneilla ja että se varmasti vaikutti asiaan.
Noiden demonististen esineiden pelko on kyllä vaikuttanut minuun tähän päivään saakka alitajuisesti. Jos näen vaikkapa torilla eksoottisia koristeita ja koruja kauppaavan kojun, tulee ensimmäisenä mieleen, että ovatko nuo nyt ihan turvallisia.
Pari kuukautta sitten törmäsin suomalaisessa lahjaputiikissa unensieppaajaan - inkkareiden keksintöön, joka on aina kutkuttanut meikäläistä symboliikallaan ja kauneudellaan, mutta jollaista en ikinä ole uskaltanut itselleni ostaa. Jäipä sekin kappale sitten hyllyyn, vaikka hinta oli huokea. En edes ehtinyt siinä kiireessä ajatella järkevästi vaan näin sieluni silmin, mitä kaikkia piruja siitäkin esiin tulisi pullahtaman, ja nyt harmittaa. Seuraavan tilaisuuden tullen ostan vaikka kaksi!