Vieras kirjoitti:Siis onko noita "puheita" pakko pitää, jos em. jännitys on niin kova, ettei kykene? Pitävätkö kaikki miehet puheita valtakunnan salilla, vai onko poikkeuksia?
Omien kokemusteni mukaan lähes kaikki pitävät, jopa ne kaikista ujoimmat. Toki varsinaisesti mikään "pakko" ei ole tietenkään, mutta jos haluat olla ns. A-luokan JT ja omata mahdollisuudet edistymiseen JT-uralla, ni pakko on. Lienee kuitenkin ihan ok, jos joku ei niitä pysty pitämään esim. jännityksen, mielenterveysongelmien etc. takia. Mutta edistymiselle tuo on ehdoton edellytys.
Olen käsittänyt, että vie kauan, ennenkuin edes annetaan mahdollisuus puheisiin, ettei ole tarpeeksi hyvä?
Tää ei ite asiassa ihan pidä paikkaansa, kyllä siellä puheita pidetään jo ihan melkein polvenkorkuisesta asti. Ja siis nimenomaan noita viiden (?) minsan harjotuspuheita. Siinähän sitä kehittyy, jos kehittyy puhujana.
Olen ymmärtänyt, etteivät naiset pidä puheita.
Pitävät kyllä, mutta eivät samalla lailla kuin miehet. Naisilla on Valtakunnan Palveluskoulussa mahdollisuus pitää harjotuspuheita, mutta niin että kaksi sisarta keskustelee ja ikäänkuin simuloi keskustelua jonkun kiinnostuneen kanssa. Heille annetaan joku tietty "asetelma" eli siis teema, josta keskustellaan ja toisen pitää siis tosiaan esittää kiinnostunutta ja toinen esittää julistajaa.
Eniten minua hämmästyttää se, että JT.t uskovat sokeasti järjestön rehellisyyteen raha-asioissa. Kukaan ei taida tietää todellisuudessa, mihin seuran rahat menevät sen jälkeen, kun ne on tilitetty eteenpäin.
Joo, totta turiset. Järjestön raha-asiat (siis ihan järjestötasolla, seurakunnan raha-asiat toki kerrotaan) ovat suuri musta aukko, josta kukaan ei oikein tunnu tietävän mitään. Ilmeisesti julistajat vain luottavat siihen, että koska kyseessä on Jehovan tosi järjestö [tm] niin yksittäisten julistajien ei tarvi eikä pidä miettiä raha-asioita globaalisti, vaan luottaa siihen että kaikki varat menevät Jehovan työn edistämiseen. Näin ainakin itse ajattelin mukana ollessani ja näitä asioita aloin tosissaan vasta funtsimaan sitte ku jäin pois. Tuossa
http://veljesseura.org/tiedostot/30.pdf on muuten mainio artikkeli asiasta, joka sisältää toki paljon spekulaatiota, mutta myös hemmetisti asiaa ja näkökulmia. Lue ihmeessä jos kiinnostaa.
Ensiksi, jt.t ottavat saliin lainaa kovalla korolla järjestöltään, sitten jt.t maksavat lainan kovalla korolla, omilla lahjoituksillaan, summa on melkoinen kun jokainen lahjoittaa 5 ekee joka viikko. Rakennus on sitten järjestön omaisuutta noin vain. Ylimääräinen tilitetään eteenpäin, tietääkö kukaan minne?
Niin, salillahan oli ainakin ennen kaksi lahjalaatikkoa, toinen "seurakunnan tarpeisiin" ja toinen "maailmanlaajuiseen työhön". Ensin mainittuun siis salin kustannuksiin menevät lahjoitukset, ja jälkimmäiseen sitten korvaukset lehdistä ym. kirjallisuudesta jne. Jälkimmäiset tilitetään käsittääkseni jotain kautta jenkkeihin lahkon päämajaan. Noista koroista en tiedä, joskus niistäkin oli täällä puhetta. Joku tietävämpi vois tarkentaa ? En tiedä mistä sä ton 5 euroa sait, mutta jos globaalisti ajatellaan niin kyllähän 5 euroa kertaa 6 miljoonaa julistajaa kertaa 52 viikkoa vuodessa on jo ihan hemmetisti. En tiiä onko toi nyt sitten keskiarvona lähelläkään totuutta mutta kuitenkin. Bisneksen suuruusluokan tuosta voi kuitenkin jo hahmottaa. Puhutaan sadoista miljoonista vuositasolla maailmanlaajuisesti.
Lisäksi jt.n täytyy tehdä vain vähän töitä, jotta saa uusia värvättyjä mahdollisimman paljon (lisää 5 euron maksajia).
Niin siis tarkoitit ilmeisesti ihan "maallista työtä". Kyllähän iso osa jt:stä tekee ihan normaalia täysaikaista päiväduunia, poislukien tietty tienraivaajat etc. Tokihan aina kannustetaan tekemään enemmän ja enemmän lahkotyötä, mutta varmaan kuitenkin käytännössä aika harva normijulistaja tekee osa-aikaduunia siksi että kerkeis olla enemmän kentällä. Tienraivaajat on sitte toki asia erikseen. Heistä iso osa tekee osa-aikaista duunia tai on ihan työttömänä.
Jos ajateltaisiin, että jt tekisi enemmän töitä ja lahjoittaisi enemmän, yhtälö ei näytä yhtä hyvältä. Nimittäin, on helpompaa ottaa 5 euroa jokaiselta, kuin satanen yhdeltä, ja uudet värvätyt hankkivat lisää värvättyjä. Toimii kuin ketjukirje tai pyramidi, hyvä liikeidea!
Totta joo periaatteessa, mutta käytännössä suhde kenttätyöhön käytettyjen tuntien ja saatujen uusien julistajien välillä on niin surkea, että ei tolla nyt pääse ylpeilemään. Sitäkään suhdelukua en tähän hätään muista, joku vois täsmentää ?
Valitettavasti jt vain köyhtyy, kun ei ennätä tekemään töitä kun pitää saarnata ja siitäkin vähästä täytyy antaa järjestölle.
Niinku aikasemmin sanoin ni valtaosa JT:stä tekee kuitenkin ihan kaheksan tunnin työpäiviä ja ylitöitäkin joskus tarpeen mukaan, kenttäilyt painottuu heillä sitten viikonlopuille oman jaksamisen, kiinnostuksen ja viitseliäisyyden mukaan. TIetty eläkeläiset, työttömät, tienraivaajat jne. on eri asia. Toki ainahan sitä kannustetaan käyttämään enemmän aikaa Herran työhön, mutta noin se käytännössä menee kuitenkin.
Yhtälössä ei ole mitään järkeä, jos puhutaan pelkästä uskosta.
No ei ole ei. Mutta jehovantodistajuus onkin HYVIN suorituskeskeinen uskonto, se paratiisipaikka pitää ikään kuin ansaita sillä duunilla minkä täällä ollessaan tekee Jehovan järjestössä. Tässä mielessä JT:t ovat aika lailla erilainen järjestö verrattuna esim. helluntalaisiin, joilla taas pelastus tulee oman henkilökohtaisen uskon perusteella ja sitä korostetaan ennen kaikkea muuta. JT:llä korostetaan käytännön tekoja ja kenttätyötä jne.
Jokainen rehellinen järjestö esittää muuten avoimesti tilinpäätöksen.
Niin tekee joo, tätä olen JT:n osalta hyvin monesti itsekin ihmetellyt enkä ole keksinyt muuta syytä kuin että jotain salailtavaa siellä on, kun ei voida olla täysin avoimia.
Ajattelin vain tästäkin jutusta, että JT.T ovat joko sokeita, tai eivät edes kykene myöntämään, miten lankaan on mennyt, ei kestä omaa tyhmyyttä.
No, tuosta toki jokaisella on oma mielipiteensä, mutta mä sanoisin että JT:t ovat ennen kaikkea voimakkaan mielenhallinnan ja aivopesun uhreja. Vastaavilla keinoilla jotkut kultit ovat saaneet ihmisiä jopa tekemään joukkoitsemurhia, joten sen voimaa ei pidä aliarvioida. Väittäisin kuitenkin että suurin osa JT:stä uskoo asiaansa ihan vilpittömästi. Joten ei heitä voi mielestäni siinä mielessä pitää "tyhminä" tai kyvyttöminä näkemään oman uskonsa puutteita. Ne puutteet ja hulluudet näkee useimmiten vasta silloin, kun on lähdössä tai jo lähtenyt. Näin minullekin kävi. Mielenhallinta on yksinkertaisesti niin voimakas että sisällä ollessaan ei noita halua ajatella, ja sulkee silmänsä "luopioaineistolta".
Jokainen järkevä ihminen on ajatteleva yksilö ja on tervettä epäillä ja nähdä asioiden monia puolia.Vai onko niin, että lapsesta asti jt.nä ollut on elänyt niin pullossa että ei tiedä mitä pullon ulkopuolella on.
Itse lapsesta asti olleena voin yhtyä tuohon viimeiseen lauseeseen. Ja ensimmäiseen lauseeseen toteaisin vain, että mielenhallinta ja aivopesu on hyvin voimakasta ja raakaa, joten se hävittää monilta myös kyvyn epäillä, kyseenalaistaa ja spekuloida. Etenkin kun tämä on hyvin ei-toivottavaa JT-piireissä. Ja onhan toki paljon julistajia jotka ovat mukana vain perhe- ja ystävyyssuhteiden säilyttämisen takia tai vaikka vaan siksi ettei oo keksiny mitään parempaakaan.