Veljesseura.org

Olen kertoillut jos on tullut uskovaisista jotain puhetta. Lähinnä on herättänyt naurun hörähdyksiä, en kuullemma oo oikein uskovaisen oloinen Kovasti on monet kauhistelleet sitä, että perheeni on viime aikoina vaan kiristänyt karttamistaan.

Minä olen kertonut silloin kun on asia sattunut jostain syystä nousemaan esille. Minulle jt-osa elämästäni on taas sen verran pieni osuus, että ei se aina välttämättä tunnu tärkeältä kertoa. Missään tapauksessa en salaile asiaa.

Olen huomannut sen, että asioista on parempi puhua suoraan ja oikeilla nimillä. Pääsee silloin paljon vähemmällä kun kanssaeläjät eivät elä luulojensa varassa vaan tietävät mikä minä oikeasti olen. Ei nyt mitään intiimijuttuja tarvi kertoa eikä joka ikistä ajatustaan, mutta normaaleja juttuja mitä maalaisjärjellä osaa kukin ajatella.

Jonkin verran tämä malli vaatii tietysti sitä, että ei kanna liikaa huolta siitä mitä muut ajattelevat. Minun näkemykseni mukaan jos joku jaksaa miettiä ja vatvoa mun juttuja, niin se on hänen ongelmansa. Minä keskityn vain omaan elämääni. Enää en ole tilivelvollinen kenellekään muulle kuin itselleni.

Johtuen siitä, että mut yritettiin käytännössä pakottaa lahkoon, en edes ajattele että se olisi mitenkään osa minua. Mulle tulee ensimmäiseksi vain mieleen se vallankäyttö ja kaikki lukuisat oikeusmurhat... Ei siis tulisi mieleenkään edes itse ajatella, että olisin ollut jt. Koko touhu on jälkeenpäin ajatellen niin älyvapaata höpsötystä, että ikävä kyllä ei taida kärsivällisyys riittää niistä kertomiseen aihetta tuntemattomille. Ikävin kysymys minulle onkin, että "onkos sulla sisaruksia"? En oikeastaan käsitä, miksen voisi sanoa suoraan, että on joo, mutta neljä niistä ei puhu mulle ollenkaan... Kai se sitten vain vielä sattuu liikaa. Odotankin, koska se alkaa mennä ohi. Kiemurtelen sitten vaihtamalla puheenaihetta tai puhun rakkaasta veljestäni, joka näki sumutuksen läpi ilman omakohtaisia kokemuksiakin. Yhtä hyvinhän voisi olla, ettei olisi ketään...

Kirsieveliina kirjoitti:Ei siis tulisi mieleenkään edes itse ajatella, että olisin ollut jt.

Sama täällä. En ikinä sano, että olisin ollut JT, vaan että minua yritettiin kasvattaa JT:ksi.

ite en varmaan voi sanoa noin,että: "yritettiin kasvattaa" ku tuli jossain mielenhäiriössä pulahdettua sinne kastealtaaseen....kai mun vanhemmilla yritystä oli ja minä tein sokeesti perässä...kaivoon asti ei onneksi tullut seurattua...eli koen että omaa mokaani koko homma kun en osannut ja myöhemmin uskaltanut heti sanoa et nyt tähän touhuun tulee stoppi...onneksi jostain kuitenkin löytyi se rohkeus,että heitin pyyhkeen kehään...

Mimmi kirjoitti:Mä taasen en kerro töissä olevani ex-jt.

Minä oon ottanut ihan saman linjan. Työkavereille en kerro taustastani, muille kavereille kyllä ja niille tosiaan ihan sen raadollisen totuuden. Töissä kuitenkin väkisinki tulee kyselyitä vanhemmista ja sisaruksista, kuittaan ne yleensä sanomalla että me ei olla juuri tekemisissä, ei oo kovin läheiset välit...

onneksi mulla se tilanne,että äiti on ainut,joka enään mukana. Olisi kamalaa jos siskotkin olisivat vielä mukana ja he eivät pitäisi yhteyttä. Onneksi näin ei ole. Vaikka seura on kuulemma ehdotellut,että eronneisiin sukulaisiin ei niin kovasti saisi pitää yhteyttä niin äitini pitää minun ihan kiitettävästi yhteyttä: laittaa meiliä,soittelee ja kutsuu viikonloppuisin kylään. Kyllä se lämmittää vaikka ollaankin uskon asioissa nykyään eri linjoilla.

hijt kirjoitti:

Mimmi kirjoitti:Mä taasen en kerro töissä olevani ex-jt.

Minä oon ottanut ihan saman linjan. Työkavereille en kerro taustastani, muille kavereille kyllä ja niille tosiaan ihan sen raadollisen totuuden. Töissä kuitenkin väkisinki tulee kyselyitä vanhemmista ja sisaruksista, kuittaan ne yleensä sanomalla että me ei olla juuri tekemisissä, ei oo kovin läheiset välit...

Mä vielä koen sit jotenkin hankala sen kun olen ite ihan omaa tyhmyyttäni ruvennu jt:ksi...ei ole kiva kuulla ihmettelyjä moisesta... Mun vaan kävi niin kun seurustelin ja menin avioon jt:n kanssa, muutettiin paikkakuntaa, mies meni Suomenlinnaan ja mä jäin yksin. Se vaan oli mukava kun "siskot" kävi ja oli kyläpaikka mihin mennä...ei siinä paljon tullut omilla aivoilla ajateltua. Ei tätä tahdo ihmiset ymmärtää, niin kuin ei kaikki täällä saitillakaan että alkaa todistajaks ihan omasta vapaasta tahdosta. Mä en siis voi selittää sillä että mut olis kasvatettu...en voi laittaa kenenkään piikkiin tätä juttua. No jos täs nyt jotain hyvää on niin se että suvussa ei oo ketään todistajia eli paluu ns. normaaliin arkeen oli suhteellisen helppo moneen muuhun verrattuna.

Sen verran asiasta toiseen että vaikka olen ollu käymättä kokouksissa kesästä -01 lähtien niin vieläkin tulee sellasia ihania, mä tein sen!-tuntemuksia tiettyjen juttujen kohdalla...kuten duunipaikka SPR:llä ja keikkaliput Alice Cooperin keikalle...pakko vähän hehkuttaa!!!

kerroin tyttöystävälle ku oltiin oltu 6 kk yhessä onneks ei siinä mittää käyny pahasti, mutta silti mietin että mite oikee kääpi
No nyt o kerrottu ja tuntuu että ei kettää kiinnosta että oonko ollu joskus jeppe vai muslimi

Taidan olla kertonut kaikille joiden kanssa on tullut puhuttua yli varttitunnin...

Olen kertonut olevani ex-jt varmaan 50 kertaa useammin kuin ikinä tunnustin jollekin olevani jt...

Kaarmis kirjoitti:Olen kertonut olevani ex-jt varmaan 50 kertaa useammin kuin ikinä tunnustin jollekin olevani jt...

Juuh... on se jännää, miten paljon helpompaa on tunnustaa olevansa ex-jeppe kuin aikoinaan oli tunnustaa olevansa jeppe.

En minä pahemmin mainosta jt-taustaani, mutta jos asiasta tulee juttua, en mitenkään häpeä sitä että olen ex-jt. Aikoinaan häpesin kyllä suunnattomasti sen tunnustamista, että olen jt, siitäkin huolimatta että ihan oikeasti uskoin asiaan.

Kirsieveliina kirjoitti:Johtuen siitä, että mut yritettiin käytännössä pakottaa lahkoon, en edes ajattele että se olisi mitenkään osa minua..

Mut puolestani onnistuttiin pakottamaan lahkoon, olinhan vasta kolmivuotias. Lahkosta tuli osa minua, lähes kolmekymmenvuotiaaksi asti. Tough luck.