Tuossa Vt-seura on tyylilleen uskollinen ja jättää mainitsematta Russelin horinat, joiden mukaan maailmanloppu huipentui ja päättyi vuoden 1914 syksyllä. Samoin ohitetaan Rutherfordin horinat siitä, että kaikki uskonnot tuhoutuvat 1918, maailmanhallitukset romahtavat 1920 ja maailmanloppu tulee 1925.Pro et contra kirjoitti:Tuo "suuren ahdistuksen esiahdistuksen julistaminen" meneekin sitten kiintoisaksi kun vasta jokunen aika sitten tutkittiin Vartiotornista mm. seuraavasti:
MILLOIN SUURI AHDISTUS ALKAA?
3. Mihin ajankohtiin aiemmin yhdistimme suuren ahdistuksen?
3 Ajattelimme useiden vuosien ajan, että suuri ahdistus alkoi vuonna 1914 ensimmäisen maailmansodan syttyessä.
Ei ihme, ettei tuota ole edes yritetty tukea Raamatulla kun asialle ei ole pienintäkään tukea Raamatussa. Kahden täyttymyksen opettaminen kaatuu jo siihen Raamatun kerrontaan, jossa Pave et al odotti sitä yhtä ja ainoaa lopullista päättymistä omana elinaikanaan.4. Minkä oivalluksen ansiosta Jeesuksen profetia viimeisistä päivistä ymmärrettiin selvemmin?
4 Tutkittuamme edelleen viimeisiä päiviä koskevaa Jeesuksen profetiaa ymmärsimme kuitenkin, että osalla profetiaa on kaksi täyttymystä (Matt. 24:4–22). Se täyttyi ensin Juudeassa ensimmäisellä vuosisadalla, ja sen oli määrä täyttyä myös maailmanlaajuisesti meidän päivinämme. Tämän oivaltaminen johti moniin selvennyksiin.*
Jeesus oli kovin huonosti perillä asioista, Danielinkirja ei ole profetia, vaan profetian muotoon muokattua ja jälkikäteen kirjoitettua historiaa. Se ainoa pieni osa, jossa Danielinkirjan kirjoittaja yritti ennustaa, meni pieleen. Danielinkirjalloa ratsastaminen antoi siis osaltaan esimakua Jeesuksen jullikasta. Edellyttää melkoista kritiikittömyyttä kaupata vanhoja jullikoita ennustuksena.6. Mikä tulee olemaan merkkinä suuren ahdistuksen alkamisesta?
6 Mikä tulee olemaan merkkinä suuren ahdistuksen alkamisesta? Jeesus sanoi: ”Kun näette autioittavan iljetyksen, josta on puhuttu profeetta Danielin välityksellä...
Tarjoat puhdasta mielikuvituksen tuotetta, jolla ei ole eurosentinkään arvoa edes Raamatun valossa.Jätän tämän alleviivauksen nyt tekemättä mutta viesti on aika selvä, suuri ahdistus ja sen alku on edessäpäin eikä sitä eletä nyt, se ei ole alkanut 1914 eikä ollut myöskään keskeytyksissä.
Jehovantodistajuus on tunnettua siitäkin, että kriittisiin kysymyksiin saa rangaistuksia, ei asiallisia vastauksia. Sitä vaan mietin, ettet tänne vastaa kaikiin esitettyihin kysymyksiin vaikka me emme jaa vastauksista rangaistuksia.Mulla saattaisi olla sitten vielä "lukijan kysymys" "pyhää paikkaa" koskien, saattaa kuitenkin olla että on parempi vielä odottaa sen suhteen.