Astelin lauantaiaamulla 8.55 Nordenskiöldinkadun ylitse ja pysäköintiä ohjaavien liivimiesten ohitse jäähalliin. Hieman hämmästyneenä totesin ettei minkäänlaista ovivalvontaa ollut havaittavissa.
Olin pukeutunut lyhythihaiseen ruutupaitaan, suoriin mutta hivenen nuhruisiin housuihin sekä kannoin näkyvää punaharmaata reppua sekä fleesetakkia. Arvelin itse että minut erottaa tällä varustuksella hyvin todistajista mutta se ei ole liian räikeä kuitenkaan. *Nappikorvia' ei näkynyt aikä kuulunut.
Seisahduin sisälle päästyäni hetkeksi luomaan tilannearviota ja suunnistin sitten kadun puolella oleviin katsomoaukkoihin tutkailemaan, missä olisi hyvä istumapaikka. Koska en ollut menossa kuurojen osastolle enkä ranskankielisten osastolle, suuntasin lopulta istumaan lastenvaunuosaston yläpuolelle. Paikka oli erinomainen tarkkailla ympäristöä sekä olla myös itse näkösällä. Pian aamupäivän ohjelma alkoi eikä mitään erityistä vielä ilmaantunut tai näkynyt.
Ohjelma oli täysin merkityksetöntä lätinää. Pian syntyi tunne siitä etten ole ohjelman sisältöä ajatellen jäänyt mistään pois näiden poissaolovuosieni aikana. Edelleen käsiteltiin samoja lapsellisuuksia onnettomien tetraalisten näytteiden avulla. Vain puhujat olivat uusia, kaikki muu vanhaa. Tein muistiinpanoja ohjelmista mutta mitään olennaista ei niissä ollut (varoituksia moraalittomuuden ja materialimin ansoista sekä vanhimpia pitää kunnioittaa), joten en viitsi niistä kirjoittaa tässä muuta kuin yhden toteamuksen, jonka kirjoitin erään ohjelman jälkeen ja joka kuvasi koko loppupäivääkin hyvin - "samaa vanhaa paskaa".
Kuten täällä jo mainittiinkin, niin kastelle meni 26 ihmistä joista pikaisen arvioni mukaan 5 oli todennäköisesti käänynnäisiä ja loput jälkeläisiä. Meinasin purskahtaa äänekkääseen nauruun kun takanani istuneet kaksi miestä totesi toisilleen, että 'paljonhan noita kastettavia vieläkin on'. Toinen sanoi että 'meidänkin seurakunnasta siinä on viisi nuorta'.
Voi jestas sentään. Tuoko on nykyisin paljon!!! Siihen aikaan kun itse istuin konventeissa kastettavia oli toista sataa ja joskus jopa jännitettiin meneekö kahdensadan raja rikki. Tuo vajaa eturivillinen kastettavia oli suorastaan surkea nyky kun muistissa oli vielä ne entisaikaiset useat rivit joilta kastettavat nousivat seisomaan. (Myös silloin oli kaksi Hesan konventtia sekä Tampereen ja Oulun konventit.)
Kun itse kävin kasteella kastettavia oli neljä pussilastillista - nyt ne mahtuu yhteen pikkubussiin.
Pohdiskelin itsekseni (laskeskellessani lastenvaunujen määrän olevan 70 kieppeillä) että tuolla kastettujen määrällä kasvavien lasten kohdalla syntyy valtava hävikki kasteikään tultaessa.
Väliaika alkoi ja jäin hetkeksi seisoskelemaan paikalleni. Minuahan luvattiin tulla tönimään joten päätin olla näkösällä. Söin siinä sitten evääni jonka jälkeen lähdin liikkeelle. Edelleenkään ainuttakaan 'nappikorvaa' ei näkynyt joten lähdin käytäväkierrokselle. Törmäsin serkkuuni joka ryhtyi oitis halailemaan ja totesi tippa silmäkulmassaan, että Jehova on kuullut hänen rukouksensa. Meinasin todeta että tässä tapauksessa vastaus on kyllä tullut aivan toiselta osastolta mutta en kuitenkaan halunut pilata hänen konventtiaan. Samalla siinä halausuhrina ollessani tuttu vanhin tuli hämmästyksekseni kaksin käsin ravistelemaan kättäni. Heti perään entinen itsensä tyrkyttäjä osui paikalle ja tunki oitis naamaansa lähelleni typerän näköinen ylihymy kasvoillaan. Serkkunikin katsoi hämmästyneenä naikkosta mutta jatkoi vielä paijaamistaan ja halailuaan.
Ajattelin siinä hetken itsekseni, että tämähän olisi hauska hetki kun ensin minua halaillaan sekä vanhin kättelee ja sitten tulisi joku joka heittäisi ulos. No pääsin jaktamaan kierrostani ilman, että kukaan edelleenkään olisi seurannut minua. Joitain yleisänpalvelijoita reitilläni oli ollut ja mulkoilimme heidän kanssan toisiamme mutta sen kummallisempaa ei vielä tapahtunut. Lavan takana muutama tuttu vanhin oli käytävällä juttelemassa ja olivat kuin eivät huomaisikaan tai tuntisikaan minua. Erääseen vanhimpaan törmäsin käytäväkierroksella kahteen kertaan ja hän käveli naama nyrpeänä vierestäni varpaitaan katsellen.
Kävin välillä taas patsastelemassa katsomossa ja jatkoin sitten seuraavalle kierrokselle, jolta kuitenkin päätinkin pujahtaa päädystä ulos kun näin Martikaisen Upin jutustelevan joidenkin kanssa oviaukon lähellä.
Ulkona oli paljon porukkaa vilvoittelemassa mukavan koleassa ilmassa. Konventtipäivä oli pilvinen sillä olihan saatana saapunut konventtiin - siltä ainakin tuntui kun muutama vanhin taas mulkaisi minua. Koitin pyöriä ulkona oikein näkyvästi ja tuijottelin ylätasanteella olevaa nuorten miesten ryhmää jotka tuijottivat minua.
Pyörin hyörin ja olin mahdollisiman näkyvillä koko väliajan mutta aivan turhaan. Kävin ylätasanteellakin ja menin toisesta kerroksesta takaisin alas, mutta aivan turhaan. Ei näkynyt eikä kuulunut 'nappikorvia'. Kukaan ei tuntunut seuraavan minua eikä sen enempää pehmeitä kuin kovianyrkkejäkään näkynyt missään. Olen hieman pettynyt siitä millaisia uhoilijoita nämä palstamme 'vieraat' ovat mutta tosipaikan tullen osoittautuvat pelkiksi vellikelloiksi.
Olisi luullut että olisi ollut kanttia tulla edes ohimennen sanomaan jotain mutta eipä ollut - taisi kokoni pelästyttää reppanat.
Iltapäiväohjelman lähestyessä alkuaan lähdin taas kohti istumapaikkaani mutta se olikin viety. Päätin etsiskellä toisen paikan ja laahustin käytävällä jälleen muutaman yleisönpalvelijan kanssa mulkoiluja vaihtaen. Menin toiseen kerrokseen istumaan ja istahtaessani paikalleni havaitsin, että Leinosen Vekahan se siinä kolmen metrin päässä juttelee jonkun kanssa. Veka irroitti hetkeksi jutellessaan katseensa ja katseemme osui yhteen. Tuijotimme hetken tiukasti toisiamme ja Vekalla tuntui menevän senat sakaisin. Samalla soi kännykkäni ja lyhyen puheluni aikana oli Veka päässyt katoamaan huomaamattani. Vekasta tai kenestäkään muustakaan ei kuitenkaan tuonkaan kohtaamisen jälkeen kuulunut mitään.
Naurussa suin totesin, ettei mikään ole muuttunut kun lähelläni olleen nuorisoryhmän (+/- 15v.) yksi pimu tokaisi muille että 'hei... ohjelma alkaa - lähdetään mäkkäriin syömään'. Ja niin ne lähtivät eivätkä takaisin tulleet.
Oli ilo tavata iltapäivän ohjelman aikana pikaisesti yksi uudehkoista palstalaisistamme. Käväisimme ulkosalla rupattelemassa muutaman sanan ja palasimme kumpikin paikoillemme. Jäin kuitenkin ennen paluuta hetkeksi aikaa pyörimään tyhjille käytäville ja nojailemaan seinään katsomoaukon viereen. Kauempaa muutama yleisönpalvelija taas mulkoili ja minä mulkoilin takaisin, mutta yksikään ei tullut ohjaamaan minua sen enempää istumaan kuin uloskaan. No mukavaltahan se tuntui kun sai rauhassa olla. Siirryin takaisin yläkertaan istumapaikalleni ja kuuntelin ohjelman loppuun.
Konventin ohjelmasta ei ole paljoakaan kerrottavaa. Lueskelkaa vaikkapa vanhoista vartsikoista siitä, millaisia ansoja Saatana asettelee ihmisille tai millaisilla keinoilla voi parantaa saarnaamistyöskentelyään - samat vanhat sepustukset oli kaivettu konventtiohjelmaksi. Luopioista ei ohjelmissa ollut kuin pari mainintaa. Toisessa kastettavia kehoitettiin välttämään luopiolta tulevaa tietoa ja toisessa ohjelmassa todettiin, ettei pidä luulla olevan niin suuria syntejä ettei niitä saa anteeksi - JOPA luopiotkin voivat saada katuessaan syntinsä anteeksi. Ruben Lindistä on tullut käsittämättömän epäselvä sönköttäjä ja on ihme että kurppana saa vielä pitää puheita. Heikki Kankaanpää loputtoman tylsä ääni ja kuiva puhetapa meinasi sammuttaa tajuntani väkisin viimeisen puiheen aikana. Onneksi lavalla luki isoilla kirjaimilla teema 'Pysykää valveilla!'. Ilman tuota kehoitusta olisin varmasti aloittanut äänekkään kuorsaamisen ylälehtereillä.
Koko päivän ohjelmista vain yksi asia (joka sekin toki entuudestaan on tuttu) oli sellainen, joka jäi minulla naurun ja itkun sekaisin tuntein mieleeni. Piirivalvoja Hakkarainen julisti ohjelmassaan varoitusta stressaavasta kiireestä, joka maailman ihmisillä on mutta ei Jehovan kansalla. Kuitenkin todistajien on pidettävä itsensä kiireellisinä saarnaamistyössä kun lopullisenlopun viimeisimpiä käännytyksiä tehdään. Hän korosti sitä miten mielenkiintoista olisi tutkia tieteitä - kemiaa, biologiaa, tähtiä tai luonnontieteitä - mutta niiden tutkimisen aika ei ole nyt.
Nyt pitää keskittyä saarnaamistyöhön ja jättää tieteiden tutkiminen paratiisiin. Niinpä niin. Miten sairasta manipulointia ja pyrkimystä pitää lahkokansa tietämättömyydessään.
Ohjelman päätyttyä jäin tarkotuksella jälleen seisoskelemaan noin 10 minuutin ajaksi ulko-ovien tuntumaan oikein näköisälle ja ajattelin, että nyt jos koskaan voisi pullistelijat tulla ohjaamaan minut ulos pienen tönimisen kera. Vaikka kaikenlaisia selvästi heikommin mukana olevia vatipään näköisiä kaippareita päivän aikana näinkin, niin kenestäkään ei lopulta ollut ulosheittäjäksi.
Lauantaina julkaistiin kaksi kirjasta. 'Raamattu mikä on sen sanoma' ja 'Todista perusteellisesti Jumalan valtakunnasta' joka käsittelee järjestyksessä apostolien tekoja.
PS.
Lisäyksenä vielä täytyy kertoa iloinen uutinen. Rakas haaratoimiston veljemme Heikki Kankaanpää muisti loppurukouksessaan pyytää Jehovan siunausta ja varjellusta koko Veljesseuralle.
Ehkäpä välimme Tikkurilaan alkavat tästä lämpenemään!
