Sivu 3/5

Re: Täyttääkö karttaminen syrjinnän tunnusmerkit?

Lähetetty: 05.10.2011 23:31
Kirjoittaja Kaarmis
"Minä taas tuppaan näkemään, että Jehovan todistaja-aika oli minulle testi, jopa että niin piti ja kuului tapahtua minulle. Sitä paitsi, on sääli heittää lasta pesuveden kanssa. Raamattu kiehtoo minua, vaikka se ei kirjaimellisesti totta olekaan."

Sinäpä olet mennyt kyseiseen uskontoon aikuisena, vapaasta tahdostasi. Entä me muut, olemmeko samassa asemassa kanssasi?

Re: Täyttääkö karttaminen syrjinnän tunnusmerkit?

Lähetetty: 06.10.2011 11:18
Kirjoittaja PoterO
Pehmoluopio kirjoitti:
PoterO kirjoitti: Pohjois-Korealaisen propagandan alaisuudessa ikänsä elänyt voi myös kysyä, mitä tilalle. Jokaisella tulisi olla vapaus valita se itse. Uskonnottomille se voi löytyä vaikkapa sekulaarista humanismista.
Ei ole olemassa tilaa, mikä olisi vapaa propagandasta, joten "mitä tilalle" on kyllä ihan järkevä kysymys keneltä tahansa.

Sekulaari humanismi on ihan käyttökelpoinen valinta, olen vain huomannut, että jäljellä olevan vähäisen todistettavan elinajan puitteissa on miellyttävämpää olla mystikko. Sekulaari humanisti voisi ajatella, että aika Jehovan todistajana oli hukkaan heitettyä elinaikaa siitä ainoasta elämästä, minkä me kaikki varmasti tiedämme elävämme. Minä taas tuppaan näkemään, että Jehovan todistaja-aika oli minulle testi, jopa että niin piti ja kuului tapahtua minulle. Sitä paitsi, on sääli heittää lasta pesuveden kanssa. Raamattu kiehtoo minua, vaikka se ei kirjaimellisesti totta olekaan.
Vapaassa tilassa on kuitenkin tilaa keskustelulle, mitä ei löydä valtakunnansalilta tai Pohjois-Koreasta.

Elämässä on paljon muutakin kuin uskonnolisen tai poliittisen ideologian ympärillä pyöriminen, joten "mitä tilalle" koskee lähinnä yksilöitä jotka kaipaavat elämässään jonkinlaista kokonaisvaltaista oravanpyörää. Läheskään kaikki eivät tällaista tarvitse.

Re: Täyttääkö karttaminen syrjinnän tunnusmerkit?

Lähetetty: 06.10.2011 12:07
Kirjoittaja Vieras
Mitä propagandalla on nyt tarkoitettu ? Ensimmäiseksi sillä yleensä ymmärretään sodanaikaista aatteellista taistelua. Sitten myös poliittista kamppailua kuvattu propagandaksi, ainakin jos on huomattu että se ei ole täysin rehellistä. Kaupallista mainontaa jo harvemmin pidetään propagandana (ostamme tavaraa jota emme tarvitse, hintoihin joilla meillä ei ole varaa, mainosten perusteella joihin emme usko). Ei kai propagandalle muuta ole tehtävissä kuin yrittää tunnistaa ja epäillä ?

Re: Täyttääkö karttaminen syrjinnän tunnusmerkit?

Lähetetty: 06.10.2011 13:11
Kirjoittaja nina2011
Muutkin kun ex-jt pitävät sosiaalisia sanktioita väärinä. Oikeastaan kaikki muut paitsi jt. Miten ne kehtaa valehdella ja nostaa kädet ylös ja sanoa joka asiaa: "Ei me olla tehty mitään väärää"

Re: Täyttääkö karttaminen syrjinnän tunnusmerkit?

Lähetetty: 06.10.2011 13:19
Kirjoittaja Vieras
""Muutkin kun ex-jt pitävät sosiaalisia sanktioita väärinä""

-Kauniisti sanottu. Sehän on hirvittävää henkistä väkivaltaa.

Re: Täyttääkö karttaminen syrjinnän tunnusmerkit?

Lähetetty: 10.10.2011 23:15
Kirjoittaja Vieras
Vieras kirjoitti:Sehän [karttaminen] on hirvittävää henkistä väkivaltaa.
Järjestön jäsenhankinnan näkökulmasta karttamissäännön poistaminen voisi lisätä kiinnostuneiden määrää. Kukapa nykyisellään haluaisi lähteä mukaan liikkeeseen, josta halutessaan toki pääsee pois, mutta sosiaaliset suhteet katkaistuina ja kartettuna? Ei ihme, että jäsenhankinta takkuaa ja Suomen Jehovan todistajien lukumäärä polkee paikallaan.

Tietysti sääntö karttamisesta pitää hyvin nykyisen jäsenistön kasassa. Jos eronneita/erotettuja ei tarvitsisi karttaa, avautuisivat tulvaportit ja huomattava määrä todistajia jättäisi eroilmoituksensa. Kuinka moni? Sitä voimme vain arvailla.

JK

Re: Täyttääkö karttaminen syrjinnän tunnusmerkit?

Lähetetty: 11.10.2011 15:06
Kirjoittaja Pehmoluopio
Vieras kirjoitti:Kukapa nykyisellään haluaisi lähteä mukaan liikkeeseen, josta halutessaan toki pääsee pois, mutta sosiaaliset suhteet katkaistuina ja kartettuna?
Öh, minä halusin joskus 1992. Siinäpä se juuri onkin, ne Nooaa huonommat puhujat, jotka ovat lähtöisin maailmasta palaavat kokemuksen jälkeen takaisin maailmaan. Ne, jotka ovat JT-suvussa joutuvat kokemaan karttamisen ankarampana. Tämä heijastuu JT-arvomaailmaan. Henkilö, joka on korviaan myöten Jehovan todistajien kiristettävänä etenee paremmin kuin sellainen, jota ei voi kiristää jos tämä päättääkin lähteä.

Re: Täyttääkö karttaminen syrjinnän tunnusmerkit?

Lähetetty: 12.10.2011 23:42
Kirjoittaja Viljo
En pidä karttamista perustuslain tarkoittamana syrjintänä. Jos joku on toista mieltä, niin testatkoon asian Suomen oikeuslaitoksessa loppuun asti.

Re: Täyttääkö karttaminen syrjinnän tunnusmerkit?

Lähetetty: 12.10.2011 23:50
Kirjoittaja Viljo
Vieras kirjoitti:Mikä tulisi lain kannalta tutkia on se Watchtower October 1st 1952 Issue page 599: Erotettuja on vihattava.

Edelleen tulisi tutkia July 15th 1974 Issue page 442: "Do you know how to hate ?"
(miten opetella vihaamaan).
Elämme vuotta 2011, toki historiantutkimukselle on perusteensa. Perusoikeuksia ei edes mainittu Suomen lainsäädännössä vuonna 1952 eikä edes vuonna 1974. Toki Suomi oli sitoutunut toimimaan YK:n vuonna 1948 antaman ihmisoikeusjulistuksen mukaisesti, mutta ei siinäkään kielletä ketään vihaamasta toisia.

Re: Täyttääkö karttaminen syrjinnän tunnusmerkit?

Lähetetty: 12.10.2011 23:57
Kirjoittaja Markku Meilo
PoterO kirjoitti:...joten "mitä tilalle" koskee lähinnä yksilöitä jotka kaipaavat elämässään jonkinlaista kokonaisvaltaista oravanpyörää.
Kyseinen "mitä tilalle" on oman ajattelun ulkoistuksen aikaansaama ja hädissään heitetty oljenkorsi. Asiayhteys huomioiden merkittävyydessään samaa sarjaa kuin "mikä on elämän tarkoitus" -pohdinta.

Re: Täyttääkö karttaminen syrjinnän tunnusmerkit?

Lähetetty: 13.10.2011 00:02
Kirjoittaja Viljo
Jos joku kysyy "mitä tilalle", niin vastaus on "jotain aivan muuta". Katsoo vaikka Nelosen ohjelmia ellei muuta keksi.

Re: Täyttääkö karttaminen syrjinnän tunnusmerkit?

Lähetetty: 13.10.2011 10:09
Kirjoittaja Pehmoluopio
Viljo kirjoitti:Jos joku kysyy "mitä tilalle", niin vastaus on "jotain aivan muuta". Katsoo vaikka Nelosen ohjelmia ellei muuta keksi.
Huono vastaus. Vaihtaa yhden propagandan toiseen, kaupalliseen propagandaan. Emme me elä arvotyhjiössä. Henkilökohtainen on poliittista. Kaikki, mikä tässä yhteiskunnassa tapahtuu johtuu ideologisista valinnoista. Tiedekään ei ole käytännössä arvoneutraalia, tiedonvälitys vielä vähemmän. Irti Vartiotorniseurasta ja valot sammuksiin?
Jehovan todistajien kritiikki tätä maailmaa kohtaan on kuitenkin pääsääntöisesti oikeaa, vaikka karkeasti liioitteleekin huonoja asioita ja vähättelee hyviä puolia. On vähän niin kuin entisessä itäblokissa, että huomataan, että kaikki mitä kommunistit aikoinaan sanoivat kommunismista on väärin, mutta kaikki, mitä he sanoivat kapitalismista, oli oikein.

Re: Täyttääkö karttaminen syrjinnän tunnusmerkit?

Lähetetty: 13.10.2011 12:22
Kirjoittaja Vieras
"Jehovan todistajien kritiikki tätä maailmaa kohtaan "
-Jos jt:t esittävät kritiikkiä maailmaa kohtaan, kenellä he sanovat olevan valtakirjan vastata tuohon kritiikkiin ?

Ongelmallista on, että jt:t ovat aivopestyjäö / mielenhallinnan alaisia, ilmeten mm. siten että he itse pyrkivät puolustautumaan heille tarjottavaa apua vastaan.

" Jos joku kysyy "mitä tilalle" ... "
-Tuo kysymys on huomion arvoinen. Sillä tavanomainen jt:n kysymys on suunniteltu, vastauksesta heillä on hyviä arvauksia, ja vastaukseen he pyrkivät saamaan alun mukaansatempaavaan lahkon myyntipuheeseen.

Mutta onko tuo "mitä tilalle" tavanomainen, vai sisältääkö se myös vilpittömän kysymyksen, johon vastaamalla jt:aa voisi auttaa ?

-Äkkiä tuohon ei kuitenkaan osaa sanoa kuin että se lahkon oppi täytyisi todeta vääräksi, joka on mahdollista hyvinkin monella tavalla ja useampaan kertaan.

Sitten, jos kiinnostusta olisi oikeasta Raamatun tuntemuksesta, olisi mahdollista tutustua hengelliseen kirjallisuuteen.

Ja edelleen, jos kysymys olisi mahdollisuudesta toimia hengellisessä seurassa niin tulisi tutkia erilaisia hengellisiä yhteisöjä / kirkkokuntia, joista sopiva löytyisi, niissä painottuvat eri piirteet ja on myös sellaisia joissa jäsenten lähes perhe-elämän omainen läheisyys vallitsee.

Mekäläinen ei tunne. tässä oikein tuppaa mielenkiinto heräämään esim. pelastusarmeijan uskonkäsityksiin. Kuitenkin elää siinä käsityksessä, että uskontojen uhrien tuki r.y:n asiakkaita ei sieltäkään tuoteta.

Re: Täyttääkö karttaminen syrjinnän tunnusmerkit?

Lähetetty: 13.10.2011 22:37
Kirjoittaja Kaarmis
Pehmoluopio kirjoitti:
Viljo kirjoitti:Jos joku kysyy "mitä tilalle", niin vastaus on "jotain aivan muuta". Katsoo vaikka Nelosen ohjelmia ellei muuta keksi.
Huono vastaus. Vaihtaa yhden propagandan toiseen, kaupalliseen propagandaan. Emme me elä arvotyhjiössä. Henkilökohtainen on poliittista. Kaikki, mikä tässä yhteiskunnassa tapahtuu johtuu ideologisista valinnoista. Tiedekään ei ole käytännössä arvoneutraalia, tiedonvälitys vielä vähemmän. Irti Vartiotorniseurasta ja valot sammuksiin?
Jehovan todistajien kritiikki tätä maailmaa kohtaan on kuitenkin pääsääntöisesti oikeaa, vaikka karkeasti liioitteleekin huonoja asioita ja vähättelee hyviä puolia. On vähän niin kuin entisessä itäblokissa, että huomataan, että kaikki mitä kommunistit aikoinaan sanoivat kommunismista on väärin, mutta kaikki, mitä he sanoivat kapitalismista, oli oikein.
Sun juttujas on kiva lukea, Cap... Pehmo. Ei siksi että olisin läheskään aina samaa mieltä, vaan siksi että niissä on silti asiaa. Vähän niinkuin lukisi Voima-lehteä... :)

Re: Täyttääkö karttaminen syrjinnän tunnusmerkit?

Lähetetty: 13.10.2011 22:51
Kirjoittaja Pehmoluopio
Vieras kirjoitti: Mutta onko tuo "mitä tilalle" tavanomainen, vai sisältääkö se myös vilpittömän kysymyksen, johon vastaamalla jt:aa voisi auttaa ?

-Äkkiä tuohon ei kuitenkaan osaa sanoa kuin että se lahkon oppi täytyisi todeta vääräksi, joka on mahdollista hyvinkin monella tavalla ja useampaan kertaan.

Sitten, jos kiinnostusta olisi oikeasta Raamatun tuntemuksesta, olisi mahdollista tutustua hengelliseen kirjallisuuteen.

Ja edelleen, jos kysymys olisi mahdollisuudesta toimia hengellisessä seurassa niin tulisi tutkia erilaisia hengellisiä yhteisöjä / kirkkokuntia, joista sopiva löytyisi, niissä painottuvat eri piirteet ja on myös sellaisia joissa jäsenten lähes perhe-elämän omainen läheisyys vallitsee.

Mekäläinen ei tunne. tässä oikein tuppaa mielenkiinto heräämään esim. pelastusarmeijan uskonkäsityksiin. Kuitenkin elää siinä käsityksessä, että uskontojen uhrien tuki r.y:n asiakkaita ei sieltäkään tuoteta.
Minä lähden siitä olettamuksesta, että "mitä tilalle" on vilpitön kysymys. Minulla on tällä hetkellä oma ideani siitä, mitä tilalle, mutta valitkoon kukin itselleen sopivan. Näen elämän maan päällä hengellismoraalisena esteratana, jonkinlaisena taivaallisena tosi-tv:nä, jossa meidän osamme on suoriutua kaikenlaisista pulmista ja esteistä ja lopussa tulee palkinto... tai on olematta, se on osa testiä. Voi olla, että olen väärässä, mutta jos olen väärässä, mitä haittaa on siitä, että ajattelen näin. Mitä haittaa on esimerkiksi sen ajattelemisessa, että minun vuoteni Jehovan todistajissa oli yksi luonnetesti verrattuna esimerkiksi siihen ajatukseen, että ne olivat täysin hukkaan heitettyjä. Mitä haittaa on sen ajattelemisessa, ettei jumala jätäkään sinua kun vanhimmisto erottaa sinut, vaan että jumala on katsonut arvolliseksi sinut kokemaan tämän koettelemuksen kun JT-elämä kokouksineen, kenttäpalveluksineen ja konventteineen on sinun tasollesi liian helppo? Sitten saattaisit ajatella, onko sellainen veijarijumala hyvä vai paha ja kiroaisit jumalan. Sekin olisi osa testiä. Mitä haittaa.

Kristinuskossa riittää kertasuoritus, usko Jeesukseen vähän niin kuin lantti automaattiin ja se jauhaa sinulle taivasta loputtomiin. Voihan se niinkin olla. Jos sinusta tuntuu hyvältä niin, niin usko niin. Tai jos se tekee sinusta paremman ihmisen.

Tai sitten voit olla sekulääri humanisti. Avioliitto homoille, ihmisoikeudet kaikille, naisten oikeudet kunniaan, koska ne ovat hyväksi koettuja länsimaisia arvoja ja muualla on huonommin, tai ainakin länsimainen televisio sanoo olevan huonommin ja jos lennät vaikka Afrikkaan ja siellä halutaan homot hirteen, ihmisoikeudet pois ja naiset säkkiin niin ajattelet, että se kuuluu heidän kulttuuriinsa ja se on heidän lähtökohdistaan nähden oikein ja sinä olet hyvä ja suvaitsevainen ihminen kun suvaitset kaikenlaisia näkökantoja, vaikket voi sovittaa niitä yhteen etkä sen suuremmin selittääkään.

Turvallisesti ehkä erotettuna eli valmistuneena voisin sanoa kuitenkin, että aina pitää olla valmis kääntämään takkia kun huomaa, ettei ideologia enää toimi. Minä tunnen sukulaissieluisuutta Anu Palosaarta kohtaan ( http://anupalosaari.puheenvuoro.uusisuo ... -epic-fail ), hän on nimittäin joutunut kääntämään nuoresta iästään huolimatta takkinsa monta kertaa.