Ikuinen kyttääminen

[PekkaPee]

Tuo on "etukäteisohjeet lääkärinhoidosta" A4, se moderni versio "etukäteisohjeet lääkärinhoidosta" joka tunnettiin nimellä "verikortti".

Vanhaan aikaansetehtiin joka vuosi ja sitten taitelliin lähes juhlallisin menoin kukkaroon, tuo uudempihan oli "pysyvämpi" luonteeltaan ja korjattiin vain tarvittaessa, siis jos kanta muuttuu - eiku mahdolliset allergiat jne. - piti sanoa

aikuisten oikeasti tuo lappu oli piiiitkästä aikaa järkevä lappu, edes hetken piti miettiä omaa terveydentilaa ja sitä karua tosiasiaa, että tiimalasista hiekka loppuu jossain vaiheessa

[Jaakko Ahvenainen]

Olipa asia miten tahansa, jos olet joskus ollut ollut Jehovan todistaja, olet sitä firman näkökulmasta edelleen. Näin olen asian ymmärtänyt, mutta oikaiskaa, olkaa hyvät.
Ainoastaan me kaikkein paatuneimmat olemme luku erikseen, vai olemmeko sittenkään?

[nabander]

Julistajakortti ei sinänsä ole Jehovan todistajien jäsenkirja. Julistajahan voi olla myös kastamattomana, raporttia pukkaa jo alakouluikäisiltä käsitykseni mukaan. Lapsetkin ovat oikeuskelpoisia ja rajoitetusti jopa oikeustoimikelpoisia eli kyllä hekin saavat nimeään raapustaa ihan mihin hyvänsä. Siitä voidaankin jo sitten keskustella onko sellainen raapustus ja sopimus pätevä, asia ratkaistaan lapsen kehitysasteen ja ymmärryskyvyn mukaan, ellei sitten huoltajat hänen holhoojinaan sitten tuota allekirjoitusta anna tai vahvista. Otetaanpa esimerkki. Kun ostat jotain kaupassa teet itseasiassa sopimuksen. Jos lapset eivät voisi tehdä sopimuksia se tarkoittaisi että he eivät voisi tehdä ostoksia kaupassa. Onko mielestänne hyväksyttävää että 7-vuotias lapsi ostaa karkkipussin kaupassa ja maksaa sen kassalla kaupan tädille? (anteeksi stereotypia) Eli käytännössä tekee sopimuksen 7-vuotiaana.

Alaikäisen allekirjoitus julistajakortissa? Allekirjoituksen ja sitä myötä sitoumuksen kelpoisuus ratkeaa vähän sen mukaan että oliko lapsella kyky ymmärtää mihin hän nimensä laittoi. Jos huoltajat rustaavat nimensä myöskin tuohon plankettiin sitten silläkään ei ole enää väliä.

Sitten lainaus Finlexistä
"Lapsen uskonnollisesta asemasta päättävät hänen huoltajansa yhdessä. Jos huoltajat eivät kuitenkaan lapsen syntymän jälkeen sovi lapsen uskonnollisesta asemasta, voi lapsen huoltajana toimiva äiti vuoden kuluessa lapsen syntymästä yksin päättää lapsen liittymisestä uskonnolliseen yhdyskuntaan. Jos tuomioistuin on lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983) 9 §:n 3 momentin nojalla päättänyt tehtävien jaosta lapsen huoltajien kesken toisin, noudatetaan kuitenkin tuomioistuimen päätöstä.

Viisitoista vuotta täyttänyt lapsi voi kuitenkin huoltajien kirjallisella suostumuksella itse liittyä uskonnolliseen yhdyskuntaan tai erota siitä. Kaksitoista vuotta täyttänyt voidaan liittää uskonnolliseen yhdyskuntaan tai ilmoittaa eronneeksi siitä vain omalla kirjallisella suostumuksellaan"

Eli summa summarum, äiti saa yksinään päättää lapsen uskonnollisesta suuntautumisesta yksivuotiaaksi asti. JT kohdalla tämä on akateeminen ongelma koska niin pieniä ei mielestäni kuitenkaan kasteta. Siitä eteenpäin 11-vuotiaaksi asti vanhemmat yhdessä voivat päättää lapsen "pakko"liittämisestä uskontoon. Ehkä noinkin pieniä kastetaan, käytännössä tämä siis onnistuu vain kaikkien huoltajien päätöksellä. JT tapauksessa lähtötilanne lienee lapsen oma halu, mutta päätöksen pitää olla näennäisesti huoltajien tekemä päätös. Sitten tuleekin mielenkiintoinen vaihe 12-17 vuotias voidaan liittää tai ilmoittaa eronneeksi vain omalla kirjallisella suostumuksellaan (Käytännössä 17-vuotiaan erottaminenkin siis näyttäisi edellyttävän että kohdehenkilö suostuu toimenpiteeseen ja allekirjoittaa erottamispaperin). Eli johonkin paperiin pitäisi saada lapsen nimi jos kasteelle on menossa ennenkuin täyttää 15. Sitten 15-17 vuotias voi jo haluta itse kasteelle tai jopa erota uskosta, kunhan saa huoltajiltaan (kaikilta niiltä) lupalapun (Erottamisen kohdalla tässä ikähaarukassa pitäisi siis kaiken järjen mukaan käydä niin että erottamisilmoituksen allekirjoittaa niin lapsi kuin hänen huoltajansa jotta toimenpide voidaan tehdä, koskapa kyseessä ei ole huoltajien eikä lapsenkaan aloitteesta tapahtuva eroaminen uskonnosta).

Sellaista tällä kertaa
Kunnioittavasti teidän

Nabander

[PekkaPee]

Siis kun pistäytyy siinä uima-altaalla, liittyy käytännössä k.o. firmaan, sitä (nykyään lähes aina) edeltää se "kastamaton julistaja" vaihe. Julistajakortti on vain "apuväline", josta ilmenee status, kastepäivä, a.p; vanh; tr. voideltu vai muu lammas. Ja ennenmuuta tietoja palveluksesta.

Mutta oleellista sen jäsenyyden suhteen on se kastepäivä, silloin liittyy k.o. uskontoon (eiku sehän menikin niin, että ennen kastetta on jo sydämessään vihkiytynyt ja kaste vain vertauskuva).

Kun eroaa/erotetaan jäsenyys siinä mielessä loppuu.

Mutta ainahan kunnon paimenella on mielessä ne kadonneet lampaat, eli siinä mielessä kukaan kai ei ole toivoton tapaus (tuhlaajapoikia ja tyttöjä vain, tosin joku tuhlaa enempi kuin toinen).

[Jaakko Ahvenainen]

Mutta ainahan kunnon paimenella on mielessä ne kadonneet lampaat, eli siinä mielessä kukaan kai ei ole toivoton tapaus (tuhlaajapoikia ja tyttöjä vain, tosin joku tuhlaa enempi kuin toinen).

En tota Lauma-kirjaa tähän nyt viitsinyt hakea, mutta käsittääkseni se menee niin, että vuosittain käydään tsekkaamassa, oiskos mieli muuttunut. Oikokaa, oi veljet (ja sisaret) hyvät, mikäli olen asian väärin ymmärtänyt.

[Kaarmis]

Joo noin menee ohje, mutta eipä sitä(kään) paljoa noudateta. Mielestäni kenttäilykin on vähentynyt paljon, eipä noita laahustajapareja usein enää bongaa.

[jext]

Mutta ainahan kunnon paimenella on mielessä ne kadonneet lampaat, eli siinä mielessä kukaan kai ei ole toivoton tapaus (tuhlaajapoikia ja tyttöjä vain, tosin joku tuhlaa enempi kuin toinen).

En tota Lauma-kirjaa tähän nyt viitsinyt hakea, mutta käsittääkseni se menee niin, että vuosittain käydään tsekkaamassa, oiskos mieli muuttunut. Oikokaa, oi veljet (ja sisaret) hyvät, mikäli olen asian väärin ymmärtänyt.

Tällainen mielikuva minullakin on. Siis että vuosittain käydään kaikki eronneet/erotetut läpi ja kysellään halukkuutta palata seurakuntaan.

Minä en kyllä ole vielä ensimmäistäkään puhelua saanut, äitilleni soitettiin n. kuukausi sitten, joten tiedän, että ex-seurakunnan vanhimmistolla on juuri ollu käynnissä kyseinen vuosittainen tapahtuma. Ja puhelinnumerokin on samana pysynyt joten hämmästelen aika paljon asiaa... Ja minun tapauksessani kuitenkin perimmäinen syy erottamiseen oli moraaliton elämäntapa, joten minkään luopiopelon en usko taustalla olevan. Ja erotuksesta tosiaan vain pari vuotta aikaa, joten luovuttaminenkin olisi melko aikaista.

[PekkaPee]

siis kerran vuodessa neljännesvuosittaisessa kokouksessa rakkaudelliset paimenet pohtivat eronneiden/erotettujen tilannetta, useimmiten keväällä (muistonviettokutsun voipi sitten antaa samlla kertaa). On ainakin jotakin, mitä hypistellä käynnin aikana.

Jos tilanne a.o. henkilön osalta on se, että ei ole periaatteessa mitään syytä, miksi ei voitaisi ottaa takas, niin ilman muuta käynti kerran vuodessa. Jopa useammnin.

Mutta jos vaikkapa sattuu herra Hakkarainen sattuu asumaan Peppi Pitkätossun kanssa avoliitossa (esimerkiksi sen erottamisen syy), niin käytännössä niin kauan, kun suhdetta ei ole virallistettu, tuota käyntiä ei kannata odotella. Panokset laitetaan "tuottoisampiin vesiin".

Samoin jos on tunnettu kriittisestä suhtautumisesta jumalan maanpäälliseen edustajaan, niin eipä taideta aivan tie kuralla vierailla.

[jext]

Minun avoliittoni ei ole virallinen (minulla on siis toistaiseksi omakin asunto), joten en ymmärrä, että mistä syystä minuun ei ole yhteyttä otettu. Olisipa joku soittanut, olisi ollut paljonkin kerrottavaa siitä, että kuinka onnellinen tällä puolella voi olla

[VErna]

Jäin pois lopullisesti vuonna 2007, 2006 kävin kokouksissa todella harvoin. 2008 kaksi vanhinta kävi luonani itkemässä (hämmentävää ja surullista omalla tavallaan), mutta sen jälkeen ei ole kuulunut mitään. Ehkä olin silloin jo jotenkin niin tyyni tuon asian suhteen, että huomasivat ettei vastakaikua ole tulossa..? Maistraatin kautta erosin muutamia vuosia myöhemmin, kun huomasin että minut oli sinne joskus lapsena merkitty JT:ksi.

[Bono]

Kukaan ei kysynyt kun muutin paikkakunnalta (kävin vielä kokouksissa satunnaisesti) toiselle, eikä kukaan tullut uudella paikkaunnalla ovelle kyselemään uuteen seurakuntaan. Minulle jäi kuva, ettei kukaan kysele ellei ole itse aktiivinen.Voi vain tipahtaa pois ja tehdä myöhemmin lopullisen ilmoituksen.Mutta mulla ei ollut tosiaankaan näitä suhteita seurakunnassa, Ei oikestaan ystäviä, vain hyvän päivän tuttuja. Ja vanhemmat

[Jaakko Ahvenainen]

Käsittääkseni Väestörekisterikeskus ilmoittaa muutosta seurakuntaan, mikäli muuttoilmoitus on tehty. Tiedon pitäisi mennä perille ainakin Suomen haaratoimistoon. Myös seurakunta, mistä muutit lähettää käsittääkseni kirjeen seurakuntaan, minne muutit, mutta voin olla väärässäkin.

Tässä kuitenkin ihan käytännöllinen linkki kaikille: https://verkkopalvelu.vrk.fi/Omat/Etusivu.aspx

[Markku Meilo]

Mutta jos vaikkapa sattuu herra Hakkarainen sattuu asumaan Peppi Pitkätossun kanssa avoliitossa (esimerkiksi sen erottamisen syy)...

Yhdessä asuvat heteroseksuaalit ovat kaiken lukemani jälkeen tuon kyttäämisen suhteen merkitsevämmässä asemassa kuin yhdessä asuvat homoseksuaalit ja heistä taas miehiin tunnutaan kiinnitettävän merkittävästi herkemmin huomiota kuin naisiin. Toki ko. syystä erottaminen asettaa homoparin varmaan samalle viivalle heteroparin kanssa.

[Jaakko Ahvenainen]

Ettei epäselvyyttä olisi lainaan ks 10-E:stä otteen, pp. 114-115:
1. Once a year the body of elders reviews a list of those in the congregation territory who are disfellowshipped or disassociated. They will call on each one they select in order to see if he wants to return. (w91 4/15 pp. 22-23) Calls should not be made on those who are active apostates, on those who are trying to lead others into sin, or on those who have made it known that they want nothing to do with God's people. The body will assign two elders to make each call, preferably elders familiar with the case. During a brief visit, the elders may kindly explain what the individual can do to return. In some cases there may be good reason for a follow-up visit. They will report the results to the Congregation Service Committee, and the body will be informed at the next meeting of the elders.

2. If the elders learn that a disfellowshipped or disassociated person has moved, they should not send his Congregation's Publisher Record (S-21) cards or the confidential file to the congregation where he lives or attends meetings. Since he cannot share in the ministry, the congregation that took disfellowshipping action or acknowledged the disassociation should retrain the cards. However, a brief letter should be send to the body of elders in whose territory he lives to inform them that disfellowshipped or disassociated person lives in their territory and to provide his address. This will enable the local elders to follow through and make yearly visit on this one if he qualifies. Generally, there would be no need for the letter to include specific information on the details of the judicial case. However, if the elders are aware of a situation that would disqualify him from yearly visits or there is reason for the elders in the new congregation to be especially on guard, this can be explained in the letter.

Korostukset alkuperäiset.

Ohjeistuksen ollessa näin on todettava hiipuvista ja kadonneista pidettävän (eräin perustelluin poikkeuksin) vuosittain hyvää huolta. Ei liioin ole aihetta epäillä, etteikö tieto seurakuntien välillä tarvittavin osin kulje muuttaneistakin.

[Jaakko Ahvenainen]

Ai niin. Viittaus w91 4/15 pp. 22- 23, nämähän tulee ottaa englanninkielisestä. Kas tässä, ellei jollain jo ole.

Returning to Jehovah
7 But may the elders themselves take any initiative in approaching a disfellowshipped person? Yes. The Bible shows that mercy is expressed not simply by a negative holding back of punishment but often by positive acts. We have Jehovah’s example. Before he sent his unfaithful people into exile, he prophetically held out the prospect of their returning: “Remember these things, O Jacob, and you, O Israel, because you are my servant. . . . I will wipe out your transgressions just as with a cloud, and your sins just as with a cloud mass. Do return to me, for I will repurchase you.”—Isaiah 44:21, 22.

8 Then, during the exile, Jehovah took further steps, acting in a positive way. He sent prophets, his representatives, to invite Israel to ‘seek him and find him.’ (Jeremiah 29:1, 10-14) At Ezekiel 34:16, he likened himself to a shepherd and the people of the nation of Israel to lost sheep: “The lost one I shall search for, and the dispersed one I shall bring back.” At Jeremiah 31:10, Jehovah also used the imagery of his being a shepherd of the Israelites. No, he did not depict himself as a shepherd at the sheepfold waiting for the lost one to come back; rather, he showed himself as a shepherd searching for the lost ones. Note that even while the people in general were unrepentant and exiled, God initiated efforts to seek their return. And in line with Malachi 3:6, God would not change his way of dealing in the Christian arrangement.

9 Does this not suggest that there could be a reason for initiating steps toward some who are disfellowshipped and who may now be repentant? Remember that the apostle Paul gave direction to remove the wicked man from the Corinthian congregation. Later he exhorted the congregation to confirm their love toward the man because of his repentance, leading to his subsequent reinstatement in the congregation.—1 Corinthians 5:9-13; 2 Corinthians 2:5-11.

10 The encyclopedia quoted earlier said: ‘The basic rationale for excommunication was to protect the standards of the group: “a little leaven leavens the whole lump” (1 Cor. 5:6). This motive is clear in most biblical and extracanonical passages, but concern for the individual, even after expulsion, was the basis of Paul’s plea in 2 Cor. 2:7-10.’ (Italics ours.) Hence, concern of this kind should logically be shown today by the shepherds of the flock. (Acts 20:28; 1 Peter 5:2) Former friends and relatives might hope that a disfellowshipped one would return; yet out of respect for the command at 1 Corinthians 5:11, they do not associate with an expelled person. They leave it to the appointed shepherds to take the initiative to see if such a one is interested in returning.

11 It would not be fitting even for elders to take the initiative toward certain expelled ones, such as apostates, who ‘speak twisted things to draw away the disciples after themselves.’ These are ‘false teachers who are trying to bring in destructive sects and to exploit the congregation with counterfeit words.’ (Acts 20:30; 2 Peter 2:1, 3) The Bible also does not provide any basis for searching out disfellowshipped ones who are belligerent or who actively encourage wrongdoing.—2 Thessalonians 2:3; 1 Timothy 4:1; 2 John 9-11; Jude 4, 11.

12 However, many expelled ones are not like that. One may have ceased the serious wrongdoing for which he was disfellowshipped. Another may have been using tobacco, or he may in the past have been overdrinking, but he is not now trying to lead others into wrongdoing. Recall that even before exiled Israel turned to God, he sent representatives urging them to come back. Whether Paul or the elders in the Corinth congregation took some initiative to check on the disfellowshipped man, the Bible does not say. When that man had repented and ended his immorality, Paul directed the congregation to reinstate him.

13 In recent times there have been cases in which an elder happened to meet a disfellowshipped person. Where appropriate, the shepherd briefly outlined the steps to be taken for reinstatement. Some persons like this repented and were reinstated. Such joyful outcomes indicate that there may be disfellowshipped or disassociated ones who would respond to a merciful approach made by the shepherds. But how might the elders handle this matter? Once a year at most, the body of elders should consider whether there are such persons living in their territory. The elders would focus on those who have been expelled for over a year. According to the circumstances, if it is appropriate, they would assign two elders (hopefully ones familiar with the situation) to visit such an individual. No visit would be made on any who evidence a critical, dangerous attitude or who have made it known that they want no help.—Romans 16:17, 18; 1 Timothy 1:20; 2 Timothy 2:16-18.

14 The two shepherds could telephone to ask about making a brief visit, or they could stop by at a suitable time. During the visit, they need not be stern or even cool but should warmly reflect their merciful concern. Instead of reviewing the past case, they could discuss Bible texts such as Isaiah 1:18 and 55:6, 7 and James 5:20. If the person is interested in returning to God’s flock, they could kindly explain what steps he should take, such as reading the Bible and publications of the Watch Tower Society and attending meetings at the Kingdom Hall.

15 These elders will need wisdom and discernment to determine whether there is indication of repentance and whether a follow-up visit would be advisable. They should bear in mind, of course, that some disfellowshipped persons will never be ‘revived to repentance.’ (Hebrews 6:4-6; 2 Peter 2:20-22) After the visit, the two would give a brief oral report to the Congregation Service Committee. They, in turn, would inform the body of elders at their next meeting. The elders’ merciful initiative will have reflected God’s view: “‘Return to me, and I will return to you,’ Jehovah of armies has said.”—Malachi 3:7.


Hupsis, otetaanpa oikein ja kokonaisuus kerrallaan, ei sovi otsikkoa ja kappaleita keskeltä pätkiä. ss. 21-23 varmuuden vuoksi.