Ikuinen kyttääminen
Valvoja: Moderaattorit
-
rippeli
- Viestit: 2454
- Liittynyt: 28.04.2007 12:43
- Paikkakunta: Helsinki
Ikuinen kyttääminen
Lainaan pienen pätkän uutta "Lauma"- kirjaa. Kopsasin tuon J-P:n sivuilta.
Jossain määrin vituttaa, että todennäköisesti minunkin muuttamisestani Helsinkiin on olemassa jonkin sortin virallinen kirje. Se on toisaalta imartelevaa, ettei mun luona ole ikinä käynyt yksikään vanhin kyselemässä takaisintulohalukkuutta. Jotain olen siis tehnyt oikein.
Mitähän tarkoittaa tuo lause, että jonkun luopion suhteen pitäisi olla erityisen varuillaan? Tuskin J-P esim vähentäisi tuotantoaan, vaikka kaikki ruuhkaSuomen vanhimmat olisivat erityisen varuillaan hänen suhteensa.
"Jos vanhimmat saavat selville, että erotettu tai eronnut henkilö on muuttanut, heidän ei pitäisi lähettää hänen Seurakunnan Julistajakorttiaan (S-21) tai luottamuksellista mappia seurakuntaan jossa hän asuu tai jonka kokouksissa hän käy. Koska hän ei voi osallistua palvelukseen, seurakunnan joka suoritti erottamisen tai ilmoitti vastaanottaneensa eroamisen tulisi pitää kortit. Sille vanhimmistolle, jonka alueella hän asuu, tulisi kuitenkin lähettää lyhyt kirje ja ilmoittaa hänen osoitteensa.
Tämä mahdollistaa sen, että paikalliset vanhimmat voivat seurata tilannetta ja tehdä vuosittaisia vierailuja tämän luokse, mikäli hänet kelpuutetaan.
Yleensä ei pitäisi olla tarvetta sisällyttää kirjeeseen spesifiä informaatiota oikeustapauksen yksityiskohdista. Mikäli vanhimmat ovat kuitenkin tietoisia tilanteesta joka tekisi hänet kelpaamattomaksi vuosittaisiin vierailuihin tai mikäli uuden seurakunnan vanhinten on syytä olla erityisen varuillaan, tämä voidaan selittää kirjeessä."

Let me go Master I hate you so
-
Nimrod
- Viestit: 267
- Liittynyt: 09.09.2013 19:10
Re: Ikuinen kyttääminen
Eikös tommonen osoitteiden jakaminen ja jopa systeemin salainen tarkkailu ole laitonta?
"Kuka on jumala, niin että minun pitäisi totella hänen ääntään? En tunne ketään jumalaa." -Mahtava metsästäjä
-
Songbird
- Viestit: 9
- Liittynyt: 07.05.2014 22:09
Re: Ikuinen kyttääminen
Mielenkiintoista seurata miten nopeasti tänne palstalle kirjoittelu vaikuttaa eli miten nopeasti muutun kelpaamattomaksi vuosittaisiin vierailuihin tai henkilöksi, jonka suhteen on syytä olla erityisen varuillaan.
Tähän asti olen ollut - paikkakunnan vaihdoksista huolimatta - kelpuutettu ainakin joka kolmas vuosi tehtäviin vierailuihin.
Tähän asti olen ollut - paikkakunnan vaihdoksista huolimatta - kelpuutettu ainakin joka kolmas vuosi tehtäviin vierailuihin.
"Songbird, Songbird, see him fly, drop the children from the sky. When the young ones misbehave, escorts children to their grave. Never back-talk, never lie, or he'll drop you from the sky!"
―A Columbian nursery rhyme
―A Columbian nursery rhyme
- Tony
- Viestit: 7521
- Liittynyt: 28.04.2007 07:38
Re: Ikuinen kyttääminen
Ylipäätään asianomaisella tulisi olla tiedossa jos tällaisia tietoja on olemassa ja jos niitä liikutellaan asianomaisen asuinpaikkakunnan mukaan. Lisäksi tulisi olla mahdollisuus vaikuttaa siihen kerätäänkö/käytetäänkö tietoja ylipäätään ja saada halutessaan tiedot luettavaksi.Nimrod kirjoitti:Eikös tommonen osoitteiden jakaminen ja jopa systeemin salainen tarkkailu ole laitonta?
Ei taida yksikään näistä toteutua.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
-
PekkaPee
- Viestit: 43
- Liittynyt: 07.05.2014 23:21
Re: Ikuinen kyttääminen
Ainakin vielä 2011 (sen jälkeen kun ei ole enää ensikäden tietoja) niin enempivähempi käytäntönä oli infota kun/jos joku erotettu/eronnut muutti jonkun seurakunnan alueelta toiselle. Tämä juuri siksi, että voidaan sitten käydä tarkistelemassa tilannetta jne. Tottahan myös kadonneista lampaista pitää olla kovasti kiinnostunut 
"Ylipäätään asianomaisella tulisi olla tiedossa jos tällaisia tietoja on olemassa ja jos niitä liikutellaan asianomaisen asuinpaikkakunnan mukaan. Lisäksi tulisi olla mahdollisuus vaikuttaa siihen kerätäänkö/käytetäänkö tietoja ylipäätään ja saada halutessaan tiedot luettavaksi." -
tuo nyt taitaa olla surkea vitsi, kyseiset (erottamiseen johtaneet asiat) tiedot kun on suljetussa kirjekuoressa srk:n arkistossa. Joka avataan kun srk:aan on tullut takaisinotto anomus-konttimus kirje. Eli mm. tuohon suostuu, kun allekirjoittaa sen lomakkeen, missä antaa luvan kerätä omat raportointinsa (sehän oli jaloa tarkoitusta varten - vanhimmat voivat sitten antaa rakkaudellista apua palveluksen kehittämisen jne. suhteen).
mä oon ollu 3 vuotta off-line, eipä oo vielä ketään näkynyt, eli ei ihan taida olla ekana listalla (tuokaan) jalo tehtävä

SonOfJesus
- Viestit: 744
- Liittynyt: 15.05.2007 12:39
Re: Ikuinen kyttääminen
Mikähän allekirjoitettu paperi on kyseessä?PekkaPee kirjoitti:"Ylipäätään asianomaisella tulisi olla tiedossa jos tällaisia tietoja on olemassa ja jos niitä liikutellaan asianomaisen asuinpaikkakunnan mukaan. Lisäksi tulisi olla mahdollisuus vaikuttaa siihen kerätäänkö/käytetäänkö tietoja ylipäätään ja saada halutessaan tiedot luettavaksi." -
tuo nyt taitaa olla surkea vitsi, kyseiset (erottamiseen johtaneet asiat) tiedot kun on suljetussa kirjekuoressa srk:n arkistossa. Joka avataan kun srk:aan on tullut takaisinotto anomus-konttimus kirje. Eli mm. tuohon suostuu, kun allekirjoittaa sen lomakkeen, missä antaa luvan kerätä omat raportointinsa (sehän oli jaloa tarkoitusta varten - vanhimmat voivat sitten antaa rakkaudellista apua palveluksen kehittämisen jne. suhteen).
SonOfJesus
Laki ja Seura toimivat kasvattajina: kaikki mikä ei tapa, kasvattaa.
Laki ja Seura toimivat kasvattajina: kaikki mikä ei tapa, kasvattaa.
-
Veli-Hopea
- Viestit: 5324
- Liittynyt: 28.12.2010 16:25
Re: Ikuinen kyttääminen
Jaa siis yksittäiset todistajatko allekirjottaa jotakin?SonOfJesus kirjoitti:Mikähän allekirjoitettu paperi on kyseessä?PekkaPee kirjoitti:"Ylipäätään asianomaisella tulisi olla tiedossa jos tällaisia tietoja on olemassa ja jos niitä liikutellaan asianomaisen asuinpaikkakunnan mukaan. Lisäksi tulisi olla mahdollisuus vaikuttaa siihen kerätäänkö/käytetäänkö tietoja ylipäätään ja saada halutessaan tiedot luettavaksi." -
tuo nyt taitaa olla surkea vitsi, kyseiset (erottamiseen johtaneet asiat) tiedot kun on suljetussa kirjekuoressa srk:n arkistossa. Joka avataan kun srk:aan on tullut takaisinotto anomus-konttimus kirje. Eli mm. tuohon suostuu, kun allekirjoittaa sen lomakkeen, missä antaa luvan kerätä omat raportointinsa (sehän oli jaloa tarkoitusta varten - vanhimmat voivat sitten antaa rakkaudellista apua palveluksen kehittämisen jne. suhteen).
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-
rippeli
- Viestit: 2454
- Liittynyt: 28.04.2007 12:43
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Ikuinen kyttääminen
Jonkinlaisen lappusen olen allekirjoittanut. Se liittyi jotenkin julistajakorttiin, eli lupaan kerätä tietoa kenttäilystäni. Ei tullut silloin teininä mieleen, että se allekirjoitus antaa luvan kerätä minusta mitä tahansa tietoa.
Let me go Master I hate you so
-
Veli-Hopea
- Viestit: 5324
- Liittynyt: 28.12.2010 16:25
Re: Ikuinen kyttääminen
rippeli kirjoitti:Jonkinlaisen lappusen olen allekirjoittanut. Se liittyi jotenkin julistajakorttiin, eli lupaan kerätä tietoa kenttäilystäni. Ei tullut silloin teininä mieleen, että se allekirjoitus antaa luvan kerätä minusta mitä tahansa tietoa.
En kyllä itse muista ikään kirjoittaneeni mitään?!
Eikö tuollaisessa pitäisi olla sitten ehdot mustaa valkoisella ja
Hyväksyn käyttöehdot ruutu rastitettavaksi?
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
- Tony
- Viestit: 7521
- Liittynyt: 28.04.2007 07:38
Re: Ikuinen kyttääminen
Ööö, mitä?PekkaPee kirjoitti:"Ylipäätään asianomaisella tulisi olla tiedossa jos tällaisia tietoja on olemassa ja jos niitä liikutellaan asianomaisen asuinpaikkakunnan mukaan. Lisäksi tulisi olla mahdollisuus vaikuttaa siihen kerätäänkö/käytetäänkö tietoja ylipäätään ja saada halutessaan tiedot luettavaksi." -
tuo nyt taitaa olla surkea vitsi
Tiedonsaantioikeus
Henkilötietojen käsittelyn edellytetään olevan avointa. Rekisterinpitäjä on siten velvollinen antamaan tietoja henkilötietojesi käsittelystä sekä niitä kerättäessä että käsiteltäessä. Sinulle on kerrottava tiedot
- - rekisterinpitäjästä ja tarvittaessa tämän edustajasta
- henkilötietojen käsittelyn tarkoituksesta
- säännönmukaisista tietojen luovutuksista
- rekisteröityjen oikeuksien käyttämisestä henkilötietojen käsittelyssä.
Jokaisella on oikeus saada tietoja myös rekisteriselosteesta, joka on laadittava kaikista henkilörekistereistä. Siitä käy ilmi muun muassa rekisterinpitäjän nimi sekä mitä tietoja rekisteriin on kerätty ja mihin niitä käytetään. Rekisterinpitäjä voi lisätä selosteeseen myös rekisteröidyn oikeuksista kertovan osuuden.
Sinulla on oikeus saada rekisteriseloste nähtäväksesi pääsääntöisesti rekisterinpitäjän toimipaikassa. Mikäli rekisteri on verkossa, myös rekisteriselosteen on oltava verkossa.
http://www.tietosuoja.fi/1676.htmTarkastusoikeus
Sinulla on oikeus käyttää tarkastusoikeutta halutessasi tietää, mitä tietoja sinusta on tallennettu eri rekistereihin. Näin voit myös varmistaa, että sinusta rekisteröidyt tiedot ovat oikeita.
Mitä tarkastusoikeus tarkoittaa
Tietojen tarkastaminen on ilmaista kerran vuodessa. Tarkastusoikeus on pääsääntö. Laissa on kuitenkin poikkeuksia tiettyjä tilanteita varten ja eräät rekisterit on jätetty kokonaan tarkastusoikeuden ulkopuolelle.
- - sinulla on pyynnöstäsi oikeus saada tietää, mitä tietoja sinusta on henkilörekisterissä tai ettei rekisterissä ole sinua koskevia tietoja
- tiedot on annettava sinulle ymmärrettävässä muodossa ja halutessasi saat ne myös kirjallisesti
- sinulla on oikeus saada tietää, mistä tiedot rekisteriä varten säännönmukaisesti hankitaan ja mihin tietoja käytetään ja säännönmukaisesti luovutetaan
Tarkastusoikeuden käyttäminen
Esitä tarkastuspyyntö suoraan rekisterinpitäjälle. Halutessasi voit käyttää tietosuojavaltuutetun toimiston laatimaa mallilomaketta.
Mikäli rekisterinpitäjä kieltäytyy antamasta tietojasi, hänen on annettava sinulle kirjallinen todistus. Todistuksesta käyvät ilmi syyt, joiden vuoksi tarkastusoikeus on evätty. Tämän jälkeen voit kääntyä tietosuojavaltuutetun puoleen.
Sillä, missä tietoja säilytetään ja mitä tarkoitusta varten, ei ole lain mukaan mitään merkitystä.PekkaPee kirjoitti:kyseiset (erottamiseen johtaneet asiat) tiedot kun on suljetussa kirjekuoressa srk:n arkistossa. Joka avataan kun srk:aan on tullut takaisinotto anomus-konttimus kirje. Eli mm. tuohon suostuu, kun allekirjoittaa sen lomakkeen, missä antaa luvan kerätä omat raportointinsa (sehän oli jaloa tarkoitusta varten - vanhimmat voivat sitten antaa rakkaudellista apua palveluksen kehittämisen jne. suhteen).
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
-
PekkaPee
- Viestit: 43
- Liittynyt: 07.05.2014 23:21
Re: Ikuinen kyttääminen
Tuo tuli josku 90-luvun lopulla, henkilötieto/rekisteristä kun on kysymys, nyt kun tehdään uusi julistajakortti, niin siihen otetaan se nimi alle, jos oli kortti jo olemassa, niin se nimi kerättiin lapulle. Arkistossa on aina sellainen kortti tallella, missä se nimi löytyy.
-
Veli-Hopea
- Viestit: 5324
- Liittynyt: 28.12.2010 16:25
Re: Ikuinen kyttääminen
Jos tällainen allekirjoitus on , onko tämä alaikäisen kohdalla edes pätevä?
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-
PekkaPee
- Viestit: 43
- Liittynyt: 07.05.2014 23:21
Re: Ikuinen kyttääminen
Tuota "tarkastusoikeus" olisikin kiva kokeilla, mitähän mahtaa olla jäljellä, villi veikkaus "tiedot poistettu elokuussa 2011"
kirjekuoresta, julistajakortista, eikä selostuskirjeestä taida olla mainintaa....
kirjekuoresta, julistajakortista, eikä selostuskirjeestä taida olla mainintaa....
- Tony
- Viestit: 7521
- Liittynyt: 28.04.2007 07:38
Re: Ikuinen kyttääminen
Ja oli sitä lappua allekirjoittanut tai ei, tarkistus- ja tiedonsaantioikeus on olemassa.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
-
PekkaPee
- Viestit: 43
- Liittynyt: 07.05.2014 23:21
Re: Ikuinen kyttääminen
"Jos tällainen allekirjoitus on , onko tämä alaikäisen kohdalla edes pätevä?"
15 vuotiaana huoltajan hyväksynnällä saa liittyä uskonnolliseen yhdyskuntaan, eli sen jälkeen käsittääkseni on, joku voi korjata??
15 vuotiaana huoltajan hyväksynnällä saa liittyä uskonnolliseen yhdyskuntaan, eli sen jälkeen käsittääkseni on, joku voi korjata??