MarkkuMeilo kirjoitti:Oltiin Juniasta naisena tai apostolina sitten mitä mieltä tahansa (tosin hänestä ei kai ole muuta tietoa säilynyt), niin harhaanjohtavan sisällön lisääminen Raamattuun on jo melkoista häikäilemättömyyttä. Vt-seurassa se onnistuu, koska raamatunväärentäjiä suojaa jäsenistön huippuunsa kehitetty kritiikittömyys.
Kirkon uusin käännös jättääkin tuon avoimeksi, siis selityksen muodossa:7 Terveisiä Andronikokselle ja Junialle*, heimolaisilleni ja vankilatovereilleni, jotka ovat arvossa pidettyjä apostolien joukossa ja ovat olleet Kristuksen omia jo ennen minua. [Toisen lukutavan mukaan kysymys ei ole naisennimestä Junia vaan miehennimestä Junias.]
On huomattava, että antiikin kristityille kristittyinä oleminen tarkoitti eri asioita kuin me nykyisin käsitämme kristillisyyden.
Tuo asia tulee varsin hyvin esille jo Paavalin opettavaisesta kirjeestä roomalaisille, siis heille, jotka olivat jo häntä aiemmin olleet "kristukseen" uskovia.
(merkilliseen voideltuun, täysin perijuutalaisuudesta poikkeavaan mystiseen pelastajaan)
Junian naisena olemiseen on huomioitavaa se, että Rooman uskonnollisuus oli silloin suvaitsevaista ja juutalaisuudesta täysin poikkeavaa, sillä Rooman naisilla ja orjillakin oli täydellinen uskonnonvapaus ja vapaus toimia uskonollisissa yhteisöissään myös opettajina.
Ja mikä erikoisinta jt:n näkökulmasta katsottuna, Roomassa he saivat kuulua samanaikaisesti useampiinkin uskonnollisiin yhdistyksiin jotka olivat sallittuja.
Sallitut uskonnolliset yhdistykset taas muuttuivat kulloisenkin keisarin mieltymyksen mukaan.
Jos vielä puin lisää tuota Paavalin mainintaa Junian olleen "arvostettu" apostolien keskuudessa, niin se viittaa heidän lähteneen Jerusalemista, missä tiedetään olleen myös kreikkaa puhuvien, ns. hellenistikristittyjen srk, se jota Saulus vainosi ja johon Stefanuskin kuului ja he suhtautuivat hebrealaiskristittyjä suopeammin juutalaisen perinteen tapoihin.
Lisäksi on lähdettävä Paavalin näkemyksestä joka teki ihmisestä
hänen mukaansa apostolinoli kaksi asiaa, kuten hänkin oli kääntymisessään kohdannut ylösnousseen kristuksen ja hänestä oli tullut kristus-sanoman julistaja ja Paavali itse oli näistä viimeinen.
Paavali näkemys eroaa huomattavsti siitä mitä esim. Luukkaan evank:ssa on mainittu,- jossa Jeesuksella on vain kaksitoista apostolia,- kun hän mainitsee
2.Kor.12:12 ja kertoo noista apostolien tunnusmerkeistä, jotka ovat" tunnusteot, ihmeet, ja voimatyöt".