Sivu 5/20
Re: Kolminaisuusoppi
Lähetetty: 02.03.2012 12:01
Kirjoittaja Vieras
Meikäläinen ei taas osaa sanoa oppisuunnista.
Mutta tuo Asko Kariluoto käsittelee joitakin raamatunjakeita, joille jehovantodistajat, siis oikeastaan vartiotorniseura, on antanut väärän merkityksen. Kirja ei puhu oppisuunnista vaan itse jakeista, joskus alkukielen sanan merkityksestä, kuten se ykseyttä kuvaava sana, joka sisältää merkityksen kuin rypäleterttu siis moneudesta muodostunut ykseys. Kirja on selitysteos nimenomaan maallikolle selventävä ja informatiivinen
Re: Kolminaisuusoppi
Lähetetty: 02.03.2012 12:41
Kirjoittaja Ariadna
Vieras kirjoitti:Meikäläinen ei taas osaa sanoa oppisuunnista.
Mutta olet kuitenkin valmis kertomaan jehovantodistajien olevan väärässä aiheena olevssa kolminaisuusopissa.
Onko tarkoituksesi olla käännyttämässä täällä olevia?
Jos ei, niin olisi hyvä tutkia asioita vähän laajemmin, ettei pelkkä mielipiteidenvaihto perustuisi vain helluntalaisuudenpohjalle.
Raamatun tutkijat, jotka kirkonkin palveluksessa olevat, myöntävät kolminaisuusopin syntyneen Paavalin kuoleman jälkeisenä aikana, eikä kuuluneen alkukristittyjen uskoon.
Joten, Jehovan todistajat ovat tässä asiassa oikeassa, vaikka sitten metsään menevät monessa muussa.
Re: Kolminaisuusoppi
Lähetetty: 02.03.2012 13:37
Kirjoittaja Vieras
" jehovantodistajien olevan väärässä ... kolminaisuusopissa"
-Eihän jehovantodistajat ole väärässä, kun vartiotorniseura on väärentänyt Joh 1:1:n, he ovat harhaanjohdettuja.
Re: Kolminaisuusoppi
Lähetetty: 02.03.2012 14:23
Kirjoittaja Ariadna
Vieras kirjoitti:-Eihän jehovantodistajat ole väärässä, kun vartiotorniseura on väärentänyt Joh 1:1:n, he ovat harhaanjohdettuja.
Jos todella haluat löytää tuon logos sanan alkuperän ja sen käyttötarkoituksen, niin huomaat itsekin olevasi harhaanjohdettu.
Re: Kolminaisuusoppi
Lähetetty: 02.03.2012 18:05
Kirjoittaja Vieras
Meikäläinen, tarkoittamatta loukata Ariadnaa, on tutkijoiden varassa, ja kun niitä löytyy yliopistoista, joista Pasi Turunenkin on siteerannut montaa, niin siinä sitä ollaan.
Muuten, joku oli HBL:ssa nähnyt yhteyksiä tuohon Abrahamin juttuun, jossa tämä oli jo puukko kourassa poitsuansa uhraamassa, kun Jehoova sit (nyt ei jaksa muistaa, käyttikö hän palavata pensasta, muistaako Ariadna, muttei Pyhää Henkeä kuitenkaan) että ei vaineskaan. Siis HBL:ssä näki. että opetus oli ettei ihmisen tule toista ihmista uhrata. Ja hän pohti tuota Jeesuksenkin uhraamista.
Re: Kolminaisuusoppi
Lähetetty: 02.03.2012 18:07
Kirjoittaja Vieras
Vieras kirjoitti:Meikäläinen ei taas osaa sanoa oppisuunnista.
Mutta tuo Asko Kariluoto käsittelee joitakin raamatunjakeita, joille jehovantodistajat, siis oikeastaan vartiotorniseura, on antanut väärän merkityksen. Kirja ei puhu oppisuunnista vaan itse jakeista, joskus alkukielen sanan merkityksestä, kuten se ykseyttä kuvaava sana, joka sisältää merkityksen kuin rypäleterttu siis moneudesta muodostunut ykseys. Kirja on selitysteos nimenomaan maallikolle selventävä ja informatiivinen
Sinä et todellakaan kovin paljoa tiedä, mutta tunnut sokeasti uskovan. Sokea uskosi saa sinut sitten vielä saarnaamaan järjettömyyksiä täällä. Miksi? Täällähän on entisiä Jehovan todistajia. Minuakin koitat käännyttää lahkosta vaikka en siihen kuulu.
Nuo erilaisten kirjojen sepustukset eivät ole välttämättä yhtään sen parempia tai totuudellisempia kuin jt-lahkon soopakaan. Olet kuitenkin ilmeisesti liian tietämätön ja uskossasi hyväuskoinen sitä tajuamaan. Jos Asko Kariluoto selostaa kristinuskoon pohjautuvia juttujaan kirjassaan, niin miksi sinun tai minun tulisi pitää niitä tosina? Miksi kristinuskon tekemät omat tulkinnat juutalaisten uskonkäsityksistä ovat oikeampia, kuin miten juutalaiset itse uskovat? On sama kuin jos minä inttäisin sinun olevan pohjimmiltasi hindu ja sanojesi tarkoittavan kokonaan muuta kuin miten toiset ne normaalisti ymmärtävät.
Tässä on sinulle mietittäväksi tuota rypäleterttuasi. Taitaa olla vähän useampi osa tuossa Jumalassa kuin vain se kolme.
Joh.17:21 että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että
hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
Re: Kolminaisuusoppi
Lähetetty: 02.03.2012 20:09
Kirjoittaja Vieras
"Sinä et todellakaan kovin paljoa tiedä"
-Kerro
"tunnut sokeasti uskovan"
-No nyt se tunnustelija selvisi. Silmälasit jävät tunnustelematta.
"Sokea uskosi"
-Uteliaisuus heräsi, mihin se kohdistuu
" saa sinut sitten vielä saarnaamaan järjettömyyksiä "
-Jassoo. Kiitos näkemyksestä. Onko muuten siis uskon kohde järjettömyydet ? Unissani kai sitten saarnaan, kun en muuten sitä tiedä
"Jos Asko Kariluoto selostaa kristinuskoon pohjautuvia juttujaan kirjassaan, niin miksi sinun tai minun tulisi pitää niitä tosina?"
-Voitaisiin niinkin katsoa, että mahdollinen virhe tulisi osoittaa. Täällä on virheitä osoitettu lahkosta esim. vuosilukulaskennassa, osoitettu uskottavuusongelmina lahkossa esim. osoittamalla jonkin opin olevan vain yksi lahkon omista monista erilaisista oppiselityksistä samalle asialle. Jos Asko Kariluoto on kirjoittanut lahkon raamattujakeiden vääristä selityksistä, olisi teoriassa mahdollista osallistua samalla tasolla ja puolestaan osoittaa mahdolliset virheet Kariluodon kerronnassa. Täällä ei sellaista ole havaittu. Kariluoto on vakuuttava, jota vain asia kiinnostaa. jt ei saa lukea tuollaista kirjaa, siksi mahdollisuus olisi käyttää Kariluotoa keskustelussa jt:n kanssa apuvälineenä.
Re: Kolminaisuusoppi
Lähetetty: 02.03.2012 20:54
Kirjoittaja Markku Meilo
Vieras kirjoitti:Onko muuten siis uskon kohde järjettömyydet ?
Tai sitten toivorikas luuleminen, joka pohjaa paimentolaiskansan eepoksen, jonka kakkososa on suunnattu muille kuin paimentolaiskansalaisille. Heille kun ei nykyinen kakkososa kelpaa, vaan odottavat edelleen kakkososan pääosan esittäjää.
Re: Kolminaisuusoppi
Lähetetty: 02.03.2012 21:22
Kirjoittaja sinner74
Vieras kirjoitti:. Onko muuten siis uskon kohde järjettömyydet ?
On. Aina.
Re: Kolminaisuusoppi
Lähetetty: 02.03.2012 22:05
Kirjoittaja Vieras
Kun selvisi niin ei kun Kariluodolle ja ohjaamaan jt:ia ulos valoon.
Re: Kolminaisuusoppi
Lähetetty: 02.03.2012 22:37
Kirjoittaja Šaʾul HaTarsi
”Kun Jeesus sitten keskusteli juutalaisten kanssa, hän sanoi heille: ”Ellette usko, että MINÄ OLEN SE JOKA OLEN, te kuolette synteihinne…Sitten kun olette korottaneet Ihmisen Pojan, te ymmärrätte, että MINÄ OLEN SE JOKA OLEN…Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi – MINÄ OLEN.” (Joh. 8:24,28,58)”
”J eesuksen opetuslapset samoin kuin Jeesuksen juutalaiset kuulijat ymmärsivät hänen käyttäneen Jumalan nimeä ja väittäneen olevansa Jumala.”
Lainatut raamatunpaikat ovat epäloogisesti yhdistettyjä. Jae 58 kertoo tilanteesta, jonka kolminaisuusopin kannattajat mielellään näkevät tukena Jeesuksen jumaluudelle:
58 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi -- minä olin."
Joidenkin mukaan kohta voidaan kääntää myös toisin, ja että se itse asiassa on melko epäselvä. Niin tai näin, pointti asiassa on se, että uskovat esittävät juutalaisten poimineen kiviä heittääkseen niillä Jeesusta jumalan nimen lausumisen vuoksi .
Nyt kuitenkin esitettiin, että myös jae 24 sisältää Jeesuksen esittäneen olevansa ”minä olen”. Mikä on typistetty versio Moosekselle annetusta ”nimestä”. (Olen mikä olen, ei oikeastaan ole nimi)
24 Siksi sanoin teille, että te kuolette synteihinne. Ellette usko, että minä olen se joka olen,* te kuolette synteihinne." [Tekstin ilmaus "minä olen se joka olen" viittaa Jumalan nimeen "Minä-olen", 2. Moos. 3:14. Ks. myös Joh. 8:28, Ks. myös Joh. 13:19.]
Olennaista on katsoa mitä tämän jälkeen raamatun mukaan tapahtuu. Kivittämisen sijaan juutalaiset kysyvät Jeesukselta:
25 "Kuka sitten olet?" he kysyivät. Jeesus vastasi: "Miksi minä ollenkaan puhun teille?
Johdonmukaista on päätellä, että kolminaisuusopin kannattajat hakevat tukea näkemyksilleen perusteettomista raamatunkohdista.
” Ei Jumala ole yhdellekään enkelille milloinkaan sanonut: – Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.
Ei myöskään näin: – Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani.”
Jumala on kuitenkin raamatun mukaan sanonut näin ihmiselle. Joten miksi hän ei sanoisi myös enkelille.
Tuo kohtahan viittaa Psalmeihin, ja näin ollen Daavidiin ja Salomoon. Aiheena on herra ja hänen voideltunsa, esim. Daavid.
2. Sam. 7:14
14 Minä olen oleva hänen isänsä ja hän minun poikani, niin että, jos hän tekee väärin, minä rankaisen häntä ihmisvitsalla ja niinkuin ihmislapsia lyödään;
Tämä on kirjoitettu paljon ennen Jeesuksen aikaa, ja kyseessä on jumalan lupaus Daavidille profeetan kautta, joka käy ilmi seuraavista jakeista:
4 Mutta sinä yönä tapahtui, että Naatanille tuli tämä Herran sana:
5 "Mene ja sano minun palvelijalleni Daavidille: Näin sanoo Herra: Sinäkö rakentaisit minulle huoneen asuakseni?
12 Kun sinun päiväsi ovat päättyneet ja sinä lepäät isiesi tykönä, korotan minä sinun seuraajaksesi jälkeläisesi, joka lähtee sinun ruumiistasi; ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa.
Eli kyse on Salomosta. Ja vaikka kohta viittaisikin messiaaseen, se kuitenkin osoittaa jumalan kutsuneen ihmistä pojakseen.
Näistäkin kohdista näkee, miten kristinusko lukee vanhaa testamenttia omien toiveidensa lävitse ja antaa vt:n kirjoituksille omia merkityksiään.
”Rabbiinisessa juutalaisuudessa ennen ajanlaskun alkua Messiaan katsottiin olevan Vanhan testamentin mukaan itse Jumala (mm. Ps. 2, Snl. 8, Jes 53)”
Laitetut raamatunpaikat eivät mitenkään esitä eivätkä tue näkemystä messiaasta jumalana. Juutalaisten messias on ihminen, kuningas..
”Rabbien tulevaisuudentoivo kohdistui oikeamieliseen kuninkaaseen, joka vapauttaisi Israelin sen sortajista. He uskoivat tämän kuninkaan tulevan Daavidin suvusta.”
[Levinson, Mitä on juutalainen usko? s. 94]
Juutalaiset edelleen odottavat messiaan saapumista. Juutalaisuuden edustajat korostivat aina, että messias ei vapahda, vaan jumala ja että messias on oikeamielinen mutta MAAILMALLINEN kuningas, lainlaatija ja tuomari, jonka elämä on yhtä rajallinen kuin muidenkin ihmisten. /s.98.
” Se että Korinttilaiskirjeessä Jeesuksesta puhutaan Isälle alamaisena tai Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo Isää suuremmaksi on ymmärrettävää, sillä Isä ei ollut se joka lihaksi syntyi ja ristiinnaulittiin.”
Ja mitä tällä on tekemistä sen kanssa, Jeesuksen kuoleman jälkeenkin hän on edelleen alamainen jumalalle Paavalin mukaan?
” Filippiläiskirjeessä kerrotaan kuinka Jeesus 'rajoitti' Jumaluuttaan 'ottamalla orjan muodon'. Tämä on sopusoinnussa Korinttilaiskirjeen ja Joh.ev:n 'Isä on minua suurempi' kanssa. Samoin Jesajan ilmoituksen kanssa, jossa ainoaksi pelastajaksi ei ilmoiteta Jumalaa vähäisempää.”
Tämä edelleenkään ei koske tilannetta Jeesuksen kuoleman jälkeen.
Yleensäkin yritys todistaa Jeesuksen olevan jumala sen perusteella, että näkee ”minä olen” lausahduksissa perusteita asialle, on heikko. Kuka tahansa ihminen voi kuvitella olevansa jumala (tai Jeesus), onhan näitä tänä päivänäkin.
Jumalan poika –titteli ei myöskään ole peruste kuolemantuomiolle, Jeesuksen aikaan näitä oli monia.
Kari Eskelinen Jeesus Nasaretilainen – Jumalan Poika – Markuksen evankeliumissa -gradussaan toteaa, että
"Esiintyminen messiaana tai jumalan poikana ei voi aiheuttaa syytettä jumalan pilkasta."
"Wrede 1971, 75. Hän huomauttaa, että Juutalaisen lain mukaan ainoastaan silloin, kun Jumalan
nimeä on kirottu, paneteltu tai pilkattu, kysymys oli jumalanpilkasta. Siitä seurasi rangaistuksena kivitys. Tuomarit myös repäisivät vaatteensa."
"Puhuttaessa jumalien toiminnasta ja suhteesta ihmisiin näkyvän maailman
piirissä, ”Jumalan poika” ei ollut kenellekään vieras ilmaisu."
” Jeesuksen aikana juutalaisessa ajattelussa Jumalan poika -termi ei tarkoittanut erityistä titteliä tai kuvausta."
"10. Yksittäistä israelilaista henkilöä voitiin kutsua myös Jumalan pojaksi.
Tällaisella nimellä saatettiin kutsua erityisesti vanhurskasta, eli oikeamielistä ihmistä.
Tällaisia olivat esimerkiksi Makkabealaisajan marttyyrit toisella vuosisadalla
eKr. (2. Makk. 7:43) ja sellaiset henkilöt, jotka tekivät sitä mikä on hyvää.
Samaten juutalaisessa romantiikassa Josefia ja Asenathia kutsuttiin Jumalan pojiksi."
"11. Ensimmäisen vuosisadan puolivälissä eKr. juutalaisuudessa vaikutti myös karismaattisuus,...
Honi, Hanina ben Dosa. jumalan pojiksi mainittuja"
Re: Kolminaisuusoppi
Lähetetty: 02.03.2012 23:58
Kirjoittaja Vieras
Kolminaisuus on terminä otettu käyttöön tutkimuksen myötä syntyneestä käsityksestä taikka tajuamisesta.
Lahko on esittänyt esittänyt että Kolminaisuus olisi otettu sen vuoksi, koska kaikissa (lahkon mielestä kaikissa) vanhoissa uskonnoissa oli 3 jumalaa, tästä lahko edelleen johtaa lahkolaiset ymmärtämään että Kolminaisuudella tarkoitettaisiinkin "jumalakolmikkoa", kuten se kirjoittaa.
Mikaelin rooli on kai adventisteilta perittyä (kuten raamattunumerologia, vuosiluvut ja lopun ennusteet, kuten Meilo on kirjoittanut). Mikaelin sanomisella Jeesukseksi on kuitenkin varsin keinotekoiset edellytykset, olisiko yhtään sen paremmat kuin muilla Raamatussa nimetyillä enkeleillä ?
Kun Jouluevankeliumissa kuitenkin kerrotaan Jeesuksesta, jäisi arvoitukseksi, miksi Jeesuksesta puhuttaisiin harhaanjohtavasti vaikka asia voitaisiin sanoa ? Lahkolle taas olisi vastenmielistä sanoa että vartiotornin tietämys Jeesuksen Mikaelilaisuudesta on adventtilaisuuden perua, koska se saattaisi pohdituttaa maksiimia lahkosta ainoana oikeana totuutena jossa valo kirkastuu tuonne kello 12 seutuville, riippuen ehkä puhutaanko kesä- vai talviajastakin.
Kun jeesusta sanotaan Raamatussa Jumalaksi, olisi lahkon oppien mukaista sanoa että on enkeli parhaasta päästä.
Totta on että Jeesus on sanottu Jumalaksi. Eihän se siitä muutu vaikka kirjoittaa ihmettelevistä, kiviä hypistelevistä juutalaisista.
Re: Kolminaisuusoppi
Lähetetty: 03.03.2012 00:52
Kirjoittaja Markku Meilo
Vieras kirjoitti:Kolminaisuus on terminä otettu käyttöön tutkimuksen myötä syntyneestä käsityksestä taikka tajuamisesta.
Ehkä Anderseninkin tutkimuksen myötä on syntynyt vastaavaa käsitystä ja/tai tajuamista?
Re: Kolminaisuusoppi
Lähetetty: 03.03.2012 10:12
Kirjoittaja Vieras
Vieras kirjoitti:Totta on että Jeesus on sanottu Jumalaksi. Eihän se siitä muutu vaikka kirjoittaa ihmettelevistä, kiviä hypistelevistä juutalaisista.
Tämä on juuri se keskeinen ongelmasi, jonka vuoksi sanon sinun saarnaavan henkisesti sokeana uskoasi, jonka perusteita et tunne etkä ilmeisesti edes kykene miettimään, sillä sivuutat olennaiset kysymykset toistuvasti. Se on suoraa tyhmyyttä. Yritä nyt edes yhden kerran selittää seuraava ongelma:
Kun Raamattu on kirja joka kertoo juutalaisuudesta ja heidän uskostaan ja on ennenkaikkea heidän itsensä kirjoittama, niin miksi se pitäisi sisällään joitain toisenlaisia oppeja kuin mihin juutalaiset ovat koko historiansa ajan uskoneet ja edelleen uskovat? Miksi juutalaiset uskonkäsitykset muuttuvat kristinuskossa kokonaan toisenlaisiksi muodostaen kokonaan toisenlaisen uskonnon? Miten juutalaisessa uskossa voi olla oppi kolmiyhteisestä jumalasta, jos he eivät ole sellaiseen milloinkaan uskoneet? Miksi tämän kolmiyhteisen jumaluuden teologia keksittiin vasta 300-luvun lopulla kirkolliskokouksessa?
Vastaa ole hyvä äläkä hoe enää toistuvasti sitä samaa vähä-älyisyyttä edustavaa sontaa jonka nimeät jonkun kariluotolaisuuden totuudeksi.
Re: Kolminaisuusoppi
Lähetetty: 03.03.2012 10:12
Kirjoittaja Vieras
Nykyään kun saa puhua, vaikka toisaalta väärinkäsitysten vaarat ovat, ja joissakin tapauksissa vielä suuremmat kuin toisissa, niin Andersen oli homoseksuaali ja joku on kai väittänyt sitä Rumaa ankanpoikasta omaelämäkerralliseksi.
Kysymys lienee siitä että vartiotorni jatkaa siitä mihin Andersen päättyi, vartiotorni osoittautuu ilmestyskirjan pedoksi.