KN1 kirjoitti:Aivan samat kokemukset. Pystyn kyllä panemaan naista joka reikään, kuten noissa hydrauliikkafilmeissä, mutta mitään yhdessämakailua ja halailua en kestä. En kestä edes seurustelukumppanin halailua.
>>Miten tää on sitten vaikuttanut muhun Jt uran jälkeen? Musta tuli naispuolinen versio pukista. Pyöritin miehiä ja naisia, deittailin monia samanaikaisesti, samalla ihmetellen mistä se johtui.<<
Minulle tuli määrästä pakkomielle. Sata "kaatoa" se oli minulle miehen mitta ja tavoite. Pidin pientä kirjasta naisista, jotten sekoaisi laskuissa. Jokaisesta naisesta oli kirjasessa pieni luonnehdinta tyyliin, tautinen lahna, kurvikas punapää, paras suihinottaja jne....
Huh, jotain mennyt minulla myös pahasti vinksalleen.
Niin. Mitäköhän mun päiväkirjan sivut on täynnä suurimman osan oikeesti? Seksiä. Kuvailen sanatarkkaan tunteita joita käyn läpi kun joku koskee mua ja kuinka kaipaan jonkun perään. Kun olen sekaisin siitä, että kaipaan seksiä kuin huumetta.
Olin varmaankin jonkin asteinen seksiaddikti ainakin pari vuotta eron jälkeen.
En mä tiennyt mitään muuta tapaa osoittaa niin paljoa rakkautta kuin seksi. Tai siis, korjaus. Seksi oli mulle ainoa rakkauden osoitus jota olin ikinä tavannut. Ja se ajoi mut hulluksi. En voinut olla miellyttämättä toista ja törmäsin ihmisiin jotka kokivat minut ulkonäöllisesti miellyttäväksi, vähän väliä.
Yhden illan panoja en voi sanoa harrastaneeni, mutta kyllä mulla parhaimmillaan oli pyörityksessä samaan aikaan yli viisi miestä ja pari naista.
Siitä sitten vuosien mittaan kun olin kuitenkin parisuhteessa, jossa en pettänyt, aloin oppimaan, ettei seksi ole ainoa tapa rakkautta osoittaakseen.
Nykyisin tiedän tämän, ja en pelkää enää kuollakseen, että toinen ei rakasta mua, vaikka ei harrastettaisikaan seksiä joka päivä.
Mitä sitten taas tulee muiden ihmisen kosketukseen, sitä harjoittelen vieläkin. En todella edelleenkään tiedä, mikä on sopivaa ja mikä ei. Kavahdan jos joku koskee minuun, jota en osannut odottaa ja toisaalta taas itse olen todella tietoinen millä tavalla toiseen kosken, jos kosken.
Myöskään lapsiin en osaa koskea. En osaa edes halata pientä lasta ihmettelemättä, että se voi olla niin hieno tunne. Kuinka joku voi niin pyynteettömästi vain haluta olla sun lähellä. Ilman häiventäkään seksuaalisuudesta.
Tulee vain muistoja mieleen siitä, kuinka onnellinen olin, jos äitini joskus hulluuden hetkellään sattuikin halaamaan minua. Ja kuinka taas toisaalta monesti ne samat kädet tarkoittivat vain rangaistusta.
Mä vaan oletan, että jos yleisesti väestöstä noin 0,6% saa tommosen etiketin kylkeensä niin ehkis jeppuloista vähän enemmän vielä. Kiinnostais vaan tietää, mun puolesta kaikki ärsyttävät tyypit vois painua vaikka Valtakunnansalille.