Lahkon jälkeinen yksinäisyys

[rippeli]

Olen ollut elämästäni 30v jehku. Sinä aikana tapasin moniakin lahkolaisia. Useimmat olivat ja ovat varmaan nykyäänkin todella mukavia ihmisiä, Joitakin heistä jollain tasolla ikävöinkin. Mutta ketään en kaipaa niin paljoa, että koittaisin ottaa yhteyttä. Minusta se aika ja kaikki siihen liittyvä liittyy johonkin todella pahaan, jota en tahdo takaisin. Tiedän kuitenkin että menetin paljon hyviä ystäviä jättäessäni lahkon.

Onko teillä muilla sellaisia ystäviä, joitten vuoksi voisitte jopa harkita lahkoon palaamista? Miten lahkon jälkeinen yksinäisyys on vaikuttanut teihin?

Tämä kysely tulee Rippeliltä.

[berenike]

Lähdin järjestöstä jo 7vuotta sitten ja jäin täysin tyhjän päälle. Minulla oli siellä muutama tosi läheinen ystävä, joita todella ikävöin monta vuotta. Muutama lähetti viestiä perääni toivoen että tulisin takaisin, mutta yhteydenpito katkesi kuitenkin siihen.

Monesti olen itkenyt ja ajatellut mitä menetin, kun sosiaalisen verkoston luominen uudestaan ei meikäläiseltä ihan noin vain sujukaan, vielä uudella paikkakunnalla, uudessa työpaikassa. Yksinäisyys on ollut välillä todella tuskallista.Tunne, ettei kukaan lahkon ulkopuolinen voi täysin ymmärtää mitä olen kokenut
on tuntunut raskaalta.

Onneksi löysin miehen, joka on jaksanut tukea ja yrittää edes ymmärtää minua, vaikka sanoi aivopesuksi koko jt-touhua jo ensitapaamisestamme lähtien. Samaan lopputulokseen olen vihdoin (hieman hitaalla sytytyksellä tosin) minäkin tullut, ja sen myöntäminen kokonaisuudessaan on vielä mulle keskeneräinen prosessi, mutta hyvässä vauhdissa. Luulen, että tämä tulee helpottamaan uusien ystävyyssuhteiden luomisessa ainakin minulla. Olen vihdoin päästänyt menneisyydestäni irti ja tunne on kuin käsijarrun olisi löytänyt elämääni jarruttamasta!

[Johanneksen poika]

Miten lahkon jälkeinen yksinäisyys on vaikuttanut teihin?

Minulla on niin onnellinen tilanne, että minulla on tällä hetkellä paljon enemmän ystäviä isolla YYllä kuin seurakunnan sisäpuolella ollessani.

Miksi näin?

Tietysti suuri osa ns. "ystävistä" jäi, koska he alkoivat karttaa minua. Mutta he eivät olleetkaan todellisia ystäviä vaan ehdollisia ystäviä. Kuitenkin monet muut seurakunnan sisäpuolella olevat veljet ja sisaret ovat edelleen todellisia ystäviäni. Tämä erottamiseni on siis seulonut ystävät isolla yyllä niistä, jotka olivat vain näennäisystäviä.

Lisäksi olen saanut seurakunnan ulkopuolelta paljon uusia ystäviä. Suurin osa heistä on entisiä Jehovan todistajia, joiden kanssa on helppo ystävystyä, koska meillä on valmiiksi yhteinen pohja. Lisäksi olen huomannut, että entiset jehovantodistajat ovat paljon luotettavampia kuin jehovantodistajat keskimäärin.

Niin, siis sekä ystävieni laatu että määrä ovat kasvaneet erottamiseni jälkeen. En ole kokenut lainkaan yksinäisyyttä. Pidän tätä erinomaisena asiana.

[wolframium]

Tässä asiassa voisin yhtyä entisen Kannakselaisen sanoihin: "Sinne hyö jäijiit kaik; ihka uus rautavasara ja paljo hyvii sytykkei."

Oliko se vähän vai paljon, en ole ihan varma.

[Markku Meilo]

Olen käynyt asian läpi kovin eri tavalla, eikä minulla monotusvaiheessa ollut ensimmäistäkään jt-bestistä, jota nimenomaan olisin jäänyt kaipaamaan. Kavereita toki oli ja kun ikäluokka oli sama, niin karviankavereita voisin helpostikin jututtaa, toki paria poikkeusta lukuunottamatta (toinen on tuntemasi TK ja toinen täältä etelästä Heinolaan hajasijoitettu PK - oli siinä varsinainen aisapari).

Kun palasin Suomeen, niin yllätyin kuinka hienoja "maailmalliset" ihmiset olivat, itse asiassa merkitsevimmät ja pitkäaikaisimmat (=edelleen jatkuvat) ystävyyssuhteet loin juuri tuossa vaiheessa. Nyt on menossa ystävyyssuhteiden uudelleensyntyminen kun olen saanut mahtavia ystäviä aiemmin tuntemattomista (nykyisistä ja nykyään entisistä) jehovantodistajista.

Olen tullut siihen ajatelmaan, että jos vielä kuudenkympin ja kuoleman välissä kykenee edelleen luomaan hienoja ystävyysssuhteita (nykyisisten ja nykyään entisten) jehovantodistajien kanssa, niin elämä ei lopu monottamiseen tai eroon. Harrastepuolelta voisin toki jehovantodistajamaisesti kehua omaavani Suomessa noin "6000 ystävää".

Onko teillä muilla sellaisia ystäviä, joitten vuoksi voisitte jopa harkita lahkoon palaamista?

Nyt sulla on (taas) aaltoisuusjännitettä yli valmistajan speksien, ystävyys ei edellytä samoja unelmia.

Nyt jos koskaan palaisin toki ajatusleikissä takaisin ja haastelisin teokratiasta järjestön mielenhallinnassa edelleen olevien vanhojen kavereiden kanssa. Tosin yksi pitempi puhelinkeskustelu erään vanhimman kanssa antoi osviittaa siitä, että "pahimpien tapausten" kanssa vuorovaikutus on tuntematon voimavara.

Miten lahkon jälkeinen yksinäisyys on vaikuttanut teihin?

Kuten jo tuli ilmi, niin tällaista en koskaan kokenut, karttaminen perheen taholta alkoi myös paljon myöhemmin.

[Pehmoluopio]

Tässä asiassa voisin yhtyä entisen Kannakselaisen sanoihin: "Sinne hyö jäijiit kaik; ihka uus rautavasara ja paljo hyvii sytykkei."

Nasevasti sanottu, noin minäkin ajattelen. Ikävä on sinne jääneitä, mutta oma on valintansa. Aina pääsee pois.

[Vieras]

En tiedä, mutta mulla joskus meni niin ylitsevuotavaksi viha näitä ns. "ystäviä" kohtaan, että kerta kaikkiaan halusin heidän jopa kuolevan. Niin sairaaksi ystävyys jehovan todistajia kohtaan minut teki. Ja mitä ärsyttävämpiä he olivat, sitä suuremman vihan ovat saaneet niskoilleen. Vannouduin heidän ns. "ystäväkseen" jokin aika sitten, enkä tule antamaan tippaakaan periksi. Heissä ei ole mitään joka johtaa vilpittömyyteen sekä raikkaaseen avoimmuteen maailman ihmisiä kohtaan.

[Witless]

Olen ollut elämästäni 30v jehku. Sinä aikana tapasin moniakin lahkolaisia. Useimmat olivat ja ovat varmaan nykyäänkin todella mukavia ihmisiä, Joitakin heistä jollain tasolla ikävöinkin. Mutta ketään en kaipaa niin paljoa, että koittaisin ottaa yhteyttä. Minusta se aika ja kaikki siihen liittyvä liittyy johonkin todella pahaan, jota en tahdo takaisin. Tiedän kuitenkin että menetin paljon hyviä ystäviä jättäessäni lahkon.

Onko teillä muilla sellaisia ystäviä, joitten vuoksi voisitte jopa harkita lahkoon palaamista? Miten lahkon jälkeinen yksinäisyys on vaikuttanut teihin?

Pitkäaikaisin ystävä jatkoi muutaman vuoden karttamisen jälkeen yhteydenpitoa erottamisenkin riskillä, jota arvostan paljon. JT-uraputkeen siirtynyt toinen lapsuuskavereistani taas lopetti yhteydenpidon jo paljon ennen eroamistani, heti kun oli päässyt Beteliin. En ilmeisesti ollut riittävän korkeatasoista seuraa. Kolmas onneksi näki valon ja lähti vanhimman paikalta normaalien maailmaan.

Oli se rankkaa kun piti kaveripiiriä ryhtyä rakentamaan aikuisena uudestaan. Mutta enää siihen ei onneksi kuulu tekopyhiä tärkeilijöitä, kuten tämä herra Betelin herra.

[Kirsieveliina]

Vain lahkoaikana ja joitakin vuosia sen jälkeen olen kärsinyt yksinäisyydestä.

Kaipaan joskus yhtä ystävää, jonka kanssa menimme kasteelle samassa Oulun konventissa. Tervejärkinen, jalat maassa oleva tyttö, Lapista kotoisin. Mietin joskus, onkohan hän vielä aktiivi.

Lapsuuden seurakunnan mukavia ihmisiä ajattelen joskus, heidän täytyy olla jo aika iäkkäitä.

Luultavasti en saisi koskaan edes pidettyä yhteyttä suurempaan määrään ihmisiä, kuin tällä hetkellä?

[Vieras]

Laita sille postia tulostuksena nimim. Caitzun sivuilta vanhan kirjallisuuden näytteinä että saa ajateltavaa ja pääsee aloittelemaan hänkin sen poistumisprosessin

[mana]

Onko teillä muilla sellaisia ystäviä, joitten vuoksi voisitte jopa harkita lahkoon palaamista?

Ei. Viimeisien kuukausien aikana roikkuessani vielä jehovan todistajissa, välit jtkavereihin menivät jotenkin tosi vaivaantuneiksi ja hankalaksi. Olen vähän yllättynytkin ettei ole olllut ikävä ketään entisistä välit poikki laittaneista jtkavereista. Eroaminen olikin hankalinta kun ajattelin mummojani ja pappaani. Heitä on ikäväkin, eivät pidä mitään yhteyttä, ei ees soittaneet ja sanonu mitään kun kuulivat eroamisestani. Empä ole kuitenkaan heidänkään takiansa valmis takaisin itsepetokseen ja aivopesuun.

Miten lahkon jälkeinen yksinäisyys on vaikuttanut teihin?

Minulla oli "maailmallisia" ystäviä aika kauan ennen erottamistani, koska seurustelin ja hänen kauttaan tutustuin uusiin ihmisiin. Yksi jtkaverini on jatkanut yhteydenpitoa minuun ja alkaa näyttämään siltä, että hänellä on edessä erottaminen. Viime aikoina olen tutustunut uudestaan erääseen lapsuuden ystävääni, joka erosi kun minä oli vielä aktiivijt. Yksinäisyydestä ei ole siis tarvinnut kärsiä. Se on hyvä se.

[Analysoija]

Onko teillä muilla sellaisia ystäviä, joitten vuoksi voisitte jopa harkita lahkoon palaamista?

Ei.

Miten lahkon jälkeinen yksinäisyys on vaikuttanut teihin?

Mulle ei jäänyt yhtään ystävää Jehovan todistajuuden jälkeiseen aikaan. Siis todistajista jotka olisivat edelleen todistajia.

Tavallaan olen ollut yksinäinen - tavallaan en. Ei ns. "kavereita" ole kovinkaan paljon - eikä niitä ollut todistajana ollessakaan kuin ehkä hetkittäin. Tähän on aina monia syitä koska oli tarpeen ajatella ketkä ovat "sopivaa seuraa" - olipa kyse itsestä toisille tai toisista itselleen.
JT-aikoina ystävyyssuhteet perustuivat tavanomaista läheisimmille "hengellisille asioille", yhteisille tavoitteille toisten samantyyppisessä elämäntilanteissa eläneiden kanssa. Harrastuksia ja toimintaa vakaumuksen ulkopuolella toisten todistajien oli vähän. Elin sellaisessa seurakunnassa pitkään missä mitään ei oikein vanhinten ja heidän vaimojensa mielestä hyväksytty, vaatetuksena muiden kuin omaan perheeseen kuuluvien läsnäollessa piti olla ns. suorat housut tai naisilla hame. Farkut olivat jopa syntiä. Lavalla oli käytettävä veljien koko pukua - irtotakki ja housut luettiin lounaspukeutumiseksi.

[Jakke]

Lahkon jälkeen ei tullut minkäänlaista yksinäisyysmonttua, koska mulla oli koko ajan kavereita srk:n ulkopuolellakin. En todellakaan kaipaa ketään siitä, varsin laajasta, kaveripiiristä mitä minullakin JT-aikoina oli, koska eiväthän ne ole aitoja ystäviä, kun kerran hylkäävät minut sen takia että ollaan eri mieltä jenkki-fundis-lahkon oppien seuraamisen järkevyydestä.

Yksinäisyyden tunteita olen aika-ajoin kokenut myöhemmin, mutta sekin on todellisuudessa ollut melko näennäistä. Lähinnä siitä kiinni, ettei ole välillä huvittanut tavata ketään. Niin yksinäistä minusta ei voisi tulla ikinä, että The Seuraa kaipaisin.

[Markku Meilo]

Niin yksinäistä minusta ei voisi tulla ikinä, että The Seuraa kaipaisin.

Siinä meni sitten sen vihoviimeisen lehtipuhelimenlehtipuhelinmyyjänlehtimahis myydä The Apu vuositilaus sulle.

[Viljo]

Onko teillä muilla sellaisia ystäviä, joitten vuoksi voisitte jopa harkita lahkoon palaamista? Miten lahkon jälkeinen yksinäisyys on vaikuttanut teihin?

Ei ole. Koska meillä päin ei samanikäisiä jt-lapsia ollut lähimaillakaan, niin kaverisuhteet kehittyivät valtaväestöön kuuluvien parissa. Seurakunnassa oli yksi lähes samanikäinen ja sitten yksi muutaman vuoden minua vanhempi poika, joka tosin asui kohtuullisen lähellä.

Kun muutin pois kotoa toiselle paikkakunnalle, niin en kokenut uutta seurakuntaa omakseni enkä tutustunut keneenkään. Joskus vanhimmat tulivat juttelemaan, mutta aika nopeasti ymmärsin jättää oven avaamatta kun ovikello soi ilman että odotin ketään.

Enemmän kuin lahkon jälkeistä yksinäisyyttä koin lahkon aikaista yksinäisyyttä, sillä olin vuosia ns. toimeton ja seisoin lahkon ja normaalin maailman rajamailla. Vietän nykyään aika paljon vapaa-ajastani yksin, mutta se on oma valinta.