Tästä liikuttavan myönteisestä parista tuli mieleen se kun itsekin tykkäsin esim. musiikista, mutta kaikki sellainen ei vaan käynyt, kun se oli "sopimatonta". Tuliko teille muillekin lapsuudesta asti Jehovan todistajiksi kasvatetuilla vilpittömästi paha olo jos tuli tehtyä jotain "sopimatonta"? Meillä sellainen tarkoitti vaikka vääränlaisten sarjakuvien lukemista. Koska olin reipas ja ryhdikäs Jehovantodistajapoika, mitään isompia syntejä ei tullut pienenä tehdyksi. Mutta jo siitä että mielessään kannatti jotain Jehovan uuteen järjestelmään nähden ristiriitaista ajatusta tuli sellainen olo että väärin on tehty. Sairasta syyllisyydentuntoa. Oliko sulla sellaista?
EDIT (paljon myöhemmin): Kysymys tuli siis mieleen siitä että vaikka Prince Rogers Nelson on epämääräisen statuksen omaava JT, hänen opettajansa Larry Graham kuitenkin on ihan virallisesti JT-vanhin. Kyseisessä konserttitallenteessa on liikuttavaa se miten herra vanhin pidetään suuren osan konsertista piilossa valokeilasta (ihan konkreettisesti), lienee pienempi synti jos funk-musiikkia soittaa seksuaalisempien raitojen kohdalla ilman että näkyy.