Ylpeys ja ennakkoluulo

[Witless]

Jehovan todistajista eroamisen jälkeen olen joutunut pohtimaan suhtautumistani entisiin ystäviini. Muutamasta läheisestä ystävästä en nyt ole kuullut yli kymmeneen vuoteen. Yksi lapsuudenystäväni erosi itsekin ja palasi ystävieni joukkoon. Yksi pitää yhteyttä vaikka on virallisesti toimeton Jehovan todistaja. Viimeksi mainitun kanssa olen käynyt pitkään keskustelua aiheista "totuus"/ei "totuus" ja miksi erota tai miksi olla "mukana". Terveisiä vaan, jos satut lukemaan palstaa. En itse ole katsonut tehtäväkseni saada ketään eroamaan Jehovan todistajista. Mutta harmittaa ystävän puolesta toisaalta se että hänen elämänsä kuluu valheisiin uskoessa. Olemme keskustelleet useamman kerran aiheesta "mitä tilalle?". Se on jo aika lailla loppuun kaluttu, koska mielestäni Jehovan todistajien vangitun mielen tilalle riittää hyvin ajattelun vapaus, ei mikään vaihtoehtoinen "totuus".

Olen esittänyt kantanani että Watchtower järjestönä on valheellinen, eikä siksi ansaitse kannatusta. Hän ymmärrettävästi näkee asian niin päin että "luopiot" valehtelevat, kaikki todisteet Watchtowerin valehtelusta ovat valhetta. (Kaikki kreationismin vastaiset todisteet ovat valhetta myös.) Voin tietysti toimittaa kymmenittäin aanelosia sen todistamiseksi että Jehovan todistajat ovat valehdelleet kerta toisensa jälkeen. Mutta jos todellista motivaatiota näiden lukemiseen ajatuksen kanssa ei ole, ennakkoluulo voittaa.

Olen aikaisemmin ymmärtänyt Jehovan todistajien mukana (vaikka passiivisesti) roikkuvien motiiviksi pelon. Ajatus vanhempien ja ystävien hylkäämisestä pelottaa, ajatus lähestyvästä Harmagedonista pelottaa. Nyt olen joutunut toteamaan että syynä voi ilmeisesti olla myös ylpeys. Mitä enemmän aikaa roikkuessa on kulunut, sitä vaikeammaksi tulee myöntää että kaikki mihin olet uskonut on täyttä hevonpaskaa. Ja jos olet vielä opettanut samoja valheita jälkikasvullesi, sitä vaikeammaksi myöntäminen käy. Onko muilla vastaavia kokemuksia?

[Vieras]

Kokemuksena kysymys että mitä tilalle on erittäin yleinen ja vahva.

Miksei sitä voisi ajatella mahdollisena välivaiheenakin, ainakin lahkossa on se voimakas piirre yhdessäolosta, jossa on kyllä kielteisiäkin piirteitä, valvonta ja pelko puhua.

Tuolloin tulisi varoa tutusttumista ryhmään, joka on uskontojen uhrien tuki r.y:n asiakaslistoilta tuttu.

Nehän on kauniita kuin mitkä ne kertomukset toisen uskonryhmän löytämisestä, oliko Nymanin Hannun kirjassa sellainen. Ymmärrän, jos se tuntuu esim. epäilyttävältä.

Siinähän olisi kuitenkin tuo yksinjäämisen vähentämisen piirre.

Lut. seurakuntatyön piirissäkin järjestetään mm. raamatun lukupiirejä. Näissä kuten yleensä vapaissa uskontoryhmissä aloitetaan ja lopetetaan.

Mikäs, keksiä palloiluryhmä, monesti olen kuullut sellaisesta iloista naurua, en koskaan itkua. Taikka mikä hyvänsä melontaretkeilyryhmä, jossa harrastaa, tutustua ja saaada ajatuksilleen ilmaa.

Eihän toisen ihmisen pelastaminen lahkosta ole sen huonompaa kuin jäistäkään, vaikka mitali annettaisiin siitäkin.

[RaM]

Olen aikaisemmin ymmärtänyt Jehovan todistajien mukana (vaikka passiivisesti) roikkuvien motiiviksi pelon. Ajatus vanhempien ja ystävien hylkäämisestä pelottaa, ajatus lähestyvästä Harmagedonista pelottaa. Nyt olen joutunut toteamaan että syynä voi ilmeisesti olla myös ylpeys. Mitä enemmän aikaa roikkuessa on kulunut, sitä vaikeammaksi tulee myöntää että kaikki mihin olet uskonut on täyttä hevonpaskaa. Ja jos olet vielä opettanut samoja valheita jälkikasvullesi, sitä vaikeammaksi myöntäminen käy. Onko muilla vastaavia kokemuksia?

Keksisitköhän tuohon vielä kolmannenkin vaihtoehdon...

[wolframium]

Ajatus vanhempien ja ystävien hylkäämisestä pelottaa, ajatus lähestyvästä Harmagedonista pelottaa. Nyt olen joutunut toteamaan että syynä voi ilmeisesti olla myös ylpeys.

Näinhän se menee.

Luonnontieteitä heikosti ymmärtävät/analysoivat/soveltavat jehovantodistajat ovat myös liian ylpeitä tunnustamaan oman kuolevaisuutensa.

[Aaac]

Ajatuskin siitä, että on tullut uhranneeksi jopa vuosia jollekin, joka osoittautuu valheeksi, on liian piinallinen. Siksi sen myöntämistä yrittää väistää.

Mieli voi sisältä olla pirstaleina, mutta ulkokuori pitää säilyttää.

[almi]

Luulen, että ongelma voi olla yhteinen sekä ns. syntymästä asti Jehovan todistajana olleille että ns. käännynnäisille. Kummassakin tapauksessa joutuu miettimään, miksi on ollut mukana valheessa niin kauan.

Lapsuudesta asti mukana olleiden ei tarvitse ajatella omaa ratkaisuaan. Minä olen tosin monasti miettinyt, eivätkö vanhempani koskaan herää todellisuuteen.

[Witless]

Olen aikaisemmin ymmärtänyt Jehovan todistajien mukana (vaikka passiivisesti) roikkuvien motiiviksi pelon. Ajatus vanhempien ja ystävien hylkäämisestä pelottaa, ajatus lähestyvästä Harmagedonista pelottaa. Nyt olen joutunut toteamaan että syynä voi ilmeisesti olla myös ylpeys. Mitä enemmän aikaa roikkuessa on kulunut, sitä vaikeammaksi tulee myöntää että kaikki mihin olet uskonut on täyttä hevonpaskaa. Ja jos olet vielä opettanut samoja valheita jälkikasvullesi, sitä vaikeammaksi myöntäminen käy. Onko muilla vastaavia kokemuksia?

Keksisitköhän tuohon vielä kolmannenkin vaihtoehdon...

En. Tai tarkkaan ottaen vaikka kuinka monta, mutta kerro mitä sun mielessäsi on, toveri!

[Witless]

Luulen, että ongelma voi olla yhteinen sekä ns. syntymästä asti Jehovan todistajana olleille että ns. käännynnäisille. Kummassakin tapauksessa joutuu miettimään, miksi on ollut mukana valheessa niin kauan.

Lapsuudesta asti mukana olleiden ei tarvitse ajatella omaa ratkaisuaan. Minä olen tosin monasti miettinyt, eivätkö vanhempani koskaan herää todellisuuteen.

Mainittu ystäväni on myös ollut mukana syntymästä asti, joten sitä enemmän ihmettelen miksi hän olisi edelleen mukana ylpeyden takia.

[RaM]

Olen aikaisemmin ymmärtänyt Jehovan todistajien mukana (vaikka passiivisesti) roikkuvien motiiviksi pelon. Ajatus vanhempien ja ystävien hylkäämisestä pelottaa, ajatus lähestyvästä Harmagedonista pelottaa. Nyt olen joutunut toteamaan että syynä voi ilmeisesti olla myös ylpeys. Mitä enemmän aikaa roikkuessa on kulunut, sitä vaikeammaksi tulee myöntää että kaikki mihin olet uskonut on täyttä hevonpaskaa. Ja jos olet vielä opettanut samoja valheita jälkikasvullesi, sitä vaikeammaksi myöntäminen käy. Onko muilla vastaavia kokemuksia?

Keksisitköhän tuohon vielä kolmannenkin vaihtoehdon...

En. Tai tarkkaan ottaen vaikka kuinka monta, mutta kerro mitä sun mielessäsi on, toveri!

Aivan oikean suuntainen tuo analyysisi on, mutta tämä jokemainen kommenttini viittasi vain ja ainoastaan tähän omaan kiusantekooni lahkoa kohtaan. Jos nyt minua voi edes lukea roikkujien kunniakkaaseen joukkoon.

[Witless]

Olen aikaisemmin ymmärtänyt Jehovan todistajien mukana (vaikka passiivisesti) roikkuvien motiiviksi pelon. Ajatus vanhempien ja ystävien hylkäämisestä pelottaa, ajatus lähestyvästä Harmagedonista pelottaa. Nyt olen joutunut toteamaan että syynä voi ilmeisesti olla myös ylpeys. Mitä enemmän aikaa roikkuessa on kulunut, sitä vaikeammaksi tulee myöntää että kaikki mihin olet uskonut on täyttä hevonpaskaa. Ja jos olet vielä opettanut samoja valheita jälkikasvullesi, sitä vaikeammaksi myöntäminen käy. Onko muilla vastaavia kokemuksia?

Keksisitköhän tuohon vielä kolmannenkin vaihtoehdon...

En. Tai tarkkaan ottaen vaikka kuinka monta, mutta kerro mitä sun mielessäsi on, toveri!

Aivan oikean suuntainen tuo analyysisi on, mutta tämä jokemainen kommenttini viittasi vain ja ainoastaan tähän omaan kiusantekooni lahkoa kohtaan. Jos nyt minua voi edes lukea roikkujien kunniakkaaseen joukkoon.

Ok. Ei, kyllä tarkoitin näitä JT-mielisiä roikkujia jotka jaksavat vielä puolustella aatetta kaapista käsin.