Karttamisen hedelmät

[Vieras]

Itsemurhasta puhuminen on vaikea aihe. Jäljelle jääneet miettivät, olisiko jotain voitu tehdä. Olen lukenut, että jotkut erotetut tai järjestön jättäneet ovat päätyneet tähän epätoivoiseen tekoon. Henkilökohtaisesti en ole tähän tekoon päätymässä, mutta vaikeastakin aiheesta tulisi voida keskustella avoimesti.

Yksinäisyys ja kenties se, ettei "opetusten" jälkeen osaa elää normaalissa maailmassa ja luoda uusia sosiaalisia suhteita, saattaa olla vaikuttamassa siihen, että joku kuolee oman käden kautta. Läheisten menettäminen lahkoon saattaa olla samantyyppinen kokemus kuin läheisen kuolema. Yhtä raskas. Perheet hajoavat, lapset menettävät luonnolliset suhteet vanhempaansa. Veljet vain hymyilevät valtakunnan hymyä ja työ jatkuu. Eräs vanhin sanoi perheenhajoamistilanteessa yksin jätetylle, että "eroja tulee, mutta järjestöllä menee hyvin". Hän näin sanoessaan tunnusti, että keinoja ei kaihdeta järjestön etujen edessä. No, tuo vanhin oli muutenkin riidan- ja väittelynhaluinen. Sen huomasi, kun hän kävi kenttätyössä. Lausahdus on mielestäni tuossa tilanteessa jopa sadistinen. Ainakin osoittaa henkistä julmuutta. Taisi olla Uuden maailman käännöksellä valmennettu omatunto.

Jos joku lahko vaikuttaa joihinkin näin voimakkaasti, että ihmisiä oikeasti jopa kuolee, se ei voi olla Jumalan tahto eli uskonto ei ole oikea. Oikean uskonnohan tuntee sen hedelmistä, eikö vain?

Karttamissäännöstö on epäinhimillinen, epähumaani ja lähestulkoon rikollinen kiristämiskeino. Aiheen jatkuva esilläpitäminen on mielestäni tärkeää siksi, että lahkoon liittymistä harkitsevat tietäisivät, mikä heitä voi kohdata.

"Rakkaudelliset" veljet toivoisivat, että joku kartettava palaisi lahkoon uudelleen höykyytettäväksi heidän mielensä mukaan. Toivovat, että eronnut / erotettu "menisi itseensä", löytäisi vian vain itsestään eikä lahkosta eikä varsinkaan alkaisi julkisesti puhumaan kokemistaan asioista. Vaikeneminen lisäisi tuskaa, joten on hyvä, että on palstoja, joilla asioista voi kirjoitella. Betelissä seurataan näitä palstoja ja toivon, että juuri nuo veljet saisivat joskus piston sydämeensä ja tuntisivat työnsä "hedelmät". Miten on mahdollista, että vaikuttaa siltä, ettei jehovantodistajilla olisi lainkaan omatuntoa, joka sanoisi tällaisten raakojen sääntöjen noudattamisen olevan mitenkään väärin? Hehän sanovat elävänsä "oikein" ja Jumalan tahdon mukaan.

Onko Jehova sanonut, ettei saisi pitää suhteita omiin sukulaisiinsa yllä? En usko, mutta Vartiotorniseura on omia etujaan ajaessaan kyllä niin sanonut. Tietysti tämä sanoma ei tavoita rivitodistajia, sillä heiltä on kielletty seuraamasta osaa tiedotusvälineistä, jotta eivät alkaisi ajattelemaan asioita.

[PAHA]

Psykiatrini otti tämän itsemurha-asian esiin muutama viikko sitten kun viimeksi kävin. (Ai miksikö käyn psykiatrilla? No Jehovan todistajien tarjoaman kasvatuksen takia, näin ainakin itse ajattelen.) Hän halusi tietää onko Jehovan todistajien keskuudessa enemmän itsemurhia kuin yleensä ja joutuuko kyseinen organisaatio näistä mitenkään vastuuseen. En tiedä mistä oli ajatuksen saanut.

En voinut auttaa asiassa. Näppituntumani lähipiiristä on että itsemurhia on enemmän kuin muun väestön keskuudessa mutta ainakaan en Suomessa tiedä yhtään tapausta että Vartiotorni olisi joutunut vastuuseen. Tai edes tapausta jossa vastuun perään olisi kyselty.

[Aaac]

Itsemurhia tekevät myös aktiivi-jehovantodistajat. Suorituspaine, seurakunnan tylyys, kylmyys ja rakkaudettomuus... kuppikunnat, pelot, riittämättömyyden tunne, epäuskon salaaminen ja kaksoiselämä...

Seurakunnasta lähdön jälkeen seuraa monesti yksinäisyys, kun seurakuntaan jääneet sukulaiset ja ns. ystävät hylkäävät lähtijän. Joskus puolisokin hylkää. Vaikka moni paine helpottaa lähdön jälkeen, tulee uusia ahdistuksen aiheita tilalle.

Entisen jehovantodistajan vaihtoehdot eivät rajoitu seurakuntaan palaamiseen tai itsemurhaan.

Jos on pystynyt jo seurakunta-aikana luomaan suhteita ns. normaaleihin ihmisiin, on lähdön aiheuttama ahdistus ja yksinäisyys lievempää. Myös vertaistapaamisissa ja nettipalstoilla voi verrata omaa kokemustaan toisten kertomaan. Voi löytää uusia kavereita ja todeta, ettei ole ainoa ihminen, jolle on noin käynyt. Ja että siitä voi selvitä.

Örebron yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan terapia yhdistettynä vertaistukeen auttaa nopeasti pahimpaan ahdistukseen ja masennukseen. Kun pääsee lähdön jälkeen jaloilleen, ei paluu seurakuntaan nöyryytettäväksi ole enää mielessä, vaan voi aloittaa uuden elämän. Vartiotorni jää nuolemaan näppejään, ja itsemurhien määrä pienenee.

[Kletos]

Psykiatrini otti tämän itsemurha-asian esiin muutama viikko sitten kun viimeksi kävin. (Ai miksikö käyn psykiatrilla? No Jehovan todistajien tarjoaman kasvatuksen takia, näin ainakin itse ajattelen.) Hän halusi tietää onko Jehovan todistajien keskuudessa enemmän itsemurhia kuin yleensä ja joutuuko kyseinen organisaatio näistä mitenkään vastuuseen. En tiedä mistä oli ajatuksen saanut.

En voinut auttaa asiassa. Näppituntumani lähipiiristä on että itsemurhia on enemmän kuin muun väestön keskuudessa mutta ainakaan en Suomessa tiedä yhtään tapausta että Vartiotorni olisi joutunut vastuuseen. Tai edes tapausta jossa vastuun perään olisi kyselty.

Juuri eilen kirjoittelin graduni lukua rankaisemisesta, yhteisöstä eroamisesta ja erottamisesta. Tässä lyhyt lainaus eilen kirjoitetusta tekstistä:
"Tiiviistä, jäseniään tiukasti kontrolloivasta yhteisöstä lähteminen ei ole helppoa. Useat tutkimukseen osallistuneet informantit kertovat omista tai läheistensä psyykkisistä ongelmista. Neljä kirjoittajaa tuo kirjeessään esille itsemurhaan tai itsetuhoisuuteen liittyviä ajatuksia. "

Surullista, mutta totta, kolme itsemurhasta puhuvista informanteista on jehovantodistajia. Kaksi heistä on edelleen mukana jt-kuvioissa.

Tätä tutkielmaa kirjoittaessani olen miettinyt sitä, että ahdistavassa uskonnollisessa ryhmässä olevalla voi olla todella vaikeaa löytää ulkopuolista henkilöä, jolle hän voisi purkaa pahaa oloaan. Monta kertaa lukkona voi olla jo se, että omat tunteet ja ajatukset voidaan kokea synnillisinä (epäilyt, kysymykset joita ei saisi esittää). Jos omat kielletyt tunteet ja ajatukset pystyy hyväksymään, on ongelmana se, että keneen voi luottaa? Mistä löytää tukihenkilön tai terapeutin, joka ymmärtää ja osaa auttaa?

Pääsin teologisen tiedekunnan kiintiössä lääketieteellisen puolelle tekemään psykiatrian perusopintoja syksy 2010 tai kevät 2011. Koen, että pelkkä teologinen tietämys ei ole riittävä näiden ongelmien käsittelyyn. Tosin teologian opinnot antavat hyvän pohjan sille ymmärrykselle, miten pahaa jälkeä uskontokin voi saada joissain tapauksissa aikaan.
Toivon, että tuleva graduni voisi saada keskustelua aikaan myös näiden palstojen ulkopuolella. Kunhan saisin sen vihdoin valmiiksi ... ennen kuin kevät koittaa. Ja joskus aiheesta tekstiä ihan kirjaksikin saakka ...

[Jaakko Ahvenainen]

Oman kokemuspohjaisen tietoni perustella rohkenen väittää voimakkaassa ristikkäispaineessa elävän ihmisen ennemmin tai myöhemmin sairastuvan psyykkisesti. Ellei hän tähän tilanteeseensa saa tai halua tai löydä apua, voi lopputulemana olla suicidi. Tarkoitus ei viime kädessä ole hengenriisto, vaan voimakas tarve päästä tilanteesta irti, sanottakoon tätä sitten paoksi, avunhuudoksi tai miksi tahansa.

[Kletos]

Oman kokemuspohjaisen tietoni perustella rohkenen väittää voimakkaassa ristikkäispaineessa elävän ihmisen ennemmin tai myöhemmin sairastuvan psyykkisesti. Ellei hän tähän tilanteeseensa saa tai halua tai löydä apua, voi lopputulemana olla suicidi. Tarkoitus ei viime kädessä ole hengenriisto, vaan voimakas tarve päästä tilanteesta irti, sanottakoon tätä sitten paoksi, avunhuudoksi tai miksi tahansa.

Aivan. Voisin lisätä vielä sen verran, että otin lopulliseen analyysiin mukaan 49 kirjettä, joista ainakin 13 kirjettä ottaa esille uskonnon aiheuttamat psyykkiset ongelmat. Itsemurhista puhuvat kirjeet ovat vain "jäävuoren huippu".

Muita ongelmia on esimerkiksi: "Masennus, mielisairaalaan joutuminen, hajonnut itsetunto, painajaiset seurapirtistä ja helvetistä, painajaiset kenttätyöstä, psykiatriseen sairaalaan joutuminen, kaksoiselämä, psykoosiin sairastuminen, pitkäaikainen ahdistuskausi, uskonnolliset painajaiset, itseinho, anoreksia, hoitokokousten aiheuttamat ahdistukset."
Tuossa nyt jotain poimintoja kirjeistä.

Ei ole mikään ihme, että ongelmia esiintyy. Pikemminkin olen alkanut ihmetellä, että miten ihmiset selviävät? Totta on myös se, että monille sopii sitova ja kontrolloiva yhteisö kuin nenä päähän. Mutta ahdistusta on myös valtavasti. Pitää ottaa huomioon, että henkilö joka pystyy pukemaan ajatuksensa sanoiksi, on jo pitkällä omassa prosessissaan.

[Jaakko Ahvenainen]

Totta on myös se, että monille sopii sitova ja kontrolloiva yhteisö kuin nenä päähän.

Erinomainen täsmennys. On ihmisiä, joiden persoonallisuus suorastaan edellyttää tätä elämässä selviytymiseen.

[Massetar]

Hienoa, että näitä tutkimuksia tehdään. Tätä materiaalia tarvitaan todella kipeästi.

[Vieras]

"Onnellinen kansa" ei ole niin onnellinen, kuin Vartitorniseuran omat edustajat ja johtajat antavat ymmärtää. Exäni toimi kuuntelevana korvana tuntikaupalla sisarten ongelmista. Kyllä siellä kotona oli lautasetkin hajonneet, vaikka salilla oltiin tyyniä ja hymyileviä. Eräänkin sisaren oma exä lähetteli vihaisia tekstareita vielä 20 vuotta oman perheensä hajoamisen jälkeen sisarelle, sillä ei olisi halunnut, että lapsista tekemällä tehdään jehovantodistajia. Niin, että se voi viedä aikaa, pahimmassa tapauksessa ei koskaan pääse kunnolla yli asiasta.

Että jos harkitset liittymistä jehovantodistajiin, ota nämä seikat etukäteen huomioon. VT-seura ei niistä kerro eikä varsinkaan ota vastuuta, vaikka veljet niin kovin vastuullisissa asemissa omasta mielestään toimivatkin. Missä se vastuu luuraa?

[Jaakko Ahvenainen]

Missä se vastuu luuraa?

Paikassa nimeltä "Outside".

[PAHA]

Tätä tutkielmaa kirjoittaessani olen miettinyt sitä, että ahdistavassa uskonnollisessa ryhmässä olevalla voi olla todella vaikeaa löytää ulkopuolista henkilöä, jolle hän voisi purkaa pahaa oloaan. Monta kertaa lukkona voi olla jo se, että omat tunteet ja ajatukset voidaan kokea synnillisinä (epäilyt, kysymykset joita ei saisi esittää). Jos omat kielletyt tunteet ja ajatukset pystyy hyväksymään, on ongelmana se, että keneen voi luottaa? Mistä löytää tukihenkilön tai terapeutin, joka ymmärtää ja osaa auttaa?

Olet oman, lähinnä järjestön sisällä tekemiini havaintoihin perustuvan käsitykseni perusteella tärkeiden havaintojen jäljillä. Jehovan todistajissa mielenhallinta on käytännössä niin vahva että järjestön oikeassa olemisen ("totuuden") kyseenalaistamisen kynnys on todella korkealla. Minulta on jälkikäteen kysytty miltä järjestöstä eroaminen tuntui. No ei se tuntunut enää yhtään miltään, omien epäilysten oikeaksi toteaminen paljon ennen eroamista oli se todellinen helvetti. Ja tosiaan, ketään ei siinä kohtaa ollut auttamassa. Kaikkea hyvää gradusi tekemiselle!

[Vieras]

Lähimmäisen rakkaus ja epäitsekkyys tulisi olla kristillisyyden keskeisimpiä tunnusmerkkejä.
Niipä meitä opetetaankin aivan oikein seuraavasti:

Vartiotorni 15.1.2010 s.15
Jeesus sanoi: "Sinun on rakastettava Jehovaa, Jumalaasi, koko sydämelläsi ja koko sielullasi ja koko mielelläsi" ja: "Sinun on rakastettava lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." (Matt.22:37,39.) Tämä rakkaus (kreikaksi agape) on moraalista rakkautta, joka ottaa huomioon velvollisuuden, periaatteet ja soveliaisuuden mutta johon usein kuuluu voimakkaita tunteita. Se voi olla lämmintä ja harrasta. (1.Piet.1:22.) Se on itsekkyyden täydellinen vastakohta, sillä sitä osoitetaan epäitsekkäin sanoin ja teoin. (1.Kor.13:4-7.)
Koska rakkaus on Jumalan pyhän hengen tuote, tosi kristityt voivat sen ansioista tehdä sellaista, mihin muut eivät pysty, esimerkiksi voittaa rodulliset, kulttuuriset ja poliittiset raja-aidat. (Joh.13:34,35; Gal.5:22.)...
Tosi kristittyinä pyrimme osoittamaan rakkautta kaikkia kohtaan.

Mutta kuinka tämä opetus toimii käytännössä?
Muutama sivu eteenpäin näemme, etteivät kaikki veljemme seurakunnassa olekaan saman arvoisia.
Tulee seurustella vapaa-aikana vain hengellismielisten ystävien kanssa.

Vartiotorni 15.1.2010 s.19 (Kuvateksti)
Pyydätkö hengellismielisiä ystäviä mukaanne, kun virkistäydytte perheeenä?

Tämän sijaan neuvo tulisi kuulua: Kun virkistäydytte perheenä kutsutteko mukaanne niitä, joiden havaitsette olevan vaarassa menettää hengellisyytensä? Jos kutsutte osoitatte aitoa epäitsekästä rakkautta ja siten voitte osoittamallanne huomaavaisella rakkaudella sitoa hänet lujemmin rakastavan veljesseuran yhteyteen.

[Vieras]

Kuinka joku voi hylätä rakkaimmat läheisensä, joskus omaa lihaa ja vertansa teennäisten ns. "ystävien" kustannuksella? Nuo "ystävät" ovat koska vain valmiit hylkäämään toisen hänen valitsemansa (uuden, muun kuin JT-) uskonnon perusteella. "Hylkään sinut puolisoni / lapseni / vanhempani tms. jos et usko Vartitorniseuran ja Brooklynin hallintoelimen muuttuviin ja ristiriitaisiin oppeihin ja jos et käy kanssani säännöllisesti Valtakunnansalilla ja ovilla häiritsemässä ihmisiä."

Jehovantodistajat osoittavat käytöksellään olevan epäinhimillisiä ja että heidän uskontonsa on henkisesti väkivaltainen.

Perhe on Suomessa yhteiskunnan perusyksikkö ja peruspilari ja sen hajottaminen on tässä mielessä myös yhteiskunnalle haitallista toimintaa. Puhumattakaan yksilöiden elämää koskevasta traumatisoivuudesta.

Veikko Leinonen, Betelin tiedottaja on itse sanonut haastattelussa, että karttamista harjoitetaan, jos joku ryhtyy "kampanjoimaan " heitä vastaan (kertomaan totuutta "totuudesta" ja jehovantodistajien käytännöistä ja säännöistä).

"Kuulu meihin, tai viemme sinulta rakkaimpasi opetuksellamme" (lue: mielenmanipuloinnilla). Jos vaimo "omaksuu" "totuuden" ja mies ei, perhe helposti hajoaa. (Tai päin vastoin). Kerran olin erään korkea-arvoisen beteliläisen JT:n kanssa kentällä. Ovenavaaja sanoi, ettei halua niitä lehtiä. Hän kurotteli sisään ja sanoi, että "näen, että siellä on joku toinenkin. Haluaisiko hän näitä lehtiä?" Pitäkää vaan ovenavaajat jehovantodistajat kaukana! Kuulin myös halveksivan kommentin: Joku hoitaja vanhustentalossa sanoi, että jehovantodistajat eivät saa käydä siellä. Kommentti kuului: "Röyhkeää, päättää toisten puolesta". Niinköhän?

[Aaac]

Nuo "ystävät" ovat koska vain valmiit hylkäämään toisen hänen valitsemansa (uuden, muun kuin JT-) uskonnon perusteella. "Hylkään sinut puolisoni / lapseni / vanhempani tms. jos et usko Vartitorniseuran ja Brooklynin hallintoelimen muuttuviin ja ristiriitaisiin oppeihin ja jos et käy kanssani säännöllisesti Valtakunnansalilla ja ovilla häiritsemässä ihmisiä."

Jehovantodistajien ystävyys ei ole ystävyyttä eikä rakkaus rakkautta. Kumpaankaan kun ei kuulu ehtojen lateleminen. Jehovantodistajille ei siis ole ystävyyttä ja rakkautta keskuudessaan, ei lähimmäisiään kohtaan eikä vihollisiaan kohtaan.

[Vieras]

Keskustelin tänään karttamisesta erään kokeneen vanhimman kanssa joka on hyvin tunnettu, arvostettu ja yleensä tunnettu ensi käden tiedoistaan.

Tällä hetkellä näkemys entisten Jehovan todistajien karttamisesta on suunnilleen seuraavanlainen vanhinten silmissä:
1) perhesuhteet säilyvät ennallaan
2) erotettua tai eronnutta kyllä tervehditään kun tavataan, muttei varsinaisesti erityisellä tavalla haeta kontaktia vapaa-ajanvietossa, hän on kuin "maailmallinen", oluella voidaan käydä silloin tällöin
3) varsinaista vastustajaa kohdellaan siten että ei olla tekemisissä, samalla tavalla kuin jos joku toimii törkeästi jotakuta kohtaan yhteiskunnassa heidän välinsä katkeavat, samoin katkeavat voimakkaan vastustajan ja todistajien välit