Veljesseura.org

Onko täällä ketään joka on joskus katunut ja palannut Jehovan todistajaksi?
Onko ketää joka on miettii palaavansa takaisin?

Miksi sinne kukaan takaisin haluaisi ?

Uskoisi että osaisi nyt näytellä lahkon roolit ja teemat syvällisemmin eläytyen ja saisi lahko-oscarin ?

Voisin mennä takaisin, mutta vain sukulaisten takia. Luultavasti en mene ellei elämä heitä ihan härän pyllyä

Veikkaan, että 'täydellisen kääntymyksen' ja katumuksen ja gaadnouswhat elämässään tehnyt ex-pakana, nykyinen JT, ei todennäköisesti notkuisi liiemmin täällä.
Itse olen yrittänyt objektiivisesti tarkastella mahdollisuutta aktiivitodistajaksi paluuseen, ja täytyy rehellisesti todeta sauman olevan aikasmoisen ohut.

Olen tavannut useita luopioita jotka kokevat, että eivät ole kyllin hyviä ollakseen Jehovan todistajia. Syyllisyys syö ilmeisen rankasti.

lavanpalvelija kirjoitti:Olen tavannut useita luopioita jotka kokevat, että eivät ole kyllin hyviä ollakseen Jehovan todistajia. Syyllisyys syö ilmeisen rankasti.

Itse en tiedä yhtäkään luopiota, jota edes kiinnostaisi miten heidän elämänsä sijoittuu jonkun lahkon virittämien mittareiden mukaan. Siis jos luopioilla tarkoitetaan entisiä jehovantodistajia, jotka ovat selvittäneet itselleen vt-seuran todellisen luonteen. Kokonaan toinen asia on että niitä entisiä jehovantodistajia, jotka eivät ole uskaltaneet heittäytyä avoimen informaation vietäväksi, ja jotka pitävät vt-seuraa jonkinlaisella jalustalla, löytyy kyllä, ja nämä saattavat usein tarkastella elämäänsä ja tekemisiään vt-seuran mittareilla.

Tuollainen välitila on mielestäni surullista. Siinä ei oikein pääse osaksi minkäänlaista kokonaista elämää.

On hyvä huomata sellainen piirre , että jos on ollut erotettuna seurakunnasta , niin siitä jää leima seurakuntalaisten mieliin.
Tiedän , että jopa uusille jäsenille kerrotaan , että tuo oli kerran erotettuna , mutta se tuli takaisin , ja saatetaan ylistääkkin erotetun nöyryyttä , kun tuli takaisin ja katui tekojansa. Mutta tätä tapahtuu tietysti niin , ettei tuo entinen erotettu kuule sitä , eli selän takana.
Minusta ei olisi kiva mennä takaisin , kun tietää , että tieto omasta erottamisesta kiirii , jopa uusienkin kiinnostuneiden korviin.
Eikä muutenkaan kiinnosta mennä ojasta allikkoon ojanpohjia myöten.

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:tuo oli kerran erotettuna , mutta se tuli takaisin

Muistan joskus muinaisuudessa, että seurakunnassa olisi taputettu, kun ilmoitettiin, että se ja se on otettu takaisin. Myöhemmin tuota taputtamista paheksuttiin.

Mikähän lienee nykyinen ohje, kun joku ilmoitetaan takaisinotetuksi? Ollaanko hiirenhiljaa? Taputetaanko? Ollaanko niin kuin mitään ei olisi tapahtunut? Huomioidaanko takaisinotettua mitenkään?

Tony Syrjänen kirjoitti:Itse en tiedä yhtäkään luopiota, jota edes kiinnostaisi miten heidän elämänsä sijoittuu jonkun lahkon virittämien mittareiden mukaan.

Siis tiedätkö ylipäätään yhtäkään luopiota?

Vinkkinä Rikun ansiokas tutkielma aiheen tiimoilta, joka voi tuoda vähän uutta näkökulmaa (- valoa) luopion määritelmään. Suosittelen lämpimästi kaikille, mutta erityisesti takaisin lahkoyhteyteen kaihoaville ja itseään luopioiona pitäville henkilöille.

Tässä Rikun tutkielma Luopumus ja luopioksi leimaaminen http://koti.mbnet.fi/jpoika/riku/tutkielma09.html

Sukututkija kirjoitti:Siis tiedätkö ylipäätään yhtäkään luopiota?

Vartiotorniseura käyttäytyy järjestönä luopion tavoin. Se on luopunut Jumalan palvelemisesta, se on korottanut hallintoelimen, u&y-orjan ja järjestestön epäjumalan asemaan (vrt. kultaisen vasikan palvonta) ja hylännyt Raamatun. Käytännössä Vartiotorniseuran omat ohjeet menevät aina Raamatun neuvojen edelle, ja se jos mikä on suurta luopumusta.

Sukututkija kirjoitti:Siis tiedätkö ylipäätään yhtäkään luopiota?

Siksipä seuraavassa lauseessa tarkensinkin käsitteen määritelmää tässä yhteydessä.

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Tiedän , että jopa uusille jäsenille kerrotaan , että tuo oli kerran erotettuna , mutta se tuli takaisin , ja saatetaan ylistääkkin erotetun nöyryyttä , kun tuli takaisin ja katui tekojansa.

Allekirjoittaneen potentiaalinen seurakuntaan paluu kilpistyisi omaan mahdottomuuteensa viimeistään tässä vaiheessa, kun en oikein tiedä, että mitä sitä tarkalleen ottaen pitäisi katua.

"mitä sitä tarkalleen ottaen pitäisi katua. " -Mitä siellä ylipäätään tulisi osapuilleenkaan tehdä ?

lavanpalvelija kirjoitti:Olen tavannut useita luopioita jotka kokevat, että eivät ole kyllin hyviä ollakseen Jehovan todistajia. Syyllisyys syö ilmeisen rankasti.

Ei ole kysymys syyllisyydestä tai hyvyydestä, vaan rehellisyydestä ITSEÄÄN kohtaan.
Kaihdan tuomitsevia mielipiteitä, mitä saan lukea jt:den kirjoittamana, kuten myös ex-jt kirjoitoituksia jotka
muistuttavat hyvin paljon mustavalkoista ajattelumallia. Ihmisen mieli on paljon monimutkaisempi ja joskus hyvä loppuratkaisu
on paras eri ihmiselle. Pitää antaa tilaa eri päätöksille ja arvostaa niitä. Jos me ex:t vaadimme suvaitsevuutta, niin olkaamme itse sitä.
Joku taas kiroaa että "toikin on menossa takas" niin oikeastaan se ei kuulu kenellekään yhtään ja minä en ole tilivelvollinen kenellekkään.
Eroprosessiin kuuluu eri vaiheet esim. viha ja sekin pitää käydä läpi, mutta siitä pitää pystyä kasvamaan ulos ennen kuin on mahis kasvaa ihmisenä. Sama koskee kaikkea eroa esim. myös avioeroa. Mikään ero ei ole tuskaton, ei myöskään ero uskonnosta, johon liittyy niin paljon tunteita. Jokaisella on oikeus myös ne tuntea ja kertoa.

Pääasiassa ajattelin että jatkuva puolustus kannalla olo on raskasta. Puolustella miksi on jt, miksi on menossa jt:n, miksi on eronnut ja miksi ei mene takaisin. Ei pidä puolustella toisille mitään, vaan miettiä oikeasti mikä on paras vaihtoehto itselle.
Olen tehnyt tukityötä eri ryhmissä ja olen huomannut että eri ratkaisut eri ihmisille on toimiva.
Pääasia on että "asiakas" tuntee tilansa turvalliseksi ja esim. itsetuho on voitettu. Voi olla että tilanne muuttuu tällä ihmisellä vuosin saatossa, mutta silloin hän on kokenut ja elänyt taas elämää eteenpäin eli osaa tehdä taas uusia päätöksiä omalle elämälleen. Ratkaisuja ei voi tehdä kukaan muu ja on aika riski ohjata omilla ajatuksillaan toista tekemään epävarma päätös, sitä riskiä en ainakaan minä ota.
Tukityössä on pääasia tukeminen ei omien mielipiteiden alleviivaaminen.